Budapestin raflafiilistelyä

20150421_155139Lyhyt lomamme Budapestissa sisälsi pääosin varsin hyviä ruokailuhetkiä. Oikeastaan ainoa selkeästi negatiivisempi tapaus oli melko rustiikkinen perinneravintola, jonka hehkutusta Tripadvisorissa on jälkikäteen todella vaikea ymmärtää. Kenties jos toivoo illalliseltaan bulkkiviinejä, äärimmilleen viedyn arkista apetta ja mustalaismusiikkia, voi moisesta kokemuksesta joku olla innoissaan.

Budapestin ravintolatarjonta on kuuleman mukaan ottanut roimia askeleita kuluneena vuosikymmenenä ja laaturavintolatarjonta tuntuu jakautuvan vanhan ajan unkarilaisiin hienostoravintoloihin ja selkeästi modernimpiin, kansainvälisiin fine dining -paikkoihin. Ranskalaisen keittiön vaikutteet näkyvät kaikkialla, mutta missäpä nyt ei näkyisi.

615fb-fotoEnsimmäisenä päivänä nautimme lounasta ranskalaishenkisessä Cyranossa (lainakuva). Paikka tarjoaa pelottavan pitkän listan eri annoksia, mutta toisin kuin Gordon Ramsayn ohjelman ravintoloissa, ei tämä heijastu negatiivisesti ruuan laatuun. Myös palvelu oli aktiivista ja ystävällistä.

20150419_124950 20150419_125006Annokset ovat värikkäitä, raikkaita ja monipuolisen herkullisia, toisin sanoen hyvin kaukana ainakin unkarilaisen perinneruuan stereotyypistä. Raaka-aineet vaikuttavat hyvin tuoreilta ja laadukkailta. Koska kyseessä oli vasta ensimmäinen ruokailu ja emme olleet ns. päässeet vauhtiin, nautimme annoksien kanssa vain lasilliset tarjoilijan suosittelemaa Etyek (alue, tuottaja ehkä Nyakas?) Sauvignon blancia. Lajikkeen tyyppiaromeja oli esillä melko vähän, hedelmä oli kovin hillittyä, ja hapokkuuskin oli täyteläisellä viinillä yllättävän matala, mutta silti eksoottinen versiointi toimi hyvin niin itsessään kuin ruuankin kanssa. Kivaa mineraalisuutta kera runsaan suutuntuman.

20150419_132619 20150419_132635Jos pääruuat tulivat syödyksi hyvillä mielin, veivät jälkiruuat lounaan ihan uusiin sfääreihin. Ranskalaiset klassikot olivat nimittäin mestarillisesti väkerrettyjä, souffléen sisustan ollessa täydellisen valuvaa ja mille-feuille vain kaikin puolin mitä elegantein ja tasapainoisin. Tässä paikassa ei kannata skipata jälkkäriä, vaikka vyö jo kiristäisikin pääruuan jälkeen!

20150420_150240Seuraavan päivän lounaspaikalla oli kaksoismerkitys. Klassz on osa maineikasta Bortársaság-viinikauppaketjua (eng. The Wine Society) ja toimittaa sekä ravintolan, että pienen viinikaupan virkaa. Myönnettäköön kokemuksemme perusteella, että tänne ei kenties kannata mennä loistavan palvelun vuoksi, mutta viinien takia kylläkin.

20150420_140257Alkuruokaa ei tarvinnut kauaa miettiä: grillattua foie gras’ta karamellisoidun sipulin kera. Unkarilainen foie gras lienee tuotannon eettisyyden osalta ranskalaistakin huonommassa maineessa, mutta maun osalta ei voi kenelläkään olla valittamista.

2013 Gizella Pince Tokaji Hárslevelü Bárat

2013 Gizella Pince Tokaji Hárslevelü Bárat

Olisin odottanut tarjoilijan suosittelevan kyytipojaksi makeampaa Tokajia, mutta sen sijaan hän tarjosi tätä puolimakeahkoa Hárslevelüa, joka osoittautuikin timanttiseksi kumppaniksi hedonistiselle annokselle. Niin hyvän vaikutuksen tasapainoinen, hyvähappoinen viini teki, että oli pakko napata pullo mukaan varsin kohtuulliseen 12 euron hintaan. Vilkuilin tovin myös tuottajan hinnakkaampia viinejä, mutta alkoholin pompatessa 15 prosentiin jo ensimmäisen pykälän kohdalla päätin pitäytyä tässä ainokaisessa.

20150420_141314Pääruuaksi valittu chicken supreme ei jättänyt juurikaan kerrottavaa jälkipolville, mutta toimipa kuitenkin pätevänä kumppanina viineille.

20150420_141511

2012 Heimann Szekszárd Birtokbor

Suositeltu punaviini oli valitettavasti tylsähkö, melko anonyymi Cabernet Franc-Merlot-Kékfrankos-Syrah-blendi. Ilmiö, joka ei käsittääkseni ole järin harvinainen Unkarissa.

2013 István Szepsy Furmint Tokaji

2013 István Szepsy Furmint Tokaji

Avokin valkkari sentään oli jo ihan eri luokkaa niin maistuvuudeltaan kuin kiinnostavuudeltaankin. István Szepsy on Unkarin guruimpia nimiä ja tuottanee maan kalleimpiin lukeutuvia viinejä. Tämä tuottajan entry level -Furmint (vähittäismyyntihinta lajikkeen standardeilla kova 19 €) yhdisteli tyylikkäästi voimaa, kypsää hedelmää, lievää mantelisuutta ja mineraalisuutta. Vaikuttava, hyvin mielenkiintoinen viini, jonka 14 % -alkoholi on hyvin hallinnassa.

