2006 Pierre Gonon St. Joseph

2006 Pierre Gonon St. JosephKulunut viikonloppu oli vuoden parhaimpia vapaaottelufanin vinkkelistä, joten oli pelkkää plussaa, että lauantaina tuli pihvien huuhtojaksi korkattua timanttinen punaviini. Siinä määrin perusteelliset sepostukset tuottajasta on löydettävissä toisesta kotimaisesta blogista – josta itse asiassa inspiraatio koko pullon hankintaan aikoinaan tuli – että olisi turhaa uhrata aikaa ja vaivaa tässä samaan. Sanottakoon, että tietynlaista kulttimainetta Pierre Gonon nauttii ja sijoittuu tyylillisesti sinne perinteisimpään reunaan.

Pohjois-Rhônen Syrah on spesiaali viinityyli, josta omaan makuuni parhaimmillaan löytyy ainutlaatuista lihaisuutta (niin rakenteellista kuin aromillista) ja eläimellisyyttä. Tämä syvä, tummanpunainen viini ei varsinaisesti omaa noita ominaisuuksia, mutta on silti lajinsa hieno edustaja.

Gononin St. Joseph tuoksuu siltä kuin siinä uiskentelisi lukemattomia graniitin palasia. Lisäksi tarjolla on runsaasti kypsää, erittäin mehukasta karhunvatukkaista hedelmää, mustaa pippuria ja savua. Tuoksu on superintensiivistä lajia ja tummanpuhuvuudessaan hyvin kaunis. Se puhuttelee nuuhkijaansa.

Suussa viini on kaikkea muuta kuin massiivisen konsentroitunut, mutta silti sen onnistuu täyttää koko paletti ja napata se otteeseensa. Kliinisen siloitelluksi suutuntumaa ei voi kutsua, mutta karheimmat kulmat ovat jo ehtineet hioutua pois tai sitten niitä ei ole koskaan ollutkaan. Tumma hedelmä on tyyliltään kuivaa, mehukasta ja koukuttavan pureskeltavaa. Meininki on hyvin selkeäpiirteistä ja eloisaa; tämä viini on tehty juotavaksi eikä ihmeteltäväksi. Melko napakasti tarraavat tanniinit johtavat hieman bitteriseen jälkimakuun, mikä antaa ymmärtää, että noin viiden vuoden lisäkypsytys olisi viinille ehdottoman hyväksi. Varsin nautinnollinen ja makoisa Gononin St. Joseph silti nyt jo on. Kutkuttavan mausteisuuden ohella sen hedelmässä on tietynlainen metsäinen, jopa hieman villi viba, jonka koen varsin vastustamattomaksi.

Vaikka viini ei tyyliltään ole ihan sitä, mihin olen vuosien varrella muutamissa St. Josephin, Cornas’n, Côte-Rôtien ja Hermitagen viineissä ihastunut, on se silti tykkiä kamaa, jota kelpuuttaisin kaappiini koska vain lisää (ei kyllä mahtuisi, täynnä on). Meininki tuo paljolti mieleen sävyltään synkemmät ja vakavammat Beaujolais’n Cru-viinit, eikä kyseessä missään nimessä ole ensimmäinen kerta. Asiallinen tuttavuus, aina ihanasti periranskalaisen epäinformatiivista etikettiä myöten.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s