Robert Moncuit Champagne Grand Cru Blanc de Blancs Brut

Robert Moncuit Champagne Grand Cru Blanc de Blancs BrutSiinä missä Champagne itsessään on brändi kenelle tahansa viinejä nauttivalle tai nauttimattomalle, on Le Mesnil-sur-Oger brändi (ja erittäin vahva sellainen) jokaiselle samppanjoita vähänkin intohimoisemmin fiilistelevälle. Selityksiä ei yksinkertaisesti tarvita; nämä sanat etiketissä määrittelevät hyvin tarkasti, mitä on syytä odottaa.

Ensimmäinen nuuhkaisu vasta kaadetusta viinistä tuo aisteille runsaan tuulahduksen suolaista meri-ilmaa, mutta ei paljoakaan muuta. Kehitys on kuitenkin ripeää ja hyvinkin pian nokka erottaa jo runsaasti hedelmää, kuten persikkaa, omenaa ja mandariinia. Jos rehellisiä ollaan, niin nyt liikutaan jo vähän kyseenalaisen kypsissä sfääreissä, joskin terroir’n leima on kyllä yhä tallella. Sekundäärisissä aromeissa tarjolla on hieman paahtoleipää sekä häivähdys tammea (gulp!), mutta sakemaisen herkistä vivahteista on loppupeleissä vain kyse. Tuoksussa on havaittavissa tietynlaista hienoa eteerisyyttä ja aromit ovat kauttaaltaan puhtaita, joten plussan puolelle päästään vaivatta.

Vahva, pitkäkestoinen kuohu hivelee makuaistia, haastaen toki samalla. Alta paljastuva suutuntuma on tässä kontekstissa runsas ja paletinmukainen, mutta kuitenkin samalla tiivis ja jämäkkä. Vaikka hedelmä on taasen ideaalia kypsempää, leimaavat makua silti eniten mineraalisuus ja kalkki. Hapot eivät petä, jälkimaun ollessa bitterinen, putipuhdas ja ruokahalua alati ruokkiva. Tammi tuntuu taas lievästi -ymmärtääkseni 30 % viinistä on nähnyt jonkin verran puuta – mutta makukokemus on kuitenkin melko harmoninen, dokabiliteetti hyvä ja toimivuus sushin kanssa ainakin 9/10.

Lievä ristiriita kieltämättä on kypsän hedelmän ja keskiverron dosagen välillä. Mielestäni sokeria olisi voinut huoletta lisätä vähemmän ja lopputulos olisi todennäköisesti ollut vielä huomattavasti parempi, olematta lainkaan askeettinen. Näillä kuitenkin mennään ja 22 euron pullohinta huomioiden kyseessä on varsin passeli juoma, joka kannustaa nappaamaan talon muut viinit (erityisesti vastikään julkaistu vk. 2008 Les Chetillons) matkaan, mikäli tulevat jokin päivä vastaan.

L. Aubry Fils Champagne Brut Premier Cru

L. Aubry Fils Champagne Brut Premier CruSanojen ’Pinot’ ja ’Meunier’ kuuleminen ei kauheasti suuria tunteita herätä.

Siinä missä – samppanjasta puhuttaessa – Chardonnay tuo välittömästi mieleen Côte des Blancsin kuuluisat kylät (kuten Le Mesnil-sur-Oger ja Avize) ja Pinot Noir Montagne de Reimsin vastaavat (esimerkiksi Aÿ ja Bouzy), tuo tämä alueen rypäleiden kolmas pyörä lähinnä mieleen sen valtaisan bulkkituotannon, jonka ansiosta saksalaiset voivat hakea Lidlistä samppanjaa 14 euron pullohintaan. Muutama hieno viljelijä, kuten Chartogne-Taillet, Egly-Ouriet ja Jérôme Prévost, toki tuottaa uljasta sataprosenttista Meunier’ta, mutta nämä jos jotkin ovat poikkeuksia sääntöön.

