Road trip 2014 – Céré-la-Ronde, Montlouis ja Loches

vesilintuBourgesista matkamme jatkui tietysti yhä lännemmäksi. Ennen seuraavia viini- ja ruokakokemuksia luvassa oli kolmas kiinnostuksenkohteemme: eläimet! ZooParc de Beauval on ehkä iloisin eläintarha ikinä. Se on myös ehkä surkeimmin suunniteltu eläintarha ikinä. Moniin kiinnostaviin kohteisiin pääsee vain yhtä, usein pitkää kävelyreittiä, joten edestakaista kävelyä tapahtuu paljon ja usein.

Tällä kertaa matkamme yleisestä meiningistä poiketen sääjumalat olivat puolellamme. Niin hyvin tosin, että varjoisasta parkkipaikastamme huolimatta allekirjoittaneen huoli autossa makaavista pulloista kasvoi ennen pitkää niin suureksi, että osa kiinnostavista eläimistä jäi väkisin näkemättä. Ei auta, prioriteettien pitää olla kunnossa. Nyt niitä eläinkuvia.

ensemble20140828_121459 20140828_134536 20140828_135738 kengut kengut2 otus Untitled20140829_093319Loire on tunnetusti linnaisaa seutua. Siispä iskin kiinni heti, kun silmiini osui Booking.comissa linnamajoitus. Château de Razay on yksityinen, kerrassaan upea majoitusinstituutio, jota voi helposti suositella kenelle tahansa, joka on kiinnostunut lomailemaan astetta eksoottisemmassa ympäristössä. Sijainti on toki syrjäinen ja ravintolaa saa etsiä kauempaa (ainakaan visiitimme aikana ei linnassa ollut aamiaista lukuunottamatta ruokatarjoilua), mutta jos näistä puitteista ei ihminen saa kiksejä, niin johan saa olla kuollut sisältä.

20140829_09263420140829_093149Linnan omistavalla perheellä on monia lemmikkejä, mutta yksikään ei ole niin spesiaali tapaus kuin perheen iso musta sika nimeltä Rudy. Tämä komea uros viettää aikansa torkuttamalla linnan keittiön ulko-oven edessä, virkistyen kummasti henkilökunnan vipatessa oviaukosta muutamat tarjoilukelvottomat kasvikset tai hedelmät. Rudy on kuulemma ihmisystävällinen, mutta silti koin epätavallista kunnioitusta (lue=pelkoa) silittäessäni varovaisesti sen niskakarvoja. Avokilla valahti pahemman kerran housuun ja ei uskaltautunut samaan.

20140830_08453620140830_095931Omistajaperheen autot herättivät lievää kateutta. Lähteäkö tänään kauppaan Rolls-Roycella vaiko Audi R8:lla? Ehkä kuitenkin hevosella?kultsitMyös koiria löytyy (sekä alpakoita, lampaita, lehmiä, pukkeja yms.). Vaikka omaan vieläkin käsissäni puremajäljet, jotka reipas kultainen noutaja yhtä kultaisella 80-luvulla minulle päätti lahjoittaa, en silti kanna kaunaa jokaista lajin edustajaa kohtaan. Vaikeaa se olisikin, kun kuvan etualalla oleva kaveri tulee ensinäkemällä jalkojeni juurelle, heittäytyy selälleen ja anelee vatsarapsutusta.

20140830_100237 Lääniä riittää ja metsän katveesta löytyy intimiteettiä haluavalle myös bungalow-henkisiä asumusvaihtoehtoja. Aktiviteettipuolella tarjolla on tenniskenttää ja uima-allasta, eli ainakin teoriassa on myös mahdollista kuluttaa kaloreita täällä lomaillessa. Loireen matkaava, buukkaa Château de Razay!

paka20140830_09470420140828_185524Illallisaika ei ollut vielä käsillä, joten päätimme tappaa aikaa schlossailemalla. Château de Razayn läheisyydestä löytyy myös toinen linna – Château de Montpoupon – joka ei majoita väkeä, mutta päästää tutustumaan itseensä. Paikalla oli selkeästi ihan oma vibansa ja avokki vanhana steinerkoulun kasvattina sai kaikenlaisia väristyksiä. Ihan kiva spotti ja visiitti lienee paikallaan, etenkin jos on meidän tapaamme menossa myöhemmin saman omistuksen ravintolaan syömään.

20140828_183648 20140828_183701 20140828_183725 20140828_191214L’Auberge du Château on tosiaan lähin ravintola näillä main, mutta ei hätää: se on hyvä! Erittäin rustiikkinen, mutta meininki ei tästä voi paljoa lämpimämmäksi muuttua. Salin puolella toimivat englantia täysin puhumaton isä ja maksimissaan 12-vuotias englantia osaava tytär. Mainiosti homma kuitenkin pelasi ja jopa punkku tuli tilattua hyvällä menestyksellä.20140828_192412Harmi sinänsä, että Loiren Cabernet Francin saatavuus Ranskan ulkopuolella ei ole sen parempi kuin mitä se on. Hinnat ovat lähes aina huokeita – tämä pullo ei maksanut ravintolan listalta 25 euroa enempää – ja etenkin lämpimämpien vuosien viinit ovat mitä mainoimpia pihvin huuhtojia. Tämä tapaus oli aivan yhtä rustiikkinen kuin ravintolakin: siloittelematon sekoitus kypsää mutta raikasta tummaa hedelmää, maanläheisiä vivahteita ja lihaisaa tekstuuria.

20140829_102729Seuraavan päivän aktiviteetit potkaistiin käyntiin pakollisella vierailulla isompaan linnaan. Loiressa on mistä valita, mutta monessa yhteydessä oli kehuttu Cher-joen päälle rakennettua Chenonceaun linnaa. Sijainti palveli hyvin tarkoitusperiämme, sillä se sijaitsi melko suoraan reitillä Montlouis’n viinikaupunkiin mentäessä.

20140829_112418Chenonceau on kieltämättä hieno niin sisältä kuin ulkoa ja hieman utuinen sää teki paikasta varmasti vieläkin tunnelmallisemman. Knoppi: linnan välittömässä läheisyydessä tuotetaan myös viinejä nimikkeen AOC Touraine-Chenonceaux alla ja myös linnalla oli omat pullotteensa. Laadusta en osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta olen tavalliseen tapaani skeptinen.

20140829_103356Karuhko tosiasia on, että Chenonceaun linna on erittäin suosittu alueella liikkuvien turistien keskuudessa. Erityisesti aasialaisia oli aivan jäätävä määrä jokaisessa huoneessa, mihin sattui astumaan sisään. Pienemmissä ja matalammissa tiloissa – kuten keittiössä – saattaa piillä riski ahtaanpaikan kammoisille.

20140829_104958Luikun kuva on aina hyvä löytyä. Kuulemma back in the day jokaisella linnalla piti olla erityinen huone olemassa kuninkaan potentiaalisen vierailun varalta.20140829_105141 20140829_112103 20140829_112732Puutarha on syytä pitää kunnossa.