2008 Grof Degenfeld Tokaji Aszú 6 Puttonyos

2008 Grof Degenfeld Tokaji Aszú 6 Puttonyos

Jälkkäriksi tyydyimme nauttimaan tätä uljaan hunajaista herkkua, joka kantoi enemmän kuin kunnialla runsaan konsentraationsa. Saksalaisten makeiden ystävänä koen rakastumisen Tokajin Aszú-viineihin hyvin helpoksi, kiitos vaikkapa Sauternes’ia selkeästi matalamman alkoholin ja voimakkaiden happojen.

20150421_165649Väliaika, suuta raapivaa samppanjaa kaikille! Innio-viinibaari osoittautui oivalliseksi paikaksi istahtaa ja nauttia Larmandier-Bernier’n Terre de Vertusta. Laseittain olisi ollut tarjolla vaikka millä mitalla eurooppalaisia herkkuja, mutta jostain syystä lasillinen vaikkapa Gajan Baroloa ei kuulostanut kuumana päivänä aivan yhtä hyvältä kuin dimangisen tuottajan kylä-blanc de blancs. Viini tarjoiltiin todella leveistä, tilavista laseista, mikä pyöristi hapokkuutta kivasti, jos nyt sitten samalla edisti kuplien katoamistakin jossain määrin. Todella tyylikäs, kompleksinen samppis; rutikuiva, huiman kalkkikivinen ja ah niin siemailtava.

20150421_195227MÁK oli etukäteen se paikka, jolle oli ladattu kaikkein kovimmat odotukset. Nyt ollaan kentän moderneimmalla laidalla ja meininki muistuttaa paljon Stadin parhaimpia ei-jäykisteleviä paikkoja.

Tarjolla oli kaksi kuuden lajin menua, joista molemmille oli saatavilla 100 % unkarilaiset viinipaketit. Nettisivuilla on luettavissa myös à la carte -lista, mutta valitsimme erittäin mielellämme maistelumenuhenkisen ratkaisun. Laaja viinilista sisältää paljon myös Unkarin ulkopuolelta tulevia viinejä, erityisesti erinäisiä ikoniviinejä, mutta päätös pysyä unkarilaisen tarjonnan parissa oli helppo.

20150421_18174920150421_182741Alkuruuaksi tarjottava kukko-consommé sisälsi tarkemmin avattuna kukon kivestä ja jonkinmoista minijuuresta. Ajatuksen tasolla eksoottinen annos oli kuitenkin vain erittäin tavanomaisella tavalla hyvänmakuinen, pääraaka-aineen tuodessa lähinnä mieleen siskonmakkaran.

2013 Demetervin Tokaji Furmint

2013 Demetervin Tokaji Furmint

Keiton kyytipoika toimi taasen kuiva Furmint. Tyyli erosi aiemmasta: tämä muistutti konsentraatiollaan, kypsällä hedelmällään ja huomattavalla powerillaan Chapoutier’n valkoista Hermitagea, Chante-Alouettea. Korkea alkoholi toimi sherrymäiseen tapaan erittäin hyvin kuuman keiton kanssa.

20150421_183929En edes koita muistaa tämän annoksen sisältöä pääraaka-ainetta eli kampasimpukkaa lukuunottamatta. Hyvin raikas ja puhtaan makuinen se oli, löytäen täydellisen partnerin…

2012 Kertész Családi Pincészet Etyeki Zöld Veltelini

2012 Kertész Családi Pincészet Etyeki Zöld Veltelini

…Zöld Veltelinistä, eli unkarilaisesta Grüner Veltlineristä! Englanninkielisessä viinitekstissä monesti mainitaan tuottajan kevyestä kosketuksesta viinissä ja tämän viinin jos jonkin kohdalla tuota ilmaisua voi todellakin käyttää. Todella herkkä aromeiltaan ja tekstuuriltaan, kaikin puolin ”läpinäkyvän” oloinen viini. Hyvät hapot, superfreesi, loistava kumppani kevyelle kampasimpukka-annokselle.

20150421_185023Sitten tuli eteen jotain hiukan yllättävämpää, eli veripalttua varsin oudon, kurkun ja vesimelonin kombinaatiota muistuttavan kasviksen kera.

2012 Gallay Pince Bistronauta Zweigelt

2012 Gallay Pince Bistronauta Zweigelt

Viinirintamalla jatkettiin edellisen hengessä, nyt niin ikään Itävallasta tutun punaisen Zweigeltin muodossa. Kepeähkö, vegetaalisia ja hieman tallimaisiakin piirteitä omaava viini pariutui hyvin veripaltun kanssa, jos ei ehkä ollut se kaikkein nautinnollisin viini sellaisenaan. Kaikkien korkea-alkoholisten, ranskalaisista lajikkeista tuotettujen geneeristen unkarilaisten punkkujen keskellä hapokas Bistronauta (bistronautti) on kyllä varsin raikas tuulahdus.

20150421_190037Ensimmäisenä pääruokana tarjoiltiin täydellisesti paistettua ja maustettua ahventa. Annos toi yllättävän paljon mieleen aiemmin Sinnessa koetun kala-appeen, joten se oli loistava kumppani…

2013 Gróf Buttler Chardonnay

2013 Gróf Buttler Chardonnay

…jo aiemmin noteeratulle, lievästi tammiselle Chardonnaylle.

