Au revoir, Paris! Osa 2

20140407_190719Minun kirjoissani ravintola voisi keskittyä huomattavasti turhempiin asioihin kuin Rhônen – erityisesti pohjoisen – viineihin. Lähinnä tästä syystä suuntasimme jo melko varhaisessa vaiheessa matkaa Willi’s Wine Bariin. Ravintolan sijainti vain kivenheiton päässä Louvresta ei tunnu ajatuksen tasolla kovin lupaavalta, mutta toisaalta ympäristö on jo huomattavasti vähemmän turistista kuin lähdettäessä muihin ilmansuuntiin tältä Pariisin kenties toiseksi tunnetuimmalta nähtävyydeltä.

20140407_194455Willi’s Wine Bar sisältää nimestään huolimatta varsin kohtuullisesti asiakaspaikkoja ruokailijoita varten, mutta saapuessamme paikka oli vielä kovin tyhjä. Iltaa kohti mentäessä alkoivat pöydät kuitenkin täyttyä. Ravintolan viinilista on tosiaan etenkin Pohjois-Rhônen punaisten osalta huomattavan kattava ja vaikuttava, mikä ei kuitenkaan juurikaan heijastu paikan take away -viinien valikoimaan. En tunnistanut tästä suppeasta tarjonnasta kovinkaan monia tuottajia, joten päätin jättää harvat matkalaukkupaikat varmemmille ostoksille, mutta matalan riskin sijoituksena nappasin mukaan yhden harvoista tutuista viineistä: Domaine de la Pépière Muscadet Les Gras Moutons. Hintaa oli hurjat kahdeksan ja puoli euroa.

20140407_19493120140407_194939

Tämä ravintola ei turhia kikkaile ruualla. Konstailemattomiin liha-annoksiin keskittynyt tarjonta tarjoaa ennen kaikkea oivan mahdollisuuden tuhota laadukkaita punkkuja selkeän, herkullisen ruuan parissa.

20140407_203514

Avokki otti jälkiruuan, itse pitäydyin pullon tyhjentämisessä ja leivässä. Suklaamacaronin ja marinoidun päärynän kombo futasi aika mainiosti.

20140407_192246Listalla oli vaihtoehtoja paljon, mutta budjettia ylläpitäessäni päädyin siihen Pohjois-Rhônen appellaatioon, josta olen tottunut löytämään parhaat hintalaatusuhteet. Tämä keskitäyteläinen Syrah ei tarjoa niin paljoa lihaista ja maanläheistä karheutta kuin toivoisin, mutta muutoin se on tyylipuhdas ja erittäin freesi alueensa edustaja. Yleensä sanotaan tiettyjen Cru Beaujolais -viinien olevan kallellaan Pohjois-Rhônen, mutta tämän viinin voisi sanoa olevan kallellaan Beaujolais’hen. Laadukas, puhdaspiirteisen mausteikas viini, joskaan ei tyylillisesti appellaationsa parhaiten omaan makuuni sopivaa osastoa. 40 € hinta on kohtuullinen, mutta tuplaamalla panostuksen olisi täällä varmaankin saanut yli kaksinkertaisen elämyksen. To be continued.

20140408_105324Jostain syystä Lapin Kulta tykkää tulla vastaan laadukkaissa tavarataloissa ympäri maailman. Le Bon Marché on tunnettu melko massiivisesta herkkuosastostaan ja jostain syystä läheltä sellaista harvinaisuutta kuin alkoholiton samppanja löytyi nurkkaan ahdistettu koto-Suomen ylpeys.

Herkkuosaston alapuolella sijaitsee tavaratalon viiniosasto. Näiden perimmäinen tarkoitushan tuntuu olevan tarjota mahdollisimman hienosti esille aseteltuna täysin roditon valikoima erikokoisia pulloja Bordeaux’n aateliskalenteriviinejä, mutta yllätyksekseni tajusin viimeistään Loire-hyllyn kohdalla olevani täysin pakotettu suorittamaan ostoksia täällä.

Rajattomalla kuljetuskapasiteetilla olisi pulloja tarttunut mukaan huomattavasti enemmän, mutta nyt jouduin tyytymään tuntemattomien tulevien herkkujen pelossa pulloihin Huet’n Le Haut-Lieu Demi seciä sekä Foreaun 2009 Demi seciä. Näiden lisäksi nappasin vielä Alsace-hyllystä Ostertagin ja Zind-Humbrechtin rieslingit ja olin tyytyväinen kuin pullea pikkulapsi Raxin buffetissa.

20140409_205804

Toiseksi viimeisenä iltana olimme sopineet illallistreffit jo hyvän tovin Pariisissa asustaneen serkkuni kanssa. Aikaisemman keskustelut molempien osapuolten intrensseistä johtivat Le Mary Celeste -nimiseen baariin/ravintolaan. Luonnollisia viinejä tarjoava laitos tuntui olevan ensisijaisesti baari ja vasta sitten ravintola, tarkoittaen, että musiikki pauhasi kovalla ja suurin osa väestä vietti aikaa seisten. Tämä ei kuitenkaan ollut este laadukkaasta gastronomiasta ja juomasta nauttimiselle, joskin koin jossain määrin paikan olevan vähän liian hip omaan makuuni.