20140829_113546Tarjolla on soutuveneitä vuokrattavaksi, mikäli halajaa liikuntaa tai vain linnan tarkempaa tarkastelua eri kulmista. Meidän kohdallamme syy oli aiempi, tosin puhtaasti avokin osalta. Jostain syystä aasialaisturistit kokivat äärimmäisen huvittavaksi, kun nainen soutaa ja mies chillaa. Suattaapi olla, että siellä Aasiassa ollaan snadisti vanhanaikaisempia ihan yleisestikin…20140829_11360120140829_130453Sinänsä ihan leppoisan ja semikiinnostavan Chenonceaun tsekkauksen jälkeen oli luvassa jotain oikeasti kivaa. Montlouis ei ole ymmärtääkseni läheskään yhtä tunnettu Chenin blancin tyyssija kuin Vouvray, mikä on harmi. Tästä huolimatta tiemme vei juuri sinne. Itse kylä on aika pieni paikka, jonka keskusta ei tunnu tarjoavan mitään sen kummoisempaa, mutta kukkulan juurelle kallion sisään on louhittu kiinteistöjä erinäisille bisneksille, mm. paikallisen osuuskunnan puoti, josta olisi löytynyt vaikka minkä asteisia arpoja ostettavaksi erittäin vanhojen Chenin blanc-viinien muodossa. Jotain muuta oli kuitenkin nyt mielessä.

La Cave InsoliteSancerren tapaan en ollut tästäkään osasta Loirea buukannut tilavierailua, koska tiesin saavani kaiken haluamani La Cave Insolitesta. Chenin blancin huipputuottajana tunnetun François Chidainen puoti tarjoaa mahdollisuuden maistella tilan lähes koko portfolion sekä tehdä löytöjä myös muilta Loiren kärkinimiltä (esim. Huet, Clos Rougeard). Meininki oli selkeästi rennompi ja viihtyisämpi kuin Alphonse Mellot’n puodissa, mikä ei sekään varsinaisesti ollut kylmä tai jäykkä paikka.

chidainemapKuten lähes kaikilla kovan luokan tuottajilla, on myös Chidainella terroir kaikki kaikessa. Tila tuottaa viinejä Espanjassa ja Touraine-appellaation alla, mutta pääasiallinen kiinnostuksenkohde on Chenin blanc, jonka osalta tarhoja löytyy joen molemmilta puolilta, eli myös Vouvraysta. Biodynaamista viljelyä on täällä harjoitettu jo 17 vuoden ajan.

20140829_151437Chidainen skumpat olivat täysin päteviä, mutta talon kuplattomat Chenin blancit ovat the shit. Viinien läpinäkyvyys on luomuhenkisen tuotannon osalta paljon puhuttu juttu ja Chidainen viinien kohdalla termin merkitys aukeaa yhtä selkeästi kuin missä tahansa. Yksi lajike, kaksi appellaatiota, vino pino erilaisia maaperiä, melko samanlaiset valmistusmenetelmät = läjä toisistaan hyvin erilaisia, mutta huikean korkealaatuisia viinejä.

Kuplattomia Montlouis-viinejä on kahdeksan, Vouvray-viinejä neljä. Purskuteltavaa oli siis reilusti, tiskin takana toimivan jannun maistattaessa iloisesti jokaisen viinin pl. alkuperäisten köynnösten Les Bournais Franc de Pied, jonka tuotantomäärä on ymmärrettävistä syistä mikroskooppisen pieni, vain kaksi tynnyriä.

Chidainen tuotannon taso on kauttaaltaan huikea, joskin muutama viini vaikutti olevan hieman sulkeutuneessa vaiheessa. Tyyli ei ole yhtä intensiivinen ja kuivien viinien kohdalla tiukka kuin Huet’lla (ainakaan Noël Pinguet’n tekemissä viineissä), mikä ei kuitenkaan tarkoita, että näistä lainkaan puuttuisi ryhtiä tai rakennetta. Tyylien kirjo kattaa koko skaalan Les Argilesin rutikuivasta Les Lys’n hyvinkin makeaan (103 g/l sokeria 2009 vk), mutta hapokkuus on kaikissa enemmän kuin kohdillaan ja yksikään viineistä ei ole veltto tai lämmin. Makeusmerkinnät saattavat täällä ohjata harhaan, etenkin jos viinillä on yhtään ikää jo vyön alla. Myöhään julkaistu (blogissa noteerattu) 2007 Le Bouchet oli imaissut 15.8 g/l sokerinsa täysin ja 2010 Montlouis-sur-Loire Moelleux ei todellakaan maistunut siltä kuin siinä olisi 40 g/l sokeria.

Superkorkeasta laadusta huolimatta hintataso on huokea, jopa halpa: Les Lys toki verottaa tiliä 57 ja Les Bournais Franc de Pied 67 euron verran, mutta muutoin yksikään puteli ei ylitä 21 euron tariffia. Melkeinpä poikkeuksetta viinit maistuvat sekä jo nyt juotavan hyviltä, että antavat olettaa kypsytyspotentiaalia löytyvän reilusti. Chidaine on epäilemättä yksi Loiren parhaita osoitteita viininystäville.

20140829_153541 20140829_15562320140829_171115Koska halusimme vaihtelun vuoksi illastaa eri paikassa kuin edellisenä iltana, päätimme kruisata kohtuullisen matkan päästä linnastamme sijaitsevaan Lochesin kaupunkiin. Loches osoittautui rauhalliseksi ja melko kompaktiksi paikaksi, jossa dallaili varsin mielellään tunnin tai pari ennen illallispaikan valintaa.

20140829_172815kattimatti20140829_17425820140829_191753Ilman minkäänlaista researchia päädyimme hyvin mahdollisesti kaupungin kivoimpaan paikkaan. Les Flaveurs de la Terre on viinipuoti, jonka yläkerrasta, tarkemmin matalan kerrostalon katolta, löytyy mitä viihtyisin terassi. Tapashenkinen ruokatarjonta on parhaaseen ranskalaiseen viinibaaritapaan simppelin laadukasta, kohtuullisesti hinnoiteltua ja erittäin viiniystävällistä.

2009 Pascal Pibaleau Touraine-Azay-le-Rideau

2009 Pascal Pibaleau Touraine-Azay-le-Rideau

Koska olin kuskina ja luvassa olisi parin kymmenen kilometrin ajomatka keskellä pimeintä ranskalaista maaseutua, tuntui kohtuulliselta tilata viiniä laseittan myytävästä tarjonnasta. Kuplivan iloinen tarjoilijalikka kuitenkin onnistui myymään meille pullon huokeaa paikallista Chenin blancia sillä argumentilla, että voimme hyvin ottaa mukaan kaiken, mikä jää juomatta. Jos joku päivä….

