Road trip 2014 – Ahr ja Pfalz

20140819_084602Aikomuksenani on ollut tuottaa jonkinmoisessa muodossa raporttia viime vuoden kesälomamatkastamme jo pitkään, mutta olen toistaiseksi epäonnistunut asiassa surkeasti. Koska talvilomamme alkaa lähestyä uhkaavasti ja tulevan kesäloman suunnittelu starttaa varmasti piakkoin sen jälkeen, otan nyt viimein itseäni niskasta kiinni ja alan suoltaa postauksia, jos nyt sitten erittäin kuvapainotteisia sanallisen virran kuivuuden vallitessa.

Tavalliseen tapaan aluksi Ruotsin läpi vienyt matkamme johti tällä kertaa ensimmäisenä Ahrin ja Pfalzin viinialueille. Reissumme pääasiallinen painopiste oli kuitenkin Ranskan kohteissa Alsace, Chablis, Bourges (Sancerre) ja Céré La Ronde (Montlouis), joten nämä alkumatkan stopit olivat erittäin lyhykäisiä. Toisaalta mentaliteettimme näillä reissuillamme on ylipäätänsäkin nähdä mahdollisimman paljon, ei tehdä syväluotaavia katsauksia viinialueiden tuotantoon vierailemalla mahdollisimman monilla tiloilla, maistaen mahdollisimman monia viinejä. Meistähän vain toinen on viininörtti, ja itsekin myönnän painottavani enemmän satunnaista tutustumista viineihin muun lomailun ohella kuin liukuhihnamaistelua. Kaikki kunnia toki niille, jotka jälkimmäistä preferoivat.20140817_163722Toinen kerta tekee perinteen? Joka tapauksessa tämä on tullut jäädäkseen, nimittäin ensimmäisen matkapäivän visiitti Turun Pizzariumiin.20140818_142127Kuka tiesi, että Malmössä on varsin keskieurooppalainen vanhakaupunki? 20140818_14215520140819_170419Ensimmäiseksi majapaikaksemme Manner-Saksassa valikoitui Dernaun kylä Ahrin viinialueella. Moselin viinialueen pohjoispuolella sijaitseva, punaviineihin painottunut Ahr ei ole toistaiseksi luonut massiivisesti nimeä maailman viinikartalla, mutta vähintäänkin vaihtelun nimissä alue kiinnosti. Loppumatkasta olisi myös luvassa pakollinen visiitti Bernkastel-Kuesiin, joka oli täten tässä vaiheessa pois laskuista.

