Juomaa Gothamissa

New Yorkissa lomaillessamme tavoitteenani ei mitenkään tieten tahtoen ollut kiertää viiniliikkeitä. Silti kiinnostus heräsi lähes aina kävellessämme vähänkin kunnollisemman näköisen liikkeen ohi.

Jenkeissä osavaltioiden lainsäädännöissä on huomattavan suuria eroja, mitä tulee alkoholin myymiseen. Siinä, missä Kaliforniassa löytää viinit ja viinat minkä tahansa ”apteekin” tai marketin hyllyltä, joutuu Utahissa hakemaan kaikki yli neljä prosenttia alkoholia sisältävät juomat valtion monopolista. Epäilemättä Päivi Räsänen muokkaisi mielellään Suomen lainsäädäntöä kohti Utahin mallia. Siinäpä ajatus: muuta Utahiin, Päivi!

New Yorkista ei viinamonopolia löydy, mutta lainsäädäntö on kuitenkin tiukempi ja oudompi kuin Kaliforniassa. Vahvin marketeista löytyvä alkoholituote on outo eläin: viinipullolta näyttävä, ”wine product”-tekstillä varustettu tuote, jonka alkoholipitoisuus on noin 6 prosenttia. Lisäksi viinakauppaketjut ovat osavaltiossa kiellettyjä.

Hotellimme lähellä, 57th kadun ja Broadwayn risteyksessä sijaitsi hauskasti nimetty Oak & Steel, jonne eksyimme eräänä iltana illallisen jälkeen. Putiikkia ei ole koolla pilattu, mutta lähellä ulko-ovea sijaitseva saksalaisten valkkarien valikoima oli kooltaan ja tuottajien osalta vaikuttava. Tarjolla oli ainakin Nahen Dönnhoffia sekä Moselin Markus Molitoria ja Willi Schaeferia. Hinnat olivat kuitenkin tylyjä, tuottajien perustrockenit lähtivät vähän päälle 20 dollarista ylöspäin. Toisaalta pienellä panostuksella irtoaa jo todella paljon mielenkiintoisempia pulloja.

Puolikkaissa samppanjoissa, joita ehkä eniten katseskelimme ostoaikeissa, oli tarjolla jopa kolmen viljelijätuottajan vakiotuotetta: Pierre Gimonnet, Egly-Ouriet ja Gaston Chiquet. Hinnat olivat taasen kovia, kolmesta kympistä ylöspäin. Lopulta mukaan tarttui kuitenkin sitä, mitä alunperinkin odotin matkalla nauttivani, eli New Yorkin rieslingiä.

Halpaa ei tämäkään varsinaisesti ollut, kolmen vartin pullo maksoi verojensa kanssa jotain 26 dollarin luokkaa. Viini oli kuitenkin kiinnostava. Myyjä kuvaili tuotetta saksalaista kabinett rieslingiä vastaavaksi, mikä toki on jossain määrin epämääräinen kuvaus. 10 % alkoholitilavuus lämmitti mieltä jo etukäteen.

Viinillä on kaunis, hiukan makeahko tuoksu, josta löytyy hillittyä sitrushedelmää, hiukan hunajaa sekä valkoista kukkaisuutta. Suutuntuma on höyhenen kepeä, vaikka tarjolla on suhteellisen konsentroitunutta puhdasta hedelmää. Niinikään viinissä on selkeä, muttei kova happorakenne, ja havaittavissa on pientä pirskahtelevaisuutta. Lopetus on hiukan kirpeä, mutta tasapainoinen ja puhdas, ja jäännössokeri tuntuu siinä hiukan. Hyvän moselilaisen kabinettin tapaan viini on erittäin nautinnollinen sellaisenaan ja ihanteellinen aperitiivina tai picnic-käytössä. Mielenkiintoinen tuttavuus, joka vastasi odotuksiani aika hyvin.

Elokuussa 2010 5th Avenuelle lähelle kuuluisaa Flatiron-rakennusta avattiin Eataly, italialaisen ruuan ja juoman kauppapaikka. Lafkan kasvoina toimii Mario Batali, yksi jenkkien lukuisista julkkiskokeista, ja paikan tarkoituksena on tarjota italialaisia herkkuja, osittain amerikkalaisia raaka-aineita käyttäen.

Tilan keskeltä löytyy nippu erilaisia ravintoloita ja baareja, joiden ympärille on sitten ripoteltu kojuja, joista voi ostaa kotiin ruokaa ja juomaa. Liha- ja juustotiskit vaikuttivat etäisyyden päästä houkuttelevilta, mutta kohtuullisesta tungoksesta johtuen emme vaivautuneet lähemmäksi katsomaan. Oluiden valikoima oli suhteellisen mieletön ottaen huomioon Italian kansainvälisen maineen oluentuottajana. Eri tyylejä ja merkkejä löytyi järkyttävän paljon, kaikki itselleni tuntemattomia Birra Morettia ja Peronia lukuunottamatta.

Olut-osasto sijaitsee muiden ruokatuotteiden keskellä, mutta osavaltion lainsäädännöstä johtuen viinikauppaan pitää kiertää ulkokautta sen omasta sisäänkäynnistä. Jos oluiden tarjonta teki vaikutuksen, niin viinikaupan valikoima oli sitäkin mielettömämpi. Pienehkön Alkon myymälän verran pelkästään italialaisia viinejä notkuu korkeilla hyllyillä.

