Vuoden 2016 mieleenpainuvimmat viinit

uqqe1921

Käydessäni läpi kuluneen vuoden viinisaldoa joudun toteamaan, että iso määrä erittäin kiinnostavia ja laadukkaita pulloja on tänäkin vuonna tullut koettua ja osumatarkkuus on selkeästi parantunut kuluneista vuosista. Maiden osalta setti on ollut tuttuun tapaan konservatiivista, mutta sen verran laajan skaalan eri tyylejä ovat Ranska, Italia, Saksa, Itävalta ja Espanja onnistuneet tarjoamaan, että tuskin tarvitsee jatkossakaan tehdä ekskursioita pois noiden parista. Painotus on toki ollut perinteisimmissä jutuissa ja erityisesti samppanjaa on taaskin tullut litkittyä runsaasti.

Huomionarvoista on se, että yllättävän moni hyvä pullo on tullut korkattua Rypäleistä viis -Migen seurassa, mutta sehän tämän harrastuksen parhaita puolia on, että jaetaan kokemuksia ja viinikaapin sisältöä muiden samanhenkisten sieppojen kanssa. Paremmalla puoliskolla saattaisi olla asiaan sanomista, ellei olisi itsekin päässyt pariin otteeseen mukaan näihin bakkanaaleihin, joissa viini virtaa ja ruokapuolikin on harvinaisen tikissä.

Kaikkia hyvin maistuneita viinejä ei voi/jaksa mitenkään listata, mutta toisaalta liian tiukka raakaaminenkaan ei houkuttele. Siispä tässä vuoden parhaiten (positiivisessa mielessä) mieleen jääneet viinit:

2012 Bründlmayer Riesling Heiligenstein

2012 Bründlmayer Riesling Heiligenstein

Bründlmayer tuottaa maineikkaalta Heiligenstein-tarhalta useampaakin rieslingiä, mutta tämä entry level -versio on osoittautunut omaan suuhuni vähintäänkin riittäväksi. Se on fyysiseltä olemukseltaan ”vain” keskikokoa ja sitä leimaavat uljas fokus ja erittäin alleviivattu mineraalisuus. Wachaun/Kremstalin viineihin verrattuna siinä on kuitenkin enemmän hedelmää. Silkkaa nannaa vuosikerrasta toiseen ja sopii hyvin myös kypsyteltäväksi.

2014 Jean-Claude Lapalu Brouilly La Croix des Rameaux

2014 Jean-Claude Lapalu Brouilly La Croix des Rameaux

Kaikki puhuvat Foillardista ja Lapierrestä, mutta samassa tyylisuunnassa (äärimmäisen dokabiliteetin beaujolais) Lapalu on mielestäni aivan yhtä kovaa tasoa. Kolme vuoden 2014 viiniä tuottajalta maistaneena voin todeta, että nyt on vastine rahalle kohdillaan. Nämä ovat alkuviinejä, jotka eivät vaadi selittelyä. La Croix des Rameaux vetää meiningin astetta vakavammalle ja tummanpuhuvammalle tasolle ilman, että juotavuus kärsii tippaakaan tai alkoholi nousee.

Agrapart & Fils Champagne Grand Cru Terroirs

Agrapart & Fils Champagne Grand Cru Terroirs

Olen diggaillut Agrapartia sitten ensimmäisen visiittini Champagneen 2012. Mikäli hinnat jatkavat kuluneiden vuosien nousujohteista kehitystään, joudun diggailemaan jatkossa harvemmin. Oli miten oli, kyse on esimerkillisen tyylikkäistä ja puhdaspiirteisistä, sopivan viinillisistä Côte des Blancsin Chardonnay -samppanjoista. Omenaa, paahtoleipää ja mausteita, mutta ennen kaikkea äärirodukasta kalkkikivimäisyyttä alusta loppuun. Tämä pullo tuli tyhjennettyä avokin kanssa yhdeltä istumalta ilman, että sitä tarvitsi laittaa välillä cooleriin tai jääkaappiin.

