Happoja kiitos

2011 Jean-Michel Gerin La Champine

2011 Jean-Michel Gerin La Champine

Huippusamppanjoiden lisäksi Epernayn 520:ssa huomion varastaa kaupan kuplattomien viinien tarjonta. Erityisesti tämä osio putiikista on jonkinlainen vastakohta Alkon valikoimalle: hyllyillä ei notku ainoatakaan ylikaupallista, massiivisen tuotannon viiniä. Kenties ymmärrettävästi hinnat ovat monesti tuntuvasti kovempia kuin saman kiinteistön samppanjoiden kohdalla, mutta löytöjä on silti tehtävissä useamman laatikon verran, lompakon salliessa.

Samppanjan lisäksi hopeanuolemme pursusi jo tässä vaiheessa kohtuullisen paljon punkkuja, joten keskityin pöytäviineissä lähinnä valkkaritarjontaan. Viimeisenä valitsemani pullona ja todellisena heräteostoksena tarttui kuitenkin mukaan tämä pohjoisen Rhônen vaatimattoman appellaation Syrah. Olo oli aika huoleton, sillä valikoima tosiaan antoi ymmärtää, että varsinaisia huonoja ostoksia ei olisi mahdollista tehdä. Toinen vaihtoehto olisi ollut Graillot’n Crozes-Hermitage kahdella kympillä, mutta ainahan sitä mielummin tutustuu uusiin viineihin.

On olemassa lista asioita, joita pohjoisen Rhônen Syrah’n pitää sisältää aina tuoksua myöten. Onneksi La Champine ruksii ruuduista melkeinpä jokaisen. Tuoksu on hieman lantainen, vegetaalinen ja kukkainen, sekä ihanan suolainen. Tummaa kirsikkaa, vadelmaa ja tuhkaa löytyy kauniin tasapainoisessa paketissa, joka tuntuu tarjoavan aina jotain vähän erilaista joka nuuhkaisulla. Joudun myöntämään käyttäneeni yllättävän monta minuuttia haisteluun, ennen kuin vihdoin tulin maistaneeksi viiniä.

Paletti pursuaa raikasta, kirkasta ja rapeaa tummaa kirsikkaa sävytettynä hyvin puhtaalla mustapippurilla. Maku on myöskin hyvin kuiva ja suolainen ja siinä on tuntuva oliivinen, umaminen viba. Eloisat hapot ja jämäkästi tarraavat tanniinit muodostavat viinin hienon rakenteen. Jos tuoksu ei antanut aihetta kritisoida, voi mausta nipottaa sen verran, että keskivaiheilla se käy vähän ohuenlaiseksi. Siitäkin huolimatta viini on pääsin hyvin mehukas ja sitä juo yhtä mielellään ruuan kanssa ja ilman. Todella autenttinen arki-illan Syrah, joka ei yritä esittää olevansa mitään muuta.

2010 Rivetto Barbera d'Alba Zio Nando

2010 Rivetto Barbera d’Alba Zio Nando

Tuottajasta lisää myöhemmin, mutta kolmesta Rivetton Barberasta Zio Nando on keskimmäinen eli klassiseen tapaan se, missä on uutta tammea jonkin verran, mutta ei ihan niin paljoa, että kieleen tarttuisi tikkuja. Jos Nebbiolo on enemmän miehiseen makuun, on varsinkin tämmöinen kohtuullisesti tammitettu, melko kypsystä rypäleistä tuotettu Barbera se, joka hurmaa naisväen. Toisin sanoen pidin viinistä tarpeeksi ostaakseni sen, kun avokki teki Kismet-pantomiimia.

Huomaan kirjoittaneeni viinistä Cellartrackeriin massiivisen pitkän selostuksen, jota en missään nimessä halua tähän suomentaa sanasta sanaan, joten tarjoan tiivistetyn version. Kesti kokonaista neljä iltaa saada pullo tyhjäksi, mutta jos viini olisi maistunut alusta asti siltä, miltä viimeinen lasi maistui, olisi pullo tyhjentynyt yhdessä illassa.

Alussa viinissä oli kyllä jonkin verran hyvää, odotetun kypsän tumman hedelmän lisäksi myös kiinnostavampia ei-hedelmäisiä piirteitä sekä voimakas hapokkuus, mutta hurjan häiritsevänä piirteenä sitä riivasi tuntuva lääkeyrttinen komponentti. Siihen vielä samaan syssyyn 14,5 alkoholiprosentin selkeä läsnäolo ja viini oli ainakin ilman ruokaa omalle paletilleni täysin juomakelvoton.

Tästä alkoi viinin hidas kehittyminen jääkaapissa, mistä oli hieman – muttei läheskään tarpeeksi – lupaavia merkkejä havaittavissa jo toisena päivänä. Neljäntenä päivänä olin valmis kaatamaan Zio Nandon viemäriin, mutta niin vain melkoisena yllätyksenä lasista löytyi nyt viini, joka aika lailla täytti laadukkaan Barberan tunnusmerkit. Tuoksu – jos ei maailman kompleksisin – oli täynnä moitteettoman puhdasta ja mehukasta tummaa hedelmää sekä rutkasti niin sanottuja ”metsän lattian” aromeja. Tekstuuriltaan viini oli hurmaavan silkkinen, kuitenkin ilman, että viinin alusta asti voimakkaat hapot olisivat hiipuneet lainkaan. Hedelmä ei enää vaikuttanut lainkaan liian kypsältä, vaan kuivalta, puhtaalta ja jopa lievän mineraalisuuden sävyttämältä. Jälkimaussa ensimmäisenä päivänä hieman voimakkaana tuntunut bitterisyys oli niin ikään kadonnut ja se oli nyt vai puhdas ja miellyttävän suuta supisteleva. Dokabiliteetti, kuinka mukava taas tavata!

En olisi ikinä uskaltanut ennakoida tämänlaista kehitystä pullossa avaamisen jälkeen, mutta niin se viinien maailma vain yllättää yhä uudelleen. Se on sitten asia erikseen, että mitä tulisi ajatella kohtuuhintaisesta Barberasta, joka vaatii avaamisen jälkeen sen kolme päivää jääkaapissa ollakseen juotavissa. Todennäköisesti tarjolla on kuitenkin myös vastaavan laatuisia viinejä, jotka laulavat saman tien korkkaamisesta lähtien.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s