Harmillisesti säiden jumalat näyttivät keskisormea ja ensimmäiset lomapäivämme kuluivat lähes hyytävissä merkeissä. Majatalomme ei selkeästikään kokenut lämmitystä tarpeelliseksi elokuussa, joten tätä visiittiä varjostivat ikävästi lievästi epämukavat olosuhteet.20140819_162943Maisema huoneistostamme ei kuitenkaan ollut hassumpi.20140819_170051 20140819_172106 20140820_172806 20140820_172950 20140820_173338Kylän yllä kulkee ulkoilijoiden ja kuntoilijoiden suosima Ahr Rotweinwanderweg.20140819_165026 20140819_165206Dernaun tunnetuin yksityiskohta on Meyer-Näkelin viinitalo ja ravintola. Muutoin kyseessä on erittäin rauhallinen, kenties jopa unelias kylä, mutta näiden takia voi kyllä perustella itselleen visiitin.20140819_20074720140819_211746Raflan meininki on kovin Steiner-henkistä, mutta kotoista ja lämmintä tunnelmaltaan.20140819_195513Jouduimme jakamaan pöydän, mutta tämä kaveri oli huomattavasti paremmin käyttäytyvää sorttia kuin kotoinen nelijalkainen ystävämme.20140819_211609Kyytipoikamme oli laadukasta, mutta aivan liian nuorta tavaraa. Kirpeä, kuulas ja kauniin punamarjainen, mutta myös kireä ja niukasti antava. Vuoden verran chillausta vanhassa, isossa tammiastiassa ja voisin kuvitella tämän olevan ihan eri luokan herkku. Toinen asia sitten on viinin hinnoittelu: tilan puodissa muistaakseni 11 euroa maksava viini oli saanut mykistävän, melkein kolmosen kertoimen (opin vähittäismyyntihinnasta myöhemmin), mitä pidin lähes mauttomana. Maistoimme samalta tuottajalta myös ahrilaisen rieslingin ja badenilaisen spätburgunderin, jotka tuottivat yo. pulloa enemmän nautintoa, joskin jälkimmäinen selkeästi lämpimämmän ilmanalan hengessä.20140819_201508 20140820_183355Ravintolan keittiö tuottaa erittäin laadukasta apetta, huomattavasti raikkaammassa muodossa kuin Saksan viinialueilla perinteisesti. Kaniiniannos sopi erittäin hyvin yksiin nuoren spätburgunderimme kanssa, kuten myös kirkaslieminen kalakeitto talon rieslingin kanssa. 20140820_14233120140820_14263120140821_123131Ajettuamme Dernausta 200 kilometriä Pfalzin viinialueelle Wachenheimiin tuntui siltä kuin olisimme tulleet eri planeetalle. Aurinko paistoi ja celsiusasteita oli vähintään 25, nyt alkoi olla oikeasti loman tuntua ilmassa. Wachenheimin tarhoilta ei ehkä tule Pfalzin aivan parhaat viinit, mutta yksi sen tunnetuimmista tuottajista kylläkin, nimittäin Dr. Bürklin-Wolf.20140821_113714Astuimme tyylikkäisiin tiloihin sisään poikkeuksellisesti vailla sovittua tapaamista, mutta saimme silti erinomaisen vastaanoton. Tom Benns – tilan ilmiömäinen englantilainen viestinviejä – otti meidät avosylin vastaan ja uhrasi aikaansa hyvän tovin maistattaakseen tilan viinejä ja keskustellakseen kanssamme sekä viineistä että kaikesta mahdollisesta muustakin. Benns on hillitön hahmo, joka lennokkaalla läpän heitollaan ja maanisella, herkästi purskahtavalla naurullaan saa vieraat välittömästi tuntemaan olonsa mukavaksi.20140821_122322Saimme perusteellista faktaa viineistä maistellessamme, kuten että vinoteekin varastot olivat tällä erää todella rankasti tyhjillään fiinimpien tarhaviinien osalta. Ao. kuva kertoo (tyypillisen epätarkasti) kaiken oleellisen siitä, miten epäonnistuin surkeasti aikomuksessani haalia talon ykköslinjaston (GC) viinejä. Muutamat vaatimattomammat pullot nappasin mukaan, mutta tässä vaiheessa matkaa en osannut olla harmissani asiasta, sillä mahdollisia shoppailuhetkiä olisi luvassa vielä huomattavasti enemmän kuin auton kapasiteetti sallisi. Visiitti Dr. Bürklin-Wolfille oli mieleenpainuva ja en voi kuin suositella täällä käymistä, mikäli Pfalzin suunnalla liikkuu. Viinitilojen PR-miehet ovat harvoin yhtä viihdyttävää seuraa kuin täällä.20140821_113704 20140821_124903Deidesheim ei ehkä ole vierailemistani viinikaupungeistä kaikkein idyllisimpiä tai eläväisimpiä, mutta kyllä täällä mielummin pyörii kuin Rüdesheimissa.20140821_12552920140821_16342020140821_175426Suuren maailman meininkiä: Dr. Deinhardin omistama Von Winningin viinitila. Ravintolan ruokalistan erikoisuus oli 78 euron Wagyu-pihvi, mikä omaan silmään istuu saksalaiselle viinialueelle kuin palmut Rovaniemelle.20140821_141345Mainitessani Tom Bennsille yöpyvämme Biffarin viinitalon läheisyydessa, oli herran hymyilevä reaktio: ”In that new ridiculously bright green building?”. Navigaattorin johdatettua perille vasta tiesimme vastauksen kysymykseen. Rankasta ulkonäöstä huolimatta olimme tehneet hyvän valinnan, sillä modernin majapaikan hintalaatusuhde oli timanttinen ja lokaatio kaupungin ytimen ulkopuolella erittäin miellyttävä. Tien toisella puolen nökötti useita rivejä paikallisen osuuskunnan – Winzerverein Deidesheim – köynnöksiä, mikä ei ole koskaan ikävä näky.20140821_15443120140821_174458 20140821_160439Myös aiemmin mainittu Biffarin japanilainen ravintola terasseineen osoittautui oivalliseksi paikaksi illastaa ilta-auringon vielä lämmittäessä.20140821_18354020140821_18370920140821_172554Pfalzissa oleiluun on vielä luettavissa seuraavan päivän lyhyt visiitti Ilbesheimin kylän Kranz-viinitilalle, mistä kirjoitin jo talon Rieslingiä koskevan postauksen yhteydessä, joten en lähde toistamaan itseäni. Tutustuttuamme Pfalziin lyhyesti oli luvassa siirtyminen melko läheiselle Alsacen viinialueelle, Kaysersbergin kylään.