20150421_192002Toisena pääruokana oli tarjolla syy sille, miksi niin päättäväisinä tämän menuvaihtoehdon valitsimme, eli ankanrintaa. Mustaherukkasoossi komppani hienosti ihanan rasvaista, majesteettisen mehukasta lihaa. Note to self: tilaa kesälomalla Ranskassa aina ankanrintaa pääruuaksi.

2011 Rácz Miklós Tamás Pinot Noir

2011 Rácz Miklós Tamás Pinot Noir

Illan ainoa huti tuli pääruuan viinin osalta, jota tarjoilijamme kertoi sanotun ”Bordeaux’n makuiseksi Pinot’ksi”, todeten olevan tosin itse hieman eri mieltä. Oma tuomioni oli, että viini maistui aivan liian bodatulta ja tammiselta, jääden valovuosien päähän omasta Pinot Noir’n ihanteestani. Toimivuus pääruuan kanssa ei välttämättä ollut täysin surkea, mutta varmasti parempaakin olisi ollut löydettävissä maan laajasta tarjonnasta. Pääruoka oli kuitenkin itsessään niin tajuttoman hyvä, että sitä söi ilokseen pelkän vedenkin kera. 20150421_20013120150421_195535

Jälkiruoka sisälsi aprikoosia parissa muodossa, eli tuorejuustotortussa ja sorbetin ja jäätelön välimuodossa. Molemmat olivat hurjan herkullisia sekä mukavan freesejä. Edes tämän kuudennen ruokalajin kohdalla ei ähky koittanut, vaikka annoskoot olivat olleet varsin passeleita niukahkoa alkukeittoa lukuunottamatta.

20150421_194527

2011 Orosz Gábor Sárgamuskotály

Jälkiruuan viiniparitus on monesti maistelumenujen kompastuskivi, mutta nyt tarjolla ollut makeat Muscat toimi täydellisesti jälkkärin aprikoosisten ja kermaisten makujen kanssa. Tuttuun tapaan melkoisen makea viini oli aivan käsittämättömän raikas ja hyvähappoinen, varsinainen elämän nektari. Koitin tämänkin viinin saatavuutta kiivaasti tarjoilijalta tiedustella, mutta ravintola oli pullonsa hankkinut suoraan tuottajalta, eikä ainakaan Budapestista löytynyt jälleenmyyjää.

Palvelu MÁK:ssa oli uskomattoman ystävällistä, ammattitaitoista ja huomaavaista. Sekä annokset että viinit esiteltiin huolellisesti, muttei pitkäpiimäisesti, ja (erityisesti viineihin liittyviin) kysymyksiimme vastattiin apteekkarin asiantuntevuudella. Kaikki viinit taidettiin tarjoilla erilaisista laseista, mikä oli erittäin iloinen yksityiskohta. Loppulasku oli kahdelta hengeltä 150 euron luokkaa sisältäen palvelumaksun, joka on luonnollisesti todella halpa hinta näin kokemusrikkaasta ja kokonaisvaltaisen laadukkaasta illallisesta. Passelin kokoisen ravintolan tunnelma oli näin tiistai-iltana erittäin viihtyisä. Jos Budapestiin matkaava haluaa syödä yhden erittäin hyvän illallisen, on MÁK varmasti parhaimpia vaihtoehtoja.

20150422_183500Melko prameaan tyyliin sisustettu Aszú vaikuttaa lupaavalta ruoka- ja viinitarjontansa osalta, mutta homma lässähtää onnettoman palvelun vuoksi. Vastaanotto oli erittäin ystävällinen ja skarppi, mutta iäkkäämpää herrasmiestä lukuunottamatta salihenkilökunta tuntui koostuvan erittäin nuorista ravintolakoululaisista

20150422_203553Em. seniorin ottaessa tilaukset vastaan saimme hyvin vastauksia kysymyksiimme annoksista ja viineistä, mutta siitä eteenpäin olimme puhtaasti arvauksien varassa. Paljon kertoo, että tyhjiä lautasia pois haettaessa ei tyytyväisyyttämme annoksiin tiedusteltu kertaakaan. Melko S-ketjumainen oli myös tapa tuoda viinilasit pöytään keittiössä kaadettuina. Pääruokien osalta saimme myös useamman minuutin odotella niille tilattuja viinejä, mikä on omiaan viemään viimeistäänkin fiiliksen lattiaan. Aszún hintataso on matalahko, mikä pistää väkisinkin miettimään, että nyt kyllä säästetään väärässä paikassa.

20150422_20154220150422_201621Aszún ruoka- ja juomatarjontaa liiemmin muistelematta en missään nimessä halua kuitenkaan jättää mainitsematta illallisemme viimeistä osuutta. Tokaji Eszencia on makean jalon juoman harvinaisin ja kallein muoto. Se on myös ymmärtääkseni maailman makein ”viinityyli”, joskin alkoholin jäädessä muutamiin prosentteihin voidaan jo puhua aika venytetystä käsitteestä. Lusikka tarjoiluannoksena kertoo paljon tästä viinistä, jonka sokeri liitelee parhaimmillaan jopa 900 grammassa litraa kohden.

