Yay itsenäisyys

drink bigItsenäisyyspäivän viikonloppu oli omalta osaltani sanalla sanoen mahtava, huolimatta työläästä lauantaipäivästä ja rapsakasta sunnuntaikrapulasta. Olimme täysin vapaaehtoisesti ottaneet avokin kanssa kontollemme järjestää Lauttasaaren parhaat itsenäisyyspäiväkekkerit ja lopputuloksen voi todeta olleen mainio suksee. Hyvä meno jatkui seuraavana päivänä taivaallisen munapekoniaamiaisen ja vuoden parhaimpiin lukeutuvan UFC-tapahtuman parissa, toisin sanoen kyseessä oli ns. A-luokan sunnuntai.

Juhlien vetonaulaksi olin hankkinut paikalle kolmen litran lekan laatu-Cavaa. Juvé y Campsin skumpat tuli noteerattua syksyisellä Barcelonan reissulla useaan otteeseen, joskaan en silloin niitä vielä päässyt maistamaan. 2009 Reserva de la Familia Brut Nature Gran Reserva osoittautui myös makunsa osalta tyylikkääksi tavaksi kilistella kotimaamme kunniaksi ja koko juhlaväki vaikutti nauttivan sitä hyvillä mielin. Kolmen vuoden sakkakypsytys oli tuottanut paahteisen, täyteläisen ja kohtuullisen viinimäisen skumpan, joka ei kuitenkaan monien tämän hetken arvostetuiden Cava-talojen tuotteiden tapaan koittanut apinoida samppanjameininkiä. Muhkealla kuohulla varustettu viini ei Brut Nature-merkinnästä huolimatta maistunut täysin rutikuivalta, mikä kenties oli ihan hyvä asia sekalaisen seurakunnan huomioon ottaen.

Näinkin kookkaan pullon kanssa oli logistiikka aiheuttanut hieman pohdintaa, mutta onneksi Google tuli apuun, minkä johdosta olen taas hiukan viisaampi. Massiivisen metallisen coolerin täytteeksi piti saada runsaasti jäätä, joka sulaisi mahdollisimman hitaasti. Veden keittäminen ja suolaaminen ennen pakastamista tuotti lopputuloksen, jota ei voinut kuin ihmetellä: neljän-viiden tunnin jäljiltä jääpalat eivät olleet sulaneet kuin marginaalisesti, ja vielä seuraavana aamunakaan ne eivät olleet täysin muuttuneet nesteeksi. Kiitos Google, kuinka ihmiskunta pärjäsikään ennen sinua?

Sormisyötävien huuhtominen jatkui saman tuottajan vähäisemmällä tuotteella, eli 2010 Cinta Púrpura Brut Reservalla. Sokerin määrän nousua ei ollut vaikeaa havaita maussa, joka omilla standardeillani oli liian makea, mutta upposi yhtä kaikki normaaleille suomalaisille.

2011 Rivetto Barbera d'Alba NemesMuiden juomien lomassa korkattua tuli mm. tämä 2011 Rivetto Barbera d’Alba Nemes. Huolimatta viinin statuksesta tuottajan Barbera-viineistä vähäisimpänä, on se omien nystyröitteni mukaan kolmikon paras. Siinä missä kahta kalliimpaa vaivaa enemmän tai vähemmän ylikypsyys, tammi ja tammen tuoma mausteisuus, on tämä isoissa slavonialaisissa tammiastioissa kypsynyt barbera tasapainoinen, raikas ja mitä rehellisimmällä tavalla suoraviivaisen nautinnollinen. Kypsyyttä ja konsentraatiota löytyy kuitenkin siinä määrin, että viini hurmasi jokaisen sitä fiilistelleen. Marjainen tuoksu on tumma kuin yön ritari ja kutkuttavan nahkainen (nahkaritari?). Makuosastolla mehukas viini pursuaa kuivahkoa tummaa marjaa ja omaa reilun hapokkuuden. Kokonaisuus on nautinnollinen ihan sellaisenaan ja tarjoaa roimasti vastinetta rahalle. Tällaisia viinejä pitäisi aina olla varastossa juhlien varalta.