2011 Moreau-Naudet & Fils Chablis 1er Cru Forêts

2011 Moreau-Naudet & Fils Chablis 1er Cru Les ForêtsPitkästä aikaa etiketti, josta olen kikseissä – vieläpä parissa eri mielessä. Ensinnäkin Chablis on melko vanhoillinen viinialue, joten tämän kaltainen graafinen, sarjakuvallinen etiketti on todella harvinainen näky. Toiseksi tämän etuetiketin kohdalla on ranskalaisille viineille tyypillinen informatiivinen minimalistisuus vedetty lähes niin tappiin kuin mahdollista. Ei vuosikertaa, ei rypälelajiketta, ei maakuntaa tai pääasiallista viinialuetta. Ainoastaan tuottajan ja tarhan nimet, joista jälkimmäinen on tässä tapauksessa geneerisen oloisesti ranskan kielen sana ’metsät’. I love it!

Stéphane Moreau (ei sukua Christianille tai J.:lle) omaa läjän laadukkaita, iäkkäiden köynnöksien 1er cru -plänttejä ja tuottaa viinejä kuten niin moni biodynaamisuutta harrastava tai sitä kolkutteleva pientuottaja tänä päivänä. Toisin sanoen täysin eri tavalla kuin suurin osa appellaation tuottajista. Tarhoilla työskennellään ilman koneita ja myrkkyjä, sadonkorjuun tapahtuessa vasta, kun rypäleet ovat täysin kypsiä. Kellarissa vältetään kaikenlaista käpälöintiä ja villihiivoilla käyneen viinin annetaan kypsyä rauhassa ja pitkään isoissa tammiastioissa. Rikkiä lisätään vain minimaalisesti.

Hieman hunajainen, hyvinkin kukkainen tuoksu vapauttaa ilmoille mitä klassisimman merituulisen/merisuolaisen aromin, väritettynä savuisilla ja sitrushedelmäisillä vivahteilla. Hieman kuivan tammen viitteitä kuvittelen myös löytäväni, muttei mitään liian ilmiselvää. Erittäin raikasta, kristallinkirkasta ja rodukasta meininkiä on tarjolla; enpä muista hetkeen nauttineeni näin paljon kuivan valkoviinin tuoksusta.

Maku on kuiva, merisuolainen ja vahvasti montun sisäpintoihin pureutuva, omaten yllättävän rauhallisen, mutta silti veden kielelle nostavan hapokkuuden. Suutuntuma on keskitäyteläinen, tiivis ja lähes täysin rasvaton. Tammikypsytys tuntuu, mutta aromien sijaan tekstuurissa, joka on kiinteydestään huolimatta ylellisen ilmava – ei lainkaan jännittynyt. Hillittyn hedelmäinen makumaailma on kirpeähkön sitruksinen, mausteisuuden nostaessa päätään loppumetreillä. Rypäleiden kypsyys välittyy, muttei millään mahdollisella negatiivisella tavalla.