Viini oli ihastuttava. Eloisa, aito, hieman ranskalaista omenasiideriä muistuttava Chenin, joka henki vahvasti alkuviinimäistä ”herkkua Ranskassa, etikkaa vientimarkkinoilla”-vibaa. Eteerinen tekstuuri, aivan lievä makeus ja raikkaat hapot; ruokaystävällinen ja täynnä hyvää meininkiä.

goliathRuuan, juoman, hyvän palvelun ja viihtyisien puitteiden lisäksi Les Flaveurs de la Terren valtti on sen terassikoira, Goliath. Oma koiramme on toki nyt ja aina ehdoton ykkönen, mutta kyllä tämäkin kaveri sulatti sydämet pahemman kerran. Vaikea kuvitella koiraa, joka näyttäisi enemmän elävältä pehmolelulta.

goliath2

Road trip 2014 – Bourges ja Sancerre

1Chablis’n jälkeen oli erittäin luonnollista jatkaa matkaa kohti lounasta ja Sancerrea. Pienehkön viinikylän sijaan olimme kuitenkin päätyneet buukkaamaan yösijan hieman kauempaa Bourgesin kaupungista. Tämä kahden tunnin päässä Pariisista sijaitseva Cherin departementin pääkaupunki on historiallisesti tunnettu ”Ranskan keskipisteenä”. Visuaalisesti miellyttävän Bourgesista tekee sen hyvin säilynyt keskusta, joka kätkee sisäänsä 1255 valmistuneen katedraalin (Unescon maailmanperintökohde), Jacques Coeur’n palatsin ja yli 440 alsacehenkistä kivestä ja puusta rakennettua taloa.

2 3Kaupungin keskeisin lokaatio on rue Bourbonnoux. Eläväinen katu on täynnä ravintoloita, kahviloita ja varsin erilaisia kauppoja. Parit kerrat eksyimme fiilistelemään erittäin pölyisiä antikvariaatteja, jotka henkilökuntaansa myöten huokuivat historiaa. Kirjat jäivät ostamatta, mutta mukaan tarttui maailmansotien ajalta oleva Porto Sandeman -mainosjuliste, joka tosin yhä odottaa ripustamista.4 5 6Ranskaa jonkin verran kiertäneenä on fiilis näitä vanhoja katedraaleja ja niiden massiivista vaikuttavuutta kohtaan jossain määrin turtunut. Tästäkin huolimatta Bourgesin vaikeasti kuvattava ylpeys ei kalpene missään seurassa.7Olin luonnollisesti silmäillyt Bourgesin ravintolatarjontaa etukäteen, mutta yllätys oli jonkinmoinen, kun ensimmäiseksi illaksi korvamerkitsemäni paikan tilalla oli täysin vieraan kuuloinen ravintola. Karusta logosta huolimatta astuimme rohkeasti sisään, alati kasvavan nälän ryydittäminä.

8Sääntö nro 1: Jos annos sisältää paikallista Crottin de Chavignol -juustoa, tilaa se! Tämä alkulautanen koostui salaatin ja linssien ohella lehtitaikinapiirakoista, jotka kätkivät uumeniinsa reilusti tätä vuohenjuustojen kruunattua kuningasta.

2013 Matthieu & Renaud Mabillot Reuilly

2013 Matthieu & Renaud Mabillot Reuilly

Ruokien kyytipojaksi ja lämpimän illan janojuomaksi tilasimme näin Loiressa ollessa putelin Sanc…Reuilly’tä! Hinta oli muistaakseni 22 euron luokkaa, mutta laatu ehdottomasti kohdillaan. Parhaiden Sancerre-tuottajien viinien korkeudet jäivät toki saavuttamatta, mutta voin liiottelematta sanoa, että viini paineli kaikkia Sauvignon blanc -nappuloitani. Rutikuiva, hillitty, matala-alkoholinen ja erittäin helposti nautittava. Ei välttämättä millään tapaa syvällinen, mutta täydellinen tähän tilanteeseen.

91Ruokalistan koostumus tuki paikallista viinituotantoa kiitettävästi. Kala oli oivallisesti kypsennettyä ja riisin mausteisuus ei noussut sellaiselle tasolle, että viinimme ei olisi pärjännyt matkassa.

92Lopuksi hieman lisää Crottin de Chavignolia? Yes please! Hyvästä syystä hillokkeet oli jätetty pois ja pullo saatiin tyhjennettyä menestyksekkäästi.

Lyhyesti sopii mainita, että erittäin herkullista ruokaa kera laajemman, paikoitellen hyvin hinnoitellun viinilistan on Bourgesissa saatavilla myös La Prose -ravintolassa. Mitä sitten tulee tarjoilun miellyttävyyteen tai ilmapiirin viihtyisyyteen, niin melko kauaksi jäädään Entre Nous’n tasosta.

9994Seuraavana päivänä oli sitten aika ekskursion Sauvignon blancin sydänmaille. Bourgesin teollisemmat osat massiivisine kauppa-alueineen jatkuvat yllättävän pitkään ajettaessa 46 kilometrin matkaa Sancerreen. Saapuessamme sää oli melko pilvinen, kuten lähes koko lomamme ajan, mutta se ei fiiliksiä latistanut.

93Huipulle saavuttua, juuri ennen kukkulakaupungin ydintä tulee vastaan Alphonse Mellot’n puoti. Olin pohtinut tilavierailun sopimista jollekin Sancerren tuottajista, mutta päättelin lopulta visiitin tämän eliittituottajan puotiin palvelevan paremmin tarkoistusperiämme.94Jos paikalla ollut englantia heikosti suoltava rouva ei samoin tein hyppinytkään riemusta kertoessani olevani kiinnostunut maistamaan kaikkea, pääsimme kuitenkin lopulta maistamaan talon kaikki valkoiset Sancerret sekä pienen tuotannon punaisista edullisimman. Tämä oli meille täysin tyydyttävä skenaario, sillä valkoisten takiahan tänne oli tultu.

Talon biodynaamisesti tuotetut viinit ovat kauttaaltaan korkealaatuisia ja etenkin tekstuuriltaan omaa luokkaansa, joskin La Moussière -tarhan valkoiset (nimikko, Edmond ja Génération XIX) maistuivat täysin erilaisilta ja omaan suuhuni selkeästi paremmilta kuin muilta palstoilta tulevat La Demoiselle, Les Romains ja Satellite. Osittain uudessa tammessa käynyt Edmond ei tyylillisesti sovi omaan Sancerre-ihanteeseeni, mutta tilan vanhimmista köynnöksistä niin ikään tuotettava tammeton Génération XIX on mielestäni lähestulkoon valkoisen Sancerren huipentuma. 33 euroa ei tuntunut viinistä lainkaan kohtuuttomalta summalta, vaikken muista ennen yli kahtakymppiä Sauvignon blancista vähittäismyynnissä maksaneeni.

