2011 Avignonesi Vino Nobile di Montepulciano

2011 Avignonesi Vino Nobile di MontepulcianoAvignonesi on mielestäni yksi Italian ehdottomia ns. standardi-tuottajia eli sellainen tuottaja, joka tulee välittömästi mieleen sen alueesta puhuttaessa. Kuitenkin jo lähes kolme ja puoli vuotta on ehtinyt kulua edellisestä kerrasta, kun tätä viiniä olen viimeksi juonut. Ei voi muuta kuin todeta, että aika todellakin rientää. Muistikuvat olivat mitä positiivisimmat: traditionaalisempi kuin Poliziano ja Angelini, elegantimpi kuin Fattoria del Cerro.

Tuottaja itse kuvailee tätä vuosikertaa tyypilliseksi lämpimän vuoden vino nobileksi. 270-375 metrin korkeudella sijaitsevien palstojen rypäleistä tuotettu viini on käynyt spontaanisti villihiivoilla. Kypsytystä tapahtui 18 kuukauden ajan tammitynnyreissä (70 %, jaiks!) ja isoissa tammisammioissa (30 %).

Aluksi hajainen ja anteeksi pyytelemätön viini sai ansaitsemansa kaksi tuntia dekanterissa, jonka jälkeen alettiin olla hyvän äärellä. Nyt avoin, hyvin antelias tuoksu muistuttaa pölyn ja savun muodostamaa pilveä, jonka sisältä löytyy mitä puhtainta kypsää hapankirsikkaa, santelipuuta ja hiukan lakritsaisia vivahteita. Kuiva, nahkainen ja lähes suolainen – täydellinen oppikirjaesimerkki.

Aluksi keskitäyteläinen, mutta alati kasvava viini avaa paletilla pelin jopa silkkisen pehmeästi, mutta huomattava rakenne alkaa pian paljastua. Tunnusomaisen korkean hapokkuuden lisäksi viinillä on voimakkaasti tarraavat, rotevat tanniinit, jotka tekevät jälkimausta kuivan ja hieman bitterisen. Runsaasti tummankirsikkaista hedelmää omaava viini on tanniineistaankin huolimatta hyvin mehukas ja eloisa. Silkkisen alun ja kuivattavan jälkimaun rankasta kontrastista huolimatta kokonaisuus tuntuu harmoniselta ja dokabiliteetti on erittäin hyvä, joskin kohtuullinen maiskuttelu huikkien välillä ei ole vapaaehtoista.

Tyypillisiä uuden tammen tunnusmerkkejä tai varsinaista vauvaläskiä ei ole juurikaan havaittavissa, joten mielikuvani osoittautuvat oikeiksi. Toimivuus tagliatelle al ragun kanssa oli erinomainen, ilman ruokaa ei tulisi runsasrakenteista viiniä tällä hetkellä nauttia. Kypsyttely on sinänsä paikallaan, että hieman kuivemmalla hedelmällä homma toimisi ainakin omalla kohdallani vieläkin paremmin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s