2005 La Rioja Alta Rioja Viña Arana Reserva

2005 La Rioja Alta Rioja Viña Arana Reserva

Olen ollut melko pahasti EVVK jo pidemmän aikaa Espanjan viinien – erityisesti punaisten – osalta. Jossain vaiheessa alkoi vain tuntua siltä, että jokainen vastaantuleva viini maistui enemmän tai vähemmän siltä, että se voisi tulla mistä päin maailmaa tahansa. Sama vanha virsi soi repeatilla: erittäin kypsä, joskus jopa imelähkö hedelmä, ylenpalttinen tammi ja massiivinen, puuromainen konsentraatio. Joskus ehkä oli havaittavissa laadukkaalle maaperälle tyypillistä mineraalisuutta, mutta se oli laiha lohtu. Jopa Riojan viineissä häiritsi monasti aivan liian makea tammi. On ollut huomattavasti helpompi hakea makuuni istuvia kuivia ja hapokkaita punkkuja Italiasta ja Ranskasta, sekä joskus Itävallasta.

Tiedostin kuitenkin aina Espanjan vanhan kaartin olemassaolon. Näiden viinien löytäminen on helpommin sanottu kuin tehty, mutta tilaisuuden nostaessaan päätään vedin välittömästi liipasimesta ja hankin kaappiini pullot Riojan ehdottomilta kärkinimiltä, R. López de Heredialta ja La Rioja Altalta. Ensimmäisen Tondonia Reservan saadessa levätä vielä hyvän tovin päätin korkata jälkimmäisen Viña Arana Reservan vuodelta 2005. Viini on Tempranillo-Mazuelo-sekoite (95 % – 5 %), joka on kypsynyt reilut kolme vuotta keskimäärin neljän vuoden ikäisissä amerikkalaisissa tammitynnyreissä. Alkoholipitoisuus on huomattavan alhaiset 12.8 %, eli herra Parkerin universumissa kyseessä on raaoista rypäleistä tehty viini, josta voi nauttia vain masokistisia taipumuksia omaava viininystävä.

Viinillä on eläväisen kirkas ja syvä, tumma väri. Tuoksun voi tiivistää yhteen sanaan: hurmaava. Herukkaista/kirsikkaista hedelmää ehdottomasti löytyy, mutta kaikki mielenkiinto kohdistuu tuoksun moniin tallinnurkkaisiin, nahkaisiin, yrttisiin ja mausteisiin aromeihin. Kuiva, suolainen ja aivan tajuttoman herkullinen aromimaailma, joka lukitsee nuuhkijansa huomion aivan välittömästi. Ei kestä kauaa tajuta, että tämä viini on liikkeellä tositarkoituksella.

Suussa viini on ryhdikkään mehevä sekä voimakkailla hapoilla ja mittavilla, mutta silkkisillä tanniineilla siunattu. Vaikka viinillä on jo jonkin verran ikää, on kypsä tumma hedelmä edelleen erittäin elinvoimaista ja eloisaa, mutta taas kerran muut tekijät määrittelevät viinin suuruuden. Runsas maku on hedelmän kypsyydestä huolimatta tuoksun tapaan erittäin kuiva ja selkeän umamimainen alusta loppuun, koukuttaen perunalastujen lailla ottamaan nopeasti lisää. Viini valtaa paletin runsaudellaan ja rakenteellaan hellän intensiivisesti, jääden kauas kömpelöstä tai karheasta. Kokonaisuus on jonkin tason rustiikkisuudesta huolimatta raikkaudessaan ja puhdaspiirteisyydessään jopa – gulp – burgundimaista tasoa. Outoa kyllä, en osaa noteerata tammea viinin maussa lainkaan, niin hienosti se on integroitunut viinin hedelmään, joskin toki tiedostan sen olemassaolon. Dokabiliteetti on täysin off the charts, kuin joisi parhainta old school chiantia.