Odotin maistavani jotain koostumukseltaan hunajaa muistuttavaa, mutta kiitos taivaita hipovan hapokkuuden yllätyin melkoisesti. Supermakea nektari meni käsittämättömän helposti kurkusta alas, kunnes yhtäkkiä useiden sekuntien jälkeen ilmeni hampaissa lähes vihlontaa muistuttava efekti, joka tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Makumaailman puolesta oltiin totisesti Tokajin ytimessä, mutta fyysisenä kokemuksena Oremuksen Tokaji Eszencia oli jotain aivan uutta ja erilaista.

Aszúa on vaikea suositella erityisen upeaa illalliskokemusta halajavalle, mutta ruuan ja juoman suhteen voisi ravintolan valita huomattavasti huonommin, joskin pääruuat eivät aivan päässeet alkuruokien, juustojen tai jälkiruuan tasolle. Muualla ei Eszenciaa tullut reissullamme vastaan, joten erityisesti viinit edellä matkustavalle saattaa sen maistaminen olla jo riittävä syy illastaa täällä.

2013 Dr. Bürklin-Wolf Forster Riesling

2013 Dr. Bürklin-Wolf Forster RieslingTämän perjantain viinivinkkini on yksinomaan Dr. Bürklin-Wolfin Wachenheimin vinoteekissa myytävä erikoispullote, joka saattaa tosin olla jo loppuunmyyty. Tuottajan viinien ystävät tietävät talon parhaiden viinitarhojen sijaitsevan juurikin Forstin kylän alueella, mikä antaa syytä olettaa, että tämäkään viini ei koostu aivan mitättömistä rypäleistä. Erona noihin osittain erittäinkin hintaviin GC-viineihin ei tämä viini ole nähnyt tammea, vaan se on käynyt ja kypsynyt teräksessä. Koen itse tammikypsytyksen tuoman ilmavuuden olevan erittäin leimallinen piirre Dr. Bürklin-Wolfin viineille, mutta lyhyen maistelun perusteella viime kesänä ei tämän ostamista tarvinnut teräskypsytyksestä ja kierrekorkista huolimatta kahta kertaa miettiä.

Tuoksu onkin sitten kiitos reduktiivisen viininvalmistuksen todella, todella, todella kirpeä, mutta myös huikean kirkas ja mykistävän kalkkikivinen, parhaassa Bründlmayer Zöbinger Heiligenstein -hengessä. Makeutta ei ole aistittavissa, mutta kypsyttää kyllä riittää persikan, sitruunan ja omenan väritteisessä hedelmässä, jota sävyttää melko selkeä yrttisyys. Tippaakaan liioittelematta viini tuoksuu siltä kuin se aikoisi purra juojaansa.

Suussa Forster Riesling on tuoksun tapaan pysäyttävän kirpeä, poskettoman hapokas ja intensiivinen kuin Harrison Fordin tuijotus, mutta onnistuu silti olemaan myös hämmästyttävän herkullinen ja nautinnollinen, joskin aika rankasti juojaansa haastavalla tavalla. Viinin tekstuuri on hyvin jämäkkä ja hapokkuus saa viinin tuntumaan jopa teräksiseltä. Rapsakka, rutikuiva, omenalta ja sitruunalta maistuva hedelmä yhdistyy tyylikkäästi rodukkaaseen mineraalisuudeen ja kalkkikiveen, tuoden paljolti mieleen tilan palstaviinit, ollen kuitenkin olemukseltaan huomattavasti hermostuneempi ja tiukempi. Hieman mausteinen jälkimaku pistää suun kostumaan todella reippaasti.

Aivan timanttista laatua tarjoaa tämä huokea biodynaaminen risukka. Arkena korkattu viini oli seuraavaan iltaan mennessä hiukan rentoutunut, tuoksun ollessa yhä yhtä huumaavan sähäkkä ja vangitseva. Juotavuus oli alusta loppuun kuivien rieslingien huipputasoa, vahvistaen sitä fiilistä, että omaan makuuni Dr. Bürklin-Wolf on ihan parhaita mahdollisia kuivien risukoiden tuottajia.

Road trip 2014 – Alsace

20140824_091536Käytyämme Alsacessa ensimmäisellä road tripillämme 2012 oli aina selvää, että visiitti ei jäisi ainokaiseksi. Satukirjamainen arkkitehtuuri, aurinkoinen ilmasto ja tietysti ruoka ja viini olivat tehneet ääripositiivisen vaikutuksen, haikaroita unohtamatta. Eguisheimin ja Riquewihrin ollessa jo tuttuja paikkoja päätimme tällä kertaa majoittua Kaysersbergissä, joka on niin ikään yksi alueen isoimpia ja toki myös turistisimpia kyliä. Mitä tulee tuottajiin, on näiden kulmien tunnetuin varmastikin Weinbach. Perheessä oli ikävä kyllä tapahtunut jonkin verran ennen matkaamme poismeno, minkä johdosta päätimme jättää tässä talossa vierailun tuleville reissuille.

