Uusi vuosi(kerta), uudet kujeet?

2010 Riecine Chianti Classico

2010 Riecine Chianti Classico

Lähes viikon kestäneen hyvin raskaan ajanjakson jälkeen olen vihdoin taas sorvin ääressä. Kunpa voisin syyttää laiskuuttani, mutta sattumoisin taloyhtiömme verkostoissa oli päässyt jokin kriittinen johto löystymään, jonka takia jouduin sätkimään elämäni pisimmän ajanjakson ilman Internetiä, pois lukien armeijan leirit. Helppoa ei ole ollut, mutta kenties olen vahvempi ihminen tämän kokemuksen jäljiltä.

Joka tapauksessa nyt on hyvä hoitaa pois tieltä viimeisimmät maistelumerkinnät, jotka sattumoisin koskevat ennestään hyvinkin tuttuja viinejä. Riecine Chianti Classicon vuosikerta 2008 osui ja upposi pari vuotta sitten, räjäyttäen tajuntani ääritraditionalistisella Sangiovesen ilmaisullaan. Harmillisesti 2010-vuosikerta ei ole samasta puusta tehty.

Tummanpuhuva, mutta hailakka väri ei anna vielä syytä odottaa muutoksia. Tuoksu on niin ikään ilahduttavan tuttu ja turvallinen, iskien nokkaan pölynpeitteisiä tummia kirsikoita, savua, lyijykynän täytettä ja kuivaa, paahteista tammea, sekä hiukan lakritsaa.

Maun osalta viini on keskitäyteläinen, mehukas ja tuntuvasti hapokas, mutta intensiivinen hedelmä taipuu ylikypsän puolelle ja lakritsaa on enemmän kuin kaipaisin. Hyvin kuivaa tavaraa, muttei lainkaan samalla tapaa hurmaavan epäkosiskelevaa kuin pari vuosikertaa aikaisempi tuotos. Yhtäläisyyksiä näiden viinien välillä löytyy toki reilusti, mutta melko hienovaraista tasapainottelua tämä Sangiovesen menestyminen vaikuttaa omalla kohdallani olevan, sillä ylikypsästä hedelmästä johtuvan lievän freesiydenpuutteen takia en nauti viinistä läheskään niin paljon kuin olisin toivonut.

Vali-valit sikseen, tälläkin Riecinen versiolla on vaikuttava rakenne ja hyvä fokus ja se ei missään nimessä ole huono Chianti, mutta korkeista odotuksista jäädään nyt jonkin verran. Tartun kyllä silti innolla tulevaisuudessa viinin viileämpiin vuosikertoihin.

2012 Weingut Keller Riesling von der Fels

2012 Weingut Keller Riesling von der Fels

Vuoden päivät takaperin maistelin Von der Felsin vuosikertaa 2011 ja olin kerralla myytyä miestä viinin uskomattoman hienon, joskin häpeilemättömän dominoivan mineraalisuuden ja kivisyyden edessä. Koitin haalia kyseistä vuosikertaa lisää, mutta menestyksettä. Onneksi seuraavan vuosikerran aika koitti ennen pitkää, ja koska Saksassa ei nykyään taida huonoja viinivuosia ollakaan, olin välittömästi innoissani.

Tälläkin vuosikerralla on todella kivinen tuoksu, mutta se on selkeästi suolaisempi kuin muistan edellisellä vuosikerralla olleen. Kiven ja suolaveden lisäksi tarjolla on greippiä, seljankukkaa sekä hiivaa.

Makua dominoi järkyttävän intensiivinen sitruunan ja greipin sekoitteinen hedelmä yhdessä – tietysti – tuntuvan kivisyyden kanssa. Ohesta voi löytää myös lievää mausteisuutta ja yrittisyyttä. Suutuntuma on todella hapokas ja hyökkäävä, mutta jollain sairaalla tapaa oudon tasapainoinen. Alusta loppuun asti on selvää, että viini ei halua olla ystäväni, mistä en voi olla diggaamatta.

Muistelen edellisen vuosikerran tarjonneen enemmän ja kypsempää hedelmää, mutta muutoin liikutaan paljolti samoilla linjoilla. Kyseessä on niin selkeästi ruokaviini kuin viini vain voi olla, ja silti saan jotain friikkiä nautintoa tämän sähkövirran siemailusta ihan kylmiltään. Erittäin kuiva, erittäin hapokas ja erittäin hyvä.

2012 Markus Molitor Wehlener Sonnenuhr Riesling Kabinett

2012 Markus Molitor Wehlener Sonnenuhr Riesling Kabinett

Viimeisenä ainoa postauksen viineistä, jonka aikaisempia vuosikertoja en ole tullut maistaneeksi. Tuottaja sekä Wehlener Sonnenuhrin tarha ovat toki muutoin väkisinkin tuttuja hartaalle Mosel-fanille.

Nykymallin Kabinett-sarjalaiseksi viinin tuoksu on melkoisen tiukka paketti. Sitrushedelmää, mineraalisuutta ja kukkaisuutta on sinänsä helpohkosti löydettävissä, mutta mikään näistä ei ole esillä erityisen selvästi; viini tuntuu nokassa ennen kaikkea kirpeältä ja kalkkiselta. Syypäänä tuoksun överin tiukkaan ja kalkkiseen olemukseen voisi olla rikki, mutta toisaalta en mitenkään onnistu kaivamaan hedelmän välistä minkäänmoista sytytetyn tulitikun aromia tai sen kaltaista. Ajan kanssa tuoksuun tulee kyllä hiukan lisää hedelmäisyyttä, jopa passionhedelmäisen eksoottista sellaista.

Tuoksun jäljiltä melkoisen yllättäen on suutuntuma huomattavan runsas ja konsentroitunut, melkein pureskeltavan mehevä, tosin riittävällä rakenteella varustettuna. Huomattava makeus levittyy koko matkalle siinä määrin, että uskoisin vaivatta juovani vähintäänkin Spätlesea, mikäli joku niin tulisi väittämään. Maussa tuntuu aluksi hävyttömän kypsää omenaa ja sitrushedelmää, mutta jälkimmäisellä puoliskolla leimaavaa on kivisyys, joskaan hedelmä ei vähene lainkaan.

Mainiosti leikkaava hapokkuus tekee makeasta ja konsentroituneesta viinistä riittävän freesin ja sinänsäkin makukokemuksesta miellyttävän, joskin parhaiden Moselin viinien eteeristä keveyttä ei saavuteta läheskään. Viini on kiitettävän puhdasta jälkimakua myöten kuitenkin suhteellisen herkullinen, joskin niin selkeästi ylempien predikaattiluokkien tuote, että etikettiä voi pitää hiukan kyseenalaisena. Hinta on huokeaa Kabinett-tasoa, joten sikäli ongelmaa ei ole, mutta suunniteltu paritus ruuan kanssa meni melko lailla metsään viinin odottamattoman ylitsepursuavuuden takia.

One thought on “Uusi vuosi(kerta), uudet kujeet?

  1. Päivitysilmoitus: Quickies | Elämän pienet ilot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s