2014 Nigl Riesling Dornleiten

2014 Nigl Riesling Dornleiten

Tänä vuonna vakuutuin siitä, että Kremstalin viinialueen Nigl ei kykene tekemään huonoa viiniä. Minimalistinen etiketti sopii talon viineille kuin nyrkki silmään: niissä ei ole mitään ylimääräistä ja niistä ei puutu mitään. Wachaun vastineiden tapaan tällä rutikuivalla, kevytliikkeisellä ja virtaviivaisella risukalla on lähes tanniinisen tiukka jälkimaku. Muut tänä vuonna nautitut viinit samalta talolta olivat Gelber Muskatellet ja Grüner Veltliner Alte Reben ja hyvin olisin näistäkin jomman kumman voinut tälle listalle nostaa.

Paul Dethune Champagne Grand Cru Brut

Paul Déthune Champagne Grand Cru Brut

Vielä lienee muutamia kourallisia nimekkäitä, itse rypäleensä viljeleviä samppanjatuottajia, joihin en ole saanut ensikosketusta. Paul Déthunen pääsin alkuvuodesta ruksimaan pois listalta ja tein sen erittäin mairea hymy kasvoilla. Ambonnayn kylän huippulaadukas Pinot Noir tulee läpi päivänselvästi tässä viinissä, joka lukeutuu mielestäni hintaluokkansa kärkikastiin. Runsas, voimakas ja ryhdikäs, mutta komponentit ovat täydellisessä tasapainossa ja raikkauttakaan ei uuvu. Varsin nuorekkaan punahedelmäinen olemukseltaan (korkinvaihto 11/2014), joten sopisi varmasti hyvin myös kypsyteltäväksi. Lontoon Bubbledogsin hengessä nautimme tätä kotitekoisten hot dogien kanssa ja kombo oli mahtava.

2011 Mas de Gourgonnier Les Baux-de-Provence Réserve du Mas

2011 Mas de Gourgonnier Les Baux-de-Provence Réserve du Mas

Provencen viinit jäivät surullisen vähälle huomiolle tänä vuonna, lähinnä heikon saatavuuden takia (ovat ihan piiiiiiikkasen liian keskittyneitä roseeviiniin, jos minulta kysytään). Tämä luomupunkku oli kuitenkin niin hyvä, että sen olisi voinut helposti ottaa vakiorotaatioomme, mikäli meillä sellainen olisi. Sinänsä makoisa mustaherukkainen hedelmä toimii täysin statistin roolissa toinen toistaan kutkuttavampien paprikaisten, tallinnurkkaisten ja yrttisten vivahteiden keskellä. Eteläisestä lokaatiosta huolimatta alkoholia on vain 13 %, hedelmä on kuulasta kuin Beaujolais’ssa konsanaan ja rustiikkinen makumaailma tuo ihanasti Loiren Cabernet Francin mieleen. Bistroviini par excellence.

1998 Alain Graillot Crozes-Hermitage La Guiraude

1998 Alain Graillot Crozes-Hermitage La Guiraude

Pierre Gimonnet’n Rosé de Blancs oli mainio pinkiksi värjätty blanc de blancs, mutta tämän illan tähti oli Crozes Hermitagen varmaankin tunnetuimman tuottajan aikuisikään ehtinyt tarhaviini. Aromimaailma oli mitä klassisin: tapenadea, positiivista rankaisuutta ja äärikirkasta karhunvatukkaa. Keskitäyteläisessä maussa oli kaikki palikat kohdillaan: ryhdikkäät hapot, silkkiset tanniinit ja raikas, pikimusta hedelmä kera mustapippurin. Vaikea kuvitella, että tämä appellaatio pystyisi vielä tästä laittamaan paremmaksi.

