The suuri ravintolakatsaus – Osa 1: Muru

Syksy on kaikenlaisten kissanristiäisten ja häppeninkien kannalta kiireistä aikaa. Tuntuu, että koko syys- ja lokakuun viikonloput oli buukattu täyteen ennen elokuun loppua. Sinänsä harmi, koska vapaat lauantai-illat tuppaavat matalassa majassamme olemaan gastronomian ja viinien nauttimisen kulta-aikaa.

Sattui kuitenkin, että hiljattain reilun kahden viikon janalle sisältyi varsin kohtuulliset neljä vierailua ns. laaturavintoloihin, joista ainoastaan yksi oli ennestään tuttu: Chef & Sommelier, Juuri, Mange Sud sekä Muru.

Minkäänlaisia muistiinpanoja en sattunut ruuista tai viineistä tekemään, koska snadisti hämärien muistelojen fiilisteleminen on paljon mieluisampaa. En myöskään ota annoksista kuvia. Osaksi, koska suuri idolini Tony Bourdain tuomitsi tämän käytännön rankalla otteella kirjassaan Medium Raw, ja osaksi koska olen laiska. Blogi kyllä varmasti hyötyisi kuvista kovasti. (EDIT: systeri sattui rykäisemään lähes saman menun hiljattain Chef & Sommelierissa, ja antoi luvan käyttää ottamiaan kuvia blogissa. Grazie mille!)

Heikoimmasta ja toiseksi heikoimmasta (lue: ei tarkoita huonoa) ravintolakokemuksesta ei ole epäilystä, mutta C&S ja Muru kilpailevat tasaväkisesti ykkössijasta. Kahdesta huippuhyvästä ei mielestäni ole kuitenkaan mitään järkeä alkaa arpomaan voittajaa, kun molemmat edustavat oman kokemukseni mukaan stadin huipputasoa.

Eikun faktat tiskiin!

Tuttavan ehdotus reilua viikkoa myöhemmin tapahtuvaan neljän jäbän get-togetheriin oli Muru. Kommentoin lähinnä naureskellen, että sopii yrittää. Hetkeä myöhemmin tuli tekstari tehdystä pöytävarauksesta. Wtf.

Tunnelma ravintolassa on rento ja viihtyisä. Sisustus on lämmin ja tyylikäs kodikkaalla tavalla. Paikalla näytti erityisesti olevan useita hyvin toimeentulevan näköisiä rouvasseurueita. Tarjoilijaneiti suositteli aperitiiviksi Larmandier-Bernierin perus-NV:tä, jonka hyväksyimme. Juoma edusti mielestäni kategoriansa hyvää keskiluokkaa, mutta ei aiheuttanut samanlaisia säväreitä kuin esimerkiksi saman lafkan Extra Brut BdB.

Seuraavaksi itsensä esitteli yksi paikan neljästä perustajasta, tv-sankari Nicolas Thieulon, joka otti alkusamppanjaa lukuunottamatta tilauksemme vastaan ja heitti läppää läpi visiittimme, omalla rennolla ja tuttavallisella tyylillään. Käteen ei lyöty minkäänlaista ruokalistaa, vaan päivän vaihtoehdot lueteltiin suullisesti. ”Niki” puhui ruuista suurella innostuneisuudella, ja suurin osa tarjonnasta meni samantien toisesta korvasta ulos, koska kukaan seurueestamme ei ollut läheskään tarpeeksi skarppina vaikuttavaa presentaatiota varten. Valikoiva kuuloni kuitenkin poimi tärkeimmät, eli villilohi-alkuruuan ja karitsaa kahdella tapaa -pääruuan.

Savustettu, ilmeisen matalassa lämpötilassa kypsynyt lohi oli tekstuuriltaan ja maultaan herkullista. Samppanja komppasi kohtuullisesti, vaikkei ehkä ole tyylillisesti ihan gastronomisimmasta päästä.

Karitsalle viiniä tilatessa menettely oli nyt jo vähemmän yllättävän epätavallinen. Minkäänlaista listaa ei jälleen ollut, vaan ”Niki” kyseli mieltymyksiä ja tarjosi sitten suosituksiaan. Toscanafanina juomaksi valikoitui Avignonesin vino nobile. Paistettu karitsanlapa(?) sekä karitsan kylkirulla-confit(?) toimivat viinin kanssa täydellisesti. Vinkku itsessään oli miellyttävän hillitty ja tasapainoinen esitys.

Toiveeseemme nauttia jälkkäriksi lasilliset jälkiruokaviiniä saimme liudan hyvin kuvailtuja suosituksia, ja arvottuamme tarpeeksi pitkään talon isäntä suositteli ratkaisuna puolikkaita lasillisia kahta eri vinkkua. Tämä varsin epätavallinen ehdotus oli oikein tervetullut, ja laseihin kaatui selkeästi yli 4cl annokset Petit Manseng- (Jurançon) ja Huxelrebe-rypäleistä (Nahe? Rheinhessen?) tehtyjä viinejä. Viinit olivat niin maun puolesta kuin myös ajatuksen tasolla kokemuksia, joita viiniharrastaja ei voi olla arvostamatta.

Kaikista pöydän ruuista ja valmistustavoista irtosi pyytämättä hyvät selostukset. Esteetikkojen kannalta annokset olivat kauniisti kasattuja ja värikkäitä. Vaikka mieleeni ovat painuneet lähinnä pääraaka-aineet, olivat molemmat annokset monipuolisia makumaailmaltaan.

Päällimmäisin asia, joka visiitistä Muruun jäi kuitenkin mieleen on palvelu. Harvoin, jos koskaan, on palvelu ollut näin kokonaisvaltaisen (eli viinejä myöten) asiantuntevaa, innostunutta, ystävällistä ja omistautunutta. En tiedä johtuuko tämä Thieulonin syntyperästä, perusluonteesta vai mistä tahansa, tai ovatko suomalaiset kollegat samaa maata, mutta tämän tason palvelua ei itsellä ole tullut Suomessa vastaan ikinä. Murussa on paketti täydellisesti kasassa, ja kaikki menestys on varmasti täysin ansaittua.

NEXT UP: Chef & Sommelier

2 thoughts on “The suuri ravintolakatsaus – Osa 1: Muru

  1. Ihan pakko todeta, että Ranskassa huomasi kuinka siellä tarjoilijan ammatista ollaan ylpeitä ja työ tehdään kunnialla, kun Suomessa tarjoilijan työ on vain välipallityöpaikka Rossossa odotellessa parempaa duunia. Upeeta kuulla, että tollasta palvelua saa Suomestakin!

    • Jepjep, tosin useimmissa paikoissa täällä asiakaspalvelusta ei vastaa yksi ravintolan perustajajäsenistä, toisin kuin nyt Murun ja C&S:n kohdalla. Mutta toki ammattiylpeyttä tulisi aina löytyä työstä riippumatta, ja kuka tahansa ravintolatyöntekijä voisi ottaa mallia näiden raflojen meiningistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s