The suuri ravintolakatsaus – Osa 4: Mange Sud

Melkoa pian Murussa käymisen jälkeen oli edessä visiitti Mange Sudiin. Etukäteen tiesin paikasta lähinnä sen mitä raflan nettisivut kertovat: välimerellistä safkaa ja laaja valikoima kohtuuhintaisia viinejä viihtyisässä ympäristössä. Lause kaikkia viinilistamme viinejä saa myös laseittain kuulosti kieltämättä etukäteen hyvältä.

Yllättäen ravintolasta ei ole näkyvillä arvosteluja Eat.fi:ssä, ja juuri kukaan edes jonkin verran ravintoloissa käyvistä tutuistani ei tuntunut olevan edes tietoinen paikan olemassaolosta. En antanut tämän kuitenkaan suuremmin häiritä, koska paikka vaikutti muutoin mielenkiintoiselta.

Todettakoon jo tässä vaiheessa, että Mange Sud ei ole mielestäni huono ravintola. Sen sijaan visiittini ravintolaan toimii hyvänä esimerkkinä siitä, miten homman kustessa pahasti ensimetreillä on kokonaiskokemusta vaikeaa seivata enää ”ihan hyvällä” ruualla ja palvelulla.

Mange Sud on visuaaliselta olemukseltaan selkeästi enemmän valkokaulusmeininkiä kuin sykähdyksen muut ravintolat. Paikka on kuitenkin minusta tyylikäs ja omalla tavallaan rento, eikä sen meiningissä ole ehdottomasti mitään jäykkää. Seinään upotettu liekkihärpäke oli lisäksi vaikuttava sisustuselementti.

Pöytään istuttuamme silmiini osui välittömästi ikkunalaudan ”Taittinger Comtes de Champagne 2000 by the flute”-kampanjamainos. Sama tuote löytyi myös päivän suosituksista hintaan 24 €/lasi, ja näinpä myös tarjoilija sitä kovasti suositteli. Prestige-samppanjat ovat mielestäni elämän suuria iloja, joita kannattaa maistella aina tilaisuuden tullen. Tälläisia tilaisuuksia ei kuitenkaan tule kovin usein ravintoloissa vastaan, joten olin enemmän kuin innoissani. Todennäköisesti pelkästään yksi lasillinen kyseistä samppanjaa tekisi illasta hienon.

Ei siis pitäisi yllättää, että tarjoilijan tullessa kertomaan kuinka hän ei saa avata kyseistä pulloa vähäisten pöytävarausten vuoksi, alkoi allekirjoittanutta vituttamaan.

Ymmärrän täysin ravintolan huolen siitä, että tässä tapauksessa pullosta voisi tulla paljonkin hävikkiä. Käsittääkseni tämä riski kuitenkin on tiedossa jo siinä vaiheessa, kun viinin nimeä ja lasillisen hintaa printataan menuun ja ikkunalaudalle laitetaan kampanjaflaieri. Riski on ikäänkuin tiedostettu ja hyväksytty. En silti ikinä alkaisi avautumaan asiasta tarjoilijalle ollessani illastamassa useamman hengen seurueessa, koska tämä todennäköisesti laskisi myös muun seurueen fiiliksiä.

Useimmille em. vastoinkäyminen olisi varmasti mitätön juttu, enkä odota saavani kenenkään sympatioita, mutta suhteellisen innokkaana viiniharrastajana asia otti minua päähän. Myöskin tämä tapaus mielestäni kertoo jotain ravintolan palveluasenteesta ja halusta ottaa vastuuta. Mutta ei siitä sen enempää.

Aperitiiviksi valikoitui sitten Chauvet Grand Cru-vakiosamppanja, joka ei ollut lainkaan hassumpaa. Tyylikkään paahteinen, hyvähappoinen juoma, jonka veikkaisin sisältävän suhteellisen suuren osuuden Pinot Noiria. Todella korkeat ja kapeat samppanjalasit tosin häiritsivät, mutta makuasioita kai. Heilutellaan ja haistellaan sitten kotioloissa.

Kukaan seurueestamme ei ollut erityisen suurella nälällä liikenteessä, joten päädyimme pääruoka-jälkiruoka kombinaatioon. Päivän kalaruoka oli rauskun siipeä sherrykastikkeessa, jota tilasimme koko pöydälle. Koska rauskun siipi ei ole se kaikista tavallisin suomalainen kalaruoka, kysyimme tarjoilijalta sen lihan koostumuksesta, jota tarjoilija kuvaili rasvaiseksi ja hyvin runsaamman valkoviinin kanssa maistuvaksi. Viinilistan ollessa pitkä kuin nälkävuosi tiedustelin tarjoilijalta mahdollisia valkoisia burgundeja, mihin irtosi kohteliaasti esitetty, mutta vähän lisäarvoa tarjoava vastaus: ”siinä ois toi chablis”. Tässä vaiheessa en jaksanut kauaa tuijotella listaa, joten valinta osui pullolliseen tätä tarjoilijan osoittamaa Stephane Brocardin VV Chablista.

Rauskun siipeä ja muusia, that's it!

Pääruuan kalapala oli paksuine luineen sinänsä mielenkiintoinen, ja rauskun siipiliha maistui oikein hyvältä sherrykastikkeen kera, joskaan ei yllättäen mitenkään kauhean eksoottiselta. Lautasella oli em. komponenttien lisäksi ainoastaan perunamuusia, mikä sai kaipaamaan jotain lisää. Kokonaisuutena kuitenkin hyvän makuinen annos, mikä kai on loppupeleissä tärkeintä. Chablis’lta olisi toivonut jykevämpää rakennetta, kyseessä oli suhteellisen hedelmävetoinen ja lempeähappoinen versio. Hyvänä plussana tarjoilija toi pöytään coolerin, mutta kysyi ensin, haluammeko pullon laitettavan sinne.

Jälkiruokalistalta löytyi liuta ranskalaisen keittiön klassikoita, joista itse päädyin tarte tatiniin sekä lasilliseen bulkki-Sauternesia. Tässä olikin ehdottomasti illan kohokohta. Torttu yhdessä jäätelön, kinuskikastikkeen ja jälkkäriviinin kanssa oli suussa sulavan herkullista, ja teki parhaansa kompensoidakseen alun pettymystä. Myöskin suklaafondant sai vastapäätä kehuja.

Tarjoilu illan aikana oli pääosin asiallista, ystävällista ja toimivaa. Kokonaisuus ei ollut huono, mutta alun takaiskun jälkeen ei tapahtunut mitään niin vaikuttavan ihmeellistä, että illasta olisi jäänyt ylitsepursuavan hienot vibat.

Kilpailu stadissa raflojen välillä on kovaa, ja kolme muuta hiljattain noteeraamani paikkaa asettuvat omassa maailmankuvassani ehdottomasti Mange Sudin yläpuolelle. Uskon silti, että joku muu voi Mange Sudiin ihastuakin, erityisesti mainioiden jälkiruokien takia. Jonain toisena iltana olisin itsekin voinut kävellä ulos huomattavasti tyytyväisempänä, mutta näin ei tällä kertaa käynyt, ja siten en usko meneväni takaisin kovin nopeasti, uusien kiinnostavien ravintoloiden syntyessä jatkuvasti.

3 thoughts on “The suuri ravintolakatsaus – Osa 4: Mange Sud

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s