Myös talon punainen La Moussière vakuutti tumman hedelmänsä laadulla ja luonnollisella rotevuudellaan. Vaikka en voi sanoa olevani Loiren Pinot Noir’n suuri fani, oli tätäkin pakko napata pullo matkaan. Monesti tämän skenen viineissä häiritsevät vihreys ja/tai liian alleviivattu kirpeys, mutta tässä (ja epäilemättä talon muissa punaisissa) moista ei ollut löydettävissä.

9597Heitettyämme ostokset autoon oli aika tutustua kylään paremmin. Ilmeisesti jonkinlaisia juhlia oli hiljattain vietetty, koristeiden ollessa vielä paljolti paikoillaan. Onnistuimme syömään aukion laidalla yhden matkamme huonoimmista lounaista, mutta varmasti myös parempia ravintoloita kylästä löytyy. Suomessa tunnetun Joseph Mellot’n ravintola vaikutti lupaavalta, mutta oli suljettu nälkämme ollessa kovimmillaan.9899Maksamalla pienen tariffin pääsee kiipeämään torniin, jonka huipulta avautuvat hulppeat näkymän ympäri viinialuetta. Kaunista, seesteistä.991 992 993 994995 996997Chablis’n tapaan Sancerre on ehkä hieman alakuloisella tavalla kaunis. Keskusaukiolla oli muutama turistisempi puoti ja joitain turisteja, mutta muuten kylä oli erittäin hiljainen.998 999 99919992 99939995

Paluumatkalla vastaan osui vuohenjuustomyymälä, jossa oli pakko stopata. Sen lisäksi, että nämä kaverit tuottavat tajuttoman hyvää juustoa, ovat ne vielä erittäin söpöjä ja mukavia janttereita!9996

2005 Mastroberardino Taurasi Radici

2005 Mastroberardino Taurasi RadiciEn edes väitä olettaneeni kymmenvuotiaan Mastroberardinon olevan valmista kauraa, mutta juotuani jokin aika sitten Gastonessa varsin mainiota, joskin paperilla vähäisempää Aglianicoa, halusin fiilistellä Campaniaa myös kotioloissa. Osaanpahan jatkossa pitää näppini näistä erossa pidempään, ehkä.

Viinin väri on tumma ja voimakas, joskin autenttisen läpikuultava ja selkeästi reunoilta vaaleneva. Tuoksu ei tunnu pysyvän millään paikoillaan. Aina kun luulen päässeeni siitä kärryille, se näyttää täysin uuden puolen itsestään. Hedelmä on jännä sekoitus kypsää punaista kirsikkaa ja kuivattua luumua. Muissa vivahteissa löytyy vaikka kuinka: multaa, kuivattuja yrttejä, hiukan tervaa, metallipölyä… Näin vivahteikasta aromimaailmaa en muista hetkeen nuuhkineeni.

Suutuntuma on maksimissaan keskitäyteläinen, mutta rakenteellisesti viini on raskassarjalainen. Aluksi paletin valtaava eloisa punainen hedelmä tuo mieleen ennen kaikkea Bourgognen, mutta pian kuvioihin ilmestyvä tanniinivyöry on kuin Barolosta. Varsin kypsät ne kyllä ovat, mutta tarraavat yhtä kaikki siihen malliin, että suuta kipristelee hyvän tovin. Hapokkaan viinin yleisolemus on hyvin ryhdikäs ja timmi; ei vihamielinen, muttei todellakaan erityisen antelias tai syleilevä. Tanniinien ravistelusta huolimatta hedelmä ei katoa, joskin maku kuivuu kyllä tuntuvasti. Tämäkin huomioiden viini selkeästi omaa tietynlaista eleganssia, erityisesti rypälelajikkeen kontekstissa.

2005 Taurasi Radici on oiva kumppani niin flank steakille kuin sitä seuranneille gruyèrelle ja Peltola Bluelle (!). Sen verran hankalassa vaiheessa evoluutiotaan se kuitenkin on, että meditaatioviiniksi siitä ei tällä hetkellä ole – edes usean tunnin hengittelyllä. Tuttua korkeaa Mastroberardino-laatua viini kyllä edustaa ja epäilemättä noin viiden vuoden lisäkypsytyksellä on tarjolla huomattavasti hintaansa (19.50 €) parempi nektari.

2011 Bartolo Mascarello Barbera d’Alba

2011 Bartolo Mascarello Barbera d'Alba

Maistettuani kaksi kuukautta sitten parasta Barberaa evör, olen sittemmin nähnyt koko rypälelajikkeen uudessa valossa. Mikäli tämä uudestisyntynyt innostus ei olisi riittävä syy pullon korkkaamiselle, aiheuttaa tulevan kesäloman visiitti Piemonteen yhtä lailla kiinnostusta alueen viinien fiilistelyyn, lajikkeesta riippumatta.

Em. Giuseppe Rinaldin tapaan on Bartolo Mascarello erittäin pienillä tilaomistuksilla varustettu traditionalisti. Korkean laadun ja perinteisen valmistusfilosofian ohella tila on päätynyt historiankirjoihin vuoden 1999 Barolollaan, jonka etiketissä komeilee teksti ’No Barrique No Berlusconi’. Paperilla siis kuulostaa tuottajalta makuuni, mutta kuinka mahtaa olla tilan Barberan laita noin käytännössä?

Alku ei ollut hyvä. Tuoksun tummaa kirsikkaa peitti – lähestulkoon tukahdutti – paksu tuhkan ja suklaan sävyinen kerros, joka tuntui jotenkin…väärältä. Maussa oli paljon samaa, kera hieman epämiellyttävän lakritsisuuden. Aluksi silkkinen suutuntuma muuttui äkillisesti runsaiden happojen ja tanniinien iskiessä kakkosnelosen lailla vasten kasvoja, johtaen lähes brutaalin kuivaan ja tuntuvan bitteriseen jälkimakuun. Yllättäen melko runsas viini kuitenkin toimi ihan kohtuullisesti pitkään hauduttelemani ragùn kaverina.

Selkeää kehitystä tapahtui kuitenkin jäljelle jääneessä puoliskossa jo toiseen päivään mennessä ja nyt kolmantena päivänä jämiä mutustellessani täytyy todeta, että ensimmäisten parin tunnin suoritus ei missään nimessä kertonut koko tarinaa viinistä. Barberan kypsytyspotentiaalista tai juomisikkunoista ei juuri lätinää kuule, mutta tämä tapaus pistää asiaa pohtimaan.

Tuoksun aiemmin tukahdutettu hedelmä on ajan mittaa selkeästi alkanut puskea läpi tuhkasuklaakuoresta. Makumaailma ml. suutuntuma on muuttunut selvästi tasaisemmaksi ja lempeämmäksi ja hedelmä on kirkastunut merkittävästi. Tätähän voi jo juoda ilman ruokaa! Ilmiselvästi kyseessä on ihan omanlaisensa Barbera, jonka rakenne aiheuttaa tarpeen pidemmälle kypsyttelylle, siinä missä moni Barbera varmasti juodaan pois jo huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa.

