NV Pere Ventura Tresor Brut Rosé

Edellisen blogimerkinnän jälkeen oli ainoastaan sopivaa, että seuraavaksi lasiin kaadettaisiin halpaa espanjalaista kuohuvaa. Kyseinen rosé oli kaiketi juuri ilmestynyt viinakaupan hyllyille ja tarttui mukaan olemattoman sokeriarvonsa ja tyylikkään pakkauksensa takia. Mielenkiintoisena yksityiskohtana kyseistä tuotetta ei löydy niin valmistajan nettisivuilta kuin Cellartrackeristäkään.

Rosé-kuohuvien väri vaihtelee tyypillisesti punaisen ja vetisen välillä, mutta tämä on oikeasti aika punaista. Tuoksusta erottuu lähinnä hentoa marjaisuutta – termiä tarkemmin erittelemättä – mutta myös pieni paahteisuuden/hiivaisuuden vivahde nostaa päätään. Suutuntuma on yllättävän miellyttävä, joskin suht monotoninen. Maku muodostuu lähinnä suhteellisen kypsästä metsämarjasta ja sitrushedelmästä. Maussa on kuitenkin runsautta ja se ei häviä suusta aivan välittömästi. Alkon sivuilla ei tosiaan ole sokerin määrästä merkintää, mutta tuote on kategorioitu erittäin kuivaksi. Olen aina elänyt luulossa, että ilman sokerimerkintää viini kuuluisi luokkaan ’Täysin kuiva’. Mene ja tiedä, mutta on sitä tullut kuivempaakin skumppaa juotua. Jälkimaku ohenee nopeasti, mutta ei tätä pahaksi voi kutsua vaikka kuinka haluaisi. 5,49 € hintaan ihan pätevä ostos, jolle varmasti on jonkinmoinen tilaus. Puolikas pullo kuohuvaa on mielestäni toimiva konsepti, joten eiköhän tällekin menekkiä löydy.

6 thoughts on “NV Pere Ventura Tresor Brut Rosé

  1. Luen tiedot mutta jään miettimään sisällön tarkoitusta. Kirjotat viinistä kun se olisi uusi tuttavuus, mutta kuitenkin tämä on edustamasi viinitalon viini?! Onhan tämä uusi vanha tuote sinulle ?

  2. Auts.

    Tuote oli kyllä minulle aivan uusi tuttavuus, ja tuottajan nimeen muistan törmänneeni kerran aiemmin. Vaikuttiko teksti liian ylistävältä mainospuheelta kenties? Tämä ei missään nimessä ollut tarkoitukseni, mutta jos olet näin ymmärtänyt, niin silloin olen kenties ilmaissut ajatukseni huonosti. Olen ehkä karvan verran pettynyt itseeni, jos jonkun mielestä tämä blogimerkintä menee samaan sarjaan muutaman Viiniwebissä keskusteluissa näkyneen mainostekstin kanssa. Haluatko vielä täsmentää, mikä tekstissä loi sen mielikuvan, että kyseessä olisi jonkin sortin mainospuhe?

    Bottom line: Olen puhtaasti viininkuluttaja ja kirjoitan täysin omaksi ilokseni. Jos viini ei miellytä, tuon kyllä tämän ilmi ilomielin. Mutta jos viini miellyttää, saa kai sitä kehua?

  3. Hei Ilbex,

    Pere Venturan maahantuojana olin varsin ilahtunut positiivisista kommenteistasi. Mukavaa kun suuntaat intosi positiivisista asioista puhumiseen, sen sijaan että pyrkisit osoittamaan asiantuntemuksensa virheiden etsinnällä.

    Muutama lisätieto, joihin tekstissäsi hait vastauksia. Sokerin määrä on 8 gr/l. Viini on kypsynyt pullokäymisen jälkeen pullossa 14 kuukautta ennen uudelleen korkitusta. Tämän Rosé Cavan erikoisuutena on pelkästään Trepat lajikkeen käyttö. Kyseinen Katalonian paikallislajike ei sovellu hyvin kuin kuohuviinin valmistukseen, mutta siitä tehdyt rose kuohuviinit (myös muilla valmistajilla) ovat ilahduttavan marjaisia ja raikas happoisia. Viiniä ei tosiaan vielä löydy tuottajankaan kotisivuilta, koska se on tänä vuonna julkaistu uutuus.

    Herkullisia viinihetkiä pimeneviin syysiltoihin !

  4. Päivitysilmoitus: Puolikas Cava ja samppanja | Elämän pienet ilot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s