2010 Feudi di San Gregorio Falanghina Sannio

Ei niin kauan sitten käsitykseni italialaisista valkoviineistä oli tyly: tylsää, ympäripyöreää kuraa joka sopii lähinnä tinttaamiseen. Tämä myöhemmin täysin vääräksi osoittautunut mielikuva oli muodostunut pääosin Alkon valikoiman perusteella, jossa on toki yhä vahvasti läsnä italialaisen bulkkiviinin arkkityyppi, eli matalahappoinen, yksinkertaisen hedelmävetoinen litku, jota kiltisti voi kutsua mutkattoman helpoksi. Myönnettäköön, halvalla harvemmin saa hyvää, mutta tämä pitää erityisen hyvin kutinsa Soaven, Pinot Grigion ja muiden vastaavien kohdalla.

Mielipiteeni toki johtui tietämättömyydestä, ja muuttui nopeasti sitä mukaa, kun tielleni sattui esimerkkejä lukuisista laadukkaista ja mielenkiintoisista italialaisista valkkareista. Suurimman vaikutuksen ovat tehneet pohjoisempien alueiden – kuten Soaven – laatuviinit, mutta myös etelämmästä on löytynyt kiinnostavia tuotoksia.

Italian viinien vahvuudeksi yleensäkin on pakko laskea tyylien ja lajikkeiden laaja kirjo. Lähinnä ranskalaisten, saksalaisten ja itävaltalaisten viinien ystävälle italialaisten viinien maailma on monesti oman mukavuusalueen ulkopuolella. Rypälelajikkeet kuten Greco, Garganega tai Vernaccia eivät pelkästään nimensä puolesta ole vieraita, vaan myös yleensä niiden makumaailma on varsin erilainen perinteisiin keski-eurooppalaisiin lajikkeisiin verrattuna. Se ei kuitenkaan ole este niistä nauttimiselle, ja paikallisten ruokien yhteydessä viinit tarjoavat yhä suurempia elämyksiä.

Italiassa tuli nautittua maineikkaan Feudi di San Gregorion Falanghina-rypäleestä tehtyä vinkkua, jota oli pakko hankkia kotiin kesän ollessa vielä käynnissä. Mahtoiko viini olla oikeasti hyvää vai oliko kyseessä ns. Retsina-efekti?

Hillitystä, mutta miellyttävästä tuoksusta irtoaa lähinnä limettiä, päärynää ja hentoa kukkaisuutta.

Makumaailma on suuressa määrin tuoksun kaltainen. Hedelmäisyyttä on runsain määrin, mutta kuitenkaan se ei ole tyyliltään millään tavalla in-yo’-face, karkkimainen tai raskas. Taustalla kokonaisuutta värittää raikas mineraalisuus.

Täydellisen tasapainoinen, keskitäyteläinen maku päättyy miellyttävän keveällä ja lempeällä tavalla. Hapot ovat kohdillaan, luoden hyvän rungon suutuntumalle. Kokonaisuus on raikas ja elegantti päästen hyvin lähelle sitä, miltä viini Italiassa juotuna maistui (saattoi olla eri vuosikerta).

Parhaimillaan lämpimällä kelillä viilennettynä, tässä on ehdottomasti käsillä mainio kesävalkkari, joka toimii niin sellaisenaan kuin kevyempien mättöjen kanssa. Tutumpiin ranskalaisiin lajikeviineihin verrattuna viini on erilainen, mutta niin miellyttävä, että sitä on helppo arvostaa. Kohtuuhintainen valkkari, joka tiedostaa oman funktionsa ja ei yritä olla mitään muuta. Onneksi on vielä kesää ja Falanghinaa jäljellä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s