Balsamia haavoille

Vaput ja pääsiäiset sitten tuli ja meni, ei välttämättä tuossa järjestyksessä. Molempiin liittyi yllättäen melko kosteaa meininkiä, ei tosin juurikaan mitään blogittamisen arvoista. Perus grilliviinejä tuli kulauteltua enemmän tai vähemmän humalahakuisesti. Pääsiäisenä lasista löytyi Cycles Gladiatoria ja Trioa, joista jälkimmäinen maistui jopa lähes kelvolliselta ensimmäisen vaniljauutoksen rinnalla. Hauskaa joka tapauksessa oli hyvässä seurassa, mikä on tietysti tärkeintä. Vapunaattona oli sikäli vielä hauskempaa, että sunnuntaina ei ollut toivoakaan kaivariin selviämisestä. Sääherrallakin toisaalta oli osuutta asiaan. Eniten syytän kuitenkin Riikan Mustaa Balsamia ja paria muuta huomattavasti paremmalta maistuvaa väkevää. Jään jännityksellä odottamaan, tulenko koskaan maistamaan mitään yhtä hirveän makuista.

Välipäivinä on tietysti koitettu taas viininautintojakin löytää. Hittejä ei ole löytynyt, mutta ei varsinaisia hutejakaan. Let’s have a look!

Heti meni vähän metsään. On kuitenkin pakko mainita, miten taannoin tuli paikallisessa K-kaupassa törmättyä tutun tuottajan holittomaan tuotteeseen, elikkä itävaltalaisen Meinklang-hippileirin Grüner Veltliner-rypälemehuun. Kuriositeetti toki, maistui melkolailla makealta omena- ja luumumehun sekoitukselta. Tuskin ostan toiste, mutta olenpahan kokemusta rikkaampi.

Kiitos hyvien kommenttien iskin saksan pojille tilausta. Kokonaista neljä päivää siinä meni, että DHL:n jamppa koputteli ovella. Fiksuna poikana tilasin lähinnä kypsyttelyä kaipaavia viinejä, mutta päädyin silti korkkaamaan ensimmäisen putelin jo pääsiäisenä. Kohtuullisesta ilmaamisesta huolimatta viini oli suhteellisen tiukkaa tavaraa ja oli kyllä juotavissa suht pitkään kypsennetyn lampaan kera, mutta vähän jäi bääbää kakkoseksi silti. Eli suurin osa takaisin pulloon ja pullo kaappiin.

Tämähän on moneen kertaan kuultu tarina, mutta yllättäen viini oli seuraavana päivänä jo aivan eri luokkaa, ja nousi täysin uusiin sfääreihin maukkaan lammasspydärin kera. Moderni tuoksu tarjoaa makeaa tummaa kirsikkaa, lihaa, multaa ja vaniljaista tammea. Ajan kuluessa tuoksu voimistuu eksponentiaalisesti. Vähemmän yllättäen viinin suutuntuma on tuhti, mutta balanssissa. Makuprofiilissa löytyy astetta happamampaa kirsikkaa, luumua, tammea ja savuisuutta. Uutosta ja uuden tammen mausteisuutta löytyy, mutta vastaavasti runko on kohdillaan kiitos niin hyvien happojen kuin tanniinienkin. Maku on pitkä ja loppu samettinen. Jälleen kerran lämmetessä rakenne alkaa pettää ja hilloisuutta esiintyä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä esitys, vaikkakin tyyliltään edustaa aika selkeästi uutta maailmaa.

Vappuviikolla monopolin hyllyille ilmestyi tyylikäs pullo hirveään oranssiin karkkipaperiin puettuna. Internetsin mukaan Franciacortan alueella vaikuttava Ca’ del Bosco on Italian eturivin skumppatuottajia, joka näkyy niin hinnoittelussa kuin arvostelumenestyksessä. Eli jonkinmoisia odotuksia löytyi etukäteen.

Väriltään kalpean keltaisessa nesteessä on parhaaseen Samppanja-tyyliin paljon erittäin pieniä kuplia. Kovalla vaivalla tuoksusta saa irti sitrusta ja hiivaa, sekä hentoa voita. Suutuntuma asettaa haasteita hammasproteeseille: hapojen aggressiivisuus on tasoa hardcore. Kuohu on paksu ja kermainen. Keskitäyteläisestä, rutikuivasta mausta on vaikea löytää muita ulottuvuuksia ilmiselvän sitruksisuuden lisäksi. Maistuu puhtaalta ja rakennetta riittää, mutta hedelmäisyyttä on tarjolla niukasti. Viini varmasti tulee vielä säilymään pitkään, mutta on vaikea ennakoida mahdollista kehitystä maun suhteen. Toistaiseksi kuitenkin raakile, ja sinällään pettymys.

** UPDATE ** Tarjoutui sitten tilaisuus maistaa toista pullotetta em. skumppaa ja oli varsin erilainen kokemus. Tuoksussa oli nyt myös paahtoleipää ja maussa oli runsasta, kypsää hedelmää, suutuntuman ollessa silti jämäkkä ja selkeärakenteinen. WTF! Pullovariaatio? Bottle shock? Nyrjähtänyt makuaisti? Paha sanoa, mutta tällä kertaa viini oli varsin nautinnollinen ja jopa varsin kohtuullista varsinetta rahalle. ** UPDATE **

Ihme ja kumma, vielä oli yksi Alsacen perus-Riesling, joka oli jäänyt kokematta. Luomusertifikaatti viinillä merkkaa meikäläiselle aikalailla yhtä paljon kuin vessapaperin kuviointi. Paljonhan sitä viiniä voi sörkkiä vielä viljelyvaiheen jälkeenkin. Toisaalta uuden maailman luomuviinin juomisesta täällä kaukaisessa pohjolassa ei pitäisi kenenkään yöunien parantua merkittävästi ottaen huomioon, miten paljon viinin kuljettaminen planeettaamme rasittaa.

Nenään kipuaa raikasta sitruunan kuorta, persikan kiveä ja hiivaisuutta. Tuntuvat hapot pitävät täyteläisen suutuntuman kasassa. Runsaasta makupaletista irtoaa sitrusta, aprikoosia sekä mineraalisuutta. 13 volttia on mielestäni Rieslingille jo ylärajoilla, ja alkoholi häiritsee maun loppuosassa herkkää makuaistiani. Todella hyvin viilennettynä raskas viini kuitenkin maistuu raikkaalta ja suhteellisen helposti nautittavalta ja säestää hyvin runsaampaa kalaruokaa. Tyylillisesti ei ihan osu omaan palettiini, mutta hyvästä hedelmästä hyvin tehty viini on joka tapauksessa kyseessä. Mene ja tiedä, mutta hinnassa saattaa olla euro tai pari luomulisää. En silti valita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s