Pienten tyyppien puolesta

IMG_5556

Menneen lauantain ilta oli taas melkoista hedonistista tykitystä. Hyvässä seurassa tuli maisteltua kuutisen pulloa toinen toistaan mielenkiintoisempia samppanjoita hyvän ruuan ja juuston kera. Pullot olivat allekirjoittaneen valitsemia, mutta vaikka en ollut tietoisesti miettinyt minkäänlaista teemaa, oli lopputuloksena edustettuna hyvin laajalti eri samppanjatyylit. Pois lukien tietysti makeammat samppikset, joiden juomiselle en keksi perusteita.

Sananen on pakko mainita kuvassa vasemmalla puolella olevasta juustosta. L’Affiné au Chablis oli uusi tuttavuus, mutta sen menestys pöydässä löi ällikällä. Hieman Epoissesin tyylinen juusto on viinan sijaan pesty Chablis’lla, tuottaen kertaluokkaa lempeämmän, mutta yhtälailla herkullisen haisulin. Kokonaisina kiekkoina myytävä juusto sulaa huoneenlämmössä täysin keskeltä, jättäen vain reunansa pystyyn, tehden lusikasta veistä otollisemman instrumentin. Liioittelematta tämä on helposti yksi parhaista – ellei paras – Suomesta löytämäni kermajuusto.

N.V. Jacques Lassaigne Champagne Extra Brut Blanc de Blancs Cuvée Le Cotet Montgueux

N.V. Jacques Lassaigne Champagne Extra Brut Blanc de Blancs Cuvée Le Cotet Montgueux

Maistiaiset pistettiin käyntiin turvalliseen tapaan rutikuivalla blanc de blancsilla. Tämä Troyes’n kaupungin vierestä ponnistava yhden palstan Chardonnay edustaa ns. natural wine -liikettä ja siihen ei ole lisätty lainkaan sulfiitteja. Mielenkiintoisena knoppina Montgueux’n viinit eivät vielä ennen 1980-lukua saaneet käyttää Champagne-merkintää.

Alkuviinin leima voi herättää monenlaisia odotuksia; viini täytti omani aikalailla viimeistä silausta myöten. Ääripuhdas samppanja on siis kyseessä, vailla pienintäkään makeuden, tahmeuden tai raskauden tunnetta. Hyvin kuiva tuoksu sisältää kypsää omenaa, kuivaa puuta, murskattua simpukkaa sekä hentoa mausteisuutta. Suutuntuma on kevyt, ilmava ja lempeä, tarjoillen täydellisen tasapainoisen ja hyvin tyylikkään makukokemuksen. Viini ei ole lainkaan kosiskeleva – en ole kirjannut ylös ainuttakaan hedelmäistä adjektiivia maun osalta – muttei myöskään millään tapaa ärhäkkä tai haastava. Hillitty, mutta todella laadukas esitys. Ei kuitenkaan varsinaisesti mikään tasting-viini.

1988 Dufour Champagne Ligne 39

1988 Dufour Champagne Ligne 39

IMG_5549

Seuraava viini oli myöskin rutikuiva blanc de blancs, mutta käytännössä jotain aivan muuta kuin Le Cotet. Siinä missä Le Cotet oli sekoitus 2000-luvun vuosikertoja, on Dufour’n tuote vuosikertaa 1988, vapautuen tosin sakkakypsytyksestään vasta alkuvuodesta 2011. Legenda kertoo, että saadessaan 23-vuotiaana perhebisneksen avaimet nuoriherra Dufour löysi kohtuullisen määrän ”unohtuneita” pullotteita uneksimasta kellarista. Listattuaan kaikki viinit Exceliin hän nimesi viinit sen mukaan, millä rivillä ne taulukkolaskimessa sijaitsivat.

Harmi sinänsä, että tästä ja ensimmäisestä viinistä ei tullut räpsäistyä kuvaa. Viinit ovat väriensä puolesta nimittäin kuin eri planeetalta, Dufourin ollessa todella ranskasti tummempi. Tuoksun osalta ei olla yhtään sen lähempänä. Dufour’n tuoksu on nimittäin todella maanläheinen, sisältäen lähes pelkästään kypsytyksen tuomia makuja kuten tryffeliä, nougat’ta sekä kuivaa hedelmää (esim viikunaa). Tuoksu muistuttaa huomattavasti enemmän esimerkiksi vanhaa Bourgognen pinot noiria kuin minkäänlaista samppanjaa; hedelmä on pitkälti hiipunut taka-alalle ja tertiääriaromit hallitsevat. Tavallaan mielessä vilahtelevat myös konjakki ja Tawny portviini. Olisi vähättelyä sanoa, että tätä viiniä nuuhkii mielellään.

