Reims Part Deux: shoppailua ja viilentelyä

 

Epernaysta ei oikein voi tehdä blogipostausta ilman kuvaa Dom Perignonin patsaasta, joten tässä se nyt on. Toisena päivänä Champagnessa suuntana oli heti aamusta Epernay. Vaikka Avenue de Champagne tuli toki käveltyä läpi, oli visiitin päällimmäinen tarkoitus pullojen haaliminen. 40 asteen helteestä oli siirrytty sateen saattelemana huomattavasti lähemmäksi kahtakymmentä, minkä ansiosta autoa uskaltaisi jo pitää tavallisella varjopaikalla maanalaisen parkkihallin sijaan. Korkea lämpötila ei tosiaan ollut mikään vähäpätöinen huolenaihe matkan aikana.

 

 

Champagnessa on luonnollisesti runsaasti mahdollisuuksia ostaa alueen viinejä, mutta määrä- ja hintatietoinen harrastaja joutuu valitsemaan kauppansa tarkasti. Epernaysta löytyy yksi alueen parhaista, mutta osoite on parempi ottaa talteen, koska kovin keskeisellä paikalla tämä leikkisästi nimetty puoti ei sijaitse.

Aiemmin mainittu ison valikoiman aiheuttama polvien tutina tapahtui tosiaan ensimmäisen kerran 520:ssa. Tarjonta käsittää suurimmaksi osaksi viljelijätuottajia: Vilmart, Tarlant, De Sousa, Pierre Peters, Gaston Chiquet, Pascal Doquet ja Marie-Noëlle Ledru ovat monien, monien muiden ohella kattavasti edustettuina, vieläpä hyvin hinnoiteltuna. Niin järjettömän paljon ostamisen arvoisia samppanjoita puodista löytyy, että tekisi lähes mieli mennä sikiöasentoon ja laittaa peukalo suuhun.

Onneksi paikan omistaja, vaatimattomalta kuulostavaa Premier Ambassadeur Français du Champagne-titteliä kantava Pierre-Yves Cainjo, on erittäin halukas kertomaan viineistä ja antamaan suosituksia. Jäätävän arpomisen tuloksena päädyin ostamaan kuuden sekalaisen pullon laatikon, katuen lähes samantien ostaneeni liian vähän. Kuplivien lisäksi kaupasta löytyy muuten myös sadan pullon verran muiden alueiden viinejä äärimmäisen arvostetuilta tuottajilta, mutta niiden kimppuun ei todellakaan ollut tällä erää syytä käydä.

 

 

Kummallista sinänsä, vielä pari viikkoa ennen starttausta Champagne ei kuulunut matkaohjelmaamme lainkaan. Viime hetkellä tulin kuitenkin järkiini ja tajusin paikan olevan niin lähellä Trieriä, että olisi aivan käsittämättömän typerää jättää käymättä, joten teimme asiaankuuluvat muutokset matkasuunnitelmaan. Lähes samalla hetkellä muistui mieleeni, kuinka kaveri oli koittanut huonolla menestyksellä änkeä alkukesän Pariisin-matkansa yhteyteen vierailua Charles Heidsieckille. Parissa minuutissa sain pummattua yhteyshenkilön sähköpostiosoitteen ja lähetettyä mailia. En todellakaan olettanut saavani hyväksyvää vastausta, joten jo seuraavana aamuna avatessani Thunderbirdin olin lähes äimän käkenä, kun talon edustaja toivotti meidät tervetulleeksi kellarikierrokselle.

Oletin kyseessä olevan jonkin sortin rutiininomaisen turistirundin, mutta saapuessamme paikalle opimme suureksi yllätykseksemme, että talo ei harjoita moista. Monista isoista taloista kuten Lanson, Moët ja Clicquot poiketen Charles Heidsieck valmistaa ja myy viiniä, mutta ei ole lähtenyt mukaan turismibisnekseen, mikä toki teki visiitistämme vieläkin spesiaalimman.

 

 

Kellarit löytyivät Reimsin laidalta, aivan kivenheiton (kirjaimellisesti) päässä edellisen illan ravintolasta. Avokki epäili suuresti mukaani ottaman svetarin tarpeellisuutta, mutta epäilykset karisivat nopeasti jyrkän portaikon jatkuessa ja jatkuessa.

 

 

Tuhansia vuosia vanhoissa kalkkikivikellareissa käyskentelyn tuomia viboja ei voi sanoin kuvata, kenties vielä vähemmän Canonini hämäräkuvausominaisuuksilla. Kellarin eri ”huoneet” on linkitetty toisiinsa kuvassa näkyvillä kapeilla käytävillä, missä kellarityöntekijä huolettomasti kruisaili reilua ylinopeutta trukilla ajaen, kuormana monia kymmeniä samppanjapulloja.

 

 

Mikäli muisti ei petä, syntyvät talon viinit Epernayssa ja ainoastaan kypsytys tapahtuu näissä kellareissa Reimsissä. Vanhoja vuosikertoja on myös tallella jonkin verran, mutta kenties yllättävän pieniä määriä.

 

 

Historian siipien havinaa: pulloja ajalta ennen kruunukorkkien käyttöönottoa.

 

 

Avokin huolehtiessa kamerankäytöstä ei kellarikierroksen jälkeisestä, puiden keskellä sijaitsevassa lasipaviljongissa tapahtuneesta minitastingista juuri ole kuvia, mutta mielikuvia sitäkin enemmän. Talon edustaja kertoi juhlivansa syntymäpäiviä, mistä mahdollisesti johtui, että edessämme aukesi Brut Resérven lisäksi Brut Millésimé 2000 ja Blanc des Millenaires 1995.