20140409_195323Le Mary Celesten ruokatarjonta tunnetaan kaiketi parhaiten ostereistaan, mutta ne muodostavat vain pienen osan ruokalistasta. Muutoin meininki muistuttaa vähän jotain Juuren sapastelua siinä mielessä, että annokset ovat pieniä ja raaka-aineet yllättävänkin kasvispainotteisia. Ideana on, että kukin ruokailija valitsee listalta useamman kuin yhden annoksen ja jos nälkä vielä jää, voi nopeiden valmistusaikojen ansiosta tilata helposti lisää.

20140409_193924

Nyt jos koskaan oli oivallinen tilaisuus nauttia hieman ostereita, mistä innostuin välittömästi. En ollut aiemmin maistanut, mutta pidin kovasti. Makumaailma on sen verran lähellä chabliksia ja blancdeblancseja, että outoa olisikin, jos en olisi pitänyt.

20140409_194405Toinen ruokaisemmista annoksistani oli nimeltään Tacos Thaï. Nimensä mukaisesti lautaselta löytyi lätyn sisältä mausteista lihaa, chilimajoneesia sekä rehuja. Lopputulos oli hiukan samanlainen kuin Gaijinin possuburgeri: täyttäisin koska vain mieluusti vatsani vain näitä syöden. Ihan parhautta. Toisena annoksena tilasin ravintolan tulkinnan tartar-pihvistä. Pidin myös siitä, mutta mitään yllättävää se ei – yllättäen – tarjonnut.

20140409_194348Ostereille löytyy toki monia mahtavia juomapareja, mutta ihan vain kotoisan tarjonnan puutteen ja alueen yleisen arvostuksen alhaisuudesta johtuvien halpojen hintojen takia päädyin Muscadet’hen. Guy Bossardin Domaine de l’Ecu kuuluu alueen ehdottomiin tähtiin, joten 31 euron hintainen pullo tuntui kaikin puolin no-brainerilta. Kyseessä on ihan tykki valkkari. Tuoksu on jopa samppanjamainen: aromimaailmasta pomppaa vahvasti esiin mielikuvat kohoamassa olevasta pullataikinasta. Suutuntuma on selkeästi keskiverto-Muscadet’ta runsaampi, mutta tyyppipiirteet alleviivattu merisuolaisuus ja raikas hapokkuus ovat vahvasti läsnä. Pullomme tyhjeni aivan liian nopeasti, tätä pitäisi saada kotiinkin.

20140410_120019

Viimeisenä päivänä oli vihdoin aika astua jalalla Pariisin viiniharrastajien Mekkaan nimeltä Caves Augé. Luurini kameraan päälle jäänyt ’himmennetty’-moodikaan ei voi himmentää sitä faktaa, että tämä on ainakin tietyllä tapaa mielettömin viinikauppa, missä olen saanut kunnian asioida.

20140410_115925 Putiikki on täysi Caves du Marais’n vastakohta. Jokaikinen pullo on selkeästi järjestetty ja merkitty pirullisen tarkasti, joskin ylimpien rivien tekstejä varten on hyvä olla kiikarit matkassa. Valikoimalla on tasan yksi kantava ajatus: täältä viinidiggari löytää kaikki ne äärimmäisen pienen tuotannon ranskalaiset huippualkuviinit, joista ympäri maailmaa kohkataan.

Pyyhkiessäni valuvaa kuolaani potkin samanaikaisesti itseäni päähän siitä hyvästä, että olin jättänyt tänne tulon matkan viimeiselle päivälle. Ei sillä, että juurikaan katuisin aiempia ostoksiani, mutta tuntui todella raastavalta poistua tästä putiikista vain yhden pullon kanssa. Päädyin melko harvinaiseen tapaukseen, 2012 Philippe Bornard Poulsard Arbois Pupillin Point Barre, jonka en usko kävelevän vastaan ihan lähiaikoina. Silti en voi olla miettimättä niitä lukemattomia pulloja, joita en ostanut. Mikäli seuraava reissu Pariisiin ei tapahdu kovin pian, joudun varmaankin ylipuhumaan rakkaan serkkuni vierailemaan Caves Augéssa ennen tämän seuraavaa matkaa Suomeen.

