2011 Schloss Gobelsburg St. Laurent Haidegrund

2011 Schloss Gobelsburg St. Laurent HaidegrundPitkäaikainen innostukseni itävaltalaisia punaviinejä kohtaan sai rutkasti lisäpontta Juuren 10-vuotisillallisella. Tuona iltana nautittu Schloss Gobelsburgin 2010 Pinot Noir Alte Haide muistutti mitä vaikuttavimmalla tavalla, miten omaleimaisia ja ranskalaistyylisen hienostuneita punkkuja maa suoltaakaan. Parempiakin viinejä tuli viime vuonna maistettua, mutta harva punkku osui tyylillisesti yhtä vahvasti omaan makuun.

Sitten kävikin tuuri ja poistomyynnistä löytyi reiluun alennushintaan (35 € -> 25 €) saman tuottajan toisen lajikkeen tarhapunkku. Hyvin tehtyinä pidän Itävallan kaikista kolmesta tunnetuimmasta punaisesta lajikkeesta, mutta Sankt Laurent on ollut eniten Pinot Noir’ta muistuttavana myös eniten mieleeni ja täten olin innoissani kuin pieni lapsi karkkipäivänä. Ainoa mahdollinen kompastuskivi olisi, että viinissä olisi tammi liian vahvasti läsnä, mutta kypsytys isoissa itävaltalaisissa 600 litran tammiastioissa ei antanut syytä odottaa kauheuksia.

Schloss Gobelsburg, toinen Kamptalin kahdesta juggernautista, on tämän viinin jälkeen alkanut uudistamaan viinejään ulkonäön ja nimeämisen osalta, minkä johdosta tämä yhden palstan viini kantaa jo seuraavassa vuosikerrassa nimeä St. Laurent Reserve. Ratkaisuun on epäilemättä ollut syynä saksalaisten nimien vaikeus vientimarkkinoilla, mutta itse olisin preferoinut vanhaa mallia.

Sankt Laurent Haidegrundin tuoksu huokuu karismaa, luonnetta ja tietynlaista vakavuutta. Vadelmaiset ja hyvin kirpeät karpalon aromit jakavat aromimaailman melko tasan oliivien ja lihafondin aromien kanssa. Vivahteikas tuoksu on alleviivatun umaminen ja jopa hieman tallinen.

Makuprofiili on pitkälti tuoksun toisen puoliskon henkinen sitruunankuorimaisen kirpeine kirsikan ja karpalon aromeineen, joskin hedelmäisyyden sijaan viini menee selkeästi rakenne ja tekstuuri edellä. Eloisa hapokkuus ja tarraavat, kypsät tanniinit suovat viinille kunnioitettavan kiinteyden ja fokuksen sekä kuivan, hyvin pitkäkestoisen jälkimaun, joka laittaa suun napsaamaan. Tanniinit eivät rajoita lainkaan suuntäytteisen viinin mehukkuutta saati dokabiliteettia, joskin sen vangitseva, haastavakin olemus pistää fiilistelemään Beaujolais-henkisen janon sammuttamisen sijaan.

Sankt Laurent Haidegrund on erittäin mielenkiintoinen, luonteikas ja hyvin tehty viini, joka huutaa ruokaa pöytään. Lieväksi yllätyksekseni yhteistyö pelasi hyvin teriyaki-naudan kanssa, huolimatta ruuan lievän makeuden ja viinin tinkimättömän kuivuuden välisestä näennäisestä ristiriidasta. Niin tyhmältä kuin tuntuukin verrata joka ikinen kerta Itävallan punkkujen kohdalla, on tästäkin viinistä selkeästi löydettävissä yhtäläisyyksiä niin Bourgognen kuin Pohjois-Rhônenkin suuntaan. Onneksi frankofiilit verrattain harvoin kuitenkaan hehkuttavat Itävallan punkkuja samassa yhteydessä noiden viinien kanssa, sillä tämän sortin laatua ei ihan vaivatta Ranskan itäisemmistä osista löydä, ainakaan näissä hintaluokissa.

2013 Tissot Chardonnay Arbois Patchwork

2013 Tissot (Bénédicte et Stéphane / André et Mireille) Chardonnay Arbois PatchworkTulen usein käyttäneeksi hyvinkin paljon aikaa korkattavan viinipullon valintaan. Ruoka, seura, fiilis ja viinin ikä ovat kaikki asioita, jotka on hyvä ottaa huomioon, jotta lopputulos ei ole pettymys. Välillä ratkaisu on kuitenkin tehtävä nopeasti, jolloin korkkiruuvin alle saattaa joutua jopa ensimmäiseksi käteen osuva puteli, kuten nyt tämä vuoristo-Ranskan tuotos.

Juran alueella valkkarit julkaistaan monesti punkkuja myöhemmin. Tämä toiseksi viimeisimmän sadon viini onkin siis varsinainen vauva, vuoden mittaisen tammikypsytyksen ollessa vain muutamien kuukausien takainen muisto. Vaikka makunautinto oli korkkausiltana hyvin kaukana poissa, voi asiassa nähdä positiivisen kääntöpuolen, sillä nyt viinille joutui väkisinkin antamaan sen vaatiman noin vuorokauden mittaisen hidashapettamisen pullossa.

Tarina kertoo, että 2013 oli pienisatoinen vuosi, jonka johdosta Tissot’lla ei ollut tarpeeksi materiaalia moniin yhden palstan Chardonnay-pullotteisiinsa. Kovin isoista tuotantomääristä ei liene hyvinäkään vuosina kyse, kun ottaa huomioon, miten vähän tilan maisteluhuoneessa Arbois’ssa oli viinejä myytäväksi asti vieraillessamme 2013 loppukesästä. Joka tapauksessa, kuten nimikin kertoo, on pienistä palasista ommeltu kokoon tämän viinin tuotantoerä.

