Wien-kuvapostaus

museumsquartier

Viime huhtikuussa pääsin vihdoin lomailemaan Wieniin, kaupunkiin johon olin jo pitkään halunnut tutustua. Avokin mielipide ennen matkaa oli, että Wien on mummoille tarkoitettu museo- ja oopperakohde, jolla ei ole pahemmin tarjottavaa nuoremmalle väestolle. Kuten kävi Anthony Bourdainille No reservations -ohjelmassa, muutti myös meidän reissumme ennakkokäsityksiä.

schonbrunn

Wien pursuaa ns. pakkonähtävyyksiä, joista Schönbrunnin linna eläinpuistoineen ja puutarhoineen lienee listalla kuin listalla kärjessä. Itse palatsikierros lukuisien italialaiskoululaisryhmien vanavedessä oli vähän ahdistava, mutta rakennus sinänsä on todella vaikuttava sisältä ja ulkoa.

meansob

Euroopan vanhin eläintarha on lyhyesti ja ytimekkäästi todettuna THE SHIT. En ole mikään eläintarha-connoisseur, mutta täällä olisin voinut kierrellä koko päivän.

nosefish

Vastaan tuli toinen toistaan oudompia eläimiä, kuten tämä hyvin erikoisen näköinen nenäkala.

sweetsobTarhan sympaattisimman otuksen tittelistä kamppaili vahvasti unelias merileijonan pentu.

IMG_5280Osalla eläimistä tuntui olevan pahoja aikeita.

palmenhaus

Intensiivisen kävelyn ja pällistelyn jälkeen oli lounasaika. Paikaksi valikoitui ravintola nimeltä Palmenhaus, joka jäi reissun ehdottomaksi suosikiksimme.

IMG_3529

Chicken supreme oliivipolentan ja pinaatin kera toimi aurinkoisena kevätpäivänä terassilla todella hyvin.

palmenhausheideboden

Kenties vielä paremmin toimi pullo burgenlandilaista Beck Heideboden -viiniä, joka edustaa sitä Itävallan punaviinien tyyliä, joka on kaikista lähimpänä sydäntäni. Raikas, puhdas ja hapokas, eli täydellinen viini terassille vaalean lihan seuraan.

IMG_3806

Lounaan jälkeen oli aikaa dallailla keskustassa. Kuva Stephansplatzista otettu Stephansdomin tornista.

IMG_3839

Wienin kuuluisin herkkukauppa on nimeltään Meinl am Graben. Sen olutvalikoima sisältää uskomattomia helmiä.

2011 Weingut Willi Bründlmayer Riesling Zöbinger Heiligenstein

Vakavammin puhuen tarjolla on laajalti Itävallan viinituottajien kerma. Nappasin hotellille mukaan puolikkaan pullon tätä Bründlmayerin nektaria. Hieno riesling ”paljon kiveä ja hiukan hedelmääkin”-tyylissä. Intensiivinen ja voimakas, muttei liian konsentroitunut. Herkullinen jo nyt, mutta rehellisesti sanottuna vuosien päässä optimistaan. Ottaisin mukisematta keissin näitä kaappiin kypsymään.

krems

Itävalta on siitä mielenkiintoinen viinintuottajamaa, että sen viinialueet ovat kaikki levittäytyneet maan itäosiin, missä toki Wienkin tunnetusti sjaitsee. Tämän ansiosta Wien tarjoaa loistavan mahdollisuuden viinialue-ekskursioille. Tunnin junamatka vie janoisen Wachaun viinialueelle Kremsin kaupunkiin, josta on helppo luovia alueen maineikkaille viinitiloille.

IMG_3686

Koska en ollut etukäteen organisoinut ainuttakaan viinitilavierailua, päätimme pelata varman päälle ja suunnata alueen suurimmalle viinitilalle, joka onneksi on tunnettu volyymin ohella myös korkeasta laadusta.

