2009 Chartogne-Taillet Champagne Brut Rosé

2009 Chartogne-Taillet Champagne Brut RoséHoukutuksista huolimatta onnistuimme pitämään päämme ja juhlistimme uudenvuodenaattoa intiimisti kotioloissa. Suomenkielellä luvassa oli siis A-luokan syöpöttelyä ja juopottelua niin brutaalin karsitussa muodossa kuin vain mahdollista, mikä tällä kertaa tarkoitti ankankoipiconfit’ta ja ankanrasvassa paistettuja perunalastuja suosikkituottajani rosé-samppanjan kera. Chartogne-Taillet’n viinit ovat riittävän hyviä minkä tahansa fine dining -laitoksen listoille, mutta vähintään yhtä hyvin ne toimivat äärisimppelin rasvaisen, suolaisen ranskalaisappeen kyljessä.

Tämä yhden vuosikerran vuosikerrattomana myytävänä samppis omaa rypälelajikesuhteen 60 % Chardonnay – 40 % Pinot Noir, mistä 13 % on päräyttävän kovan Les Orizeaux-tarhan punaviiniä. (Sivuhuomio: roseesamppisten moninaisessa maailmassa preferoin lähes poikkeuksetta Chardonnayn dominoimia tuotoksia niiden raikkauden ja eleganssin vuoksi.) Viini on käynyt villihiivoilla terästankissa ja kypsynyt kolmisen vuotta pullossa hiivasakan kanssa. 5.5 g/l sokerilisäys mukailee talon linjaa antaa laadukkaiden perusviinien puhua puolestaan.

confit de canardJo kirkas pullo paljastaa marketin tiskiltä tutun, kasvatetun lohen fileetä muistuttavan värin. Tuoksussa sentään ei ole mitään halpaa tai keinotekoista: syötävän herkullinen punainen hedelmä hurmaa aistit vivahteikkuudellaan, vaan ei massiivisuudellaan. Mitä puhtain mansikkainen aromi jyrää sieraimiin etunenässä, mutta takaa paljastuu toinen toistaan selkeämpiä ja tyylikkäämpiä kirsikan, persikan ja omenan vivahteita. Pelkkää hedelmätykitystä ei kuitenkaan ole tarjolla, vaan nyansseista löytyy myös hienostunutta paahtoleipää, murskattua simpukkaa ja hentoa yrttisyyttä. Tuoksun selkeys, puhdaspiirteisyys ja moninaisuus ovat jotain varsin epätyypillistä tässä hintaluokassa.

Maun osalta ensimmäiseksi noteeraa väkisinkin tiiviin, eloisan kuohun ja tuntuvan mansikkaisuuden, mutta hetki hengittelyä lasissa tuo paremmin esille huomattavan viinimäisen suutuntuman voimakkaine happoineen sekä kuivan, mutta aivan mahdottoman herkullisen, mehevän ekstraktion, joka tarjoilee kaleidoskooppimaisen kattauksen erilaisia marjaisia, hedelmäisiä ja maaperäisiä vivahteita. Tyylipuhtaan mansikkaisen ja punaomenaisen hedelmän ohella rutikuivassa, rapsakassa maussa tuntuvat selkeimmin kirpeät sitrushedelmäiset vivahteet sekä tuottajan viineille ominainen rodukas mineraalisuus. Huikea tasapaino kantaa aina kauniin kirpeään, suuta rankasti kostuttavaan jälkimakuun asti.

But wait, there’s more.

Alkumetreiltä asti timanttinen viini sen kuin paranee ja paranee ajan kanssa, tuoden ennen pitkää yhä paremmin esille, mistä Chartogne-Taillet’n viineissä oikein on kyse. Mitä lähemmäksi huoneenlämpöä viini tulee ja mitä vähemmän se kuohuu, sitä herkullisemmaksi se muuttuu. Viimeinen lasi on ylivoimaisesti paras, omaten huomattavasti aiempaa runsaamman, jopa pureskeltavan suutuntuman, mutta keräten vähintään yhtä kovat pisteet raikkauden ja juotavuuden mittareilla. Chardonnayn suuresta osuudesta huolimatta voin silmät sulkiessani kuvitella juovani mitä herkullisinta Provencen roseeta (tai täydellisintä mielikuvaani siitä), nauttien pitkään ja hartaasti jokaisesta suullisesta. Vain harvoin yhdistyvät kypsä punainen marjaisuus ja kirpeä sitruksisuus viinissä näin kauniilla tavalla.

Moët & Chandon Champagne Brut Imperial Rosé

Moët & Chandon Champagne Brut Imperial Rosé

Kuinka v***sti tästä skeidasta pyydetäänkään Alkossa?

Avokin sanat, eivät minun. Ja kyseessä ei edes ole kovin ahkerasti kiroileva henkilö. En kuitenkaan ole kovin eri mieltä tästä lahjaviinistä.

Hyvin tummanpunainen neste tuoksuu kypsiltä, hiukan keinotekoiselta vaikuttavilta punaisen hedelmän aromeilta, kuten kirsikalta ja mansikalta. Hiukan paahteisuutta löytyy myös, mutta lienee hyvä alleviivata, että minkäänlaisesta monesti samppanjoista löytyvästä houkuttelevasta paahtoleipäaromista ei ole kyse. Tuoksu ei varsinaisesti kannusta kohottamaan lasia kohti monttua.