2000 Tenuta San Leonardo San Leonardo

2000 Tenuta San Leonardo San Leonardo

Samana iltana edellisten kanssa (ja toisen kerran kuukausia myöhemmin) tuli korkattua myös puolikas pullon Pohjois-Italian kenties parasta Bordeaux-blendiä. Meininki jatkui sikäli samana La Guirauden kanssa, että tämänkin kohdalla oltiin melko optimaalisissa sfääreissä iän osalta, joskin tässä ehkä vielä on jonkin verran kypsytyspotentiaalia, erityisesti isompien pullojen tapauksessa. San Leonardo tunnetusti tuottaa erittäin laadukasta vanhan koulukunnan Cabernet-blendiä, joka menisi sokkona monelta metsään maan osalta, sillä olemus on aivan eri kuin vaikkapa Toscanan vastineilla. Hedelmä pysyttelee juuri ja juuri kypsän puolella ja juuri sen takia viini onkin niin koukuttava. Tammi ei tunnu laisinkaan ja tanniinit tarraavat, mutteivat kiristä. Homman nimi on ennen kaikkea vanhan maailman eleganssi.

2013 Moric Blaufränkisch

2013 Moric Blaufränkisch

Tämä ikoninen Blaufränkisch oli ollut pitkään ämpärilistalla ja viime maaliskuinen pullo ei tuottanut pettymystä. Lajike tuntuu olevan haastava – hiemankin ylikypsinä kerätyistä rypäleistä ei kokemukseni mukaan yleensä tuoteta miellyttävää viiniä – mutta kuten näkyy, on tällä viinillä alkoholia mojovat 12,5 % prosenttia ja sehän sopi meikäläiselle. Näin jälkikäteen ajateltuna meininki on yllättävän samanlaista kuin aiemmin mainitussa Provencen viinissä, joskin painottuu tässä enemmän primääriseen hedelmään kuin yrtteihin tai tallisuuteen. Lisäksi Moricin viini tuntuu myös pureutuvan voimakkaasti maaperään laadukkaan St. Josephin tapaan, eli mineraalishenkistä otetta on reilusti.

1985 Château Chasse-Spleen

1985 Château Chasse-Spleen

Kypsä bordeaux on kaunis asia ja se ei ainakaan haittaa, jos pullo sattuu vielä olemaan omaa vuosikertaani. Tästä iloisien aikojen viinistä ei muistiinpanoja syntynyt, mutta mieleen jäi sen eloisa ja raikas olemus sekä mustaherukkaiseen hedelmään hyvin istuva lehtimäisyys. Suutuntuma oli melkoista samettia.

2009 Pierre Péters Champagne Grand Cru Cuvée Speciale Blanc de Blancs Les Chetillons

2009 Pierre Péters Champagne Grand Cru Cuvée Speciale Blanc de Blancs Les Chetillons

Huhtikuussa pääsin tekemään pientä vertailevaa tutkimusta kuuluisan Les Chétillons -tarhan kahden viinin välillä. Voittaja oli päivänselvä: staratuottaja ja pitkäaikainen oma suosikki Pierre Péters. Vuorokautta aiemmin korkattu viini oli edelleen jykevä kuin Ridgen leuka, mutta sen laatu ei jäänyt kenellekään epäselväksi. Huumaava tuoksu tarjoili kypsää vihreää omenaa, paahdetta, murskattua kiveä ja savua. Suutuntuma oli leveä, roteva ja tiivis ja viritetty tiukalle kuin pianon kieli. Oikeampi korkkaushetki olisi ollut noin kymmenen vuotta myöhemmin, mutta pakkohan tämä oli päästä maistamaan ja kyllä tästä paljon enemmän sai irti kuin viimeisimmästä Dompan vuosikerrasta.

Henri Giraud Champagne Brut Blanc de Blancs

Henri Giraud Champagne Brut Blanc de Blancs

Henri Giraud tunnetaan monessa mielessä vaikuttavista Pinot Noir -samppanjoistaan, minkä takia tämä chardonnay pääsi yllättämään ihan olan takaa laadullaan. Se on täyteläisempi ja pyöreämpi kuin eteläisemmät verokkinsa, mutta ei jää hapokkuudessa tai mineraalisuudessa niistä juurikaan jälkeen. Paahtoleipää ja leivontamausteita on siinä määrin, että kokonaisuus on erittäin hedonistinen herkku. Talo tuntuu uudistaneen tarjontaansa rankalla kädellä ja en ole varma onko tämä enää tuotannossa, mutta syytä kyllä olisi.