IMG_3691

Domäne Wachau omaa modernit vinoteekkifasiliteetit, jossa on maistettavana koko talon uskomattoman laaja tuotanto.

IMG_3689

Tilaa ei varsinaisesti lasketa kuuluvaksi Wachaun tai Itävallan kirkkaimpaan laadulliseen kärkeen, mutta hintalaatusuhteeltaan talon tuotanto on huippuluokkaa. Kaikki viinit pakataan nykyään kierrekorkin alle, mutta sulfiittia talo käyttää mestarillisesti. Tason nousu on huomattava hintatason noustessa ja tarhaviinit (Riesling / Grüner) demonstroivat hienosti eri palstojen välisiä maaperä- ja mikroilmastoeroja. Yhdistävät tekijät talon viineille ovat raikkaus, linjakkuus ja tasapaino, ja nämä seikat pätevät myös Grüner Veltlinereissä Smaragd-tasolla, toisin kuin jollain alueen tuottajilla. Jokerina tarhaviinien joukossa on Roter Traminer Reserve Setzberg, joka sokkona menisi kovan luokan kuivasta elsassilaisesta Gewurztraminerista.

IMG_3688

Talolla on myös myynnissä jonkin verran vanhoja vuosikertoja, joista yksi tulikin noteerattua blogissa.

IMG_3693

Wachau ei liene kauneimmillaan huhtikuussa, vuoret toivat jopa etäisesti mieleen Mordorin. Tämä tasamaapalsta ei kerro ihan täyttä totuutta alueen viiniviljelyksistä, sillä rinnepalstojen jyrkkyys veteli paikoin vertoja jopa Moselille. Ei ihme, että osa maailman parhaista kuivista rieslingeistä tulee Wachausta.

IMG_3696

Domäne Wachaun vieressä sijaitsee hyvin vanha Dürnsteinin kylä, joka epäilemättä lienee eläväisempi paikka kesän päästyä käyntiin.

IMG_3701

 

IMG_3706

Tyhjällä vatsalla emme onneksi joutuneet olemaan, sillä oluttavernasta löytyi melkoisen maittavat possuannokset.

IMG_3653

Seuraavana aamupäivänä houkuttelin avokin pois mukavuusalueelta lounaan merkeissä. Wienin keskustassa sijaitsevan puiston kanavan ääreltä löytyi yksi kaupungin parhaista ravintoloista, Steirereck.

IMG_3636

IMG_3635

Tarjolla oli erinomaisesti paistettua kuhaa artisokan ja sienihöysteen kera. Puhtaita makuja, yksinkertaisen herkullista.

 

IMG_3649

Lounaan viinilista oli äärimmäisen kohtuullisesti hinnoiteltu. Ruokajuomaksi valikoitui mineraalinen ja kukkainen Wieninger Wiener Berge Riesling, joka oli tarpeeksi hienovarainen ruualle.

IMG_3639

Jälkiruuaksi valikoitu juustotarjotin räjäytti pankin. Kaikki olivat täydellisesti temperoituja ja toinen toistaan herkullisempia. Kyytipoikana toimi Sepp Moser Pinot Blanc Beerenauslese, jossa riitti potkua voimakkaimmillekin mauille.

IMG_3640

Tästä ei juusto mene paljoa irstaammaksi: lähes nestemäiseksi sulanut ja todella härskisti lemuava piemontelainen tryffelibrie. Juustoista ainoa, josta yksi haarukallinen oli tarpeeksi.

IMG_3650

Lafkan kateuttava herättävä juustoseinä. Antaa perspektiiviä…

IMG_3607

Wienin metroverkosto on todella hieno laitos. Helppo käyttää, vie kaikkialle nopeasti. Kaupungin ylivertainen siisteys pätee myös täällä, edes ilta-aikaan ei ole turvaton olo.