Viña Aranan herkullisuudesta huolimatta päädyin korkkaamaan sinihome- ja kermajuustojen kanssa Auslese risukkaa, joten pulloon jäi hiukan tavaraa pohjalle. Kahta päivää myöhemmin en osannut odottaa vielä perjantaistakin parempaa viiniä, mutta jotain maagista oli tapahtunut.

Melko tyhjässä pullossa tapahtuva oksidaatio voi olla kaksiteräinen miekka, mutta nyt lasista nouseva aromi toi erittäin vahvasti mieleen viime syksynä nautitun 1995 Cos d’Estournelin! Tuoksusta löytyi nyt selkeää, herkullista rusinaisuutta sekä runsaasti metsänlattian aromeja, ollen piinaavan lumoava parfyymisuudessaan. Tanniinit olivat muuttuneet aiempaa huomattavasti hienojakoisemmiksi ja runsas maku oli nyt upean samettinen ja suuta hellivä. Maku oli yhä täydellisen tasapainoinen ja lopetus kuiva, muttei lainkaan ohut.

Puolisentoista vuotta sitten nautittu saman tuottajan 1998 904 Gran Reserva oli vahvasti mieleeni, mutta tämä osui ja upposi vielä paremmin. Toisaalta aiempi tuli nautittua ravintolassa, joten se ei saanut dekantoinnin tuomaa hyötyä. Vaillinaisella kokemuksellani joudun toteamaan, että tämä 20 euron riojalainen on aivan parhaimpia, ellei peräti paras espanjalainen punkku, jota olen maistanut. Siinä on päivänselvästi havaittavissa yleisestikin erittäin hyvä vuosikerta, täydellisen kypsinä poimitut rypäleet sekä mestarillinen perinteinen tammenkäyttö. Avokkia lainatakseni: tältä punkun (tai ainakin Riojan) tulee maistua!

Duero-Douro

2004 Bodegas Valdeviñas Ribera del Duero Tinar de Mirat Crianza

 

Sitä ei tapahdu ihan joka päivä, että tämä blogisti jauhaa espanjalaisesta viinistä. Myöskään se ei ole täysin tavanomaista, että kyseessä on Alkosta hankittu viini. Molemmat kuitenkin pitävät kutinsa tämän Ribera del Dueron viinin kohdalla. Piinallinen tenniskyynärpää tai vastaava vihlova käsikipu kannusti hankkimaan perjantai-illalle palloilutreenien sijasta turruttavaa punkkua ja muistelin tämän viinin saaneen kohtuullisen kovat kehut Optiossa joitain viikkoja sitten. Ei sillä, että käyttäisin Option viinipalstaa minkäänlaisena osto-oppaana, mutta onhan se hauskaa tehdä omat mielipiteet jonkun toisen hehkuttamasta viinistä, etenkin kun kyseinen raati ei pahemmin ole tunnettu ylenpalttisen ylistävistä arvioista.

Jos nyt en juurikaan päässyt samoille linjoille Option kanssa siitä, että kyseessä olisi erityisen spesiaali punkku, sain siltä kuitenkin taasen hyvän muistutuksen siitä, miten merkittävästi avattu viini voikaan muuttua (kehittyä) viettäessään yön jääkaapissa. Itse asiassa suurimman osan ajasta meillä korkattu viinipullo ei mene kerralla tyhjäksi, mutta toisaalta useimmat korkatut viinit ovat tyylillisesti omaa makua miellyttäviä jo avaamispäivänä, ja tuleva kehitys koskee eniten nuorehkon viinin avautumista ja tiukan rakenteen hellittämistä.