Mieleen tulee jonkinlainen Beaujolais-henkinen vastakkainasettelu, jossa tämä edustaa Moulin-à-Vent-tyylistä rotevaa osastoa ja Giuseppe Rinaldin Barbera vaikkapa hiilihappokäymisellä valmistetun Morgonin tyyliä. Molemmat ansaitsevat ehdottomasti olla, elää ja hengittää, mutta mitä tulee omiin mieltymyksiini, on peli selvä. Siitäkin huolimatta olen iloinen, että tämä maineikkaan tuottajan versio tuli kokeilluksi.

Road trip 2014 – Chablis

20140824_150805Alsacen jälkeen oli edessä vajaan neljän tunnin ajo kohti valkoviineistä kenties kuuluisimman synnyinkotia, Chablis’ta. Reitti kulki läpi Beaunen kaupungin ulkoreunan, mutta tankkaamista lukuun ottamatta emme tässä Pinot Noir’n kehdossa pysähtyneet. Kahden maineikkaan viinikaupungin välillä oli ajoa vielä kohtuulliset 134 kilometriä, eli ei ihme, että kaupunkien viinit eivät ole kovin samasta puusta veistettyjä.

20140824_145659Emme malttaneet syödä matkalla lainkaan lounasta, joten perillä harmaassa ja koleassa Chablis’ssa hyökkäsimme samoin tein…erittäin marginaalisella ruokatarjonnalla varustettuun laitokseen. Signé – tai nykyään kaiketi S.Chablis – on uudehko viinibaarin ja -kaupan kombo, joka tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua alueen vähemmän tunnettujen tuottajien viineihin. Välittömässä läheisyydessä sijaitsevat Larochen, Chablisiennen ja Brocardin liiketilat, joten näen varsin positiivisena, että myös pienemmät tuottajat ovat edustettuna kaupungin/kylän ytimessä.

20140824_140333

2011 Domaine Hamelin Chablis Premier Cru Vau Ligneau & Dominique Gruhier Chablis Premier Cru Montée de Tonnerre

Ruokatarjonta ei tosiaan kata muuta kuin erilaisia terriinejä lasipurkeista tarjoiltuna sekä juustolajitelman, jonka kylkiäiseksi saa kelvollista patonkia. Nämä appeet osoittautuivat kuitenkin mainioiksi naposteltaviksi viinien maistelun juonnin ohessa. Hinnat näyttävät nyt hieman nousseen, mutta visiitillämme oli hinnoittelu vähintäänkin kohtuullisella tasolla, lasillisen Premier Cruta maksaessa 5 € ja lasillisen Grand Cruta 8 €. Nämä täysin vieraiden tuottajien viinit yllättivät molemmat intensiivisyydellään ja rotevuudellaan. Muistaakseni Gruhier oli yllättävänkin tamminen Chablis’ksi, mutta runsaan mineraalisvetoinen ja voimakashappoinen viini yhtä kaikki. Kaiken kaikkiaan meininki vaikutti siltä, että asiakkaille halutaan tarjota hyvää. Kolmekymppinen tarjoilijaheppu oli erittäin innostunut ja persoonallisen eläväinen, tuoden pöytäämme jatkuvasti lisää patonkia ja tiedustellen useaan otteeseen fiiliksiämme.

Laseittain myytävien viinien lisäksi ovat kaikki baarin putiikissa myytävät pullot korkattavissa kympin lisähintaan. Valikoima on melko laaja, joskin keskittyen pitkälti vähemmän tunnettuihin tuottajiin. Jostain kumman syystä hyllyiltä löytyi myös chileläinen Carmenere…

20140824_15291220140824_150818 20140824_150921Ensimmäisenä iltana ruokailimme pääkadulta katsottuna hieman syrjäisessä Le Bistrot des Grands Crus -ravintolassa. Chablis ei varsinaisesti ole sunnuntai-iltana pullollaan avoinna olevia ravintoloita, mutta tämä Hostellerie des Clos -ravintolan rennompi puoli oli sitä ja houkutteli kovasti huokean hintatasonsa ja hyvän viinilistansa ansiosta.

2010 François Raveneau Chablis

2010 François Raveneau Chablis

On se hassua. Useimmiten jos ravintolan viinilistalla komeilee Raveneaun nimi, on syytä valmistautua pulittamaan roimasti oravannahkoja, jotta korkki aukeaisi. Kasuaalissa bistrossa Chablis’ssa sen sijaan ero paikallisen osuuskunnan vastaavaan viinin hintaan on lähinnä nimellinen. Sitäkin hauskempaa onkin sitten nähdä tämän osuuskuntaviinin aukeavan viereisessä pöydässä samaan aikaan, kun itse olen antautumaisillani täysin alueen ehdottoman ykköstuottajan viinin vietäväksi.

Odotin tältä Raveneaun kylä-chablis’lta jotakuinkin samanlaista meininkiä kuin mitä Vincent Dauvissat’n vastine tarjosi ennen matkaa. Odotukseni osoittautuvat sikäli vääriksi, että tätä ei ilmiselvä tammi hallitse. Muutoin kyseessä on omassa kategoriassaan täysin superlatiivinen viini, joka tarjoaa matalalla 12.5 % -alkoholilla aivan tajuttoman tekstuurin ja mitä klassisimman Chablis-makumaailman täysin ennen näkemättömällä rungolla varustettuna. Suutuntuma muistuttaa tiiviydeltään ja kiinteydeltään jopa punaviiniä, ollen kuitenkin paljon raikkaampi ja linjakkaampi kuin vaikkapa Rhônen alueen huippuvalkkarit. Maku on rutikuiva, ikenissä tuntuvan intensiivinen ja täysin vailla läskiä, mutta silti jokainen huikka on hyvin, hyvin nautinnollinen. En saa usein paremmistakaan Chablis’sta sitä vibaa, että kypsyttelylle olisi pahemmin tarvetta, mutta tämä viini rakenteensa ja tasapainonsa ansiosta tuntuu ilmiselvältä pitkän matkan juoksijalta.

20140824_193604 20140824_193808Päivän kalaspesialiteetti ei auennut meille nuoren tarjoiljan kuvailusta sitten mitenkään, mutta niin kävi, että eteen tuotiin kokonainen pata. Vielä hyvin koossa pysyvät fileet eivät ilmeisesti olleet viettäneet kovin pitkää aikaa tässä höyryävän kuumassa, runsaasti kermaa ja juustoa sisältävässä sopassa. Kokonaisuus oli sanalla sanoen rustiikkinen ja varsinainen oppikirjaesimerkki lohturuuasta. Komponentit sikäli kaikki olivat Chablis-ystävällisiä, mutta kuumuus hieman haittasi paritusta. Keiton jäähtyessä kombo toimi jo paremmin, mutta kaikki tämä oli toissijaista sille nautinnolle, mitä sain ihan pelkästä viinimme sippailusta.