Viinin makumaailma on niin ikään todella ikääntynyt ja suutuntuma runsaan viinimäinen. Omenaa ja uunissa käytettyä aprikoosia sekä paahteisia ja maamaisia aromeita tulee päällimmäisenä esille. Erikoisesti viinillä on kuitenkin todella nuorekas rakenne, jopa paradoksaalisessa määrin, varmaankin naurettavan pitkän sakkakypsytyksen takia. Hyvät hiilihapot ja hapot tuovat toki raikkautta, mutta melkeinpä toivoisin rakenteen olevan enemmän linjassa maun kehityksen kanssa. Kuohun kadottua viini on kuitenkin silkkaa samettia ja maku jatkuu ja jatkuu. Tämä viini oli jo itsessään todella mielenkiintoinen näin maistelukontekstissa ja lisäksi loi hienoa kontrastia edelliseen samppanjaan, demonstroiden kuinka laajan skaalan viinejä jo pelkkä Blanc de Blancs -kategoria sisältää.

2005 Gaston Chiquet Champagne Spécial Club 1er Cru

2005 Gaston Chiquet Champagne Spécial Club 1er Cru

Joka tastingissa pitää olla pettymyksensä ja vaikka tällä kertaa ei ainakaan selkeästi viallisia viinejä löytynyt, oli tämä Gaston Chiquet’n viini karvas pettymys. 2005 on tiettävästi heikko vuosi alueella, mutta joidenkin näkemysten mukaan näiden vuosikertojen viinit ovat hyviä siinä mielessä, että ne eivät vaadi odottelua. Jos tämän viinin perusteella voi tehdä johtopäätöksiä, niin lienee parempi jättää 2005-vuosikerran samppanjat kauppojen hyllyille. Tämä siis suurelta Gaston Chiquet-fanilta.

Tuoksu on häpeilemättömän runsas: eksoottisia hedelmiä, mandariinia, paahtoleipää sekä yrttejä löytyy, mutta kokonaisuus on kovin sekava ja helposti unohdettava. Maussa on samaan tapaan paljon kaikkea, mutta todella kömpelössä olomuodossa. Dosage tuntuu ikävästi irrallisena komponenttina ja ylikypsähkö hedelmä ei vaikuta ihan puhtaalta, jonkun mainitessa kumimaisesta vivahteestakin. Jopa yhden lasin kumoaminen tuntuu niin työläältä, että pistää miettimään, josko viini saattaisi olla viallinen. Koska mitään selkeää vikaa ei kuitenkaan ole havaittavissa, päättelen vain tämän olevan todella huono viini. Noh, sattuupa sitä paremmissakin piireissä ja varmasti ostan jatkossakin mielelläni tuottajan viinejä. Toivottavasti kaapissani lymyilevä saman viinin 2002-vuosikerta osoittautuu onnistuneemmaksi, sitten kun sen aika koittaa.

EDIT: Konsultoituani samppanjoista huomattavasti minua enemmän tietävää henkilöä olen tullut siihen tulokseen, että viini saattaa hyvinkin mahdollisesti olla viallinen. Etenkin dosagen irrallisuus ja korostuneisuus jälkimaussa viittaisi tähän. Sekä se, että tuottaja on Gaston f****n’ Chiquet.

N.V. Jérôme Prévost La Closerie Extra Brut Les Beguines

N.V. Jérôme Prévost La Closerie Extra Brut Les Beguines

Chiquet’n jälkeen oli luvassa yksi illan kiinnostavimmista viineistä: 100 % Pinot Meunier viljelijätuottajaskenen superstaralta. Tämän kohdalla voi hyvin heittää kankkulan kaivoon käsityksensä siitä, miltä samppanjan tulisi maistua.

Jo tuoksu ottaa selkeän pesäeron moniin samppanjoihin todella villillä eksoottisella hedelmäisyydellään sekä itämaisilla mausteilla. Tukevina elementteinä löytyy myös hiukan tammea ja paahtoleipää, mutta persoonallinen ja voimakas hedelmäisyys on erityisen leimallista. Toisin kuin edellisen viinin kohdalla aromit ovat todella puhtaita ja miellyttäviä.

Sama eksoottisuus jatkuu viinin hurjan intensiivisessä maussa. Syystä tai toisesta Les Beguinesin kuohu on ehkä voimakkainta ja pitkäkestoisinta osastoa, mitä olen samppanjoissa kohdannut, mutta onneksi sen jälkeenkin on luvassa paaaaljon makua. Todella runsaan hedelmän seasta löytyy tuntuvaa sitruksista mineraalisuutta ja samaa mausteisuutta kuin tuoksussa. Voimakasrakenteinen viini on yksi luonteikkaimmista, mitä olen aikoihin maistanut, eikä erikoisuutensa takia vakuuta ihan kaikkia maistelijoita. Itseeni vinkku tekee kuitenkin suuren vaikutuksen voimallaan, ilmaisuvoimallaan sekä kuitenkin niin raikkaalla olemuksellaan. Ei todellakaan pelkkä kuriositeetti, vaan todella hieno samppanja, jota joisi mieluusti enemmänkin.

