Tukholma – ei pelkästään lihapullia ja muusia

20140605_163135Osakseni koitui kunnia matkustaa menneenä torstaina melko spontaanisti muutaman päivän varoitusajalla Tukholmaan tutustumaan paikalliseen ruokatarjontaan. VisitSwedenin järjestämälle ja kustantamalle reissulle ottivat osaa itseni lisäksi kyseisen organisaation edustaja Joonas sekä neljä mahtavaa bloggaajamimmiä: Nelle, Elina, Hanna ja Dorit.

Intensiivinen päiväreissu osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi ja antoisaksi; en voi väittää Tukholman olleen tätä ennen millään tasolla tuttu paikka, aiempien visiittien tapahtuessa lähinnä opiskelijaristeilykontekstissa. Laadukkaisiin ravintoloihin, kahviloihin ja putiikkeihin tutustumisen ohella oli myös hauska hengata mukana olleiden ruokabloggaajien ja design-bloggaajan kanssa ja kerta toisensa jälkeen kokea näiden stratosfääriin pomppaava innostus kokiessamme jotain uutta ruokaan liittyvää. Samanaikaisesti inspiroivaa ja hulvatonta.

Nopeasti huomasin huvittuneena olevani porukasta ainoa, jolla ei ole mukana ammattilaistason kuvausvälineitä. Selkeästikin olen opiskellut heikosti bloggauksen perusteet. Toisaalta arvostan kevyttä matkustamista yli kaiken ja Siskot kokkaa -blogin Nelle totesikin myötätuntoisesti, että kuvani eivät näytä niin pahoilta, jos rakennan niistä kollaaseja.

Pom och FloraKävimme nauttimassa aamiaista Pom och Flora -nimisessä kahvilassa. Bondegatan 64:ssa sijaitseva sympaattinen pikkupaikka panostaa tinkimättömään laatuun ja tuoreuteen, mikä kävi ilmi niin perustajansa intohimoisesta presentaatiosta kuin tilaamistani ruisvoileivästä sekä mustikkakaurasmoothiestakin. Nestemäinen mustikkapulla voi konseptina kuulostaa kyseenalaiselta, mutta sitä tuo erittäin onnistunut juoma kovasti muistutti.

Saltå KvarnAamiaisen jälkeen teimme pikavisiitin Saltå Kvarn -luomukauppaan. Melko vahvasti brändättyä isomman skaalan luomutavaraa, mutta it’s all good.

Cajsa WargErittäin päräyttävältä vaikuttava kauppa oli suhteellisen kookas Cajsa Warg, jonka kelpuuttaisin lähisiwakseni koska tahansa. Kaupan teeseihin kuuluu, että henkilökunta uskoo kaikkiin myyviinsä tuotteisiin sataprosenttisesti ja asiakas saa kaupasta kaiken tarvitsemansa, jälkimmäisen toteutuessa Helsingin samanhenkisisissä puodeissa melko heikosti. Kaikki ei ole luomua, mutta yhtä kaikki hyllyt notkuvat täynnä toinen toistaan houkuttelevampaa tavaraa. Läppä lensi, että mikäli kylmälaukku olisi tarttunut matkaan, olisi liha-altaista väkisinkin joutunut napsimaan mukaan muutamia massiivisia, hyvin riippuneita pihvejä. Juustotiski tarjosi mm. Brillat-Savarinia, jota en muista muutoin pohjolassa nähneeni.

ChokladfabrikenEn tunnustaudu maailman kovimmaksi makean ystäväksi, mutta mikäli sellainen sattuu olemaan, on Chokladfabriken kohtuullisen varma täky Tukholmassa. Alarivin ”kasvi” piti liittää mukaan siitä yksinkertaisesti syystä, että myös se on tehty suklaasta.

20140605_121531Tukholmassa on myös mahdollista nähdä ja kokea maailmanluokan tähtiä!

Pärlans KonfektyrVihdoin päästiin ruotsalaisuuden ytimeen. Polkagris! Pärlans Konfektyr on malliesimerkki kaupasta, jonka tuotteiden söpöt pikku pakkaukset laittavat kauniimman sukupuolen edustajien jalat niin veteliksi, että sellaiset asiat kuin kilohinta menettävät täysin merkityksensä. Tosin maistiaisten perusteella myös maku on kohdillaan.

ProviantReissun jossain määrin keskeinen tarkoitus oli tapaaminen tällä viikolla järjestettävän Taste of Helsinki -tapahtuman yhteistyökumppanin Electroluxin edustajan kanssa. Tapaaminen oli sovittu Proviant-ravintolaan, jonka keittiössä yksi Ruotsin maajoukkueen kilpailijoista hääräsi.

20140605_135755brunetvouvrayKoska kyseessä oli lähinnä ruoka- eikä ruokaviinimatka, olin jipoissa päästessäni toteuttamaan itseäni Proviantin viinilistan äärellä. Aiemmin vieraan tuottajan kuiva Vouvray oli päräyttävän hyvää tavaraa – nimi ylös välittömästi – ja toimi maukkaan possuannoksen kanssa erittäin hyvin. Loistava kirpeän mehiläisvahainen ja sitruksinen tuoksu; intensiivinen, napakka ja hapokas maku.

