The suuri ravintolakatsaus – Osa 2: Chef & Sommelier

Ravintolasykähdyksen järjestyksessä viimeinen visiitti suuntautui muita ravintoloita (keskustasta katsoen) huomattavasti syrjemmälle, eli Huvilakadulle. Kyseisestä raflasta olin kuullut ja lukenut etukäteen pelkästään hyvää. Eat.fi-arviot ovat toki vain suuntaa antavia, mutta C&S:n kohdalla käyttäjät ovat olleet jopa hämmästyttävän yksimielisiä lätkiessään paikalle täysiä arvosanoja, mitä tulee ruuan laatuun ja kokonaiskokemukseen.

Rima oli korkealla Murussa vietetyn laatuajan jälkeen, mutta niin olivat odotuksetkin C&S:ää kohtaan…

Sijainti oli toki otettu huolellisesti selville, joten eksymisen vaaraa ei ollut. Siinä määrin hyvin rafla kuitenkin on jemmassa, että vahingossa tänne ei tulisi päädyttyä. Yksi ovi ja ikkuna kerrostalon alakerrassa ilman sen suurempia indikaattoreita ravintolan olemassaolosta eivät kutsu Tehtaankadulla dallaavia kyläilemään.

Hyvä näin, sillä tunnelma ravintolassa oli erittäin intiimi ja viihtyisä. Pienet tilat eivät aiheuta ahtaan paikan kammoa, mitä nyt toiletti saattaa aiheuttaa haasteita rankasti ylipainoisille. Plussaa kuitenkin froteekäsipyyhkeistä. Henkilökuntaa on vähän, mutta määrän korvaa laatu. Seuruettamme kaitsi henkilökohtaisesti paikan sommelier Johan Borgar.

Amuse bouche - kurpitsasoppa

Aluksi pöytäämme iskettiin tuoretta seka- ja ruisleipää Valion luomuvoin kera. Todella vahva aloitus. Keittiön tervehdyksenä tuotiin kurpitsakeittoa, joka hiveli makuhermoja. En ehkä koskaan tilaisi mitään kurpitsaista, joten tässä oli mahtava ennakkoluulojen murskaaja.

Alkuruoka

Tietämättömänä etukäteen alkuruuan kaloista (suutari, hauki, ahven ja siika mikäli muistini ei petä), tilasin alkuun Pfalzin suuren nimen Dr. Bürklin-Wolfin Wachenheimer Rieslingiä. Mainion tuntuinen vinkku sinänsä, mutta yleisesti ottaen ehkä vähän liian jykevää tavaraa kalojen herkkien makujen rinnalla. Tosin savusiian kanssa viini toimi ihan mainiosti. Jälkeenpäin tuli harmiteltua, että listalla olisi ollut myös Pascal Gittonin Les Herses Sancerre, joka olisi varmasti ollut melko optimaalinen fisuille. Oma vika, kun olin liian laiska tiedustelemaan alkupalan sisältöä, mutta aika pieni murhe sinänsä. Jos viini ja ruoka eivät toimi yhdessä, nauti ne erikseen. Ja sekä ruoka että viini olivat tahoillaan herkullisia.

Härkää ja sipulia - viittä eri Limousine-härän osaa

Pääruoka ’härkää ja sipulia’ oli jotain erilaista. Ahvenanmaalaisesta limousine-härästä oli lautaselle päätynyt jopa viittä eri osaa, aina marmorifileestä kieleen. Jokainen osa maistui omalla tavallaan hyvältä, mutta kaksi mainitsemaani osaa olivat eniten mieleeni. Medium-miinus marmorifilee oli yksi mureimmista fileepaloista, mitä eteeni on sattunut. Muutaman lihapalan päällä oli erilaisia sipuleita, ja lisukkeena oli suht valkosipulista perunamuusia.

Herkullinen ruoka sai arvoisensa kumppanin Querciabella Chianti Classico 2007:sta, joka toimi jonkinmoisena herätyksenä allekirjoittaneelle. Sitten kesäkuisen Toscanan matkan en muista juurikaan nauttineeni ”puhdasta sangiovesea”, mutta tämä viisi prosenttia cabernet sauvignonia sisältävä CC pakotti kysymään syytä. Peruselementit eli kuiva kirsikka ja hapokkuus saivat hiukan lisää muskeleita ranskanserkusta, myymättä kuitenkaan sieluaan. Intensiivistä makua ei oltu pilattu liialla tammella. Loistava viini, loistava liharuuan kumppani, loistava Chianti Classico. Pistän nimen muistiin ja tulen juomaan toistekin.