20140823_143040Ensimmäinen kuva oli Kaysersbergista aamutuimaan; yleisempi näky kylästä sisältää joko kohtuullisesti tai sitten paljon turisteja, sekä yllättävän paljon heidän koiriaan. Mutta kuten Eguisheimissa ja Riquewihrissä, ei muiden turistien läsnäolo nytkään onnistunut meitä haittaamaan.20140822_154517 20140822_154530Booking.comin kautta huokeasti hankittu hotellihuoneemme mukaili paljolti yleistä visuaalista mielikuvaa Alsacesta. Teekattaus etenkään ei huokunut testosteronia, mutta oli kaikessa huvittavuudessa ihan sympaattinen. Ja hieman creepy.20140822_165614Kuten yleensäkin alueella, alkavat Kaysersbergin viinitarhat siitä, missä asumus loppuu. kylän välittömässä läheisyydessä on jonkinmoinen linnoituksen raunio, jonka luokse kävely tarjosi hyvää reippailua muutoin loputtoman syömisen ja viinien sippailun välille.20140822_170357 20140822_170527 20140822_170911 20140822_171247 20140822_17133320140822_175721 20140822_190713 20140822_215913Kaysersbergissä on mahdollista syödä kahden tai yhden Michelin-tähden veroisesti, mutta tavanomaisemmasta hyvästä ruuasta ja juomasta nauttiva suuntaa Le Moreoteen. Hiljaisemmalla sivukadulla sijaitsevaa ravintolaa pyörittää pariskunta työnjaolla mies keittiössä, nainen salissa. Täten paikka on melko pieni ja lappu laitettiin ovelle jo puoli tuntia avaamisesta. Ajoissa kannattaa siis olla, mikäli ei ole varausta tehtynä. Palvelu Le Moreotessa on erittäin lämmintä ja ammattitaitoista, joskin henkilökunnan vähyydestä johtuen odotusajat ovat välillä pitkähköjä.20140822_195305Alsace on jossain määrin tunnettu foie gras’sta, joten sitä oli tietysti otettava alkuun. Kotitekoinen viikunahilloke toimi rasvamaksan kanssa timanttisesti, kombinaation aiheuttaessa kaiken kaikkiaan todella sykähdyttäviä tuntemuksia.20140822_203059Vaikka ollaan valkoviinialueella, sorruin tilaamaan pitkään hautunutta punaista lihaa, mitä oli jälkiviisaana vaikea nähdä virheenä. Syötyäni lautasen tyhjäksi lihasta ja porkkanasta huomasi paikan muori jäljelle jääneen soossin ja toi pikimmiten tuoretta leipää, jolla kaapia astia tyhjäksi. Fantastista palvelua!

20140822_195718

Stéphane Montez / Domaine de Monteillet St. Joseph

Viinin suhteen piti turvautua ruuan takia hieman eteläisempään tuotteeseen. Tämä ennestään vieraan tuottajan Saint Joseph oli mukavan tyypillinen lajinsa edustaja: keskitäyteläisen ja täyteläisen välimaastossa, lievästi pippurinen ja runsaan metsämarjainen. Muutoinkin olisi kohtuullisen tiiviiltä listalta ollut tehtävissä hyviä valintoja niin Alsacen kuin muunkin Ranskan osalta, kuten em. Weinbachin Riesling Schlossberg 52 € tai Daniel Defaix’n Chablis Bougros 68 €.20140822_213053Kohtuullisen täyttävien alku- ja pääruokien jälkeen ei välttämättä olisi ollut tarpeen sikailla vielä suklaakastikkeella, kermavaahdolla ja passelin keltaisella vaniljajäätelöllä koristellun vohvelin verran, mutta siihen se kuitenkin meni.20140822_212705 Seinällä suoraan pöytämme yläpuolella sijaitsi vaikuttava vertikaali Saint Christeau-nimisen tuottajan Armagnac-puteleita. Huolimatta siitä, että hinnat olivat kautta linjan maltilliset myös vanhempien vuosikertojen osalta, en voinut valita muuta kuin oman vuosikertani. Ja voi veljet, se oli nektaria. Näissä iäkkäämmissä armagnaceissa vain on sitä jotain, mikä vetoaa omaan makuuni huomattavasti enemmän kuin useimpien XO-konjakkien makumaailma. Voisikohan se olla…ikä?

20140823_102034Seuraavana päivänä reittimme vei Niedermorschwirin kylään. Hiljainen pikkukylä tunnetaan Sommerberg-tarhasta ja tuottajasta nimeltä Albert Boxler, jonka luo meilläkin oli tapaaminen sovittuna.

20140823_100126 20140823_100314 20140823_10033920140823_113544Boxlerin talolle ei eksy vahingossa. Kylän läpi menevän tien varrella on kyllä kyltti, mutta se on niin kulahtanut, että sitä on vaikea ottaa todesta. Sisäpihalla ei ole minkäänlaisia isoja logoja, ainoastaan iloisesti meitä tervehtimään tullut, erittäin ystävällinen ja lämmin Sylvie Boxler varmisti ounastelumme, että olemme saapuneet oikeaan paikkaan.20140823_104036Kermit Lynchin edustukseen kuuluvan Boxlerin viinit ovat erittäin kehuttuja, liiankin kanssa. Tuoteportfolio on laaja – yhdeltä tarhalta tuotetaan joinain vuosina samasta lajikkeesta useita eri pullotteita – mutta tuotanto on kooltaan melko pieni (13.8 ha tarhoja) ja kysyntä erittäin suuri. Siispä maistettavana ja ostettavana voi ajoituksesta riippuen olla hyvinkin vähän eri viinejä. Tällä kertaa perheen ruokapöydältä löytyi 9 pulloa – 5 ns. perustasoista ja 4 Grand Cru-tasoista. Toki on hyvä huomata, että perustasoinen täällä saattaa sisältää hyvinkin paljon Sommerberg- ja Brand -tarhojen rypäleitä.

