2012 Arianna Occhipinti Il Frappato

frappato

Keskustelu alkuviineistä on ollut aktiivista koko syksyn, ainakin viinikuplassa elävien keskuudessa. Itse en asiasta juurikaan jaksa jauhaa etenkään ”viinityyliä” paatoksellisesti vastustavien kanssa, koska koen hommassa olevan minkä tahansa klassisen nettiväittelyn ainekset: voittajia ei ole.

Vaikka nautin tähän genreen luokiteltavia viinejä melko usein, joudun aika ajoin huomaamaan suhtautuvani vasten tahtoani ja kaikkea logiikkaa varsin negatiivisesti itse termiin. Alitajuntaisesti koen sen välillä tarkoittavan juuri sitä, mitä jotkut tahot väittävät sen poikkeuksetta tarkoittavan: kirpeää, ohutta tai jopa joillain mittareilla viallista.

Jos ravintolassa suositellaan itselleni täysin vieraan tuottajan viiniä erityisen vänkänä alkuviininä, koen voimakasta tarvetta valikoida listalta – tai yhä useammin liitutaululta – lasiini jotain edes jollain tasolla tuttua juomaa, joskus jopa olutta. Tämä reaktio on sikäli yllättävä, että fanitan alati kasvavaa joukkoa alkuviiniskeneen luettavia tuottajia, joiden viinit eivät ole lainkaan kirpeitä, ohuita saati jollain ”klassisilla” standardeilla viallisia. Onneksi lähes jokainen nauttimani tätä ideologiaa edustava – myönnettäköön, usein erittäin tarkasti valikoitu – pullo ohjaa taas ajattelua oikeaan suuntaan.

Sisilian Vittoriassa viiniä viljelevä Arianna Occhipinti on yksi alkuviiniskenen tunnetuimpia nimiä. Tämä 100 % Frappato tulee 40-vuotiaiden köynnösten asuttamalta palstalta, joka sijaitsee 280 metrin korkeudella merenpinnasta. Maseraatio kesti 30 päivää, kypsytys taasen 14 kuukautta 25 hehtolitran kokoisissa slavonialaisissa tammitynnyreissä. Viiniä ei luonnollisesti suodatettu ennen myyntiin laskua.

Korkkasin pullon kahden syvällä pelissä olevan viininystävän seurassa. Odotin pullosta löytyvän jotain sen sorttista villiä menoa, että Chianti Classicoa rakastavalta avokilta ei välttämättä löytyisi täyttä ymmärrystä. Olin väärässä.

Lasista nouseva tuoksu tuo erehtymättömästi mieleen Italian ja joulun, eli kaksi asiaa, jotka ovat kovasti puolisoni mieleen. Aromimaailma on maanläheinen ja turvallisen tuntuinen. Kuivaa, hapahkoa tumma kirsikkaa, mokkaa ja joulumausteita.

Suutuntuma on keskitäyteläinen ja raikkaan hapokas, mutta jämäkkä, pureksittava ja maukas. Makuprofiili on tuoksun mukainen, hapankirsikkaista Italiaa kiireestä kantapäähän, mutta siinä on kuitenkin jokin erityinen oma vibansa; se ei maistu Toscanalta, Campanialta tai Piemontelta. Matala alkoholi ei luonnollisesti tunnu lainkaan ja meininki on kaikin puolin oudon eläväistä. Hieman yllättäen viini ei haasta oikein millään tapaa, muttei toisaalta kosiskelekaan. Se on vain parhaalla mahdollisella tavalla helppo ja hieman rustiikkiseen sävyyn herkullinen. Varman päälle pelattu kombinaatio vanhan kunnon ”bolognesen” kanssa toimii tietysti täydellisesti.