Jälkiruoka - suklaata ja mustaherukkaa

Ennen jälkiruokaa tuli extrana mansikkakastikkeen kera haarukallinen spesiaalipannukakkua, jonka tarina unohtui itseltäni varsin nopeasti. Ihan ok, rakenteeltaan vaahtokarkkia muistuttava pikku makupala. Jälkiruuaksi oli 70% tummasta suklaasta tehty markiisi, jonka keskellä oli jonkinmoista mustaherukkamoussea. Oikein maistuvaa, joskin suositusviini, freesin marjainen Braida Brachetto d’Acqui, ei ollut makuuni täysi napakymppi. Kiitos hiilihappojen viini kyllä huuhteli suun, mutta mielestäni makumaailmat eivät täysin kohdanneet viinin ollessa (suhteellisen) kevyt ja ”punainen”. Tuhdimpi, tummempi makea viini olisi ehkä futannut paremmin, mutta enpä ole loppupeleissä mikään makean ja makean yhdistämisen suurin ystävä.

Ruuat olivat todella hyviä, viinit myöskin. Pelkästään tähän ei oltu tyydytty, vaan myös palvelu oli ensiluokkaista. Joka ikisellä lautaselta löytyvällä ainesosalla oli tarina, ja loistavasti isännöinyt Borgar ”hillityn innokkaasti” jakoi nämä tarinat kanssamme. Kaikki ainesosat olivat käsittääkseni kotimaisia, ja haalitut esimerkiksi jonkun tutun takapihalta tai kesämökiltä. Selkeästikin ruuissa oli käytetty ensiluokkaita raaka-aineita, joiden makujen annettiin tulla esille puhtaina ilman sen suurempia kikkailuja. Ei sillä, että annokset eivät olisi olleet kauniita, koska ne olivat. Niin ruuista, juomista, palvelusta kuin paikan sisustuksestakin käy ilmi, ettei mutkia ole vedetty suoriksi, vaan paikkaa pyöritetään suurella intohimolla ja etiikalla, paremman sanan puutteessa.

Tyyliltään C&S eroaa Murusta vahvasti korostetulla luomu- ja lähiruoka-ajattelulla sekä  kotimaisuudella, mutta on yhtä kaikki erinomainen ravintola. Puhtaasti eurooppalaisista, ainakin suurelta osin luomuista ja biodynyista viineistä koostuva viinilista on mielenkiintoinen, huolella koottu ja kohtuullisesti hinnoiteltu. Käsittääkseni kaikkia (?) viinejä saa myös laseittain.

Toistaiseksi C&S:ään on kai jotakuinkin helposti saanut pöytävarauksen tehtyä, mutta ennakoin, että asiaan on tulossa muutos. Ja syytä onkin. Niin monien ylihinnoiteltujen ja hengettömien (ketju-)ravintoloiden keskellä on vain suotavaa, että paikat kuten C&S ja Muru nousevat pinnalle. Stadin raflaskenellä saattaa olla vielä valoisa tulevaisuus, jos näiden kahden kaltaiset johtotähdet pakottavat muut paikat miettimään uudelleen asioita kuten palveluasenne, asiakkaiden kanssa kommunikointi, raaka-aineiden laatu ja alkuperä, ruokien ja viinien tuntemus, viinien hinnoittelu, laseittain myytävien viinien määrä ja laatu yms yms yms…

Ainoa ”huono” puoli näin laadukkaissa paikoissa käymisen kanssa on, että entistä tarkemmin kiinnittää huomiota toisten ravintoloiden puutteisiin ja heikkouksiin. Onneksi maksavalla asiakkaalla on vapaus valita, missä käy jatkossa syömässä. Se on varmaa, että näissä kahdessa ravintolassa tulee käytyä tulevaisuudessakin.

NEXT UP: Ne kaksi muuta, tai ainakin toinen.

2 thoughts on “The suuri ravintolakatsaus – Osa 2: Chef & Sommelier

  1. Querciabella on hieno viini. Vaikkakin 2008 on semisti tiukka niin kunnon ilmaamisella se vähän pehmenee. Ei ihan niin helppoa kauraa imailla sellaisenaan kylläkään. Superiorestahan saa aika kivan valikoiman Querciabellan vinkkuja!

    • Joo, niin näyttäis löytyvän. Eiköhän tässä pikkuhiljaa ala taas aika olemaan kypsä tilaukselle, erittäin CC-painotteiselle vielä =D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s