2005 Baron de Ley Rioja Reserva

Pihvit huoneenlämpöön maustumaan ja vanha suosikki karahviin! Meikäläiselle jonkinmoinen klassikko on ollut lyhyehkön viiniharrastuksen alkuajoista asti konstailematon, verinen naudanfileepihvi ja kyytipoikana yhtä konstailematon espanjalainen punkero. Kuulostaa paperilla helpolta hommalta, mutta käytännössä – karkeasti ilmaisten – hommassa kusee, että turhan moni espanjalainen viini tuntuu olevan uuteen maailmaan päin kallellaan nykyään. Kovin usein viinit ovat jo suhteellisen nuorina ”helposti” juotavissa olevia konsentraatiopommeja, jotka olisi hankalaa jäljittää juuri tämän latinomaan tuotteiksi. Massamarkkinoiden makuun ehkä, mutta mielestäni lautasella oleva pihvi tykkää autenttisemmasta, eli tanniinisemmasta ja maanläheisemmästä menosta.

Viime vuoden puolella tuli ikäväkseni todettua Baron de Leyn omistaman Museumin Real Reservan menneen ainakin 2004-vuosikerran kohdalla tähän modernimpaan suuntaan, mikä tosin on kai Cigalesissa aika yleistä. Onneksi itse paroni on onnistunut pitämään homman aitona. Etäinen nuuhkaisu lupailee jo klassista Riojaa: tammea, nahkaa, tupakkaa, viikunaa sekä hillittyä tummaa marjaa. Viinin ruokaystävällisyydestä kertoo paljon se, että ruokailun aikana ei missään vaiheessa tule tarvetta alkaa analysoimaan viinin makumaailmaa. Punaisen pihvin valkuaisaineet ja viinin tanniinit heittelevät yläfemmoja niin suloisesti, että osaset yhdistyvät saumattomasti yhdeksi kokonaisuudeksi. Kaiken kruunaa (tai on kruunaamatta) maun loppuosa, jossa ei tunnu minkäänlaista alkoholin poltetta, kiitos nykyajan standardeilla varsin maltillisen 13,5 %-alkoholipitoisuuden.

Ruokailun jälkeinen pakollinen analysointi tuo ilmi, että maussa löytyy hurrrrjan paljon tammea. Tammi on kuitenkin tyyliltään miellyttävän kuivaa ja se on hyvin nivoutunut osaksi kokonaisuutta. Ylipäätänsä makua parhaiten kuvaava adjektiivi on kuiva, mikä toki sopii meikäläiselle paremmin kuin nyrkki silmään. Tähän vaikuttaa suuresti napakat tanniinit, jotka huutavat tällä erää punaista lihaa taikka vaikka kovempaa juustoa. Tanniinien ohella paketista löytyy kyllä hyvin lihaa luiden päältä, eli mehevää hedelmää on tarjolla.

Monessa yhteydessä tämän viinin vuosikertaa 2004 on kuvattu moderniksi Riojaksi, mutta tämän 2005:n kohdalla tuo kuvaus ei mielestäni ole kovin osuva. Voi olla, etten sitten ole edes koskaan maistanut sitä kaikista alueen viinien kaikista klassisinta ilmentymää, mutta ainakaan itse en havainnut minkäänlaista makeutta, vaniljaa saati muita uuden tammen tuotteita. Jos jotain, niin pullosta löytyi voimakas, rustiikkinen vanhan maailman viini, jolle löytyy luontevasti paikka ruokapöydästä. Tätä lisää!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s