Talon vakiosamppanja on saanut uuden etiketin, jota voisi kenties kuvata sanoilla ’nuorekkaampi’ tai ’modernimpi’. Itse preferoin vanhaa, ”tyylikkäämpää” etikettiä, mutta makuasioita. Viini maistui muistikuvieni mukaiselta: Miellyttävää paahtoleipää on runsaasti ja hedelmän laatu on korkea. 12g/l dosage tuntuu paljolta, mutta viini kerää lasissa tasapainoa ja ajan mittaa sokeri integroituu huomattavasti. En luonnollisesti tiedä mitään viinin saati kuohuvan viinin tekemisestä, mutta omalla pienellä päälläni järkeiltynä tämä viini olisi julkaisuhetkellä parempi pienemmällä dosagella.

Sen sijaan muutaman vuoden kellaroinnin jälkeen en olisi niin varma. Jaa miksi? Koska myös talon vuosikertasamppanjalla on sama dosage, ja nyt myynnissä oleva 2000 on aivan p*rkeleen hieno viini. Olisin valmis maksamaan pelkästään mantelin ja kypsyneen hedelmän täytteisestä, uskomattoman herkullisesta tuoksusta, mutta viinin tarjoama makukokemus on lähes uskonnollinen. Kermainen, suuta hyväilevän miellyttäväksi kehittynyt mousse jatkuu erittäin pitkään, jonka jälkeen kehittynyt, runsas ja moniulotteinen maku pääsee täysin esille. Niin ikään pitkä jälkimaku on täydellisen harmoninen. Tältä maistuu kypsä samppanja parhaimmillaan! En ihmettele Decanterin 19.43/20-arvosanaa.

Parinkin paikallisen kaupan listaama 49 euroa on 2000:sta hyvä hinta, mutta Viking linen 39,90 € on lähes koominen. Tarttuessani pulloon Food gardenin laatuviininurkkauksessa hyökkäsi laivan sommelier samoin tein paikalle ja alkoi vuolaasti kehua viiniä, hehkuttaen sitä vuosikertansa parhaimmaksi. Olen vakuuttunut, että viimeisiä kruunuille ei ole parempaa käyttötapaa.

2000:n jälkeen olisi hienoa sanoa, että talon prestige cuvée Blanc des Millenaires 1995 oli vieläkin suurempi elämys, mutta ikävä kyllä valehtelisin. Ei sillä, että kyseessä ei myöskin olisi todella hieno viini, mutta siinä missä 2000 on mielestäni täysin kypsä, tuntuu BdM vielä hyvin nuorelta. Tämän 100% Chardonnayn merellisestä makuprofiilista löytyy kyllä myös kehittyneitä paahtoleivän ja voin aromeja, mutta happorakenne on sitä luokkaa, että matkaa ylöspäin on vielä paljon. Säilytyshistoria pelaa varmasti isoa roolia, sillä näiden talon omissa kellareissa kypsyneiden pullojen freesiys on kovaa tasoa. 1995 BdM olisi tykkiä kamaa fiinille mereneläväaterialle, mutta tällä erää hinta mielestäni kuitenkin perustuu potentiaaliin. Kauppojen hyllyiltä löytyvät pullot saattavat tosin olla kehittyneempiä. Myös tämän viinin dosage on muuten sama 12g/l, mutta viinissä ei todellakaan ole pienintä makeuden tuntua, eli monien vuosien kypsytys tosiaan tekee kummia viinin sokerille.

Vierailu Heidsieckilla oli mieletön kokemus, joka ei hevillä unohdu. Meidät vastaanottanut ja emännöinyt brand ambassador oli äärimmäisen miellyttävä ihminen, jonka rakkautta lajiin ei tulisi mieleenkään kyseenalaistaa. Pistää ajattelemaan, onko näiden isompien samppanjatalojen kylmä korporaatioimago sittenkään täysin ansaittu.

 

 

Hienostuneen laatuviinipäiväkännäyksen jälkeen oli aika laittaa avokki rattiin ja hakea vielä viimeiset tuliaiset. Edellisenä päivänä löysimme Reimsin katedraalin viereltä samppanjaputiikin, joka vaikutti todella lupaavalta. Sijainti antaisi kenties syytä olettaa viinien hintojen olevan turistirysäriistotasoa, mutta onneksi olin pahemman kerran väärässä. Ekalla visiitillä tiedustelin mahdollista hinnastoa iltalukemisiksi, johon symppis iäkkäämpi nainen totesi hienosti käsillä havainnollistaen seuraavan: ”We don’t have one. It would be a book”.

Ja totisesti valikoima oli taasen naurettavan iso. Laajan viljelijätuottajatarjonnan lisäksi kaupalla oli todella hurja määrä isojen talojen prestige-viinien vanhoja vuosikertoja. Jos raha ei olisi tekijä, olisin poistunut kaupasta mukanani syntymävuosipullot seuraaville parillekymmenelle synttäriaterialle.

Raha kuitenkin on tekijä, joten ainoat arvosamppanjat, jotka mukaani lähtivät, aukeavat lähitulevaisuudessa samppanjatastingissa. Olin kuitenkin varsin tyytyväinen myös muihin ostoksiin, kuten Gaston Chiquet’n Special Club 2002, joka irtosi vain karvan verran päälle kolmellakympillä. Avuliaan myyjän ”halpissuosikki” Rene Geoffroy Empreinte 2006 á 25 € vaikutti myös hyvältä hankinnalta.

Poistuttuamme uuden kuuden pullon laatikon kera oli aika jättää Reims ja Champagne, mutta en malta odottaa seuraavaa visiittiä alueelle. Kenties jo ensi kesänä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s