Vuosikertavaihtelu on tietysti aina olemassa, mutta en jaksa uskoa kenellekään heräävän negatiivisia alkuviiniviboja ainakaan tätä vuosikertaa maistellessa. Rankasti maskeerattuihin viineihin kypsyneille Il Frappato tarjoaa satavarmasti rutkasti nautintoa ja vastinetta joka pennille. Tämän ja COSin Pithos Rosson jälkeen oma Sisilian natuviinien fanitukseni alkaakin olla jo melkoisessa nosteessa.

1976 Produttori del Barbaresco Barbaresco

1976 Produttori del Barbaresco BarbarescoToissaviikonlopun toinen viinielämys oli erittäin tyylikkäästi kehittynyt 39-vuotias nebbiolo. Tämä Saksasta hankittu pullo oli ilmiselvästi rakkaudella kellaroitu, sillä itse nesteen priiman kunnon lisäksi korkkaus sujui todella eeppisesti viinin ikään nähden: koko korkki tuli kiltisti yhtenä palana ulos. Tämä ei ole mikään vähäpätöinen meriitti tässä maailmassamme, missä monien huomattavasti nuorempien viinien korkit ovat usein täyttä muussia.

Produttori del Barbaresco ei sinänsä esittelyjä kaipaa, mutta yksi pointti on tehtävä. Osuuskunnalla on tunnetusti 9 palstaa, joista jokaisesta tuotetaan Riserva-viini. Erikoisesti talolla on näiden viinien suhteen tiukka linja: minä tahansa vuosikertana näistä viineistä tuotetaan joko jokainen tai ei ainuttakaan. Jälkimmäisessä tapauksessa kaikki mehu päätyy talon Barbaresco normaleen, viimeksi vuosikertoina 2006 ja 2010. Sattumoisin myös nauttimamme vuosikerta 1976 lukeutuu tähän kategoriaan.

Viini sai hengitellä ennen ruokailua tunnin verran karahvissa, mutta kuten niin usein ennenkin Nebbiolon kanssa osoittautui moinen täysin riittämättömäksi. Positiivista kehitystä jatkui aina viimeiseen tippaan asti, mikä ilmiselvästi osoittaa sen, että kypsytyspotentiaalia viinillä riittää yhä.

Viinillä on hyvin tumma, syvä ja sakea ulkonäkö. Tuoksu on erittäin voimakas, avoin ja syvä, tarjoillen suolattua nougat’ta, tryffeliä, kuivattua hedelmää, vanhaa puuta sekä lievää volatiilisuutta. Yhteen sanaan tiivistettynä tuoksu on juuri sitä, mitä kaveri jo viestitti ollessani vielä matkalla aterialle: huikea.

Maku on kuiva, täyteläinen ja erittäin voimakasrakenteinen. Tuoksusta poiketen makumaailma ei ole juurikaan muuttunut kuivattuun suuntaan, vaan lähes pureskeltavan runsas hedelmä on hyvinkin punasävytteistä ja eloisaa. Viinin kookkaat tanniinit ovat todella munakkaat ja ravistelevat palettia ihan olan takaa, pistäen pienen suomalaisen anelemaan hiukopalaa. Meininki on kaikin puolin todella intensiivistä, ronskia ja konsentroitunutta; tämä nebbiolo ei tuo mieliin Bourgogne-vertauksia.

Viini kasvaa ja kehittyy jatkuvasti, kunnes se on lopulta kadonnut parempiin suihin. 8 tuntia hautunut Iberico-possun poski uunijuureksien kera (propsit ruokavinkistä tänne) toimi erittäin hyvin appeena, mutta juomasta olisi löytynyt potkua jopa verisen pihvin kumppaniksi. Jäljelle jääneet fiilikset viinistä ovat erittäin hyvät – varsinkin kun kyseessä ei ole mikään arvopullo – ja kiinnostus maistaa tätä joskus vuoden 2025 paikkeilla on suuri. Kuka tietää, kenties siihenki tarjoutuu vielä mahdollisuus.