N.V. François Diligent Champagne Epiphanie Rosé

N.V. François Diligent Champagne Epiphanie Rosé

Jos Prévost’n viini on eksoottinen, ei tämä seuraava jää juurikaan jälkeen. Tämä Moutard-samppanjatalon putiikkibrändi pyrkii erottumaan massasta viljelemällä ns. unohdettuja samppanjarypälelajikkeita. Kolmen tunnetuimman lajikkeen lisäksi tämä rosé sisältää myös seuraavia: Pinot Blanc, Petit Meslier ja Arbanne. Jutellessani Epernayssa talon edustajan kanssa hän mainitsi viinin olevan ainoa lajiaan ja samaan hengenvetoon toi ilmi, että haaveilee vielä Pinot Gris’n ja Gamayn lisäämisestä talon repertuaariin. Sitä odotellessa…

Eksoottisesta koostumuksestaan huolimatta Epiphanie ei ole niin järin eksoottisen makuinen viini, mutta hyvä kuitenkin. Tuoksu pursuaa kirkasta, kypsää vadelman, hapankirsikan ja vesimelonin väritteistä hedelmää, joka kuitenkin muuttuu lasissa ajan myötä rustiikkisemmaksi ja maanläheisemmäksi. Hieman makeahkon puolella käydään, mutta kovin freesejä ja puhtaita aromit silti ovat ja löytyypä sieltä jopa pieni mineraalinen vivahdekin.

Maku ei ole yhtä vivahteikas, sisältäen lähinnä makeankypsää punaista hedelmää sekä jonkin verran mineraalisuutta. Happoja on kuitenkin miellyttävästi ja hedelmän kypsyydestä huolimatta maku pysyy kuivana, joten ihan kulauteltava viini on kyseessä. Illan muiden viinien joukosta tämä ei kuitenkaan pääse kovin hyvin esiin.

2007 Chartogne-Taillet Champagne Les Orizeaux

2007 Chartogne-Taillet Champagne Les Orizeaux

Viimeisenä oli vuorossa 100 % yhden palstan Pinot Noir melko arvostetulta tuottajalta. Lassaignen ja Prévost’n tapaan kyseessä on vanhojen köynnösten rutikuiva samppanja, joka on vinifioitu käytetyssä tammessa luonnonhiivoilla.

Tuoksu on massiivinen: hyvin tiivistä punaista hedelmää, suolaista mineraalisuutta, hiukan kuivaa tammea, leivontamausteita ja kahvia. Todella runsas ja kompleksinen aromimaailma vangitsee nuuhkuttelijansa totaalisesti.

Maku on aivan yhtä intensiivinen, runsas ja vangitseva kuin tuoksukin. Täyteläistä suutuntumaa tukee todella voimakas happorakenne. Kuohu on iso, tiivis ja pitkäkestoinen, mutta äärettömän hyvin integroitunut. Maku on hyvin kypsä, mutta silti samalla herkullisen kirpeä sekä hiukan suolainen. Tummalle hedelmälle on vaikea löytää tarkempia määritteitä, mutta anonyymiyden sijaan kyse on vivahteikkuudesta. Runsaasta konsentraatiosta huolimatta viini ei ole tippaakaan raskas tai veltto, vaan todella energinen ja ryhdikäs. Jokainen huikka on vaikuttava, kokonaisvaltainen kokemus, jonka haluaa jatkuvan mahdollisimman pitkään.

Tällä kertaa tuli tosiaan säästettyä paras viimeiseksi. En todellakaan ole mikään Pinot Noir -samppanjoiden fani – kaukana siitä – mutta Les Orizeaux tuli täysin puskista prestige cuvée -tasoisella esityksellään. Olin autuaan tietämätön, että pelkästä Pinot Noirista saisi tehtyä näin upean monimuotoisen samppanjan, jossa voima ja eleganssi yhdistyvät harvinaisen hienolla tavalla. 55 euron hintalapulla viini tarjoaa omassa haastavassa tyylissään hurjaa hintalaatusuhdetta. Ehdottomasti yksi parhaita viinejä, joita olen tänä vuonna juonut.

4 thoughts on “Pienten tyyppien puolesta

  1. Aika setit teillä ollu! Dufourin 1990 Linge 45 oli varmasti yksi vuoden 2012 päräyttävämmistä samppiksista! Epäilemättä tuo 1988 ei jättänyt myöskään kylmäksi.

    • Kyllä! Yksi uniikeimmista samppiskokemuksista oli tuo 88, ei kyllä olis tuoksun perusteella tullut samppanja mieleen ikinä. Mutta Les Orizeaux oli kyllä ylivoimaisesti illan paras viini, ihan huippukamaa. Oliks toi Ligne 45 myös BdB? Ton talon viinejä oli jonkin verran Epernayssa tarjolla, mm. 1999 Pinot Blanc.

  2. Ihan totta. Kyllähän mä sen olin lukassutkin, oli vain toi tuottajan nimi mennyt ihan ohi kun ei ole sitä maata että brändäyksen osalta jäisi mieleen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s