Riippuneen lihan ilot

GroteskJopa kaltaiseni C-luokan bloggaaja saa epäsäännöllisen säännöllisesti kutsuja erinäisiin tilaisuuksiin. Työssäkäyvänä on vaikea ottaa osaa moniin arkena keskellä päivää järjestettäviin tapahtumiin, mutta muutenkin olen aika nihkeästi vastannut kutsuihin. Haluan useimmiten jo etukäteen tietää tulevani kirjoittamaan aiheesta postauksen – ts. olevani aiheesta huippukiinnostunut – niin tyhmältä kuin se saattaa kuulostaakin. Tästä syystä jätän helposti moniin tilaisuuksiin menemättä, vaikka kutsujat usein painottavatkin tapahtumasta kirjoittamisen olevan täysin vapaaehtoista, joskin toivottavaa.

Tämän sanottuani todettakoon, että Groteskin kaltaisen ravintolan kutsuessa tutustumaan uuteen – erityisen lihapainotteiseen – menuunsa, en mieti kahta kertaa. Olen erityisen kiintynyt vatsaani ja kieltäytymällä moisesta kutsusta kokisin tekeväni kaltoin hyvin keskeiselle osalle itseäni, varsinkin kun paikan meininki on aiemmin uponnut itseeni varsin hyvin, niin ruuan kuin viinienkin osalta.

Uuden menun lisäksi Groteskilla on uusi keittiöpäällikkö, Eemeli Nurminen, joka Olosta siirtyessään on tuonut mukanaan kaksi kokkia. Nurminen avasi varsin kattavasti näkemyksiään Groteskin uudesta linjasta, kertoen samalla mm. fine diningista bistroruokaan siirtymisen haasteista. Kaikki lähtee nyt alusta loppuun raaka-aineista niin laadun kuin eettisyydenkin suhteen, ja kaikenlaista liian selkeää leimautumista välttäen homman nimi on yksinkertaisesti ’lisää rock’n’rollia’.

20141010_190344”Uuden Groteskin” sydän on laatulihoja varten keskelle ravintolaa pystytetty kypsytyskaappi, joka on Suomen oloissa melkoisen uniikki tapaus. Lihalliset himot herättävän vaikutuksensa lisäksi kaappi on noin yleensäkin varsin virkistävä näky tässä sääntelyn ja direktiivien millintarkan noudattamisen valtakunnassa. Jos nyt ei vielä ihan tavoitella keski-eurooppalaisen gastronomiataivaan atmosfääriä, niin mielelläni minä ainakin noita mölliköitä ihailen.

20141010_160805Ihailua herättää myös keittiötä koristava Big Green Egg -grilli. Varsinaisen funktionsa ohella laite tuottaa myös mahdottoman herkullisen tuoksun, jonka saattaa aistia myös salin puolella.

20141010_153135Punainen liha on siis uudella ruokalistalla ykkönen, joskin myös kalan, vaalean lihan ja kasviksien ystäville löytyy luonnollisesti tarjontaa. Pysyvän listan lisäksi tarjolla on jatkuvasti myös päivän erikoisuuksia, kuten nyt visiittimme yhdessä tarjottu 35 päivää kypsytetty Porterhouse-pihvi. Oman kuvauslaitteiston ja -taitojen ollessa tasoa jäätävä tyydyn ohjaamaan ruokapornon ystävät lihakuvien osalta vaikkapa Siskot kokkaa ja Hannan soppa -blogien pariin, joista varmaankin lähitulevaisuudessa löytyy ammattilaistason kuvamateriaalia tästä jaetusta kokemuksesta. Käsi sydämellä, ostaisin itsekin hienon järjestelmäkameran, mikäli en kokisi sen olevan suoraan pois viinihankinnoistani.

Todella korkealaatuisista, onnenkyyneleitä aiheuttavan mureista ja mehukkaista sekä mahtavan paistopinnan omaavista lihoista on kuvien puutteesta huolimatta kyse. Olen monesti melko skeptinen ihminen ravintolapihvien suhteen – lähinnä miettien lisäarvoa vs kotona täydellisesti paistettu sisukka/marmori – mutta etenkin tuo aiemmin mainittu Porterhouse-pihvi sekä australialainen Wagyu flank steak veivät rehellisen, riisutun liharietastelun aivan uudelle tasolle, jollaista ei hevillä saavuta kotioloissa. Vielä kun huomioidaan Groteskin kuluttajaystävällinen viinihinnoittelu ja todella laadukas, monipuolinen viinitarjonta, niin timanttista pihvi ja punkku -kokemusta kaipaavan ei tarvi kauaa osoitetta pohtia.

Lihojen kanssa oli tarjolla melkoinen kattaus lisukkeita sekä liuta kastikkeita. Olisi helppo sivuuttaa lisukkeet ja keskittyä pääraaka-aineisiin, mutta syntisen hyvien ranskalaisten ohella etenkin vihreät pavut pekonin kera sekä grillattu sydänsalaatti olivat siinä määrin onnistuneita, että massiivisen lihatarjonnan keskellä olin pakotettu santsaamaan molempia. Näiden ohella myös chimichurri-kastike osui ja upposi. Ideologia niin lisukkeiden kuin alkupalojenkin komponenttien osalta on, että kaikki mahdollinen tehdään alusta loppuun itse, mikä ei varmasti jää ruokailijalta huomaamatta.

