Puolikas Cava ja samppanja

Kyseiset juomat tuli nautittua eri aikoina, mutta päätin ottaa ne rinnakkain käsittelyyn vanhan kunnon samppanja-perusskumppa-vastakkainasettelun hengessä. Lansonista en tosin ollut maksanut Alkon hintaa vaan hiukan lempeämmät 28,90 € Silja Linella noin puoli vuotta takaperin, joten pullojen litrahinnat olivat itseasiassa yllättävän lähellä toisiaan. Tarkoitus oli ollut alun perin kypsytellä Lansonia pidempään, mutta uuteen asuntoon muutto oli riittävän hyvä syy korkkaamiselle. Syynä kypsyttelylle olisi ollut, että kyseinen samppis ei ole käynyt läpi malolaktista käymistä, mistä johtuen siinä tulisi olla keskivertoa ärjymmät hapot. Tämä tieto siis pohjautui luettuun, ei aiempaan kokemukseen. Pere Venturalta taas rosé oli aiemmin tullut todettua hyväksi, joten tämä arvokkaampi versio tarttui empimättä mukaan.

Jo pelkkä Lansonin tuoksu tuntui vihaiselta ja lasia leikkaavan terävältä. Sitruksen, vihreän ompun ja hiivan aromit vahvistivat ennakkomielikuvaa brutaalin hapokkaasta viinistä, ja nämä toistuivat myös suutuntumassa. Viini maistui erittäin puhdaspiirteiseltä, mutta voimakas hapokkuus haittasi makunautintoa. Jääkaappikylmyys ei varmasti auttanut asiaa, mutta lämpeneminen kesytti viiniä vain hiukan. Näinkin raakana Lansonista kuitenkin nousi päällimmäisenä esille todella tiukka rakenne, ja pitkään suussa viipyilevä jälkimaku. Ei äärimmäisen vivahteikas, mutta ryhdikäs viini, josta epäilemättä irtoaisi nautintoa hamassa tulevaisuudessa. Kenties voisi jo nyt toimia paremmin sopivan purtavan kera? Joka tapauksessa viinin ollessa näin raakile olisi kyllä harmittanut jos olisin tämän Alkon hyllyiltä napannut. Ei sillä, eihän sitä kai voi viaksi laskea, jos viini kaipaa pidempää kypsyttelyä näyttääkseen kyntensä.

Pere Ventura lähti spontaanisti mukaan vailla suurempia odotuksia. On niitä tarinoita pitkän sakkakypsytyksen Cavoista ennenkin kuullut, mutta kokemus on osoittanut olemaan odottamatta ihmeitä. Tuoksu oli kuitenkin erittäin lupaava: sitrusta, paahtoleipää, hunajaa sekä vohvelia. Paahteisuus oli sitruksen ohella miellyttävästi esillä myös suutuntumassa, ja kokonaisuus oli hyvin balanssissa. Happoja löytyi runsaasti, mutta ne eivät olleet Lansonin tapaan aggressiiviset, vaan ennemminkin antoivat hyvän rungon melko täyteläiselle suutuntumalle. Pitkähkö jälkimaku kruunasi kokonaisuuden. 11 € hinta vie faija venturan lähes samaan kategoriaan Baron Fuenten ja Pannier Selectionin kanssa, mutta ei tämä noista maun puolesta juurikaan jälkeen jää. Ehdottomasti samppanjamaisin Cava, mitä itsellä on tullut eteen.

Jälkimietelmät: voi pojat jos nämä kaksi tulisivat sokkona eteen. Kyllä tässä sen verran paljon etikettiä vielä juodaan, että ensimmäiset mielikuvat Lansonista saattaisivat viedä vaikkapa Cono Sur Brutin äärelle, vaikka em. onkin huomattavasti laadukkaampi tuote. Selkeimmät tunnusmerkit, kirpsakka hedelmä ja voimakas hapokkuus ovat kuitenkin yhdistäviä tekijöitä. Pere Venturan tarjoama paahtoleipä taas on jotain, mitä olen tottunut yhdistämään samppanjan lisäksi ainoastaan pariin laadukkaampaan skumppaan. Ehdottomasti toinen onnistunut suoritus tältä Cava-tuottajalta putkeen ja omiaan luomaan uskoa siihen, että laadukasta samppanjamaista kuohua tehdään Champagnen ulkopuolellakin.

2 thoughts on “Puolikas Cava ja samppanja

  1. Pere Venturan cavat ovat todella hyviä! Ihan vaan asian vierestä, pieni välihuomautus, jota ei pidä ottaa liian tosissaan, mutta Pere tässä tapauksessa ei ole ranskalaisittain isä (faija ventura), vaan erisnimi, katalaanivastine espanjan Pedrolle, tai suomen Petterille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s