Hinnat ovat alsacelaisittain korkeahkoja, lähestyen joskaan ei saavuttaen Zind-Humbrechtia, mutta tyyli on selkeästi hillitympi ja linjakkaampi. Laadullinen pomppaus on suuri Grand Cru-viineihin mentäessä; erityisesti Pinot Gris Brand ja Riesling Sommerberg Vendanges Tardives ovat huippuluokan viinejä, jotka pakottavat hiljentymään hetkeksi. Kaiken kaikkiaan laatu on korkea, joskin hieman jäi harmittamaan Riesling Réserve ja Pinot Blanc Réserve -viinien poissaolo, sillä näiden Grand Cru -tarhojen nuorten köynnösten viinien mainitaan usein olevan talon parhaita hintalaatusuhteita.

Itse vierailu oli erittäin hauska ja mieleenpainuva. Saman ison ruokapöydän ääreen istahtivat tanskalainen viisihenkinen perhe kera isoäidin sekä iäkkäämpi belgialainen herrasmies kahden aikuisen poikansa kanssa. Oli kiva seurata erityisesti tanskalaisperheen meininkiä, kun kaikki isoäidistä perheen nuorimpaan teinipoikaan nuuhkivat ja purskuttivat viinejä keskittyneesti tehden sitten lopulta kukin omat ostoksensa.

20140823_202140Illallista päädyimme nauttimaan Kaysersbergin kahden tähden raflan bistropuolelle. Tällä kertaa suoriuduimme lyhyen kaavan mukaan, avokin ollessa hieman alikuntoinen. Riistaviikkojen ollessa käynnissä tarjolla oli esimerkiksi huiman herkullista hirveä, jonka huuhdoin alas vaihteeksi paikallisella Meteor-pilsillä. Kyllä se olut vain tekee välillä hyvää viinialueilla matkatessa!20140824_083159Viinien ja ravintoloiden ohella Kaysersbergistä löytyy loistava salon de thé eli suomalaisittain ihan kahvila-konditoria. Parit herkulliset aamiaiset tuli nautittua tässä erittäin viihtyisässä paikassa, jonka supermukava pitäjä tuntui olevan pahimman luokan työnarkomaani.20140824_093441Ja loppuun vielä pakollinen haikarabongaus. Hetken jo huolestutti, mutta viimein hopeanuolen osoittaessa jo epäsuorasti kohti Bourgognea osui uljas lintu silmiimme, aivan kuin hyvästelläkseen ja toivottaakseen meidät taas piakkoin takaisin Alsaceen.

2013 Gérard Boulay Sancerre Chavignol

2013 Gérard Boulay Sancerre ChavignolOkei, totuuden hetki.

Myönnän pitäväni tänä päivänä todella paljon Sauvignon blancista, kunhan se tulee Sancerresta ja on mahdollisimman askeettiseen, puhtaaseen tyyliin tuotettu. Tämä Gérard Boulayn perus-Sancerre on yksi parhaita maistamiani pitkään aikaan.

Vihertävä, hailakka neste tuo nenään loputtoman kirjon kaikkia mahdollisia positiivisia SB-aromeja, mutta todella herkällä ja tyylikkäällä tavalla. Karviaista, greippiä, piikiveä, kalkkikiveä, savua, merituulta ja jotain kukkaista on tarjolla ilman, että mikään dominoi tai tulee edes liiaksi esille.

Suutuntumaltaan viini on järisyttävän keskittynyt ja intensiivinen. Teräksinen hapokkuus tuntuu pureutuvan syvälle kiilteeseen, ikeniin ja poskiin. Kirpeää karviaista on löydettävissä, mutta loppupeleissä meininki on niin äärimineraalista kuin vain suinkin mahdollista. Tekstuuri on paradoksaalisesti samaan aikaan eteerinen ja lähes kivuliaan tiukka. Suuta voimakkaasti kostuttava jälkimaku tuntuu jatkuvan aina siihen asti, kunnes lasi jo nousee pöydästä uudelleen. Jokainen suullinen tuntuu yhtä vaikuttavalta, mutta silti lasi tyhjenee ruokapöydässä huolestuttavaa vauhtia.

Kaapissani on runsaasti viinejä, joista tiedän pitäväni, mutta joille on vaikeaa löytää hyvää käyttötilannetta. Kalaa pyrimme syömään vähintään kerran viikossa, joten tuntuu silkalta idiotismilta, etten ole ostanut tämänkaltaisia viinejä useammin. Niin täydellisesti komppasi Boulayn Sancerre nieriää kera tilli-voisula-pottujen, että lupaan tehdä asiaan muutoksen.

2012 G.D. Vajra Langhe Nebbiolo

2012 G.D. Vajra Langhe Nebbiolo

Laadukas arkinebbiolo, onko moista olemassa? Jos puhutaan ns. vähäisemmistä alueista kuten Valtellina, niin epäilemättä, mutta tyylillisesti ollaan jo kaukana piemontelaisesta Nebbiolon ihanteesta. Kovin matalaa (13 % tai alle) alkoholia lienee turha toivoa, mutta kohtuullinen hinta, kypsät ja juomista rajoittamattomat tanniinit sekä puhdas, mitä autenttisin makuprofiili löytyvät kaikki tästä Vajran entry level -viinistä.

Etukäteen en ehtinyt viiniä dekantoida, mutta puolisentoista tuntia se oli ehtinyt karahvissa viettää, kun omistauduin sen aromeille tarkemmin. Väri on yllättävän voimakas ja tumma, mutta kuitenkin melko läpinäkyvä. Tuoksu on lempein, mitä olen tämän lajikkeen osalta ikinä tavannut. Kirsikan, mansikan ja appelsiinin väritteinen superhedelmäinen aromimaailma viestii erittäin selkeästi ja houkuttelevasti, että reitti on selvä ja korkkaaminen oli briljantti veto. Tyypillistä sienimäisyyttä ja ja tervaa löytyy vain nimeksi; selkeästi hedelmä edellä mennään ja minä en valita.