2012 Val delle Corti Chianti Classico

2012 Val delle Corti Chianti Classico

Uusia kiinnostavia chianti classicoita tulee nykyään harvemmin vastaan. Tätä biodynaamista tuotosta suositeltiin roomalaisessa luomumpiin viineihin keskittyneessä puodissa ja olen iloinen, että suositeltiin, koska se onnistui painelemaan kaikkia oikeita nappuloita. Keskitäyteläinen, linjakas ja eloisa, ilman tammea, alkoholin lämpöä tai kansainvälisiä lajikkeita. Ei kosiskele tippaakaan ja näinhän sen kuuluu mennäkin.

2014 Weingut Hirsch Riesling Zöbing

2014 Weingut Hirsch Riesling Zöbing

Hirschin Zöbing Rieslingin kanssa mennään vahvasti aiemman Bründlmayerin viinin hengessä, mikä ei yllätä, kun samasta kylästä on kyse. Viini maistuu alkoholiprosenttiaan (12) täyteläisemmältä ja kypsemmältä, mutta happorakenne on timanttinen ja paketti tiukassa tikissä. Sitruunankuorimaisen kirpeä viini oli täydellinen kumppani savusiialle, uusille perunoille ja tillille.

2012 Georg Breuer Riesling Terra Montosa

2012 Georg Breuer Riesling Terra Montosa

Saksan kuivat risukat eivät pärjänneet yhtä hyvin kuin itävaltalaiset tänä vuonna, mutta tämä Rüdesheimin legendan viini oli erittäin virkistävä poikkeus. Maku oli itävaltalaisia hedelmävetoisempi (reilusti persikkaa, omenaa) ja pientä orastavaa petroliakin oli jo havaittavissa. Suutuntuma oli niin ikään Niederösterreichin viinejä runsaampi ja palettia hellivämpi, muttei toki pehmeä tai veltto, ja tuntui alati jämäköityvän viinin hengitellessä. Erittäin hiottu ja tyylikäs kokonaisuus, en epäröisi ostaa toistekin.

img_1851

Roomasta tarttui mukaan myös pullo coolien tyyppien nykyään niin suosimaa amforaviiniä. Pithos Rosso osoittautui täysin uniikiksi tapaukseksi ja täysin uniikin mahtavaksi viiniksi. Jokaisen alkuviinejä periaatteellisesti vastustavan pitäisi maistaa sokkona tätä meiningiltään upean peri-italialaista viiniä, joka ei varsinaisesti maistu miltään paremmin tunnetulta peri-italialaiselta viiniltä. Happoja, kirsikkaa, kirpeähköä vadelmaa, tuhkaa ja lievää sienimäistä vibaa, mutta aivan omanlaisella tavalla. Oikeastaan jokaisen viinejä ylipäätään naukkailevan tulisi saada maistaa tämä viini, jota parempaa omaan suuhuni ei ole Sisiliasta tullut, sillä sen ainutlaatuisuutta on mahdotonta pukea sanoiksi.

2007 Jean Milan Champagne Grand Cru Transparence Blanc de Blancs Brut

2007 Jean Milan Champagne Grand Cru Transparence Blanc de Blancs Brut

Tämä samppanja auttoi sisäistämään ainakin pari asiaa: 1) 2007 on hyvä vuosi samppanjalle mikäli tarkoitus on juoda eikä kypsytellä ja 2) oikein käytettynä tammi on upea apuväline samppanjan valmistuksessa. Kyseessä on erittäin hedonistinen viini. Kalliita tammisia Chardonnay-viinejä fiilistelevälle se on silkkaa nannaa ja Burgundiin verrattuna hinnaltaan jopa halpa. Runsaan kypsän hedelmän (persikkaa, omenaa) lisäksi siitä löytyy kermaisia, kalkkikivisiä ja ihan tammisiakin elementtejä, mutta paketti on parsittu kokoon sellaisella taidolla, että homma toimii ja potkii kovaa. Nimensä hengessö viini on tammisuudestaan huolimatta läpinäkyvän rehellinen; Oger’n terroir ei jää piiloon puukäsittelyn alle.

