Riojaa ja Samppanjaa budjetilla

Otsikon mukaisesti kurkkuun on kaatunut lähiaikoina klassisten alueiden huokeampia viinejä. Puolikas herra Baron-Fuenté on ollut lähes vakiokalustoa viimeisen puolentoista vuoden aikana, mutta jäänyt vaille huomiota blogissa. Riojalainen El Circulo Crianza taas tuntui täsmäiskulta maanantai-illan tapaksia varten.

Flunssainen olotila inspiroi taiteelliseksi.

Vinkku on väriltään geneerisen tummanpunainen, päästäen jonkin verran valoa lävitseen.

Tuoksusta irtoaa punaista kirsikkaa, kuivaa tammea sekä hiukan vaniljaa.

Keskitäyteläistä suutuntumaa tukevat ryhdikkäästi kohtuulliset hapot ja suuta kuivattavat – muttei aggressiiviset tai kovat – tanniinit. Mausta löytyy rutkasti punaista hedelmää, hiukan nahkaa ja paljon tammea. Vaikka marjaisuutta löytyy yleisesti ottaen runsaasti, on keskipaletti silti hiukan ohut.

Viini toimii tapaksien kanssa kohtuullisella menestyksellä, ollen lähinnä bruschettalle hiukan liian tanniininen ja tamminen. Ilman ruokaa viini ei ole huono, mutta omaan makuuni tammea on liikaa. Joka huikan päätteeksi tuntuu kuin olisin pureskellut puupalaa. Tämä siis vaikka viinistä ei millään tapaa puutu hedelmäisyyttä.

Ei huono viini, mutta mielestäni Rioja Crianzan kuuluisi olla selkeästi hedelmävetoisempi ja freesimpi (á la Montecillo esim.). Manchegon kanssa El Circulo kuitenkin futasi hyvin.

Näyttää lasissa samppanjalta.

Tuoksu on herkullinen, tarjoten sitrushedelmää, mineraalisuutta ja kermaista paahtoleipää.

Suun lempeästi täyttävä mousse on runsas ja pehmeä. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hyvärakenteinen. Miellyttävä, runsas ja hapokas maku mukailee tuoksua. Maku on herkullisuudestaan huolimatta ehkä hiukan lyhyt, mutta ei varsinainen valituksen aihe. Antelias hedelmäisyys tekee viinistä välittömän hedonistisen, ilman sen syvällisempiä ulottuvuuksia.

Kyseessä on tasapainoinen ja raikas samppanja, joka on tyylillisesti kallellaan Bollingerin suuntaan. Hinta on toki aivan eri luokkaa, mikä tekee Baron-Fuentésta yhden maan parhaista skumppaostoksista. Pullon koosta johtuen tätä voi spontaanisti ostaa hetken mielijohteesta koska vain, ilman että lompakko nikottelee vastaan. Herkullista juuri nyt, ei tarvetta pohtia mahdollista kypsytyspotentiaalia.

2 thoughts on “Riojaa ja Samppanjaa budjetilla

  1. Baron Fuente on myös omassa käytössä ahkerasti. Mielestäni se on jopa parantanut otteitaan siitä kun se tuli Alkon valikoimaan muutama vuosi sitten. Budjettisamppanjaksi erityisen vaikutuksen tekee voimakas leipäisyys ja nautinnollinen hapokkuus. Puolikas pullo on aina plussaa.

    • Siinähän toki viljelijä-tuottajien hienous piileekin, että pienellä rahalla voi saada jotain spesiaalimpaa kuin isoilta merkeiltä, joiden perus-NV on aina tarkkaan laskelmoitu ja vuodesta toiseen ”muuttumaton” käyntikortti-samppanja. Poikkeuksen muodostaa tietty Jacquesson, joka numeroi joka NV-erän erikseen, ja tekee käytössä olevista marjoista parhaimman mahdollisen seoksen. Kiva saada kommenttia uusilta bloggaajilta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s