Road trip 2015 – Oddero

IMG_0442Kuten San Leonardo -postauksessa mainitsin, suuntasimme Trentinosta suorinta tietä Piemonteen. Joskus toiste tulen todennäköisesti avautumaan yleisemmin ajastamme tällä sanoin kuvaamattoman upealla viinialueella, mutta nyt keskityn ainokaiseen viinitilavierailuumme Barolon sydänmailla.

Metodini viinitilan ”valintaan” oli varsin samanlainen kuin Bourgognen kohdalla: hintatason pitää olla kohtuullinen, tyylin melko perinteinen ja tuotannon tarpeeksi laaja, jotta on mitä ostaa. Useampia nimiä oli mielessä, mutta edellisen kohteen tapaan myös nyt ensimmäinen sähköposti poiki positiivisen vastauksen. Hieman oli kuitenkin sähköistä kanssakäymistä vielä jatkettava, sillä tilan ensimmäisessä vastauksessa vierailun Odderolle kerrottiin kustantavan 15 euroa ja tastingin sisältävän ”noin neljä viiniä”. Näistä ikävistä ehdoista päästiin onneksi parilla sananvaihdolla eroon ja hyvillä mielin merkitsin ajankohdan kalenteriin.

IMG_0445

Santa Marian kylässä, lyhyen ajomatkan päässä La Morrasta, sijaitsee Odderon perheomisteinen tila. Ensimmäinen viini täällä pullotettiin vuonna 1878 (joskin viiniä tuotettiin jo aikaisemminkin), eli historiassa löytyy. Tilaa luotsaavat tänä päivänä siskokset Mariacristina ja Mariavittoria, näiden isän Giacomon viettäessä jo eläkepäiviään. Viinitarhahehtaareja on 35, joista vajaa puolet Baroloksi kelpaavaa Nebbioloa. Tuotanto on jatkunut perinteisenä läpi vuosien, luomusertifikaatin ollessa tosiasia lähtitulevaisuudessa. Uusia, pieniä tammitynnyreitä käytetään ainoastaan Barberan kypsytykseen. Tarha-baroloita tila tuottaa viittä erilaista, mutta myös normale tuotetaan varsin laadukkaiden palstojen (esim. Scavinon tuotannosta tuttu Bricco Fiasco) rypäleistä.

IMG_0422

Vierailumme starttasi kurkistuksella tilan ”museoon”. Tämä yhden huoneen kokoinen tila käsittää luonnollisesti liudan vanhoja viininvalmistukseen käytettyjä työvälineitä, mutta lisäksi myös hasselpähkinätuotantoon liittyviä härpäkkeitä. Pähkinä on viinin jälkeen Piemonten tärkein maataloustuote – opimme – ja Oddero on pienimuotoisesti mukana myös siinä bisneksessä.

IMG_0423

Ei maailman konservatiivisin sementtitankki. Nämä ovat itse asiassa rekvisiittaa, sillä toisin kuin San Leonardolla, on Odderolla siirrytty sementtikäymisestä teräkseen.IMG_0424

Rakastan vanhan puun tuoksua viinikellareissa. Nämä tynnyrit on valmistettu alusta loppuun paikanpäällä, oviaukkojen ollessa auttamattomasti liian pienet tämän kokoisten tynnyrien liikutteluun.

IMG_0427

Jokainen tynnyrillinen Baroloa sisältää vain tavallista Nebbioloa, kunnes tarkastaja on hyväksynyt laadun. Vuosikerran 2002 osalta tila itse ei hyväksynyt laatua yhdenkään tynnyrin osalta, joten myyntiin laskettiin vain ja ainoastaan Langhe Nebbioloa.