Avokki kommentoi ensiksi viinin olevan hieman matalahappoinen ja myöhemmin yllättyi, kun mainitsin kyseessä olevan Chablis’ta (etiketin vaikutus!). Toden totta, kyseessä on hämmästyttävän vähän teräksisillä hapoilla ja äärimmäisellä mineraalisuudella ratsastava tapaus, mutta silti omaan suuhun viini maistuu erehdyttävästi Chablis’lta – ja hyvältä sellaiselta.

Viini tuli nautittua ensiksi paistetun nieriän ja sitten Brebiou-juuston kylkiäisenä ja molemmat kombinaatiot maistuivat keskiviikkoiltana jotakuinkin niin hävyttömän herkullisilta kuin voi vain toivoa. Joskus tämä viini ja ruoka -meininki on vain niin käsittämättömän helppoa ja yksinkertaista. Mitä tästä kaikesta jäi käteen, niin tulevilla matkoilla Ranskan mailla ja mannuilla tulee nimi Moreau-Naudet pitää visusti mielessä, sillä Raveneauta ja Dauvissat’ata ei kuitenkaan tule vastaan. Sama oppi pätee Brebiouhun ja kaupan juustotiskiin.

2009 Cantina dei Produttori Nebbiolo di Carema Carema Riserva

2009 Cantina dei Produttori Nebbiolo di Carema Carema RiservaEdistyneempikin Nebbiolo-Niilo saattaisi saada anteeksi Careman kokoisen aukon Piemonte-sivistyksessään. Itse asiassa tehdessäni researchia tämän viinin tienoilta tajusin ajaneeni tietämättäni aivan Careman kylän vierestä kesällä 2013, siirtyessämme Barolon ydinalueilta kohti Aostan laaksoa. Carema sijaitsee aivan kahden alueen rajan tuntumassa, toki Piemonten puolella.

Koska appellaatio on pieni (40 ha) ja omistukset sitäkin pienempiä, ei viinejä ihan joka paikassa kävele vastaan. Helpoiten löytynee tuotteita tältä paikalliselta osuuskunnalta, joka koostuu 80:stä osa-aikaisesta viljelijästä, joiden keski-ikä liitelee kuudenkympin paikkeilla. Barolon ja Barbarescon tapaan tämän pohjoisen Piemonten appellaation viinit ovat puhtaita nebbioloja. Tarhat ovat vaikeasti työstettäviä rinnepalstoja, mikä ei kuitenkaan ainakaan tämän tuottajan kohdalla heijastu viinien hintoihin, kuten ei tämän viinin kolmen vuoden tammikypsytyskään.

Rusehtavan punainen viini on ihastuttavan läpinäkyvä. Tuoksu on jo ensi metreiltä niin klassinen ja helposti tunnistettava, että on vaikea olla hymyilemättä leveästi. Tarjolla on runsain mitoin rehevää punasävytteistä hedelmää (kirsikkaa, karpaloa, jopa ruusunmarjaa) tervaiseen, hieman savuiseen huntuun puettuna. Ajan myötä tuoksu tulee parfyymisemmäksi ja ennen pitkää myös pientä sienimäisyyttä alkaa olla löydettävissä.

Paletilla viini on massiivisen mehukas, pureskeltava jopa, sisältäen runsaat, mutta ystävälliset, siloitellut tanniinit, jotka tarraavat poskista tuntuvasti, mutta lempeästi. Viini on samoin tein (noh, reilun tunnin ilmauksella) avoin ja kutsuva, tarjoillen todella klassisen ja autenttisen Nebbiolo-kokemuksen. Keskitäyteläisen ja täyteläisen välille asettuvasta suutuntumasta ei läskiä löydy, mutta lihaa ja runkoa yllin kyllin. Hedelmä on melko nuorekasta, mutta rakenne ei rajoita dokabiliteettia pienimmässäkään määrin. Viini jättää jälkeensä puhtaan ja raikkaan fiiliksen, kuten laadukkaan ruokaviinin soisikin tekevän.

