2007 Emile Beyer Gewurztraminer Vendanges Tardives

2007 Emile Beyer Gewurztraminer Vendanges Tardives

 

Siitä puhe mistä puute, eli pakkohan se edellisessä postauksessa mainittu Emile Beyerin Gewurztraminer oli mennä korkkaamaan. Alsacen Gewurztraminer ei yleisesti ole viini helpoimmasta päästä ruokaparitusten suhteen, puhumattakaan näistä makeammista versioista – jälkiruokaviinejä ne eivät mielestäni useimmiten ole *- mutta onneksi emme ole avokin kanssa mitenkään liian häveliäitä, ettemmekö voisi korvata arki-illan ateriaa leivällä, makkaralla ja muutamalla juustolla.

Tämän vuosikerran speksit eivät ole tiedossa, mutta tällä hetkellä myynnissä oleva vuosikerta 2010 sisältää 65 grammaa sokeria litraa kohden. Rypäleiden lähteistä ei ole tietoa saatavilla, mutta sentään tuottaja mainitsee viinin käyneen vanhoissa tammiastioissa, mikä on aina peukutuksen arvoinen juttu.

Viini tekee vaikutuksen jo lasissa todella runsaalla, säihkyvän kultaisella olemuksellaan. Aromimaailma ei jää kakkoseksi, iskien kasvoille vaikuttavan intensiivisen pläjäyksen makeaa eksoottista hedelmää, hunajaa ja tuntuvaa kukkaisuutta. Hedelmässä on kaikesta makeudesta ja kypsyydestä huolimatta mielenkiintoinen ja miellyttävä viileä fiilis. Jo tuoksu herättää avokissa ajatuksia, kuten: ”miksi edes juomme kuivia viinejä?”

Maun osalta viini on niin ikään makea, mutta erityisen hillityllä ja hallitulla tavalla, johtaen jälkimakuun joka ei itse asiassa ole lainkaan makea. Yleistuntuma on ilmava, notkea ja pehmeä, muttei missään nimessä veltto. Makumaailma on pulloillaan rehevää hedelmää ja kukkaisia vivahteita kuin tuoksussakin, sisältäen vain hiukan lajikkeelle tyypillistä mausteisuutta, lähinnä loppua kohden mentäessä. Suutuntuma on todella selkeäpiirteinen ja tasapainoinen alusta loppuun, tehden viinistä loistavan aperitiivin ja tietenkin foie gras’n kumppanin. Olennaisimpana viinistä tulee mieleen siitä paistava herkkä ote; viinistä ei löydy mitään yliampuvaa tai liioiteltua. Todella salonkikelpoinen esimerkki alsacelaisesta Gewurztraminerista.

Ahmimistamme juustoista paras paritus syntyi Fourme d’Ambert -sinihomejuuston kanssa. Viinin maltillinen makeus meni ihanteellisesti yksiin juuston suolaisuuden ja niin ikään maltillisen voimakkuuden kanssa. Toisaalta tämänkaltainen viini olisi erittäin hyvä yleispätevä valinta mille tahansa juustotarjottimelle, kunhan tarjolla ei ole juurikaan tätä voimakkaampaa sinihomejuustoa.

IMG_4205

 

* ei siis viinejä makeiden jälkiruokien kanssa nautittavaksi, mutta toki itsessään sopivia myös aterian kruunaajiksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s