IMG_0426Talon yleisin ja mieluisin valinta Nebbiolo-viinin kypsytykseen on iso puusammio, joko slavonialaisesta tai itävaltalaisesta tammesta valmistettuna. Barrique ei kuitenkaan ole täällä kirosana.IMG_0428 IMG_0429

IMG_0430

Kellarikierroksen jälkeen oli luvassa lyhyt maisematiirailu. Kuvassa Bricco Chiesa, jonka rypäleet käytetään tilan perus-baroloon. Nippelitietona perheen pienimmille: piemontelaisviinien nimissä usein nähtävä termi ’bricco’ tarkoittaa rinteen yläosassa olevaa, ’sori’ taasen ylhäällä rinteessä sijaitsevaa, etelän suuntaan katsovaa tarhaa.

IMG_0431

IMG_0440

Maistelu laitettiin käyntiin tilan ainokaisella valkoviinillä. Aiemmin tila tuotti läskiä, voista Chardonnayta, mutta nykyään tuote on aivan toinen: teräksessä käynyt ja kypsynyt Chardonnayn ja Rieslingin (!!!) tasapäinen blendi. Koostumusta voisi olla vaikea arvailla aistinvaraisesti, mutta mineraalisen raikas, ryhdikkään hapokas ja hyvin makoisa viini on kyseessä. Mukaan ei kuitenkaan pulloa tarttunut, sillä valkkareita oli jo ostettuna pari laatikollista, Savoien, Bourgognen ja Moselin vielä odottaessa vuoroaan. Puhumattakaan siitä, että kyllähän täällä jos jossain on punaviini se juttu.

Barbera-viinit yllättivät todella positiivisesti. Vaikka molemmissa (Barbera d’Alba Superiore ja Barbera d’Asti Vinchio) on alkoholia ronskit 14.5 %, oli molempia laatuja pakko ostaa putelin verran. Nämä ovat jämäköitä, voimakashappoisia lajinsa edustajia, joilla on kypsistä rypäleistä huolimatta kuiva maku, upea fokus ja alkoholi taidokkaasti piilotettu. Hinnoittelu (15 €/tsibale) on erittäin kohtuullinen.

Talon Langhe Nebbiolo maistuu mini-Barololta, mutta vain sanan positiivisessa merkityksessä. Tammi ei näyttele merkittävää roolia, hedelmän ollessa puhdasta ja tanniinien tiukat, mutta kypsät. Ainakin tilalla maisteltuna tuntui kyllä parhaimmalta Langhe Nebbiololta pitkään aikaan, Vajran version ohella.

Helposti maisteltavien viinien jälkeen siirryttiin Baroloihin sekä ainukaiseen Barbarescoon, joka tulee laadukkaalta Gallinan tarhalta. Näiden tiukkojen, nuorten viinien arviointi ei todellakaan ollut helppoa hommaa, mikä toki tavallaan kuuluu asiaan.

Kaikki maistamamme viinit (Barbaresco, Barolo 09 ja 10, Barolo Bussia Soprana Vigna Mondoca 2007) olivat voimakkaita, hyvin tehdyn oloisia, tyyliltään perinteisiä tapauksia, joiden tanniinimuurit vaativat laskeutuakseen tuntuvaa kypsytystä. Odotetusti uusi tammi ja sen monesti tuoma epämiellyttävä mausteisuus eivät näissä ole havaittavissa, kuten ei myöskään minkäänlainen hedelmän ylikypsyys. Muutamat Barolot ostin kaappiin kypsymään, mutta lähitulevaisuuden juomanautintojen kannalta olin Odderolla vähintään yhtä innoissani talon arkisemmista viineistä, joista Barbera d’Alba tulikin jo nautittua hyvällä menestyksellä.

Oddero ei kenties kuulu alueen huipputuottajiin, mutta semiperinteistä tyyliä ja kohtuullista hintatasoa hakevalle se on varsin hyvä osoite. Vastaanotto tilalla oli erittäin ystävällinen, presentaatio viinien, tuotannon ja historian osalta hyvin informatiivinen ja kokemus kaiken kaikkiaan pelkästään positiivinen.

IMG_0432