2011 Bartolo Mascarello Barbera d’Alba

2011 Bartolo Mascarello Barbera d'Alba

Maistettuani kaksi kuukautta sitten parasta Barberaa evör, olen sittemmin nähnyt koko rypälelajikkeen uudessa valossa. Mikäli tämä uudestisyntynyt innostus ei olisi riittävä syy pullon korkkaamiselle, aiheuttaa tulevan kesäloman visiitti Piemonteen yhtä lailla kiinnostusta alueen viinien fiilistelyyn, lajikkeesta riippumatta.

Em. Giuseppe Rinaldin tapaan on Bartolo Mascarello erittäin pienillä tilaomistuksilla varustettu traditionalisti. Korkean laadun ja perinteisen valmistusfilosofian ohella tila on päätynyt historiankirjoihin vuoden 1999 Barolollaan, jonka etiketissä komeilee teksti ’No Barrique No Berlusconi’. Paperilla siis kuulostaa tuottajalta makuuni, mutta kuinka mahtaa olla tilan Barberan laita noin käytännössä?

Alku ei ollut hyvä. Tuoksun tummaa kirsikkaa peitti – lähestulkoon tukahdutti – paksu tuhkan ja suklaan sävyinen kerros, joka tuntui jotenkin…väärältä. Maussa oli paljon samaa, kera hieman epämiellyttävän lakritsisuuden. Aluksi silkkinen suutuntuma muuttui äkillisesti runsaiden happojen ja tanniinien iskiessä kakkosnelosen lailla vasten kasvoja, johtaen lähes brutaalin kuivaan ja tuntuvan bitteriseen jälkimakuun. Yllättäen melko runsas viini kuitenkin toimi ihan kohtuullisesti pitkään hauduttelemani ragùn kaverina.

Selkeää kehitystä tapahtui kuitenkin jäljelle jääneessä puoliskossa jo toiseen päivään mennessä ja nyt kolmantena päivänä jämiä mutustellessani täytyy todeta, että ensimmäisten parin tunnin suoritus ei missään nimessä kertonut koko tarinaa viinistä. Barberan kypsytyspotentiaalista tai juomisikkunoista ei juuri lätinää kuule, mutta tämä tapaus pistää asiaa pohtimaan.

Tuoksun aiemmin tukahdutettu hedelmä on ajan mittaa selkeästi alkanut puskea läpi tuhkasuklaakuoresta. Makumaailma ml. suutuntuma on muuttunut selvästi tasaisemmaksi ja lempeämmäksi ja hedelmä on kirkastunut merkittävästi. Tätähän voi jo juoda ilman ruokaa! Ilmiselvästi kyseessä on ihan omanlaisensa Barbera, jonka rakenne aiheuttaa tarpeen pidemmälle kypsyttelylle, siinä missä moni Barbera varmasti juodaan pois jo huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa.

Mieleen tulee jonkinlainen Beaujolais-henkinen vastakkainasettelu, jossa tämä edustaa Moulin-à-Vent-tyylistä rotevaa osastoa ja Giuseppe Rinaldin Barbera vaikkapa hiilihappokäymisellä valmistetun Morgonin tyyliä. Molemmat ansaitsevat ehdottomasti olla, elää ja hengittää, mutta mitä tulee omiin mieltymyksiini, on peli selvä. Siitäkin huolimatta olen iloinen, että tämä maineikkaan tuottajan versio tuli kokeilluksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s