Tuoksun vakuuttelun mukaisesti viini on paletilla eloisa, mehukas ja täten erittäin nautinnollinen. Keskitäyteläisessä maussa ei ole lainkaan vauvarasvaa. Voimakas hapokkuus ja kohtuulliset pyöreät tanniinit antavat reippaasti rakennetta ilman kulmikkuutta tai karkeutta. Tuoksun mukainen kirkas, kypsä hedelmä on todella kutkuttavaa lajia, etenkin, kun tammea ei ole lainkaan peittämässä sitä. Jälkimaku on kuiva ja freesaava, tukien sujuvaa mässäilyä kuin parhainkin extra brut skumppa.

Aikuisille Ihmisille suoduilla oikeuksillamme olimme tänä kyseisenä keskiviikkoiltana päättäneet skipata ”oikean ruuan” ja ahtaa pötsimme täyteen juustoja, leikkeleitä ja makkaroita. Vajran Nebbiolo tuntui toimivan loistavasti ihan kaiken kanssa, vaikka juustojen kirjo oli melkoisen laaja punahomeesta iäkkääseen, kovaan alppijuustoon. Tästä lähtien tässä on uusi referenssiviini kategoriassaan, sillä se tarjoaa kertakaikkisen täydellisen Nebbiolo-kokemuksen ilman hyvän Barolon rajoitteita, eli kovaa hintaa ja kypsyttelyä vaativaa tanniinimuuria (ja monesti myös tuntuvaa tammea). Mikäli samainen tyyli leimaa Vajran muutakin tuotantoa, lienee tähän tuottajaan syytä tutustua tarkemminkin.

2002 Person Champagne L’Audacieuse Brut Millésime

2002 Person Champagne L'Audacieuse Brut MillésimeKuluneina viikkoina on tullut juotua tavanomaista paremmin, eikä eilinenkään muuttanut vielä kurssia. Altistuttuani alkuviikosta ostarisushille (tiedän, kuinka idioottimaista minulta), tunsin polttavaa tarvetta kompensaatiolle. Jo klassikoksi muodostunut S&S sai seuraukseen tällä kertaa myös BS:n, kun sushin ja samppanjan lisäksi tiensä pöytään löysi valkohomejuustojen kuningas Brillat-Savarin. Kombinaatio tunnettakoon tästedes kieleltä kevyesti rullaavalla nimellä SSBS.

Tämä persoonallisen nimen omaava samppanja löytyi Épernayn erittäin suositeltavasta putiikista La Cave des Filles. Elämäniloinen nuori myyjätär suositteli sitä vaihtoehtona suurta suosiota nautittiville Agrapartin ja J.L. Vergnonin blanc de blancseille, jotka olivat myyneet menestyksekkäästi loppuun. Viljelijäsamppanjoiden harrastaminen – tai ainakin uusien pullojen haaliminen – tuntuu käyvän jatkuvasti ikävämmäksi, kysynnän kasvaessa voimakkaasti ja tarjonnan pysytellessä stabiilina. Siispä olin lähes pakotettu poimimaan mukaan viinin, jolle lisäarvoa toi sen vuosikerta, joka jäänee historiaan vuosikymmenen ainakin toiseksi parhaana.

Vertus’n kylässä sijaitsevan viinitalon sivut kertovat viinin käyneen käytetyissä bourgognelaisissa barrique-tynnyreissä. Matala 4-5 g/l sokerinlisäys ja blokattu malolaktinen käyminen maalaavat selkeää kuvaa tuottajan visiosta viinin suhteen.

Kullanvärinen viini on vaikuttavan tumma ja syvä. Tuoksu on jopa keulivan runsas ja voimakas, tuoden ilmoille täysin häpeilemättömän pläjäyksen superkypsää omenaa, marsipaania ja pekaanipähkinää, sekä jonkin verran mausteita ja suolaista mineraalisuutta. Tarjolla on jotain aivan muuta kuin tavanomaisissa blanc de blancs -fiilistelyissämme, tuoksun voisi sanoa olevan jopa tietylla tapaa rasvainen.

Yllätysmomentti onkin täten pilattu maun osalta, joka on voimakkaan, pitkäkestoisen kuohun jäljltä täyteläinen ja suunmukaisen runsas. Vähäisesti sokeroitu viini on hyvin tasapainoinen ja makunystyröitä hellivä, kiitos rypäleiden kypsyyden, viinillisyyden ja suhteellisen varttuneen iän. Omenan ja aprikoosin väritteistä hedelmää on runsaasti, mutta makumaailma on kaikkea muuta kuin primäärinen, mihin tammikypsytys lienee vaikuttanut paljolti, oli sitten kuinka moneen kertaa käytettyjä tynnyreitä tahansa. Muhkeuden ja kypsyyden vastapainona viini on rakenteellisesti ketterä kuin atleetti parhaassa iässä, kantaen vakuuttavasti kirurgisen tarkan fokuksen omaavaan, veden kielelle nostavaan jälkimakuun. Jos on täytettä ja makua paljon, niin kyllä on tehoa ja energiaakin.