IMG_3717

Hotellimme sijaitsi hiukan syrjässä keskustasta Neubaun alueella. Alueella vallitsee jonkin sortin Punavuori meets Kallio -henki. Yhtä hieno ja viihtyisä kuin Punavuori, yhtä eloisa kuin Kallio. Etnisiä ravintoloita on pilvin pimein ja illan tullen ne muuttuvat baareiksi.

IMG_3829

Mikäli pitää samppanjasta ja ei omaa liian tiukkaa alkoholibudjettia, voi Le Cru toimia mainiona toisena kotina Wienissä. Kaupan logo kertoo kaiken oleellisen.

IMG_3828

Tarjolla on kiitettävä skaala samppanjoita aina parhaimmista viljelijätuotteista isojen talojen prestige-viineihin. Näistä kymmenisen pulloa on aina tarjolla laseittain nautittavaksi.

IMG_3827

Iskin silmäni viikon samppanjaan, Chouillyn kylän blanc de blancsiin. Viinin tuoksu oli niin upean taikinainen ja mausteinen, että muistelen sitä yhä lämmöllä. Maku ei sen sijaan päässyt mitenkään samalla tasolle, jääden hiukan ohueksi ja pliisuksi. Mutta mitäpä tuosta, olisin ollut melkeinpä valmis maksamaan lasihinnan 8 euroa pelkästä tuoksusta.

IMG_3789

THE Sacher Hotel Sacherissa. En voi valehdella, maistui eeppisen hyvältä. Tämän jälkeen kaikki sacherkakut maistuvat liian makealta.

IMG_3559

IMG_3624

belvedere

Belvederen puutarha ja palatsi. Vaatimattomuus ei selkeästikään ole ollut hyve Itävallan suuruuden vuosina.

IMG_3913

Viimeisenä iltana ei ollut kysymystäkään illallispaikasta. Palmenhaus it is.

IMG_3904

Nautacarpaccio on yksi suosikkialkuruuistani ja tämä versio ei missään nimessä tuottanut pettymystä.

IMG_3905

Turskaa appelsiinikastikkeessa paksoin ja riisikakun kera. Toimii.

IMG_3903

Pichler-Krutzler tuottaa kovan luokan viinejä Wachaussa. Nämä ovat todellisia puristin rieslingejä: läskiä ei löydy nimeksikään, happoja, mineraalisuutta ja intensiteettiä taas enemmän kuin laki sallii. Yhdistelmä makeahkon appelsiinikastikkeen kanssa ei ollut ihan yksi yhteen, mutta vanha totuus pätee: jos viini ja ruoka eivät sovi yhteen, nauti ne erikseen. Ja tätä viiniähän nauttii todella mielellään.

IMG_3910

Ja jälkiruuaksi tietysti juustoja. Hyviä jokainen, mutta ylitse muiden oli kaiketi pitkään kypsytelty, puolikova Stilton.

IMG_3856

Tähän maisemakuvaan on hyvä päättää postaus. Jos kuvista ja lyhyistä kuvateksteistä ei käynyt ilmi, on Wien todella päräyttävä kaupunki. Pelkästään kaupungin ilmapiiristä, arkkitehtuurista, nähtävyyksistä ja ravintoloista nauttii vaivatta viikon ja todennäköisesti pidempäänkin, mutta päivämatkamahdollisuudet esimerkiksi Wachauhin tai Rustiin lisäävät entisestään kaupungin vetovoimaa, erityisesti näin viiniharrastajan vinkkelistä.

Wien on todella siisti ja helposti lähestyttävä, hyvin länsieurooppalainen pääkaupunki, jossa tuntee samantien olevan kuin kotonaan. Manhattanin tapaan kaupunkia on todella helppo seilata ristiin rastiin metron avulla ja kaikkialla tuntuu olevan jotain mielenkiintoista. Hintataso on Suomen luokkaa, ehkä vähän alhaisempi, mutta vastine on oikeastaan kaikessa parempi. Vielä on eurooppalaisia suurkaupunkeja kokematta, mutta Wien nousi kertaheitolla suosikikseni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s