20140824_200529Mustaherukkakakku oli tarjoilijan lupausten mukaisesti aivan fantastisen herkullinen. Happamuus ja täyteläisyys olivat upeasti balanssissa ja taas kerran sain hyvän muistutuksen, että Ranska jos joku on jälkiruokien luvattu maa.

20140824_154350 20140824_154845 20140824_155258Chablis on koruton, mutta kaunis. Poissa ovat Alsacen isojen kylien matkamuistopuodit ja geneeristä choucroutea kaupittelevat tusinaravintolat. Harmaa sää saattoi vaikuttaa, mutta muiden turistien määrän laskemiseen ei tarvittu ylimääräisiä käsipareja. Avokki olisi kyllä kaivannut sitä parempaa säätä, mutta muuten viihdyimme Chablis’ssa erittäin hyvin. Hiljaisia katuja pitkin dallailu oli mitä seesteisintä ajanvietettä.20140825_174045 20140825_174056 20140825_174130Kuulut Grand Cru-tarhat sijaitsevat kaikki kaupungin välittömässä läheisyydessä. Niiden jyrkkyys ei vedä vertoja monelle muulle valkkarialueelle, mutta silti se jokin maaginen viba täälläkin on.

20140825_185725 20140825_190715 20140825_205322Tripadvisorin listauksessa on Chablis’n ykkösravintolana – mitä todennäköisimmin täysin ansaitusti – matkamme aikoihin vasta muutaman kuukauden ikäinen Au Fil du Zinc. Uskaltaisin veikata, että mistään päin maailmaa ei ole mahdollista löytää parempaa Chablis-viinien listaa.

20140825_192806

2010 François Raveneau Chablis 1er Cru Butteaux

Luokituksen noustessa saman tuottajan viineissä yleensä konsentraatio kasvaa. Ei kuitenkaan nyt. Raveneaun Butteaux (sama vuosikerta kuin aiempi, eli 2010) on ennen kaikkea elegantimpi ja eteerisempi kuin edellisen illan kyläviini, sekä juotavuudeltaan vieläkin korkeammalla tasolla. Tuottajan leima on selkeästi sama – kenties viinit ovat jopa identtisesti käytetty/kypsytetty – mutta tarhan laatu tulee päivänselvästi esille tässä hienostuneessa ja tavallaan jopa herkässä, übermineraalisessa viinissä. Minkäänlaista ärhäkkyyttä tai kulmikkuutta siinä ei ole, eikä edes nuoresta iästä huolimatta kireyttä. Happorakenne on upea.

20140825_19325920140825_193230 Alkuun avokki otti Chablis-klassikon ja minä jotain ihan muuta. Trois tomates kuulosti siltä, että nyt on pakosti jotain hyvää väkerretty ja näinhän se oli. Liekö syynä tomaattien hyvät kasvuolosuhteet tai taikuriviljelijät, mutta intensiivisen makeita makuja oli annos täynnä ja avokin annoskateus oli väistämätön vaikkei omastaan, viinin kanssa erittäin hyvin mätsäävästä kinkkuannoksestaan sinänsä pahoillaan ollutkaan.

20140825_195057Pääruuaksi tilaamani viiriäistä kantarellien kera oli yksi herkullisimpia annoksia, mitä Ranskassa olen syönyt. Erittäin mureaa ja mehukasta lihaa, kruunattuna hyvin maukkaalla paistoliemellä.

Aina tasokasta palvelua ja viihtyisää, puheensorinan täytteistä ilmapiiriaan myöten on Au Fil du Zinc aivan loistava illallispaikka. Loppuillasta talo oli täyteen pakattu ja hyvä meininki tuntui ulottuvan jokaiseen pöytään. Jos nyt menisin Chablis’hin uudelleen, voisin ongelmitta illallistaa täällä useampinakin iltoina. Viinilista ainakin vaatisi syvällisempää tutustumista…

20140826_135157Chablis’sta lähtiessämme vierailimme Auxerren kaupungissa, joka ei hienosta jokimaisemasta huolimatta ihan kauheasti sytyttänyt. Fiilikseen vaikutti tosin paljolti erään vahvasti suositellun viinikaupan varsin kuolleelta vaikuttava olotila.20140826_135958 20140826_144448Tyhjin käsin emme silti Auxerresta poistuneet, sillä Les Agapes -niminen viinikauppa oli varsin elossa. Tarjolla olisi ollut timanttinen mahdollisuus tankata hienoja viinejä suoraan omaan astiaan, mutta koska emme moista olleet osanneet varata mukaan, jouduimme tyytymään valmiiksi pullotettuihin tuotteisiin.

Ihan tarkoituksella en kaupan koko tarjontaa seulonut läpi, mutta jonkinasteinen alkuviinipainotus valikoimassa tuntui olevan, joskin myös tavanomaisempaa tavaraa löytyi. Asianmukaisen mittavan Chablis-tarjonnan ohella silmään pisti laaja kirjo Jean-François Ganevat’n erittäin haluttuja viinejä. Palvelu oli asiantuntevaa ja innokasta ja mieli olisi tehnyt ostaa useampia laatikollisia. Jos vain ei olisi vielä ollut luvassa shoppailua Sancerressa, Montlouis’ssa, Champagnessa ja Bernkastel-Kuesissa!

2012 Isabelle et Denis Pommier Chablis 1er Cru Côte de Léchet

2012 Isabelle et Denis Pommier Chablis 1er Cru Côte de Léchet

Ostin vajaa vuosi sitten laatikollisen Chablis’ta itse pääkallonpaikalta. Ravintoloita lukuun ottamatta missään ei vastaani kävellyt ikonisten Raveneaun tai Dauvissat’n (tai edes tämän lähisukulaisen Tribut’n) pulloja, joten tyytyminen oli vähemmän arvostettuihin, mutta kuitenkin erinäisissä yhteyksissä kehuttuihin nimiin. Yksikään ostetuista viineistä ei ollut huono, mutta tämä viimeinen osoittautui heittämällä parhaaksi.

Pommier’n viinit on jo muutaman vuoden ajan tuotettu täysin orgaanisesti, käymisen tapahtuessa villihiivoilla. Ennen 12-18kk kestänyttä sakkakypsytystä kävi toinen puolisko tästä viinistä tammitynnyrissä, mitä en näe nykyään yhtään niin negatiivisena asiana kuin aiemmin. Viiniä minulle suositellut rouvashenkilö kertoi sen olevan ”trés minéral”, mikä sinetöi kaupan välittömästi.