Tämä pari päivää sitten korkkaamani samppanja on kuin onkin Pinot Meunier’n dominoima (60 %, Chardonnayta ja Pinot Noir’ta molempia viidennes) – ja varsin mainio sellainen. Ostin sen kuitenkin puhtaasti tuottajan maineen takia, vilkaisematta edes viinin koostumusta. Tämän ja vuosi sitten maistetun Dehours Grande Réserven jälkeen alan pikku hiljaa uskoa, että ehkä näille huokeille, rutikuiville (6 g/l tässä viinissä) PM-blendeillekin on aikansa ja paikkansa. Hyvä hapokkuus ja rypäleen luontainen kepeä hedelmäisyys tuntuvat tekevän niistä varsin monikäyttöisiä ruokapöydän juomia etenkin rasvaisemmille appeille, kuten lauantai-illan Pizzarium-noutomättömme.

Viinin pronssinen väri tuntuu heijastuvan yllättävästi niin tuoksuun kuin makuunkin. Ensimmäinen nuuhkaisu juuri kaadetusta viinistä aiheuttaa lähes kivuliaan pistävän tunteen sieraimissa. Varovaisempi sniffailu tarjoaa tuntuvaan mineraaliseen huntuun käärittyä omenan, persikan ja mandariinin väritteistä hedelmää. Vivahteita on paljon: lievää paahteisuutta, ruostetta, pähkinää ja mausteita.

Napakka, tiivis mousse ei haihdu hevillä suussa. Alta paljastuu suuntäytteinen, viinillinen makukokemus, jota leimaa jäntevä rakenne ja hieno aromien puhtaus. Makumaailma on hillitty ja sokerin määrän voisi arvioida vieläkin matalammaksi kuin se todellisuudessa on. Viehättävä, hapan (jotenkin taas tulee ruosteet ja metallit mieleen) punainen hedelmä ja hento mantelisuus eivät pyri kosiskelemaan, mikä toisaalta tukee viinin dokabiliteettia ja ruokaystävällisyyttä. Tiukka suutuntuma ja fokus kestävät aina herkullisen bitteriseen, viipyilevään jälkimakuun saakka. Juotavuus ei heikkene lämpötilan noustessa lainkaan.

Kyseessä on todennäköisesti Aubryn konservatiivisin viini, talon eksoottisempien sekotteiden sisältäessä koko ”outojen” rypäleiden skaalan (Pinot Gris, Pinot Blanc, Arbanne ja Petit Meslier), ja sikäli erottunee joukosta tyylillisesti. Sellaista laatua ja taidokasta viininvalmistusosaamista tämä perus-NV kuitenkin henkii, että ilomielin nappaan putelin mukaan, mikäli näitä spesiaalimpia pullotteita tulee jatkossa vastaan.

The Samppanjatasting 2015

IMG_1095Lauantaina koitti taas aika yhden vuoden tärkeimmistä kalenterimerkinnöistä: neljännet vuotuiset lauttasaarelaiset samppanjaryystäjäiset. Jo varsin rutiininomaisesti keräännyimme kuuden hengen voimin kuuden laadukkaan pullon äärelle. Tuttuun tapaan pöydästä löytyi myös ronski satsi sushia sekä aiempaakin isompi läjä juustoja.

Yleistä tasoa on vaikeaa verrata aiempiin – onhan kolmella edellisellä kerralla ollut sellaisia helmiä kuin Henriot’n Cuvée des Enchanteleurs, Gosset’n Celebris, Jérôme Prévost’n Les Béguines, Duval-Leroyn Femme, Chartogne-Taillet’n Les Orizeaux ja Les Barres yms – mutta jotain spesiaalia oli nyt ilmassa: kaikki pullot olivat 100 % kondiksessa. Yleisestä korkeasta tasosta huolimatta kukin viinipari oli ainakin jossain mielessä varsin helppo laittaa paremmuusjärjestykseen. Tämä ei varsinaisesti ole reilua ”häviäjälle”, mutta vaikea tuollaista ajattelua on välttääkään.