Sanottakoon, että taas kerran yllätyin Nebbiolon suhtautumisesta pitkän ilmaamiseen, sillä alusta asti avoin, mutta hieman liian lempeältä maistunut viini kasvatti tanniinejaan huomattavasti illan mittaan. Pehmeä nebbiolo ei painele nappejani laisinkaan, joten olin erittäin iloinen tästä ”puraisun” voimistumisesta.

Barbarescon vastaavan osuuskunnan mainitaan monesti tuottavan Piemonten parhaita hintalaatusuhteita – mitä en suoranaisesti kiistä – mutta rohkenisinpa väittää, että vertailussa melko samaan tapaan hinnoitellun Produttori del Barbarescon normalen kanssa tämä Carema Riserva vie voiton. Ei ihan huono saavutus vanhojen osa-aikaviljelijöiden osuuskunnalta, jonka viineistä moni ei ole koskaan kuullut.

20150311_180124

2012 Azienda Agricola Montevertine Pian del Ciampolo

2012 Azienda Agricola Montevertine Pian del CiampoloBlogisisällön tuottaminen on ollut hyvin, hyvin haastavaa hiljattain. Sen lisäksi, että välillä tulee väkisinkin vastaan laimeita, epäinspiroivia viinejä, tuntuu satunnaisista baari-illoista toipuminen vievän kerta kerralta pidemmän aikaa. Huolestuttavaksi on meininki mennyt, kun vasta keskiviikkona alkaa ajatus lasillisesta tai oluesta illallisella tuntumaan houkuttelevalta.

Keskiviikon paikkeilla sikisikin sitten timanttinen idea kokeilla loppuviikosta jotain sellaista, joka oli vielä toistaiseksi kokematta. Keski-Eurooppa ja sen monet juustot ovat lähempänä sydämiämme kuin – noh, melkein mikä tahansa asia – joten oli pieni ihme, että raclette ei vielä ollut kotimme vakio-ohjelmanumeroita. Siispä hankin raclette-grillin lainaksi ja ostin ruokakaupasta aivan liikaa kaikkea mahdollista, mitä joku on saattanut joskus mainita tämän ilmiön ääressä syöneensä. Kyytipojaksi valikoitui pitkän pohdinnan jälkeen ”arkinen” toscanalainen tuottajalta, jonka nimikkotuotteeseen rakastuimme viime vuoden kesäkuussa.

Selkeän läpinäkyvä, mutta hyvin voimakkaan punainen neste näyttää lasissa juuri oikealta. Punaiset kirsikat, mansikat, tuhka ja kaneli löytyvät tuoksusta sellaisessa kuulaassa, kuivan karheassa muodossa, joka lienee mahdollista vain Chiantin ydinalueille ja vain silloin, kun uudet tammitynnyrit ja ranskalaiset rypälelajikkeet on jätetty pois yhtälöstä.

Suussa viini hellii mitä kirkkaimmalla ja puhdaspiirteisimmällä hapankirsikkaisella hedelmällä, tarraa sitten tanniineillaan tuttavallisesti ja lopuksi tuo veden kielelle eloisalla hapokkuudellaan. Aromien kirjo ei anna syytä suoltaa ilmoille useiden rivien mittaisia maistelutermiluetteloita, mutta edulliselle, hellästi tuotetulle ja luonnollisesti hyvin nuorelle viinille tämä yksi käsittämättömän kaunis nuotti on enemmän kuin riittävä. 13 prosentin alkoholi ei tunnu lainkaan, slavonialainen tammi lähinnä rakenteellisesti.