Pihvilihojen ohella maistelimme myös luomukaritsankaretta, kukonpoikaa ja grillattua makrillia, joiden osalta laatu oli poikkeuksetta korkea ja maut kohdillaan. Myönnettäköön, että allekirjoittaneella oli ruuan maistelun amatöörinä vain ihan pikkuriikkisiä haasteita jakaa huomio tasaisesti ruokien välillä, mutta ilmiöhän on toki tuttu vaikkapa viinitastingeista: herkemmän makuiset viinit kärsivät poikkeuksetta vahvempien ja isompien läsnäolosta.

2012 Le Volte dell'OrnellaiaPunaisen lihan kyytipojaksi oli varattu magnum-kokoinen pullo Ornellaian kolmosviiniä Le Voltea. Toscanalainen Merlot’n, Sangiovesen ja Cabernet Sauvignon’n blendi ei ole itselleni ehkä ihan se kovin juttu, mutta yllätyin varsin positiivisesti tämän esimerkin kehityksestä lasissa. Aluksi hieman hajallaan ollut viini keräsi hienosti focusta hengittäessään ja rohkenisinpa väittää, että Sangiovese alkoi nostaa päätään pikkuhiljaa vähäisempien lajikkeiden välistä. Monille tämän sortin punkku voi olla ihanteellinen keskitien vaihtoehto uuden maailman ja vanhan maailman tradition puolivälistä, mutta joka tapauksessa ilmaus on vahvasti suositeltavaa.

Becker WildweinVähemmän punaisille lihoille tarjolla oli ravintolan yksinoikeudella (Suomessa) hankkimaa punkkua Friedrich Beckeriltä Pfalzista. Makuprofiili heijastelee kukkaisine viboineen pitkälti varsin vänkää Pinot noir-Dornfelder-Blaufränkisch-blendiä, minkä johdosta viinin nimi on harvinaisen osuva. Yllättäen löysin viinistä jotain samaa kuin Alkon piemontelaisesta Ruché-viinistä, joskin hapokkuus oli tällä parempi.

20141010_153547Epäjohdonmukaista järjestystä jatkaen on pakko mainita sananen alkupaloista. Fermentoitujen kasvisten ympäröimät italialainen salami ja ankka-prosciutto hakivat vertaistaan. Erityisesti syntisen rasvainen ankka herätti poikkeuksetta ihastelevia huutoja ympäri pöytää, mutta koko annos oli erittäin onnistunut. Toisaalta niin oli myös merisiilenmäti aiolin kera. Ja perunaohukaiset mädin ja créme fraichen kanssa. Ja keittiön oma kyytönmaitomozzarella, poltettu parsakaali ja kuivatut tomaatit…

20141010_153914 20141010_154432 20141010_15445420141010_153259Alkupaloja huuhdeltiin alas pfalzilaisen Karl Schäferin rieslingillä – magnum-pullosta tietysti. Viimeiseen hengenvetoon asti Riesling-fanina olen tietysti aina innoissani uuden äärellä, mutta toisaalta standarditkin ovat suhteellisen korkealla. Lyhyestä virsi kaunis, pidin tästä uudesta tuttavuudesta todella, todella paljon. Äärimineraalinen ja hapokas viini oli riisuttu kaikesta ylimääräisestä rasvasta ja säesti täten erityisesti perunaohukaisia, leikkeleitä ja merisiilenmätiä fantastisen hyvin. Viinin suolainen kirpeys oli sen verran intensiivistä (ja herkullista) tasoa, että ei ihan heti unohdu. Lisää kiitos!

Jälkiruokana tarjoiltiin konstailematonta jenkkityylistä juustokakkua kolmen kotitekoisen jäätelön kanssa. Perheen pienimmät saattavat ehkä alkaa kaivata mansikkavaihtoehtoa listalle, mutta massiivisesta ähkystäni huolimatta rommirusinan, saksanpähkinän ja karamellin sekä lakan puhtaat maut upposivat hyvin. Tässä vaiheessa ehkä raikkaampi jäätelövaihtoehto olisi voinut olla poikaa, mutta kenties keskiverto ravintolassa asioiva ei ole jälkiruuan saapuessa aivan yhtä täynnä.

kyrö distillery napue ginRuokailun jälkeen oli luvassa vielä sulattelua Kyrö Distilleryn ginin ja siitä valmistettujen drinkkien parissa Groteskin baarin puolella. Ihasteltuani alkuvuodesta matkamessujen ruotsalaisten artesaaniviinojen tarjontaa, on todella hieno havaita myös Suomesta löytyvän taitoa ja draivia laatuviinojen valmistukseen. Sopivan vahvuista (46.3  % muistaakseni), mutta jälkimaultaan pehmeää, sitrushedelmien ja koivunlehtien tuoksuista giniä sippailee mainiosti jopa sellaisenaan, mikä ei ole aivan pieni meriitti.

Suhteeni ilmaisten asioiden hehkuttamiseen on vähän vaikea, mutta ei näitä perjantaina maisteltuja juttuja voi olla ihan avoimesti kehumatta. Vaikka raakakypsytetyt lihat ovat selkeästi Groteskin uuden ruokatarjonnan ydin, on toivottavaa, että ravintola ei leimaannu pelkästään pihvipaikaksi. Erityisesti viinitarjonnan takia Groteskiin kannattaa mennä syömään oikeastaan mitä vain, sillä ruuan ja juoman yhteispelistähän ruokailussa on loppupeleissä kyse. Kiitokset vielä Groteskin väelle houstaamisesta, epäilemättä päädyn lähitulevaisuudessa talon herkkujen ja lämminhenkisen meiningin äärelle.

One thought on “Riippuneen lihan ilot

  1. Päivitysilmoitus: GROTESKIN UUDET VAATTEET | Hannan soppa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s