2014 A. et P. de Villaine Bourgogne Côte Chalonnaise Les Clous Aimé

img_2561

Bourgognen Chardonnay – liekö olemassa turhauttavampaa viinityyliä?

Hyvien viinien löytäminen säännöllisesti tuntuu tässä kategoriassa olevan melkoisen vaikeaa, ellei sitten jätä budjettirajoitteita pois ja osta vain tunnetuimpien alkuperämerkintöjen viinejä arvostetuilta tuottajilta. Tällöinkin korkeasta hinnasta huolimatta voi ennenaikainen oksidaatio pilata makunautinnon täysin, mutta myönnettäköön, että itse en pelaa niissä sarjoissa, missä moinen rasittaisi elämää.

Miinakenttämäisestä olemuksesta huolimatta tästä segmentistä on mahdoton irtautua, koska ne muutaman kerran vuodessa vastaan tulevat elämykselliset pullot tuppaavat tuottamaan kokemuksen, joka on täysin omaa luokkaansa; mistään muusta viinityylistä ei vain saa samanlaista kokemusta. Sitten voikin taas huoletta rämpiä pettymysten suossa useiden kuukausien ajan, jahdaten sitä maagista fiilistä, joka tuntuu löytyvän vain satunnaisista viinijumalien siunaamista pulloista.

Taannoin ravintolassa tulin tilanneeksi valkoista burgundia, kuullakseni sitten kyseisen viinin olevan lopussa, minkä jälkeen päädyin pulloon moselilaista risukkaa. Se oli loistavaa – tietysti – sekä erittäin ruokaystävällistä. Tietysti. Kenties Riesling ei omaakaan samanlaista taianomaista vetovoimaa kuin Chardonnay juuri sen takia, että se on niin luotettava? Pakko painottaa pohdinnasta huolimatta, että missään nimessä en ole nostamassa Chardonnayta Rieslingin yläpuolelle. Kunhan pohdin suhdettani näihin kahteen lajikkeeseen tässä ja nyt.

Puolessa välissä kesää lipittelin lentokentän viinibaarissa melkoisen vänkää valkoista Pernand-Vergelesses’iä vuodelta 2001. Kyseessä oli laadukas, karismaattinen ja jopa kiehtova tapaus, joten tietäähän sen kuinka sitten kävi. Sen jälkeen heti seuraava valkoinen burgundini olikin täydellinen fiasko. Erittäin arvostetun tuottajan – joskin vähäisen appellaation – viini oli niin mitäänsanomaton esitys, että taisimme juoda pullosta noin kolmanneksen ennen lavuaarin pääsyä apajille. Innostukseni laantui, muttei täysin. Kuinka ollakaan, parisen viikkoa myöhemmin päästiinkin taas asian ytimeen.

Côte Chalonnaisen valkkareista kuulee silloin tällöin hyvää, mutta kovin paljon niihin ei esimerkiksi ravintolarintamalla törmää. Nyt nautittu pullote houkutteli erityisesti sen tuottajan takia. Aubert de Villaine tunnetaan paremmin pohjoisemmassa osassa Bourgognea sijaitsevasta tilastaan, mutta elättelin toiveita, että maaginen kosketus saattaisi saada aikaan hyvää myös vähemmän maagisen terroir’n kanssa työskennellessä. 1970-luvulla perustetun A. et P. de Villainen tunnetuin tuote on erikoisesti Aligoté Bouzeron, mutta se saisi nyt jäädä toiseen kertaan, koska Chardonnay.

Les Clous Aimé tulee 3.4 hehtaarin kokoiselta savi- ja kalkkikivimaaperän omaavalta palstalta, jonka köynnöksillä on ikää 20-55 vuotta. Meininki on biodynaamista ilman sertifikaatteja. Käyminen ja kypsytys ovat tapahtuneet 80-prosenttisesti 30-40 hehtolitran tammisammioissa ja 20-prosenttisesti pienissä tammitynnyreissä, jälkimmäisen kestäessä vuoden verran. Lähtökohtaisesti hiivasakkojen on annettu pysyä liikkumattomana, mikä kertoo paljon tuottajan tavoitteesta viinin tyylin suhteen.

Jostain syystä epäröin monesti käyttää muhkeapesäisiä Bourgogne-laseja valkkareille, peläten viinin jotenkin luhistuvan niin isossa astiassa. Tälläkin kertaa huoli oli täysin turha, sillä Les Clous Aimé kukoisti tässä formaatissa ja parani hetki hetkeltä. Sen tuoksu ei välttämättä tuo mieleen pohjoisempien kylien viinejä, sillä tammea – saati voita tai pähkinää – ei juurikaan ole havaittavissa. Sen sijaan esille nousee adjektiiveja kuten merisuolainen ja minttuinen, hillityn sitrushedelmän ja lievän hapankerman aromin pyöriessä taaempana. Myös sitä kuuluisaa mineraalisuutta on tarjolla, paljon.

Maun osalta hommat jatkuvat pitkälti samoilla linjoilla. Suutuntuma on keskitäyteläinen sekä odotetun jämäkkä ja ryhdikäs. Hapot ovat tuntuvan voimakkaat, mutta kutkuttavan rauhallisella tavalla. Makumaailma on suora toisinto tuoksusta, joskin sillä erotuksella, että sakkakypsytyksen tuomaa hiivaisuutta on myös framilla. Ihailtavan rehellinen, sörkkimätön ja läpinäkyvä meininki tuo paljolti mieleen laadukkaan lämpimämmän vuoden Chablis’n. Dokabiliteetti on tietysti kova ja jano sammuu, mutta kauniiden, minimalististen juttujen ystävä saa tästä myös ihan oikeaa nautintoa. Kyllä, maaginen kosketus toimii tässä tapauksessa myös Bourgognen syrjäisimmillä nurkilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s