Yksi tai kaksi osanottajaa taisivat valita Benoît Lahayen hienon Naturessencen suosikikseen, mutta oma nuhainen palettini päätyi toiseen. Berechen Campania Remensis Rosé Extra Brut ylitti sille ladatut erittäin korkeat odotukset ja nousi kertaheitolla omien rosésamppiskokemuksieni kärkikastiin. Todettakoon kuitenkin, että kovin epäanalyyttinen oli illan meininki ja hyvä niin; hauskanpito tässä tapahtumassa on aina numero yksi.

bdbEnsimmäisen erän teema oli harvinaisen selvä: kaksi vuoden 2006 blanc de blancs -samppanjaa pientuottajilta Cramant’n maineikkaasta kylästä. Alle 30 000 pulloa vuodessa ulos puskeva Guiborat oli uusi tuttavuus, Diebolt-Vallois taas hyvinkin tuttu tätä talon prestige-viiniä lukuun ottamatta. Raaka-aineiden osalta samanlaisista lähtökohdista ponnistavat viinit osoittautuivat yllättäen keskenään hyvin erilaisiksi.

Guiborat Filsin viini on tasan tarkkaan sitä, mitä Grand Cru -kylän blanc de blancsilta odottaisi. Raikas ja heleä tuoksu sisältää vaalean hedelmän ohella paljon merellisiä ja jonkin verran savuisia vivahteita. Kuiva (5.7 g/l) maku tarjoaa rutkasti kirpeää vihreää omenaa sekä tuhottomasti mineraalisuutta. Nuorekkaan ja erittäin hapokkaan viinin maku muistuttaa yrttisyytensä takia jopa Sancerren valkoviinejä, mutta vain positiivisessa mielessä. Herkullisen rapsakka vinkku huuhtoi täydellisesti alas Sushibarin makeja ja nigirejä ja katosi laseista huolestuttavan vauhdikkaasti, mitä toki sopii odottaa illan ensimmäiseltä viiniltä tilanteessa kuin tilanteessa.

Diebolt-Vallois’n Fleur de Passion sen sijaan oli ensimetreiltä asti huomattavan paahteinen kera päivänselvän tammisuuden ja sen mukanaan tuoman rotevuuden. Kuiva, mutta hyvinkin konsentroitunut maku oli hämmästyttävän tummasävytteinen, jämäkkä ja viinillinen. Varmasti yksi voimakkaimpia tämän kategorian edustajia mitä vastaani on astellut ja omassa tyylissään kieltämättä erittäin onnistunut. Kiinnostavaa olisikin päästä seuraamaan viinin kehitystä vaikkapa seuraavan kymmenen vuoden ajan, mutta mikäli välittömään juomiseen pitää näistä kahdesta yksi valita, on se ehdottomasti Guiborat.

rodezlahayeSeuraavaksi koitti Montagne de Reimsin Grand Cru -kylien Bouzyn ja Ambonnayn välinen kamppailu. Sanottakoon heti alkuun, että Rodez’n viinin ei missään nimessä pitänyt olla yleisesti kehnoa vuosikertaa 2005. Épernayn Le 520 -viinikaupan hyllyllä nököttävä näytepullo oli vuosikertaa 2006 ja hyllypuhujassa luki sama luku, mutta niin vain kotona laatikoita purkaessani etiketissä komeili tämä Ranskan monilla muilla alueilla hieno, mutta Champagnessa keskinkertainen vuosikerta. Oh well, onneksi ei sentään 2001!

Nokkani ei toki ollut elämänsä vedossa, mutta Rodez’n (60 % Pinot Noir, 40 % Chardonnay) aromimaailmaa oli varsin vaikeaa pilkkoa paloiksi. Superhedelmäinen tuoksu päätyi muisteloihini muodossa ”kypsää omenaa ja appelsiininkuorta”, mutta toinen päivä voisi tuoda erilaisen tulkinnan. Aromien tietynlainen epäpuhtaus tai -selkeys on leimannut useita maistamiani 2005-vuoden samppiksia, joskin ei tämä huonointa osastoa ole missään nimessä. Rakenne on Rodez’lla kohdillaan ja suutuntuma on miellyttävän tiivis. Varmasti olisi päässyt eri kontekstissa paremmin oikeuksiinsa.