2014 Gérard Boulay Sancerre Chavignol

2014 Gérard Boulay Sancerre Chavignol

En voi sanoa klassisesta Sancerresta mitään, mitä en olisi sanonut moneen kertaan aiemmin. Gérard Boulayn perusversio on oppikirjaesimerkki eli se vaatii oikean ruuan, mielentilan ja ehkä jopa oikean sään toimiakseen. Mutta vähintään kahden ensimmäisen kriteerin täyttyessä se on nektaria. Rutikuiva, piiskaavan hapokas, kirpeän karviaismainen sekä uljaan piikivinen.

2007 Les Hauts Chardonnays ja 2009 Les Hauts Meuniers, Emmanuel Brochet

2007 Les Hauts Chardonnays ja 2009 Les Hauts Meuniers, Emmanuel Brochet

Heinäkuussa tuli tehtyä vuoden paras ex tempore -veto, kun puolilta päivin tuli kutsu samalle illalle samppanjadinnerille. Kovasti teki mieli vedota seuraavan päivän töihin, mutta kattaus oli nyt niin kova, että katumus olisi ollut varma; jutun juju oli Jacques Lassaignen ja Emmanuel Brochet’n samppanjoiden ympärille rakennettu menu. Yhtään heikkoa viiniä ei lasissa käynyt, mutta parhaiten mieleen jäivät nämä kaksi harvinaisuutta.

Les Hauts Meuniers on esimerkillinen 100 % pinot meunier: tietysti mausteinen ja eksoottisen hedelmäinen, mutta epätavallisen elegantti ja napakka rakenteeltaan. Koska olen Chardonnay-Stan, upposi Les Hauts Chardonnays vielä kovempaa. Se tuoksuu melkoisen kypsältä ja jopa läskiltä, mutta suutuntuman intensiteetti ja rakenteen tiukkuus lyö täysin ällikällä. Maistuu poikkeuksellisen nuorelta vuosikertansa viiniksi, mutta on jo nyt erittäin nautinnollinen. Maun pituus on vaikuttavimpia miesmuistiin.

Krug Champagne Grande Cuvée

Krug Champagne Grande Cuvée

Em. illan päätteeksi pöytään lyötiin vielä tämä kärsineen näköinen vanha Krug. Pullo mainittiin 70-luvun tuotokseksi, mikä tuntui uskottavalta tuoksun ja maun perusteella. Korkki poksahti iloisesti – kyseessä ei tosiaan ollut mikään entinen kuplajuoma. Eloisa maku oli täynnä appelsiininkuorimaista hedelmää ja tertiäärisiä piirteitä ja hapokkuus oli edelleen varsin mainiolla tasolla. Erittäin mielenkiintoinen kontrasti nuoreen Krugiin verrattuna ja hyvin nautinnollinen viini toki itsessäänkin.

2012 Alphonse Mellot Sancerre Génération XIX

2012 Alphonse Mellot Sancerre Génération XIX

Ja sitten jotain aivan muuta kuin Boulayn Sancerre.

2000 Château Beau-Séjour Bécot ja 2000 Château Chasse-Spleen

2000 Château Beau-Séjour Bécot ja 2000 Château Chasse-Spleen

Nämä 16-vuotiaat bordeaux’t olivat molemmat hyvin juotavissa, mutta etenkin Saint-Émilionin viinillä on vielä selkeästi parhaat päivät edessä. Oma suosikkini oli klassinen Chasse-Spleen, joskin ymmärrän Saint-Émilionin muhkean hedelmän vetoavan moniin. T-luupihvi ei valittanut kummankaan seurasta.