20140410_194807Samaisen viimeisen matkapäivämme iltana oli mielessäni vain yksi ravintolavaihtoehto: Willi’s Wine Bar. Minua oli nimittäin jäänyt hiertämään, ettemme olleet onnistuneet hyödyntämään ravintolan harvinaislaatuista punaviinitarjontaa paremmin. Alkuun espanjalaisten leikkeleiden kanssa otimme kuitenkin lasilliset J.L. Vergnon Eloquence Extra Brut Blanc de Blancs -samppanjaa. Tuottaja oli ennestään tuttu ainoastaan nimeltä, mutta osoittautui täysin maineensa veroiseksi. Kyseessä on ääripuhdas, teräksinen samppanja klassisessa ”Chablis kuplien kera”-hengessä. Aivan nannaa hyvien alkupala-antimien kera.

20140410_201536

Pääruuaksi otin täydellisesti kypsennettyä vasikkaa, joka hurmasi mureutensa ohella aivan syntisen hedonistisella, ihanan suolaisella ja rasvaisella kuorrutuksellaan. Edellinen pääruokani tässä ravintolassa oli hyvä, tämä oli täydellinen.

20140410_201721Illan tähti oli kuitenkin viini. Tarjolla olisi ollut Coravinin avustuksella laseittain esimerkiksi Jamet’n Côte-Rôtieta 1990-luvun puolivälistä ja loppupuolelta hintaan 29€/10cl, mutta kyseisen – sinänsä todella hienon – viinin joitain vuosikertoja maistaneena oli valintani selvä: Cornas-jumala Thierry Allemandin Cornas Chaillot vuodelta 2005. Lasihinta 19€/15cl tuntui paperilla enemmän kuin kohtuulliselta ja maistettuani viiniä koin löytäneeni vuosisadan bargainin.

Pohjois-Rhônen Syrah tarjoaa monesti moninaisia, toinen toistaan vängempiä suolaisia piirteitä, mutta tämä pläjäys räjäytti tajunnan tuoksulla, joka oli puhdasta savua ja lihaa (ja toki tummaa hedelmää). Suutuntuma ei jäänyt tippaakaan jälkeen, ollen samanaikaisesti sekä massiivinen että ilmava ja kepeä kuin höyhen. Näiden viinien kohdalla puhutaan monesti rakeisista, hienojakoisista tanniineista, mutta en osaa keksiä parempaa viiniä demonstroimaan tätä käsitettä. Makumaailma on huikean syvä, kompleksinen ja monikerroksinen, vailla minkäänlaisia dominoivia tai turhan selkeitä aromeja. Voimakkuudestaan huolimatta Chaillot on elegantti kuin mikä ja niin helposti nautittava, että sen mittava rakenne jää lähes täysin piiloon.

Minkäänlaiselta nuorehkon Cornasin kireydestä tai kulmikkuudesta ei ole tietoakaan, tämä on puhdasta samettia. Lyhyesti tiivistettynä yksi parhaita punaviinejä, mitä olen ikinä maistanut. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että tällaista voi olla missään tarjolla laseittain, puhumattakaan lasillisen naurettavasta hinnasta. Ruuan kanssa tai ilman, Chaillot on täydellisyyttä hipova Syrah. Tätä viiniä maistettuani en voi kuin tuntea oloni siunatuksi. Harkitsin lopuksi vielä lasillista myös tarjolla ollutta Lafonin Meursaultia (Charmes/Perrières), mutta totesin sitten olevani täydellisen autuaassa tilassa, jota ei voisi enää mahdollisesti parantaa.

Kiitos Willi’s Wine Bar, kiitos Pariisi.

7 thoughts on “Au revoir, Paris! Osa 2

  1. Mikäs vuosikerta Ecun graniitista toi oli? Viimeisin vuosi heiltä, mistä oikeasti pidin oli 2004, mutten ole taas viimeisimpiä juonut. Ovatko siis parantaneet otettaan? 2004 jälkeen monet muut tuottajat meni mielestäni valovuosien päähän Ecusta.

    • Mutulla mennään, mutta sanoisin että 2011! Vertailupohjaahan mulla ei ole tässä kategoriassa lainkaan, mutta noin niin kuin yleisesti viileiden alueiden kuivien valkkareiden kontekstissa pidin ehdottomasti. Ei ollut mitenkään älyttömän askeettinen, mutta kaukana läskistä kuitenkin.

  2. Kun me oltiin pari vuotta sitten Pariisissa, niin arvaa oliko Willi’s kiinni just sen ajan ku me oltiin siellä – ai kamala että söi! Kiva lukea, että paikka on hieno jne. Mun vuoro olla kateellinen.

  3. Päivitysilmoitus: 2012 Domaine de la Pépière Muscadet de Sèvre-et-Maine Les Gras Moutons | Elämän pienet ilot

    • Kyllä luulis maistuvan teidänkin kaiken kokeneelle poppoolle, kunhan ei halaja eteensä nykymuodin mukaisia dekonstruktioannoksia, ja aika junioriystävällisiltäkin tuntui oikeastaan kaikki reissumme ravintolat tuota osteripaikkaa lukuun ottamatta. Siihen samaan syssyyn vielä ekskursio junalla Reimsiin Les Crayeresin joko öky- tai tavispuolelle ja johan on onnistunut loma🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s