Kohtalaisen miellyttävä kuohu on napakan kermainen, mutta katoaa melko nopeasti. Ikävä kyllä vaahdon alta ei jää paljoakaan viiniä maisteltavaksi. Viini kerää niin puhdaspiirteisyyden kuin syvyydenkin osalta hyvin vähän pisteitä. Löydettävissä on ohut kerros vähän tympeänmakuista punaista hedelmää sekä sitruksisia vivahteita, mutta tämän kerroksen alla viini tuntuu tyhjältä ja epäpuhtaalta, jopa lähes epämiellyttävältä. Tätä ei juo ilokseen niin ruuan kanssa kuin sellaisenaankaan.

Muistelin tämän ”viinin” olevan paljon parempi ja ajatellessani siitä pyydettävää 50 euron hintaa koen oloni melkein pahoinvoivaksi. Tämä on ihan yhtä kauheaa moskaa kuin joskus blogissa noteerattu Jeanmairen rosé, mikä on jo paljon sanottu. Koska en halua tehdä tästä mitään viljelijäsamppiksien ja ylikaupallisen moskan välistä vastakkainasettelua, totean esimerkiksi Charles Heidsieckin ja Bollingerin versioiden olevan valovuosia parempia tuotteita, jopa loisto-ostoksia tähän verrattuna. Toivottavasti tämä pullote perustuu erityisen huonoon vuosikertaan ja kyseessä on vain notkahdus muuten kelvollisen viinin laadussa.

IMG_5600

Jottei postaus sisältäisi pelkkää ylitsevuotavaa negatiivisuutta, haluan promota tätä albalaista tonnikalatomaattisalsaa. Aivan tajuttoman hyvää tuoreen maalaisleivän päällä ja mitä mainiointa tavaraa jonkun hyvän kuohujuoman kanssa nautittavaksi.

2011 Tenuta Guado al Tasso Bolgheri Rosato Scalabrone

2011 Tenuta Guado al Tasso Bolgheri Rosato Scalabrone

 

Alkukesä 2013 on tarjonnut melkoista nannaa sääosastolla tähän mennessä. Tämä on heijastunut omaan juomakäyttäytymiseeni ennennäkemättömällä tavalla: olen korkannut jo kokonaista kaksi pulloa rosé-viiniä. Eikä kummassakaan ollut edes kuplia!

Ensimmäinen ostos oli Tommasin Bardolino Chiaretto Alkosta. 12 % -alkoholilla varustettuna se oli mukavan raikas ja puhdas ihan sellaisenaan tintattavaksi, hyvin viilennettynä toki, mutta muistaakseni toimi todella ihan passelisti myös carbonaran kylkiäisenä. Pullon pohjalle jäänyt tilkka tosin ei ollut seuraavana päivänä enää aivan yhtä liekeissä, mutta eipä näitä olekaan tarkoitettu säilytettäväksi.

Chiaretton jäljiltä suhteellisen innostuneena hankin myös toisen italialaisen rosén, tällä kertaa pahamaineiselta Toscanan rannikolta. Lämmin ilmasto yhdistettynä ranskalaisiin lajikkeisiin olisi muuten totaalinen turn-off, mutta Cellartrackerin monet arviot (useiden vuosikertojen osalta) maalasivat kuvaa juurikin omaan makuuni sopivasta rosésta, mikäli moinen konsepti nyt on edes mahdollinen. Näin jälkikäteen voin todeta, että kyllä on.

Jo tuoksusta lähtien Scalabrone vetoaa omiin aisteihini. Kuivan punaisen kirsikan, vesimelonin ja jonkin puisevan elementin – ei kuitenkaan tammen, jota ei tämän kohdalla ole käytetty – väritteinen tuoksu on selkeä, mutta totaalisen puhdas ja hillitty. Aromit myöskin tuntuvat täysin italialaisilta, millä tietysti viittaan Toscanan ja Piemonten punaviineihin.

Keskitäyteläistä, kohtuullisen runsasta suutuntumaa tukee näin rosé-viitekehyksessä yllättävänkin tuntuva hapokkuus, joka tekee kokonaisuudesta raikkaan ja rapsakan. Huolimatta lähtökohdista ja raaka-aineista – Toscanan rannikko ja ranskalaiset lajikkeet – Scalabrone tuo hapoillaan, happamalla kirsikallaan ja hienoisella yrttisyydellään erehdyttömästi mieleen sisämaan laadukkaan Sangiovesen á la Chianti Classico. Olen ällikällä lyöty ja aivan kikseissä!

Kaltaiselleni semi-vakavalle Bolgheri-antifanille viinin hillityn kypsä hedelmä sekä kokonaisvaltainen raikkaus ja dokabiliteetti tulevat täysin puskista. Olin täysin tietämätön, että tämänlaisia rutikuivia, yrttisen suolaisia ja aavistuksen bitterisiä rosé-viinejä olisi edes olemassa. Pakko myöntää, että on hieno fiilis, kun omat ennakkoluulot murenevat näin positiivisessa mielessä.