De Sousa et Fils Champagne Cuvée 3A Grand Cru Extra Brut

De Sousa et Fils Champagne Cuvée 3A Grand Cru Extra BrutViallinen viini on aina ikävä takaisku. Varsinkin omalla kohdalla, kun en juuri koskaan osta samaa viiniä useampaa pulloa, ainakaan maistamatta. Viikon takainen Charles Heidsieck jätti sen verran pahan maun, etenkin kuvainnollisesti puhuen, että koin olevani oikeutettu korkkaamaan lähestulkoon heti perään toisen pullon samppanjaa. Sivuhuomiona tajusin muuten juuri, että viimeisen parin vuoden ajalta kaikista räikeimmät sunnuntaipullot ovat sisältäneet poikkeuksetta joko rieslingiä tai samppanjaa, joista etenkin jälkimmäinen harmittaa sekä korkeampien hintojen että odotusten takia.

Portugalilaista syntyperää oleva, Avizen Grand Cru -kylässä majaileva de Sousan samppanjaperhe ei ole tuottajista tunnetuimpia, mutta iäkkäät köynnökset, biodynaamiset menetelmät sekä melkoisen maineikkailla mailla sijaitsevat tarhat antavat syyn odottaa laatua. Työskentely sekä tarhoilla että kellarissa on perinteitä mukailevaa ja sikäli erittäin työintensiivistä, jopa pullojen tanssituksen tapahtuessa käsin. Hieman vähemmän innoissani olen talon tavasta vinifioida ja kypsyttää viinejään barrique-tynnyreissä, mutta toisaalta onhan noita hyviäkin tammisia samppanjoita tullut juotua.

Äärimmäisen moderniin, näyttävään pakettiin kääritty viini sisältää melko ilmiselvästi kolmen a-alkuisen Grand Cru -kylän palstojen viiniä. Puolet sekoituksesta on Avizen Chardonnayta, loput Aÿn ja Ambonnayn Pinot Noir’ta, neljänneksen kumpaistakin. Tästä pullotteesta on sakat poistettu joulukuussa 2011, eli jonkin verran on sakkakypsytyksen jälkeistä pulloikää viinille jo kertynyt.

20140726_104006

Cuvée 3A:lla on lasissa houkutteleva vaaleankultainen väri sekä tietysti tuhottomasti pienenpieniä kuplia. Raikas tuoksu herättää innostukseni välittömästi, tarjoillen runsain määrin selkeitä, mutta hyvin hienovaraisia aromeja. Etualalla tuoksu on kuin jälkiruoka, lumoten hyvin runsailla vaniljaisilla ja briossisilla aromeilla. Niiden alta paljastuu pehmeitä persikan ja omenan vivahteita sekä lievää vanhaa puuta. Hieman merellistä suolaisuuttakin on havaittavissa viinin vastuttamattomassa aromimaailmassa.

Tiheä, runsas mousse täyttää suun pitkäksi toviksi, paljastaen altaan viinin joka tuntuu selkeästi takaetiketin Extra Brut -merkintää makeammalta. ”Valkoinen” hedelmäisyys on kummastuttavan eksoottista samppanjalle; tyypilliset vihreän omenan, sitruunan tai kirsikan aromit eivät ole lainkaan framilla tässä viinissä. Täyteläinen suutuntuma saa hyvää nostetta viinin korkeasta hapokkuudesta, joka laittaa jälkimaun maistumaan muuta viiniä selkeästi kuivemmalta ja kirpeämmältä. Hienostunut ei ole termi, jota käyttäisin tämän viinin mausta. Sellaista rodukasta luonteikkuutta tai eleganssia, mitä etiketin mainitsemilta tarhoilta odottaisi, ei yksinkertaisesti ole löydettävissä. Ennemminkin viinissä tuntuvat tuottajan valitseman valmistusmenetelmät, jotka toki ovat antaneet suutuntumalle hienon ilmavuuden ja runsauden, mutta samalla peittäneet – jopa tukahduttaneet – primäärihedelmän melko ikävästi.

Reilun tunnin hengittelyn jälkeen jälkimaussa alkaa tulla esiin toivomaani rodukasta kalkkikivisyyttä, mutta samaan aikaan muun maun osalta on tammisuus alkanut nostaa päätään. Positiivisena piirteinä makeus on integroitunut aiempaa paremmin ja suutuntuma muuttunut vieläkin palettia hellivämmäksi. Lopputulema kuitenkin on, että viini jättää odotuksiin peilattuna auttamattomasti kylmäksi. 37 eurolla saa Épernayssa yhtä sun toista, joten olisin rahani voinut käyttää huomattavasti paremmin. Aina pitää kuitenkin ottaa opiksi, joten jatkossa pyrin yhä selkeämmin välttämään tammitettuja samppanjoita, ellei sitten kyseessä ole jonkin pohjoisemman huippukylän Pinot Noir -voittoinen pullote.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s