Raclette-juusto kaikkine lisuikkeen (mm. kolmea erilaista leikkelettä, portobellosieniä, paprikaa, suolakurkkuja, perunaa, naudan sisäfilettä) ei kenties ole maailman viiniystävällisin ruokalaji, mutta kirpeä ja hapokas Pian del Ciampolo ei edes hengästy tässä kamppailussa. En muista, koska viimeksi olisimme tuhonneet kotioloissa pullon yhdellä istumalla, mutta tällä kertaa vain yhtäkkiä havahduin ja tajusin kaatavani karahvin viimeisiä tippoja laseihin.

Vaikka omaan mielessäni selkeän listan autenttisimpia Sangiovese-elämyksiä tarjoavista tuottajista, ovat oikeasti todella harvassa ne viinit, jotka pääsevät Montevertinen tuotteiden tasolle. Juomanautinto on näiden kohdalla siis useammalla tavalla todella suuri, mutta vastaavasti seuraavien toscanalaisten kohdalla tulen entistäkin pahemmin kärsimään, mikäli korkeahko alkoholi, liiallinen tammi ja/tai ranskalaiset lajikkeet nostavat päätään.

2011 Schloss Gobelsburg St. Laurent Haidegrund

2011 Schloss Gobelsburg St. Laurent HaidegrundPitkäaikainen innostukseni itävaltalaisia punaviinejä kohtaan sai rutkasti lisäpontta Juuren 10-vuotisillallisella. Tuona iltana nautittu Schloss Gobelsburgin 2010 Pinot Noir Alte Haide muistutti mitä vaikuttavimmalla tavalla, miten omaleimaisia ja ranskalaistyylisen hienostuneita punkkuja maa suoltaakaan. Parempiakin viinejä tuli viime vuonna maistettua, mutta harva punkku osui tyylillisesti yhtä vahvasti omaan makuun.

Sitten kävikin tuuri ja poistomyynnistä löytyi reiluun alennushintaan (35 € -> 25 €) saman tuottajan toisen lajikkeen tarhapunkku. Hyvin tehtyinä pidän Itävallan kaikista kolmesta tunnetuimmasta punaisesta lajikkeesta, mutta Sankt Laurent on ollut eniten Pinot Noir’ta muistuttavana myös eniten mieleeni ja täten olin innoissani kuin pieni lapsi karkkipäivänä. Ainoa mahdollinen kompastuskivi olisi, että viinissä olisi tammi liian vahvasti läsnä, mutta kypsytys isoissa itävaltalaisissa 600 litran tammiastioissa ei antanut syytä odottaa kauheuksia.

Schloss Gobelsburg, toinen Kamptalin kahdesta juggernautista, on tämän viinin jälkeen alkanut uudistamaan viinejään ulkonäön ja nimeämisen osalta, minkä johdosta tämä yhden palstan viini kantaa jo seuraavassa vuosikerrassa nimeä St. Laurent Reserve. Ratkaisuun on epäilemättä ollut syynä saksalaisten nimien vaikeus vientimarkkinoilla, mutta itse olisin preferoinut vanhaa mallia.

Sankt Laurent Haidegrundin tuoksu huokuu karismaa, luonnetta ja tietynlaista vakavuutta. Vadelmaiset ja hyvin kirpeät karpalon aromit jakavat aromimaailman melko tasan oliivien ja lihafondin aromien kanssa. Vivahteikas tuoksu on alleviivatun umaminen ja jopa hieman tallinen.

Makuprofiili on pitkälti tuoksun toisen puoliskon henkinen sitruunankuorimaisen kirpeine kirsikan ja karpalon aromeineen, joskin hedelmäisyyden sijaan viini menee selkeästi rakenne ja tekstuuri edellä. Eloisa hapokkuus ja tarraavat, kypsät tanniinit suovat viinille kunnioitettavan kiinteyden ja fokuksen sekä kuivan, hyvin pitkäkestoisen jälkimaun, joka laittaa suun napsaamaan. Tanniinit eivät rajoita lainkaan suuntäytteisen viinin mehukkuutta saati dokabiliteettia, joskin sen vangitseva, haastavakin olemus pistää fiilistelemään Beaujolais-henkisen janon sammuttamisen sijaan.