Tässä vaiheessa en voi olla mainitsemassa positiivista hupaisuutta tilanteessa, jossa annosten saapuessa eteemme kaikki neljä pitkän linjan mimmibloggaria kaivavat esiin järkyttävän kokoisilla putkilla varustetut järkkärinsä ja intensiivinen räpsiminen pääsee valloilleen.

esperantoVisiittimme Esperanto-Råkultur-Shibumi-ravintolakompleksiin oli lyhyt, mutta mieleenpainuva. Keittiömestari Sayan Isaksson piti meille kattavan esittelykierroksen, jonka lisäksi sommelier vei meidät katsomaan ravintoloista fiineimmän, eli Esperanton viinikellaria. Pieni kellari sisälsi pelkkää dimangia laadukkaista risukoista ja blanc de blancs -samppanjoista aina Juran ja Piemonten eliittiin. Sommelier totesi kasuaalisti ravintolan viinimenuun kuuluvan tällä hetkellä mm. Mascarellon Monprivaton, mikä kertonee kaiken oleellisen paikan meiningistä.

Kuvan maistelupalaset yhdessä oppaanamme toimineen ruokakriitikon hehkutusten kanssa saivat minut vakuuttuneeksi, että seuraavalla visiitilläni on ruokailu Shibumissa pakollinen ohjelmanumero. Vaikkakin syön enemmän kuin mielelläni sushia muutamissa paikoissa Stadissa, en ole missään saanut näin herkullista tavaraa kuin täällä maistamamme.

Smaka på StockholmKaupungissa oli juuri käynnistynyt paikallinen vastine Taste of Helsingille, eli Smaka på Stockholm -ruoka- ja juomatapahtuma (kts. postauksen ensimmäinen kuva). Tapasimme erään tapahtuman organisaattoreista, joka hymyssä suin lätkäisi meille jokaiselle parit ruokaliput kouraan. Kaiken jo tapahtuneen syömisen ja maistelun jäljiltä ja illallisen häämöttäessä lähitulevaisuudessa tuntui kupongin valinnainen funktio kuitenkin huomattavasti sopivammalta, mille herra organisaattorikin antoi siunauksensa. Parit juomat eivät kuitenkaan jääneet tapahtuman ainoaksi anniksi: paikalla omaa Fondbergin kanssa tuotettua viinisarjaansa promoamassa ollut Maria Montazami soi allekirjoittaneelle kunnian otattaa kanssaan valokuvan. Tätä muistoa vaalin hautaan asti.

Lux Dag För DagIllalliselle oli luvassa pöytävaraus idyllisellä lokaatiolla Lilla Essingen -saarella sijaitsevassa Lux-ravintolassa. Taas kerran avainsanat olivat laatu ja paikallisuus, mikä oli varsin tervetullutta. Edelleen täydet vatsamme äänestivät yksinomaan kala- ja kasvisruokien puolesta, jotka osoittautuivat tilanteeseen sopien odotetun kepeiksi.

DeutzSamanhenkiset ruuat auttoivat myös viinien valinnassa, jonka kunnian toki taas sain. Kohtuullisesti hinnoiteltu Deutzin vakiosamppanja toimi hyvin kuten aina ennenkin, grillatun ahvenen tähdittämä alkuruokani oli mahtavan raikas ja makoisa.

pieropanKalaa alku- JA pääruuaksi? Miksipäs ei. Viinin osalta luvassa oli jälleennäkeminen vanhan ystävän kanssa, kun parin vuoden tauon jälkeen oli lasissa Soaven staran Pieropanin perusvalkkaria, joka on varsinainen appellaationsa ylisuorittaja. Hunajameloninen, mineraalinen ja snadisti öljyinen tekstuurilta; todellinen hurmuri ja varma valinta mereneläville.

20140605_203334Kahvien jälkeen oli aika hypätä tilataksiin ja suunnata kohti Arlandaa. Kokonainen päivä tukholmalaisen ruokakulttuurin elämistä ja hengittämistä oli tullut päätökseen. Seuraavana päivänä olo oli väsynyt, mutta en voinut kuin olla äärettömän iloinen ja kiitollinen, että olin päässyt mukaan reissulle. Kidutettuani sittemmin viikonloppuna makunystyröitäni varpajaisristeilyllä, suuntaan nyt katseen kohti Taste of Helsinkiä ja seuraavia makunautintoja.

7 thoughts on “Tukholma – ei pelkästään lihapullia ja muusia

  1. Kiitos vielä seurasta, hauskaa tosiaan oli🙂 Eikä tarinankertomiseen tosiaan järkkäriä tarvita, hyvin näyttää onnistuneen kamerakännykälläkin!🙂

    • Mun puolella oli ilo ja kunnia, kun pääsi hengaamaan maan eturivin bloggaajien kanssa🙂 Juu kyllä noiden kollaasien avulla pystyy ihan hyvin elämään tämän kameraratkaisun kanssa ja täydellisessä valaistuksessa saattaa jopa saada ihan siedettäviä lähikuvia. Se kepakkoresepti oli muuten mahtava, koko porukka aina 9-vuotiasta junioria myöten diggaili ihan kympillä niistä. Toki vedin ne tuplamäärällä pekonia ihan varmuuden vuoksi.

  2. Hieno kirjoitus (ja täältä pystyi kätevästi nappaamaan ylös nauttimiemme viinienkin yksityiskohdat!). Oli hauska tutustua, toivottavasti tapaamme taas!

  3. Päivitysilmoitus: #VISITSWEDEN / FOODIEPÄIVÄ TUKHOLMASSA | Hannan soppa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s