Benoît Lahayen Naturessence on vuosikerraton (korkki vaihdettu 1/2015) Pinot Noir’n ja Chardonnayn tasavertainen sekoitus, joka on kypsynyt yhdeksän kuukautta tammessa. Sen hedelmä on kuitenkin niin massiivista ja karismaattista laatua, että tammen aromit hautautuvat jonnekin hyvin syvälle hedelmän alle. Aromimaailma on periaatteessa Rodez’n kaltainen, mutta Naturessencen punaomenainen ja kirsikkainen hedelmä on moninkerroin kirkkaampaa ja freesimpää. Ison ja napakan kuohun alta paljastuu jopa punaviinimäisen runsas suutuntuma ja maku, joka edustaa mitä parhainta ”bileet suussa”-osastoa. Tuhdin viinin energiatasot huitelevat pilvissä ja juomanautinto on sellaista luokkaa, että Rodez joutuu kiltisti odottamaan viereisessä lasissa vuoroaan.

rosesViimeisenä oli luonnollisesti luvassa kaksi punaviinin tahraamaa samppanjaa. Kontrasti ei olisi voinut olla suurempi. Bereche ilmoitti kesällä sivuillaan vierailijoiden olevan tervetulleita käymään, mutta kaiken viinin olevan loppuunmyyty. Veuve Clicquot taas on…noh, Veuve Clicquot.

VC 2004 rosé on sekoitus Pinot Noir’ta (62 %), Pinot Meunier’tä (8 %), Chardonnayta (15 %) ja Pinot Noir -punaviiniä (15 %). Toisin voisi ehkä veikkailla, sillä sen keskitäyteläinen maku on varsin hillitty, sivistynyt ja raikkaan sitruksinen. Punahedelmäisessä (mansikkaa, kirsikkaa) tuoksussa on kivaa yrttisyyttä ja kirpeyttä. Kokonaisuus on ihan miellyttävä ja tyylikäs, muttei herätä suurempia tunteita. Taas kerran ilman verrokkia tätäkin viiniä nauttisi varmasti erittäin mielellään ja kenties dosage ei tuntuisi hieman korkeahkolta. Mutta kun.

Berechen 2010 Campania Remensikselle nuoruus ei ole rasite vaan etu. Aluksi VC:n tapaan hillityn oloinen viini kasvoi lyhyessä ajassa todella massiivisesti saavuttaen tason, jolle vain eliittituottajien viinit kykenevät. Sen tuoksu on järjettömän runsas punahedelmäisten aromien kaleidoskooppi. Suuri, kermainen kuohu kätkee taakseen hyvin viinillisen maun, joka muistuttaa huippulaatuista Sangioveseä ilman tanniineja. Ylitsepursuavasta runsaudesta ja kypsyydestään huolimatta Campania Remensis on rutikuiva ja superhapokas. Mehukkuudessaan ja energisyydessään se ei ainakaan häviä Lahayen Naturessencelle. Pureskeltavan herkullinen meininki ei jättänyt omalla kohdallani lainkaan epäselvyyttä siitä, mitä viiniä santsaisin ensimmäiseksi pullojen tullessa taas pöytään.

IMG_1098Sushin jälkeen pöytään tuotiin tietysti juustoja. Brillat-Savarin on jo sen verran moneen kertaan tullut todettua jumalten herkuksi, että ei siitä sen enempää. Ranskalaisesta nettikaupasta ostamani takin kanssa toimitettu Tommette de Savoie taasen toi mieleen kesäloman Chambéry-etapin ruokakarkelot, mikä ei ole lainkaan vähäpitoinen meriitti. Illan yllättäjä oli ehdottomasti Helsingin Meijeriliikkeen suussa sulava Ullanlinna, joka pieksee jopa saman lafkan varsin mainiot Klippanin ja Hakaniemen ja on täydellinen valinta erityisesti heleämpien samppanjoiden seuraan. Mahtavaa, että näin hyvää tavaraa löytyy jo lähituotantona.

Lopuksi vielä pahoittelut kaikille vertailuasetelmasta kärsineille samppanjoille. Eihän sen näin pitäisi mennä, vaan hyvä viini ansaitsisi ehdottomasti juojiensa jakamattoman huomion ja asiaan kuuluvan ruokaparituksen. Tästäkin huolimatta jään innolla odottamaan ensi vuoden installaatiota tästä herkullisen hauskasta traditiostamme.