Sankt Laurent Haidegrund on erittäin mielenkiintoinen, luonteikas ja hyvin tehty viini, joka huutaa ruokaa pöytään. Lieväksi yllätyksekseni yhteistyö pelasi hyvin teriyaki-naudan kanssa, huolimatta ruuan lievän makeuden ja viinin tinkimättömän kuivuuden välisestä näennäisestä ristiriidasta. Niin tyhmältä kuin tuntuukin verrata joka ikinen kerta Itävallan punkkujen kohdalla, on tästäkin viinistä selkeästi löydettävissä yhtäläisyyksiä niin Bourgognen kuin Pohjois-Rhônenkin suuntaan. Onneksi frankofiilit verrattain harvoin kuitenkaan hehkuttavat Itävallan punkkuja samassa yhteydessä noiden viinien kanssa, sillä tämän sortin laatua ei ihan vaivatta Ranskan itäisemmistä osista löydä, ainakaan näissä hintaluokissa.

2013 Tissot Chardonnay Arbois Patchwork

2013 Tissot (Bénédicte et Stéphane / André et Mireille) Chardonnay Arbois PatchworkTulen usein käyttäneeksi hyvinkin paljon aikaa korkattavan viinipullon valintaan. Ruoka, seura, fiilis ja viinin ikä ovat kaikki asioita, jotka on hyvä ottaa huomioon, jotta lopputulos ei ole pettymys. Välillä ratkaisu on kuitenkin tehtävä nopeasti, jolloin korkkiruuvin alle saattaa joutua jopa ensimmäiseksi käteen osuva puteli, kuten nyt tämä vuoristo-Ranskan tuotos.

Juran alueella valkkarit julkaistaan monesti punkkuja myöhemmin. Tämä toiseksi viimeisimmän sadon viini onkin siis varsinainen vauva, vuoden mittaisen tammikypsytyksen ollessa vain muutamien kuukausien takainen muisto. Vaikka makunautinto oli korkkausiltana hyvin kaukana poissa, voi asiassa nähdä positiivisen kääntöpuolen, sillä nyt viinille joutui väkisinkin antamaan sen vaatiman noin vuorokauden mittaisen hidashapettamisen pullossa.

Tarina kertoo, että 2013 oli pienisatoinen vuosi, jonka johdosta Tissot’lla ei ollut tarpeeksi materiaalia moniin yhden palstan Chardonnay-pullotteisiinsa. Kovin isoista tuotantomääristä ei liene hyvinäkään vuosina kyse, kun ottaa huomioon, miten vähän tilan maisteluhuoneessa Arbois’ssa oli viinejä myytäväksi asti vieraillessamme 2013 loppukesästä. Joka tapauksessa, kuten nimikin kertoo, on pienistä palasista ommeltu kokoon tämän viinin tuotantoerä.

20150219_141110Vuorokauden hengittelyn jäljiltä Patchwork on jo erittäin mieluisa viini. Asiaan saattaa hieman vaikuttaa vastikään heittämällä läpi mennyt auton katsastus, mutta ei kai kukaan tohtisikaan väittää makukokemuksen muodostavan ainoastaan pullon sisällöstä.

Tuoksu on hapan ja hieman härski, muistuttaen erikoisempia belgioluita. Aromien kirjon muodostaa raa’ahko sitruuna, omena, lievä savuisuus ja tuntuva olkimaisuus. Alueen valkoviineihin monesti yhdistettävä hapettuneisuus on selkeästi läsnä, mutta aika tyylikkäässä muodossa.