Tämä kohtuullisen iän omaava vinkku sen sijaan ei miellyttänyt suuresti perjantai-iltana yhden tunnin ilmaamisen jäljiltä. Tuoksu oli kyllä hyvä, ollen kaikessa hedelmäisyydessään todella huomattavan lantainen, mikä tietysti toimii aina omalla kohdallani. Rakenteenkin kohdalla löytyi, massiiviset tanniinit ottivat todella napakan gripin suusta. Vaan luumun ja kirsikan värittämän hedelmän kypsyys oli sitä luokkaa, että paloin halusta korkata mediummiinus marmorifileelle jonkin muun, askeettisemman punkun. Hillitsin kuitenkin itseni ja aterian jälkeen dumppasin puolikkaan pullollisen jääkaappiin.

Option raati kehoittaa nauttimaan tämän viinin seuraavien viiden vuoden sisällä, mikä viittaisi viinin olevan kääntymässä laskuun lähitulevaisuudessa. Omaan – ja avokin – suuhun viini oli kuitenkin yön aikana skarpannut tuntuvasti, lähinnä hiipuneen makeuden ja yleisen fokuksen myötä. Läpäisemättömän sakea tumma vinkku tarjoaa nyt tuoksupuolella entistäkin paremman, hyvin voimakkaan aromipläjäyksen, josta löytyy tumman kirsikan ja tallinnurkan lisäksi myös tervaa, multaa ja kuivaa puuta.

Paksun ja mehukkaan hedelmän pitää hyvin aisoissa korkea hapokkuus ja yhä voimakkaat, kuivat tanniinit. Konsentraatiota ei tosiaan puutu, mutta se ei vie pois raikkaudesta ja ryhdistä. Makeus on täysin kateissa, sen sijaan viinissä maistuu pölyinen tumma kirsikka sekä kuiva tammi, joka on hyvin integroitunut kokonaisuuteen niin kuin asia usein on tempranillon kohdalla. Tammisuus tuntuu myös mausteisuutena jälkimaussa, joka kuivaavien tanniinien jäljiltä on todella lyhyt, jättäen kuitenkin freesin fiiliksen. Yön aikana on saavutettu hyvä balanssi hedelmän ja tammen välillä ja kokonaisuus on melko harmoninen, vaikka kyseessä onkin tyylillisesti selkeän rustiikkinen ja maskuliininen tempranillo. Viinin ratsastaa paljon enemmän rakenteellaan kuin makujen vivahteikkuudella, missä ei sinänsä ole mitään väärää. Ihan hyvä tuotos, joskaan ei aiheuttanut mitään uutta Espanja-ahaa-elämystä omalla kohdalla.

 

Taylor's 10 Year Old Tawny Port

 

Koska jäljellä oli eilen vain puolikas pullo punkkua, päädyimme korkkamaan vielä puolikkaan pullon Tawnya, mikä sattumalta muodostaa sijaintinsa osalta linkin em. punkkuun. Kyseessä oli puolikas versio tästä Alkossakin myytävästä viinistä, eli kynnys avata pullo oli miellyttävän matala, vaikka tawnyt toki säilyvät hyvin avaamisen jälkeenkin.

Tällä viinillä on houkutteleva ohuehko tiilenpunainen väri. Tuoksussa ei juuri tunnu marjaa, vaan hallitsevina aromeina toimivat viikuna, pähkinä ja hento yrttisyys.

Paletilla ensimmäinen tunne on samettinen makeus, jossa hedelmä ei ole täysin taipunut kuivatulle osastolle. Makeuden tunne alkaa kuitenkin hiipumaan lähes välittömästi ja loppuvaiheen alkoholisen mausteisuuden jäljiltä on suutuntuma jo varsin kuiva. Kyseessä ei ole kovin tuhti portviini; tätä juodessa ei tule kovin nopeasti ähkyä. Jälkimaun pähkinäisyyden ansiosta viini toimii hyvin Stockan herkkutiskin tiramisu-leivoksen kanssa, mutta ei sellaisenaan ole kovinkaan suuri nautinto. Lasillisen juo ihan mielellään, mutta loppupeleissä jäljelle jää yhdentekevä fiilis.