2005 Tenuta Serradenari Barolo

2005 Tenuta Serradenari BaroloLöydän itseni yhä useammin käymästä kallonsisäistä kamppailua siitä, mikä mihinkin tarkoitukseen sopivista viineistäni olisi optimaalisimmassa vaiheessa korkkausta varten. Kyse on toki lähes aina siitä, mikä nuorista viineistä on vähiten huonossa kohtaa elinkaartaan, mutta ani harvoin asia on yhtä yksinkertainen kuin viinien absoluuttinen ikä toisiinsa nähden.

Loppupeleissä valinta ratkeaa monesti myös siitä riippuen, miten helposti korvattavaksi koen eri vaihtoehdot. Niin myös nyt. 2005-vuoden Baroloa ei voi mitenkään kuvailla kypsään ikään ehtineeksi, mutta hiljattain päätään nostanut innostus Nebbioloa kohtaan ohjannee tulevia viinihankintojani siinä määrin, että koin tämän viinin ajan koittaneen.

Serradenarin sivuilla ja takaetiketissä avataan talon viinien syntyjen saloja siinä määrin kattavasti, että vaikkapa Chartogne-Taillet’n ja Ridgen etiketit tuntuvat rinnastettuna romaaneilta. Kaksi vuotta kypsytystä tynnyreissä ja köynnökset Barolon appellaation korkeimmilla tarhoilla, mitä sitä turhaan enempää jauhamaan.

Nebbiolo tuppaa kaipaamaan paljon ilmaa, joten annoin tämän hengitellä jopa kolme tuntia ennen ruokailua. Korkkaushetkellä viini olikin huomattavan epätasapainoinen maun lähes täysin katkaisevia tanniineita myöten, joten melkoinen parannus saisi olla luvassa, ettei taakse jäänyttä työviikkoa ja flunssaa juhlistava ateria olisi täysi floppi.

No worries, ilmaamisen lopputuloksena tuoksu on kaunis, kirkas ja muhkea, sisältäen reilusti kypsää kuivaa kirsikkaa, ruusun terälehtiä, tervaa, hiukan sientä ja märkiä puunlehtiä. Tumma ja voimakas kuin mikä. En ole aiemmin käyttänyt Piemonten ja Bourgognen viinien yhteydessä usein mainittavaa termiä ’syksyinen’, mutta tähän tuoksuun jos johonkin se ehdottomasti sopii.

Maun osalta viini on voimakkaasti kasvavaa sorttia, omaten kypsät, lujasti poskista tarraavat tanniinit, jotka ovat silkkaa nannaa sille, joka nauttii viineissään hyvästä rakenteesta. Juurikin minulle, siis. Tanniinien toteuttaessaan itseään löytyy koko matkalta rutkasti mehukasta, kuivaa tummankirsikkaista hedelmää, lievää tryffelimäisyyttä sekä kokonaisuuteen hyvin sopivaa, vanhat huonekalut mieleen tuovaa tammea. Melko täyteläinen ja maskuliininen olemus ei välttämättä mene ihan yksiin La Morran viinien feminiinisen maineen kanssa, mutta se on täysin toissijaista. Muutoin uljaan autenttinen meininki aina jälkimaun lievää bitterisyyttä myöten toimii kuin junan vessa niin ruuan kanssa kuin ilman ja sen kuin paranee viinin saadessa lisää happea.

Tämänkaltaisia viinejä olisi silkkaa tuskaa maistella volyymilla, mutta ruokaillessa ja jälkeen ei nautinnollisuutta ja edes dokabiliteettia käy väheksyminen. Etenkin, kun 14,5 % -alkoholi on saatu täydellisesti piiloon. Muutama vuosi lisää ikää ei missään nimessä olisi pahitteeksi, mutta riittävällä ilmaamisella laadukkaat palaset ovat harvinaisen hyvin kohdillaan ja hintalaatusuhde Barolojen kontekstissa lähes voittamaton.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s