Maku on alkua, keskivaihetta ja aina loppua myöten hyvin hapan. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja ei varsinaisesti järisyttävän hapokas, mutta intensiivinen happamuus tuntuu vaikuttavan aromien lisäksi viiniin antamalla sille hyvin voimakkaan rakenteen. Tiivis ja saumattoman linjakas viini vetoaa, mutta mitä epäkosiskelevimmalla mahdollisella tavalla. Maku on rutikuiva ja hillitty, joskin tuoksun mukaiset hedelmäaromit ovat varsin selkeästi esillä.

Erittäin rapsakka ja helposti nautittava viini maistuu Tissot’lle tyypilliseen tapaan todella puhtaalta ja aidolta. Meininki muistuttaa kaiken kaikkiaankin juuri spontaanikäymisoluita ja maalaissiidereitä, toki parhaimmassa mahdollisessa mielessä. Tyylillisesti Patchwork on varsin erilainen kuin loppuvuodesta testattu Ganevat’n helmi, mutta erittäin miellyttävä tuttavuus yhtä kaikki. Kuten Juran viinit tuppaavat lähes poikkeuksetta olemaan.

Untitled

2011 Avignonesi Vino Nobile di Montepulciano

2011 Avignonesi Vino Nobile di MontepulcianoAvignonesi on mielestäni yksi Italian ehdottomia ns. standardi-tuottajia eli sellainen tuottaja, joka tulee välittömästi mieleen sen alueesta puhuttaessa. Kuitenkin jo lähes kolme ja puoli vuotta on ehtinyt kulua edellisestä kerrasta, kun tätä viiniä olen viimeksi juonut. Ei voi muuta kuin todeta, että aika todellakin rientää. Muistikuvat olivat mitä positiivisimmat: traditionaalisempi kuin Poliziano ja Angelini, elegantimpi kuin Fattoria del Cerro.

Tuottaja itse kuvailee tätä vuosikertaa tyypilliseksi lämpimän vuoden vino nobileksi. 270-375 metrin korkeudella sijaitsevien palstojen rypäleistä tuotettu viini on käynyt spontaanisti villihiivoilla. Kypsytystä tapahtui 18 kuukauden ajan tammitynnyreissä (70 %, jaiks!) ja isoissa tammisammioissa (30 %).

Aluksi hajainen ja anteeksi pyytelemätön viini sai ansaitsemansa kaksi tuntia dekanterissa, jonka jälkeen alettiin olla hyvän äärellä. Nyt avoin, hyvin antelias tuoksu muistuttaa pölyn ja savun muodostamaa pilveä, jonka sisältä löytyy mitä puhtainta kypsää hapankirsikkaa, santelipuuta ja hiukan lakritsaisia vivahteita. Kuiva, nahkainen ja lähes suolainen – täydellinen oppikirjaesimerkki.

Aluksi keskitäyteläinen, mutta alati kasvava viini avaa paletilla pelin jopa silkkisen pehmeästi, mutta huomattava rakenne alkaa pian paljastua. Tunnusomaisen korkean hapokkuuden lisäksi viinillä on voimakkaasti tarraavat, rotevat tanniinit, jotka tekevät jälkimausta kuivan ja hieman bitterisen. Runsaasti tummankirsikkaista hedelmää omaava viini on tanniineistaankin huolimatta hyvin mehukas ja eloisa. Silkkisen alun ja kuivattavan jälkimaun rankasta kontrastista huolimatta kokonaisuus tuntuu harmoniselta ja dokabiliteetti on erittäin hyvä, joskin kohtuullinen maiskuttelu huikkien välillä ei ole vapaaehtoista.

Tyypillisiä uuden tammen tunnusmerkkejä tai varsinaista vauvaläskiä ei ole juurikaan havaittavissa, joten mielikuvani osoittautuvat oikeiksi. Toimivuus tagliatelle al ragun kanssa oli erinomainen, ilman ruokaa ei tulisi runsasrakenteista viiniä tällä hetkellä nauttia. Kypsyttely on sinänsä paikallaan, että hieman kuivemmalla hedelmällä homma toimisi ainakin omalla kohdallani vieläkin paremmin.