Aluksi tuoksussa juuri riittävän häiritsevässä määrin tuntunut rikki katosi hengittelyn aikana, minkä koin aiempien kokemuksien pohjalta jonkinmoiseksi lottovoitoksi. Tapahtuneen jäljiltä tuoksu olikin sitten sanalla sanoen upea, yhdistellen kalkkikivisiä ja merisuolaisia aromeja miedompiin savuisiin, pähkinäisiin ja tammisiin aromeihin. Vaikka hedelmää – lähinnä vihreää omenaa ja persikan kiveä – on myös läsnä, ei kirpeän ja suolaisen tuoksun pointti ole hedelmäisyys laisinkaan ja enpähän ole siitä lainkaan pahoillani. Lievästä alueen pientuottajille tyypillisestä tammesta huolimatta olen vahvasti sitä mieltä, että nyt ollaan Chablis’n ytimessä.

Maku on yllättävän konsentroitunut, mutta happoja löytyy niin runsain mitoin, että yleisfiilis on klassisen teräksinen. Erittäin jämäkkä tekstuuri itsessään lunastaa viinin 1er Cru -statuksen vakuuttavasti. Merisuolaiset, hiivaiset ja kiviset aromit dominoivat, mutta myös raikasta omenaista hedelmää ja mehiläisvahaa löytyy reilusti. Paradoksaalisesti viini tuntuu samaan aikaan jännittyneeltä ja ilmavalta. Happojen ryydittämä erittäin pitkäkestoinen jälkimaku on mausteinen, kivinen ja rutikuiva, tuntuen syvällä ikenissä. Juotavuus on sitä luokkaa, että päätän pian hakea pullon pysyvästi ruokapöytään.

Arvoin aluksi kapean, melko pienivetoisen valkkarilasin ja massiivisen, leveän Bourgogne-lasin välillä. Loppupeleissä oli kuitenkin päivänselvää, että jälkimmäinen oli selkeästi parempi vaihtoehto, viinin kukoistaessa siinä aivan eri tavalla. Iso lasi vaatii mielestäni viiniltä enemmän, mutta Pommier’n Côte de Léchet ottaa tilan haltuun kuin mikäkin mestari areenalla. Raveneaun viineihin vertaaminen saattaa olla lähes jumalanpilkkaa, mutta selkeästi saman tyylin (hyvä terroir + virtuoosimainen tammen käyttö + omaa luokkaansa oleva suutuntuma) edustaja tämä viini on. 16.5 euron pullohinnalla en epäröisi, mikäli ilmaantuisi tilaisuus ostaa lisää pulloja kaappiin.

Pulloja kuluneilta kuukausilta

2011 Gróf Buttler Egri Kékfrankos Szarkas

2011 Gróf Buttler Egri Kékfrankos Szarkas

Kuten aina ennenkin, on kesän ja loppukevään aikana tullut nautittua lukuisia viinejä, jotka eivät syystä tai toisesta ole päätyneet blogiin. Osa laatunsa takia, osa siksi, ettei sosiaalinen tilaisuus ole rohkaissut tekemään muistiinpanoja. Lähes jokaisesta hetkestä jää kuitenkin jotain mieleen, jotta viinistä voi mainita sanasen osana isompaa koostehenkistä postausta. Here! We! Go!

Syvä, tumman sinipunainen viini omaa intensiivisen verta muistuttavan tuoksun, joka tarjoaa tummaa metsämarjaa sekä lihaisia ja lievästi vegetaalisia aromeja. Maku ei ole ylettömän konsentroitunut, mutta pureskeltavan tiivistä tummaa hedelmää löytyy reippaasti ja tanniinit tarraavat miellyttävän vahvasti. Synkkyydestään huolimatta viini on freesi ja ryhdikäs ja sitä juo hymyssä suin pihvin kyytipoikana. Blaufränkischin sanotaan usein muistuttavan Syrah’ta ja tämä viini viekin ajatukset Pohjois-Rhôneen vadelmaisilla, kirsikkaisilla, pippurisilla ja mineraalisilla mauillaan. Todella tyylikäs unkarilainen punkku, jossa ei tippaakaan maistu yliyrittäminen.

2010 Domaine de la Pépière Muscadet de Sèvre-et-Maine Chateau Thébaud Clos des Morines

2010 Domaine de la Pépière Muscadet de Sèvre-et-Maine Chateau Thébaud Clos des Morines

Hiivan, mineraalien ja greipin väritteinen tuoksu omaa yrttisiä ja laktisia viboja. Lajissaan hyvinkin runsas ja täyteläinen viini sisältää voimakkaat, mutta hiukan piilosilla olevat hapot sekä lievän pirskahtelevuuden. Alkoholi (12 %) tuntuu lievänä lämpönä, joka on etenkin tässä viinityylissä itselleni pitkä miinus. Makumaailma on miellyttävän neutraali, koputellen vegetaalisuuden porteilla. Intensiivisellä viinillä on melko tuntuva, viipyilevä presenssi; lasi ei tyhjene läheskään samaa tahtia kuin Les Gras Moutonsin tai Clos des Briordsin kohdalla. Paritus paistetun lohen kanssa on hyvä, mutta tavallista kypsempi Brillat-Savarin tappaa viinin täysin. Juotavuus ei ole sitä tasoa, mitä laatutuottajan Muscadet’lta toivoisi.

2012 Daniel Bouland Côte de Brouilly Cuvée Mélanie

2012 Daniel Bouland Côte de Brouilly Cuvée Mélanie

Daniel Boulandin 2012 Chiroubles oli viime vuoden keväällä haastava ja melko niukasti palkitseva tapa tutustua sekä tuottajaan että vuosikertaan. Sen vuoksi päätin korkata tuottajan toisen kaapissani maanneen viinin hetkellä, jossa viini ei olisi millään tapaa pääroolissa. Päätös osoittautui oikeaksi, sillä hieman lisää ikää kerännyt viini palveli varsin asiallisesti juhannuspöydässä.

Tuoksu on hieman reduktiivinen, mutta muutoin puhdas ja raikas, kera houkuttelevan, kirpeähkön punaisen hedelmän ja lievän kukkaisuuden. Hapokas maku on odotetusti kevyt, mutta huomattavasti Chiroubles’ta kiltimpi. Helpon juotavuuden ja ruokaystävällisyyden takia homma pelittää niin makkaran, erinäisten kalojen kuin salaatinkin kanssa. Viiniin ei kiinnitä juuri huomiota, mutta lasit tyhjenevät tasaista tahtia, joten kokonaisuutena homma on menestys. Jatkossa pyrin kyllä Beaujolais’n kohdalla välttämään tätä vuosikertaa, vaikka otantani ei järisyttävän suuri olekaan.

2011 Domaine de Bablut Anjou-Villages Brissac

2011 Domaine de Bablut Anjou-Villages Brissac

Tämä 70 % Cabernet Franc-30 % Cabernet Sauvignon -blendi tuli hankittua puhtaasti heräteostoksena. Aion jatkossa tehdä vähemmän heräteostoksia.