Pelkästään Franciacortaa löytyy lähemmäksi kymmeneltä tuottajalta. Baroloita ja Barbarescoja löytyy yksittäisiltä tuottajilta useita vuosikertoja ja omalla jalustallaan on toki rivissä kaikki Gajan tarhaviinit. Aluettain järjestellystä valikoimasta löytyy tarjontaa melkolailla jokaiselta tunnetulta italialaiselta tuottajalta, joten tarjonnan laajuuden osalta tuskin kukaan italofiili voi pettyä. Hinnoittelu on toki asia erikseen. $50-$60 haarukassa on Baroloa ja Barbarescoa tarjolla paljon, joten asiantuneva shoppailija tekee varmasti löytöjä, mutta Alkossa myynnissä olevista tai olleista tuotteista saa lähes poikkeuksetta maksaa runsaasti extraa. Etenkin monet meillä tutut supertoscanalaiset on hinnoiteltu todella korkealle.

Joka tapauksessa kyseessä on italialaisten vinkkujen fanille pakollinen kohde Manhattanilla. Mikäli ei ostaisi mitään, riittää paikan tarjonnassa kuolaamista hyväksi toviksi. Anekdoottina on pakko mainita, miten paljon huvitusta herätti putiikin ainoa asiakas lisäksemme. Ponihäntäinen jannu lähestyi myyjää ainoastaan seuraavalla toiveella: ”Give me a good Chardonnay.”

9th Avenue on kotikatu järkyttävän suurelle määrälle hyviä ravintoloita, mutta sattumoisen sen varrelta löytyy myös Chelsea Market, missä sijaitsee yksi saaren paremmista viinikaupoista. Asiaa demonstroi hyvin jo se, että ensimmäiset sanat myyjältä sisään astuessamme olivat: ”hello and welcome, the wine tasting is in the back room”.

Se, että viinejä maisteltiin pienenpienistä muovikupeista tai että mikään viineistä ei järkyttänyt maailmaani, on täysin pointin vierestä. Pelkästään fakta, että viinikaupassa vieraillessani minut ohjataan maistamaan ilmaiseksi viittä eri viiniä tuntuu vallankumoukselliselta. Kyseiset viinit olivat muuten Muscadet, Falanghina, Primitivo, Morellino di Scansano ja Franciacorta, eli selkeästi kauppa pyrkii tutustuttamaan asiakkaitaan vähemmän tunnettuihin viinityyleihin, jottei asiakkaan tarvitsisi välttämättä hakea italialaisten viinien joukosta Chardonnayta.

Kaupan tarjonta ei erityisesti tunnu keskittyvän mihinkään alueeseen tai tyyliin. Ennemmin pääpaino vaikutaa olevan mahdollisimman monen alueen kattavalla tarjonnalla, esimerkiksi Ranskan heikommin tunnetut alueet Jura, Jurançon ja Savoie ovat edustettuina vähintäänkin yhden tuotteen voimin. Tunnetummilta alueilta kuten Veneto löytyy perustuotteiden rinnalla alueen ehdottomia huippuviinejä Dal Fornolta ja Quintarellilta.

Muun valikoiman lisäksi kaupasta löytyy harvinaisemmille viineille omistettu suljettu tila, josta etsivä löytää esimerkiksi magnum- ja jeroboam-koossa Piemonten huippuviinejä, sekä lukuisia Muga Gran Reservoja vuosikerrasta 1970 aina viimeisimpään julkaisuun asti.

Tarjontaa on siis hyvin ja jotain tarttui mukaan myös hotellihuoneeseen. Alunperin tarkoituksena oli ostaa puolikas kuplivaa, mutta en voinut vastustaa kiusausta tarttua sen sijaan puolikkaaseen pulloon Domaine Huet’n Vouvrayta. Olisin mielummin ottanut makeamman version, mutta ainoa vaihtoehto samalta tuottajalta oli Le Mont Moelleux vuodelta 1985, joka oli toki rahallisesti hintava (tuottajan ja iän suhteen ei niinkään), mutta myös varsin epäkäytännöllinen tilanteemme huomioon ottaen.

Kyseessä on siis n. 22 dollarin hintainen, huipputuottajan kuiva ja nuori Chenin blanc, jonka raiskasimme nauttimalla sen suoraan korkkaamisen jälkeen tavallisista vesilaseista. Ironisesti justiinsa eilen uutisoitiin lafkan viinintekijän Noël Pinguet’n jättävänsä työpaikkansa, koska ei ole yhtä mieltä omistajan päätöksestä lisätä kuivien viinien tuotantoa.

Tuoksu on sulkeutunut, mutta silti miellyttävän mineraalinen ja hunajainen. Maku on runsas, mutta kuiva ja selkeäpiirteinen. Maku on myös hyvin syvä ja moniulotteinen, ja siitä löytyy todella napakka happorakenne. Tällä hetkellä ja rikollisen väärästä lasista nautittuna viini on intensiivisen tiukka, jopa aggressiivinen.

Hedelmän ja hunajan värittämä makuprofiili on sellaista monimutkaista sorttia, jota ei helposti pura osiksi ja sanoiksi. Yhtäläisyyksiä viime vuonna maisteltuun Le Haut-Lieu Demi-Seciin on, mutta tämä viini on huomattavasti vaikeammin lähestyttävä. Ikä on varmasti suuri vaikuttava tekijä; viini kehittyy lasissa jatkuvasti. Maun konsentraatio ja syvyys epäilemättä kaipaisi lisää jäännössokeria, kuivien moselilaisten tapaan. Nautintoa viini ei ikävä kyllä kauheasti tarjoa, mutta potentiaalia siinä on runsaasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s