2007 Roger Pouillon et Fils Champagne Les Valnons

2007 Roger Pouillon et Fils Champagne Les Valnons

Todiste n:o 2 2007-vuosikerran laadusta Champagnessa . Olin maistanut Roger Pouillonilta kahta viiniä aiemmin ja jäänyt hieman haaleaksi. Sitten tuli Les Valnons. Aÿn blanc de blancs ei ole uusi tai superharvinainen juttu, mutta tämä palstaviini vie homman astetta Gaston Chiquet’ta kunnianhimoisemmalle tasolle. Se on todella täyteläinen kategoriansa edustaja, mutta koska kyseessä on Aÿ, se ei ole lainkaan yksiulotteinen tai raskas. Savua ja murskattua kiveä löytyy, mutta hedelmä on melkoisen kypsää ja yllättävän punasävyistä. Ryhti ja suutuntuman tiiviys ovat kahdehdittavaa tasoa, rodukasta meininkiä. En malta odottaa vuosikerran 2008 versiota, mutta odotan, koska se on järkevää.

2006 Azienda Agricola San Giuseppe Rosso di Montalcino Stella di Campalto

2006 Azienda Agricola San Giuseppe Rosso di Montalcino Stella di Campalto

Jos uusia kiinnostavia chianti classicoja tulee testattua harvoin, niin vastaavia rosso di montalcinoja…ei juuri koskaan? Stella di Campalto on oma lukunsa. Lafkalla on tietyissä piireissä melkoinen kulttimaine mikä näkyy hinnoissa, joissa ei ole päätä eikä häntää. 50 € Rosso di Montalcinosta? Naah. Onneksi vastaan käveli vanhempi vuosikerta puoleen hintaan. Tämä on aitoa kamaa: hapankirsikkaa, paljon happoa ja tuntuvaa mineraalisuutta. Kuin hyvä chianti classico, mutta tummemmalla hedelmällä ja rotevammalla, mutta tavallaan salonkikelpoisemmalla otteella. En muista, koska Brunello olisi maistunut näin hyvältä, mutta toisaalta en fanitakaan pakollista pitkää tammitusta.

2014 Prager Riesling Federspiel Steinriegl

2014 Prager Riesling Federspiel Steinriegl

Ajatukseni Pragerista ovat hyvin lähellä ajatuksiani Niglistä: tämän talon tuotanto on autenttista, uljasta ja kaikesta ylimääräisestä riisuttua viileän ilmaston laatuviiniä. Tässä perustason risukassa maistuu ensisijaisesti liuskekivi, kaikki muu on triviaalia. Superhapokkaan ja -sähäkän viinin juominen muistuttaa pariston imeskelyä, kokemuksen lähestyessä masokistista, mutta pysytellen kuitenkin juuri ja juuri kivuttoman puolella. Erittäin läpinäkyvää viininvalmistusta.

Viña Tondonia

Viña Tondonia

Yksi vuoden hauskimpia bakkanaaleja sisälsi Riojan legendaarisen Viña Tondonian kolme iäkästä punaista Gran Reservaa, yhden Reservan ja yhden valkoisen Reservan sekä vuoden 1993 Viña Gravonia Crianzan. Kaikki viinit olivat kondiksessa ja tarjosivat suurta nannaa vanhan koulukunnan viinien ystävälle. Omat suosikkini olivat valkoinen 1999 Reserva sekä huippuvuoden 1964 Gran Reserva, jonka sienimäisyydestä joku taisi kommentoida, että olisi enemmän tai vähemmän ylikehittynyt yksilö. Omaan suuhuni tämä muita kehittyneempi meininki upposi täydellisesti, sillä muutoin viinit maistuivat jopa häkellyttävän nuorilta ikäisikseen.

2014 A. et P. de Villaine Bourgogne Côte Chalonnaise Les Clous Aimé

2014 A. et P. de Villaine Bourgogne Côte Chalonnaise Les Clous Aimé

Tästä tuli jopa kirjoitettua aiemmin.