Pitkän ilmaamisenkin jäljiltä niukka tuoksu tarjoaa tylysti dominoivaa kirkasta mustaherukkaa, joka jättää jonkin verran tilaa kosteiden lehtien, kivien ja raudan aromeille. Maku on askeettisen kuiva ja tarraavan tanniininen; korkea hapokkuus elävöittää meininkiä jossain määrin. Makumaailma on puuduttavan yksiulotteinen: lehtimäinen, mustaherukkainen hedelmä on kaikki, mitä intensiiviselläkään purskuttelulla tästä saa irti. Tiettyä mehukkuutta on mitä tylsimmällä tapaa lajikeuskollisessa viinissä, mutta tanniinien tiukka puristus vie jälkimausta viimeisetkin hedelmän rippeet.

20150711_205151Onni onnettomuudessa kehnon punkun ohella pöydästä löytyi kaikkien aikojen ensimmäinen kypsentämäni flank steak. Kohtuuhinnalla K-kaupan tiskiltä irronnut pala osoittautui reippaasti punertavaksi jätettynä erittäin mehukkaaksi ja todella hyväksi vastineeksi rahalle. Tätä lisää, mutta paremman viinin kanssa!

2013 Gróf Buttler Egri Csillag

2013 Gróf Buttler Egri Csillag

Tiedetään, tiedetään. Taas yksi Muskat Ottonelin, Pinot Blancin, Királyleánykan, Leánykan ja Szürkebarátin sekoitus. Tätä maistettiin jo Budapestissa Kogart-ravintolassa, joten sikaa en ollut ostanut säkissä. Vaikuttavalla Andrássy-kadulla sijaitsevaa ravintolaa voi muuten hyvillä mielin suositella lounaspaikaksi.

Tuoksu on erittäin alleviivatusti kukkainen ja eksoottinen, sekoittaen tyylikkäästi seljankukan, hunajamelonin ja litsiluumun aromeita. Keskitäyteläinen maku on raikas, yhdistellen tuoksun aromeita selkeään päärynäisyyteen. Kokonaisuus muistuttaa paljolti keskivertoa selkeästi hapokkaampaa kuivaa Muscatia. Lievä lämpö hedelmässä ei rajoita lainkaan helposti lähestyttävän viinin dokabiliteettia tai toimivuutta grillatun broilerin ja wokkivihannesten kanssa. Erittäin alhainen hinta huomioiden valittamisen varaa ei yksinkertaisesti ole, vaikkei kyseessä olekaan mikään tajunnanräjäyttäjä.

2008 Weingut Günther Steinmetz Brauneberger Juffer Riesling Auslese *

2008 Weingut Günther Steinmetz Brauneberger Juffer Riesling Auslese *

Vuoden 2008 makeammat moselilaiset ovat poikkeuksetta hurmanneet tähän asti, mutta tämä kehutun tuottajan yksitähtinen sekä jätti toivomisen varaa, että herätti kysymyksiä. En lainkaan tykkää spekuloida viinin olevan ”vain huonossa vaiheessa elinkaartaan”, mielummin otan sen sellaisena kuin se on, mutta myönnettäköön, että aika saattoi olla väärä tämän viinin korkkaamiselle. Ainakin, mikäli uskoo Mosel Fine Winesin kuvaukseen alueen viinien juomisikkunoista. Tai sitten se ei vain ole kovin hyvä Auslese.

Kirpeä, melko kukkainen tuoksu paljastaa alueellisen alkuperän välittömästi. Sekoituksesta löytyy persikkaa, päärynää ja mehiläisvahaa sekä hiukan botrytistä. Syötävän herkullisista aromeistaan huolimatta tuoksusta jää puuttumaan se jokin. Kenties maaperän leima on kateissa?

Maku on erittäin konsentroitunut ja tiivis. Ei varsinaisesti raskas, muttei myöskään lähelläkään alueen parhaiden viinien lasermaisuutta/teräksisyyttä. Hapot tuntuvat olevan olemassa, mutta piilossa jossain syvällä konsentraation alla. Jalohomeesta vapaata, ”puhtaan” makeaa hedelmää on tarjolla massiivisin mitoin, mutta tarvittavaa rakennetta tai energisyyttä ei ole, jotta kokonaisuus olisi balanssissa. Fokus on pahemman kerran hakusessa ja voi vain arvailla, josko lisäkypsytys toisi harmoniaa viinille.

Laherte Frères Champagne Les Grappes Dorées Brut Blanc de Blancs

Laherte Frères Champagne Les Grappes Dorées Brut Blanc de Blancs

Parin viikon takaisen ”sinihomeisen” blanc de blancsin jälkeen korkkasin hyvillä mielin toisen saman lajityypin edustajan samalta tuottajalta. 2013 lokakuussa korkinvaihdon kokenut viini sisältää 70 % yhtä vuosikertaa (2010?) ja loput reserviviinejä. Teräksessä käynyt viini on kokenut osittaisen malolaktisen käymisen ja siihen on lisätty sokeria ”7-9 g/l”. Ruotsalaisen samppanjabloggaajan suosituksesta korkkasin pullon pari tuntia ennen illallista, joskin olen hieman skeptinen sen suhteen, miten suuri vaikutus tällä hengittelyllä on voinut olla pullon ollessa lähes täysi.

Viiniä tuoksutellessa valtaa sieraimet ensimmäisenä mitä selkein meri-ilman tuulahdus. Seuraavaksi aromeista erottuvat hienoinen hiivaisuus, freesi vihreä omena ja lievä paahtoleipä sekä viimeisenä savuisuus, joka tuntuu voimistuvan aterian aikana kaikista selkeiten. Aromeja leimaa tietynlainen puhtauden tunne, joskin kaikista selkeäpiirteisin tuoksu tämä ei ole. Teknologiavertauksena värit ovat kauniit ja kirkkaat, mutta tarkkuus on SD:tä HD:n sijaan.

Lempeä, kermainen kuohu paljastaa altaan viinimäisen ja rapsakan suutuntuman. Makumaailma on erittäin primäärinen, mutta puhdas: vihreää omenaa, mineraaleja ja kalkkikiveä. Hapokkuus hyökkää herkullisen terävänä, mutta jännite ei kanna loppuun saakka. Paperilla kohtuullinen sokerinlisäys tuntuu maussa lievänä, mutta erittäin epätoivottuna makeutena, joka tässä genressä rokottaa pisteitä erityisen paljon. Viini kärsii hienoisesta pehmeydestä ja jonkinasteisesta fokuksen ja leikkaavuuden puutteesta, joskin sen vahvuudet ovat samalla kiistattomat. En tiedä olisiko pelkkä matalampi sokerin määrä johtanut autuuteen, mutta tällaisenään Les Grappes Dorées (kultaiset rypäletertut) ei pärjää kilpailussa saman hintaluokan muita nimekkäitä Côte des Blancs -edustajia vastaan.