Täyteläinen, voimakas viini ei luonnollisesti ole paras vaihtoehto niin sushille kuin brillat-savarinillekaan, mutta ei ole toki mitenkään väärin nauttia näitä tahoillaan herkullisia appeita samassa kattauksessa, mutta sinänsä erillään. Juotavuus on L’Audacieusella koosta huolimatta kohdillaan, joten pulloa ei tarvinnut enää yöksi jääkaappiin laittaa. Preferoisin helposti huomattavasti vähäisempää tammisuutta, mutta sen läsnäolosta riippumatta homma pelaa tässä tapauksessa ihan siedettävästi. Seuraava korkkaamani samppanja tulee joka tapauksessa hyvin todennäköisesti olemaan saman lajityypin tammeton edustaja, jolloin ihastelen taas vuoristopuromaista raikkautta ja kiven nuolemista muistuttavaa mineraalisuutta.

1975 Il Poggione Brunello di Montalcino

1975 Il Poggione (Proprietá Franceschi) Brunello di Montalcino

Eilisilta ei ollut lainkaan masentava. Kaksi jäbää, reilut puoli kiloa sisäfilettä, parit sikarit ja pullo viiniä. Vieläpä aika spesiaali pullo.

Brunello di Montalcino on yhtä keskeinen osa Italian viinituotantoa kuin Bordeaux Ranskan, mutta aika radikaalisti meininki on muuttunut vuodesta 1975. Tuolloin seitsemän vuotta DOC-luokitusta kantanut appellaatio omasi vain pari kourallista tuottajia, joskin määrä oli jo selvästi kasvamaan päin (1970 25kpl, 1980 53kpl). Yksi perinteisistä tuottajista on nykyäänkin alueen traditionalisteihin luettava Il Poggione, jonka viinit ovat arvostuksesta huolimatta pysyneet hämmästyttävän kohtuuhintaisina.

1975 Il Poggionen pullo näyttää huvittavalta: epämääräisen kulmikas muoto on kaukana nykyaikaisesta tasaisen pyöreästä ja ilmakuplainen lasi vaikuttaa laadultaan ala-arvoiselta. Pullon tilavuus on sympaattiset 72 senttilitraa, kuten useammilla vanhoilla ranskalaisillakin, joita vastaan on tullut. Alkoholia etiketti väittää viinin sisältävän tyypilliset 13.5 %, mutta Antonio Gallonin artikkeli Il Poggione -vertikaalista puhuu ihan toista kieltä:

During this era alcohol levels were around 13.5% but in 1975 Il Poggione found itself with wines in excess of 16% so the estate blended in more wine than normal from its less well-exposed sites in order to bring down the alcohol in the final blend. Still, the 1975 Brunello comes in at a hefty 15%, which was practically unheard of at the time.

20150529_19402520150529_215321 20150529_215335Vanhan koulukunnan vanhassa viinissä oli luonnollisesti aivan roditon määrä kiinteää ainesta. Jotain oppineena laitoin pullon pystyasentoon jo puolitoista viikkoa ennen korkkausta, mikä epäilemättä oli fiksu veto. Puoleen väliin kastunut korkki saatiin melko kivasti ulos, vain pieni palanen tippui viinin sekaan.

20150529_2004331975 Il Poggione on lasissa yksinkertaisesti kaunis. Melko sakea, väriltään oranssinruskea. Hyvin ohut reunoilta.

Tuoksu ottaa aikansa avautua karahvissa/lasissa, mutta muotoutuu lopulta erittäin hienoksi, eläväiseksi ja ilmaisuvoimaiseksi. Yllättävän intensiivinen hedelmä tuo mieleen makean, mutta kuivanneen kirsikan ja luumun. Muissa vivahteissa löytyy: nahkaa, vanhaa puuta, maapähkinää ja mausteita. Varsinainen ilo sieraimille kaikkinensa.

Tuoksuakin yllättävämpi on viinin kohtuullisen täyteläinen ja voimakas maku. Pintapuolisesti suutuntuma on pyöristynyt varsin samettiseksi, mutta pinnan alla kuohuu: tanniinit puraisevat edelleen ja happojen osalta ei lajikkeesta voi erehtyä. Syvää, makeaa punaista hedelmää on tarjolla runsain mitoin, minkäänlaisesta hedelmän hiipumisesta ei ole tietoakaan. Yleisolemus viinillä on ilmavan runsas, harmoninen ja mausteinen, tuoden jopa mieleen hyvän Armagnacin. Ainoa särö on lämpötilan noustessa ilmaantuva alkoholin lämpö, mikä ei toki yllätä Gallonin kirjoituksen perusteella. Lyhyt viilennys saa kuitenkin tuon häiriötekijän katoamaan ja viini häviää karahvista ja laseista harmillisen vauhdikkaasti. Niin kauan kuin sitä kestää, tarjoaa Il Poggione vangitsevan kokemuksen, jonka ääreltä ei halua poistua lyhyeksi hetkeksikään.

Iästään huolimatta viinillä riittää potkua pihvin kumppaniksi vaivatta ja taipuipa se hienosti myös juustokattaukselle (Appenzeller Extra, Helsingin Meijeriliikkeen Klippan sekä punaviinipesty juusto, jonka nimi unohtui välittömästi). Vannoutunut frankofiili kaverini oli täysin myytyä miestä Il Poggionen äärellä ja joudunpa itsekin arvioimaan uudelleen kantani hellevuosien viineihin ja niiden ikääntymiseen. Tämä tapaus ei ainakaan ole näkemässä elinkaarensa loppua vielä pitkään aikaan.