1994 Armand Rousseau Gevrey-Chambertin ja 2013 Domaine de l'Arlot Nuits St. Georges Cuvée La Gerbotte

1994 Armand Rousseau Gevrey-Chambertin ja 2013 Domaine de l’Arlot Nuits St. Georges Cuvée La Gerbotte

Syksyn jonkinasteisia tapauksia viinimaailmassa oli viiniväärentäjä Rudy Kurniawanista kertova dokkari Sour Grapes. Sitähän piti toki väijyä Bourgognen viinejä lipitellen ja isopesäisiin laseihin päätyivät yhen korkkivikaisen valkoisen kautta kaksi erittäin hekumallista pläjäystä.

Valkoinen Nuits Saint Georges ei ole mikään joka päivä vastaan tepasteleva ilmiö, mutta tämän palstaviinin perusteella myös tämä väri sopii kylän tarhoille. La Gerbotte omaa reilusti volyymiä, mutta se ei ole niin läski kuin tamminenkaan. Ryhtiä riittää, sitruksinen hedelmä on tyylikkään hillittyä ja puolivaiheilta loppumetreille kantaa Côte de Beaunen monista viineistä tuttu viherminttuinen väre. Hieno yhdistelmä voimaa ja eleganssia.

Myös punkkumme oli varsinainen finessiviini. Armand Rousseau lukeutuu tietysti Bourgognen kovimpiin nimiin ja siispä yleisesti kehnomman vuoden viiniltä oli syytä odottaa hyvää. Eloisa ja kirkashedelmäinen viini ei todellakaan maistunut 22-vuotiaalta ja pari tuntia korkkaamisen jälkeen se alkoi itse asiassa sulkeutua siihen malliin, että parhaat päivät taitavat olla vielä edessä. En halua käyttää Pinot Noir -sitaateista kliseisintä, mutta tämä oli nimenomaan sitä itseään. Hillittyä voimaa, aristokraattista karismaa ja paljon juomanautintoa. Toimi loistavasti ankankoipiconfit’n kanssa.

2007 Delamotte Champagne Blanc de Blancs Millésimé ja 2009 Larmandier-Bernier Champagne Terre de Vertus Premier Cru

2007 Delamotte Champagne Blanc de Blancs Millésimé ja 2009 Larmandier-Bernier Champagne Terre de Vertus Premier Cru

Loppusyksystä tuli taas maisteltua samppanjaa. Terre de Vertus oli oma karismaattinen itsensä, mutta omalla paletillani näistä kahdesta shown varasti taas kerran 2007-vuosikerran tuote. Vaikka fiilistelen pientuottajasamppanjoita henkeen ja vereen, en voinut kuin kumartaa Delamotten erittäin klassisen tyylin blanc de blancsin edessä. Rapisevan kuiva, teräksisen hapokas, suolaisen mineraalinen ja virtaviivainen kuin laserin leikkaamana – järkyttävän vaikuttavaa tavaraa.

2001 Domaine Gilles Barge Côte-Rôtie Cuvée du Plessy

2001 Domaine Gilles Barge Côte-Rôtie Cuvée du Plessy

Tässä vaiheessa vuoden viimeiseksi huippuhetkeksi on jäänyt parisen viikkoa sitten sokkona maistettu Côte-Rôtie. En ole hyvä sokkomaistaja, joten tämä ei ollut alkuun mikään ilmiselvä tapaus, mutta jälkeenpäin on helppo sanoa, että kyseessä on todella hieno ja perinteinen lajinsa edustaja. Mainittakoon, että kehitys lasissa/dekanterissa oli aika myös huima. Meininki on tietysti sitä itseään, eli karhunvatukkaa, kosteita lehtiä ja tuoreeltaan rouhittua mustapippuria. Rakenne alkaa tässä vaiheessa olla melko ihanteellisessa tikissä, mutta tätäkin kehittyneempää makuprofiilia hakevat saattavat nähdä yhä kypsytyspotentiaalia.

Advertisements

One thought on “Vuoden 2016 mieleenpainuvimmat viinit

  1. Päivitysilmoitus: Vuoden viimeinen tasting – Rypäleistä viis!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s