2010 Ridge Geyserville

2010 Ridge GeyservillePieni pullo hyvää punkkua torstai-iltana? Loistava idea, mutta ei välttämättä helposti toteutettavissa. Onnistuin kuitenkin taannoin hankkimaan liudan laadukkaita puolikkaita punkkuja, ei enempää eikä vähempää kuin Kalifornian ikoniselta (hyvässä mielessä) tuottajalta Ridgeltä. Sen lisäksi, että formaatti on jo sellaisenaan kätevä, tarjoaa se loistavan tilaisuuden nauttia litrahinnaltaan kalliihkoa viiniä pienellä satsauksella.

Ridge on tunnettu jenkkistandardeilla erityisen eurooppalaistyylisistä viineistä, jotka eivät seuraa trendejä. Eurooppalaisuus näkyy kasvupaikan korostamisena, tarhojen hyvinvoinnin vaalimisena sekä kypsien – ei ylikypsien – rypäleiden käyttönä. Tilalla on vahva fanikunta ja sen viinit luetaan sekä alueensa paremmin ikääntyviin että parhaisiin hintalaatusuhteisiin. Olen täysi noviisi jenkkiläisten laatuviinien maailmassa, mutta toistaiseksi Ridge on ainoa tuottaja, jonka punkut ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen. Epäilemättä paikallinen tarjonta ja korkeat hinnat jo jenkkipäässä eivät helpota tämän kategoriaan sisään pääsemistä.

Geyservillellä on kirkas ja eläväinen tummanpunainen väri, joka ei ole täysin läpinäkymätön. Tuoksu on pelkoa herättävän jykevä ja päälle vyöryvä kuin Kuolemantähti. Todella tummanpuhuvasta aromimaailmasta irtoaa kuivaa, kypsää kirsikkaa ja herukkaa, yrttejä, verta, savua ja hiukan kuivattua luumua. Tuoksu ei todellakaan ole huono, mutta saattaisin olla hiukan varpaillani, jos en tietäisi kyseessä olevan Ridgen viini.

Suutuntumaltaan viini on runsas ja roteva ja sillä on hyvin kookkaat, hienojakoiset tanniinit. Hedelmä on kypsää lajia, mutta maukkaan kuivaa. Tammi on tällä erää selkeästi havaittavissa, mutta mikään ei anna olettaa, etteikö se tulisi ajan myötä integroitumaan moitteettomasti. (Ja jos verrattaisiin keskivertoon Napan Cabernet’hen, ei tammea tarvisi edes ottaa puheeksi Geyservillen kohdalla.) Suutuntuman pureskeltavuudesta huolimatta maku on myös todella raikas ja ryhdikäs. Suu menee nätisti suppuun puhtaan ja veden kielelle nostavan jälkimaun lähestyessä. Lämpöä tuntuu, mutta onneksi vain hiukan. Paljon on kaikkea, mutta mahtavan tasapainoisesti koottuna.

Jos jonkin verran nautintoa onkin jo nyt saatavilla, on Geyserville tällä hetkellä ennen kaikkea erittäin mielenkiintoinen viini, sillä se onnistuu väistämään kaikki Zinfandelin sudenkuopat. Maistaisin erittäin mielelläni viiniä vaikkapa kymmenen vuoden päästä, sillä kypsytyspotentiaali on päivänselvä. Joka tapauksessa Geyserville on äärimmäisen hieno esimerkki siitä, kuinka iso viini tehdään tyylikkäästi.

7 thoughts on “2010 Ridge Geyserville

  1. Oon yrittänyt metsästää tän vanhempia, tai siis sanotaan nyt tuolta 2000-luvun alkupuolen vuosikertoja, muttei oikein ole tahotnut löytyä. Viela pari 2009 köllöttelee kellarissa, mutta ei jaksaisi millään odotella vielä viittä vuotta että nää pehmenisi samettisiksi.

    • Paniikkia ei totisesti tämän kanssa tule olemaan🙂 Harmillisesti ongelma tuppaa huomattavasti useammin olemaan, että pullo aukeaa liian aikaisin kuin myöhään.

  2. 2009 oli todella hyvä. Tosin ei tämä 2010kään huono ollut. Mutta oikeasti nämä kannattaa unohtaa kellariin. Puhutaan usein ns. Draper Perfume’sta joka on kai kohtelias tapa tammifoobikoilta sanoa, että perhanasti tammea nuorena, mutta tiedetään, että se kesyyntyy. Mutta noi ’70-luvun Ridget, mitä eräs jenkkituttavani on joskus raahannut tänne Kaliforniasta, olivat ihan älyttömän hyviä viinejä. Joten olkaa kärsivällisiä, niin hyvää tulee.

    • Ois todella helppo noudattaa neuvoa, jos löytyisi ihan konkreettinen kellari Ridgejä ja ah niin monia muita vastaavaa kypsytystä vaativia pulloja varten🙂 Melkeinpä pitäis ennemmin lähteä Kaliforniaan haalimaan vanhempia pulloja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s