20150219_141110Vuorokauden hengittelyn jäljiltä Patchwork on jo erittäin mieluisa viini. Asiaan saattaa hieman vaikuttaa vastikään heittämällä läpi mennyt auton katsastus, mutta ei kai kukaan tohtisikaan väittää makukokemuksen muodostavan ainoastaan pullon sisällöstä.

Tuoksu on hapan ja hieman härski, muistuttaen erikoisempia belgioluita. Aromien kirjon muodostaa raa’ahko sitruuna, omena, lievä savuisuus ja tuntuva olkimaisuus. Alueen valkoviineihin monesti yhdistettävä hapettuneisuus on selkeästi läsnä, mutta aika tyylikkäässä muodossa.

Maku on alkua, keskivaihetta ja aina loppua myöten hyvin hapan. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja ei varsinaisesti järisyttävän hapokas, mutta intensiivinen happamuus tuntuu vaikuttavan aromien lisäksi viiniin antamalla sille hyvin voimakkaan rakenteen. Tiivis ja saumattoman linjakas viini vetoaa, mutta mitä epäkosiskelevimmalla mahdollisella tavalla. Maku on rutikuiva ja hillitty, joskin tuoksun mukaiset hedelmäaromit ovat varsin selkeästi esillä.

Erittäin rapsakka ja helposti nautittava viini maistuu Tissot’lle tyypilliseen tapaan todella puhtaalta ja aidolta. Meininki muistuttaa kaiken kaikkiaankin juuri spontaanikäymisoluita ja maalaissiidereitä, toki parhaimmassa mahdollisessa mielessä. Tyylillisesti Patchwork on varsin erilainen kuin loppuvuodesta testattu Ganevat’n helmi, mutta erittäin miellyttävä tuttavuus yhtä kaikki. Kuten Juran viinit tuppaavat lähes poikkeuksetta olemaan.

Untitled

2011 Avignonesi Vino Nobile di Montepulciano

2011 Avignonesi Vino Nobile di MontepulcianoAvignonesi on mielestäni yksi Italian ehdottomia ns. standardi-tuottajia eli sellainen tuottaja, joka tulee välittömästi mieleen sen alueesta puhuttaessa. Kuitenkin jo lähes kolme ja puoli vuotta on ehtinyt kulua edellisestä kerrasta, kun tätä viiniä olen viimeksi juonut. Ei voi muuta kuin todeta, että aika todellakin rientää. Muistikuvat olivat mitä positiivisimmat: traditionaalisempi kuin Poliziano ja Angelini, elegantimpi kuin Fattoria del Cerro.

Tuottaja itse kuvailee tätä vuosikertaa tyypilliseksi lämpimän vuoden vino nobileksi. 270-375 metrin korkeudella sijaitsevien palstojen rypäleistä tuotettu viini on käynyt spontaanisti villihiivoilla. Kypsytystä tapahtui 18 kuukauden ajan tammitynnyreissä (70 %, jaiks!) ja isoissa tammisammioissa (30 %).

Aluksi hajainen ja anteeksi pyytelemätön viini sai ansaitsemansa kaksi tuntia dekanterissa, jonka jälkeen alettiin olla hyvän äärellä. Nyt avoin, hyvin antelias tuoksu muistuttaa pölyn ja savun muodostamaa pilveä, jonka sisältä löytyy mitä puhtainta kypsää hapankirsikkaa, santelipuuta ja hiukan lakritsaisia vivahteita. Kuiva, nahkainen ja lähes suolainen – täydellinen oppikirjaesimerkki.

Aluksi keskitäyteläinen, mutta alati kasvava viini avaa paletilla pelin jopa silkkisen pehmeästi, mutta huomattava rakenne alkaa pian paljastua. Tunnusomaisen korkean hapokkuuden lisäksi viinillä on voimakkaasti tarraavat, rotevat tanniinit, jotka tekevät jälkimausta kuivan ja hieman bitterisen. Runsaasti tummankirsikkaista hedelmää omaava viini on tanniineistaankin huolimatta hyvin mehukas ja eloisa. Silkkisen alun ja kuivattavan jälkimaun rankasta kontrastista huolimatta kokonaisuus tuntuu harmoniselta ja dokabiliteetti on erittäin hyvä, joskin kohtuullinen maiskuttelu huikkien välillä ei ole vapaaehtoista.

Tyypillisiä uuden tammen tunnusmerkkejä tai varsinaista vauvaläskiä ei ole juurikaan havaittavissa, joten mielikuvani osoittautuvat oikeiksi. Toimivuus tagliatelle al ragun kanssa oli erinomainen, ilman ruokaa ei tulisi runsasrakenteista viiniä tällä hetkellä nauttia. Kypsyttely on sinänsä paikallaan, että hieman kuivemmalla hedelmällä homma toimisi ainakin omalla kohdallani vieläkin paremmin.

Laherte Frères Champagne Extra Brut Ultradition

Laherte Frères Champagne Extra Brut UltraditionMoninaisten viinittömien – joskaan ei missään nimessä oluettomien – ilta-aktiviteettien täytteisen viikon jälkeen tuntui eilen erittäin kohtuulliselta palkita itseään blinien ja samppanjan muodossa. Rehellisyyden nimissä pitää nyt kuitenkin mainita, että perjantaina maistettu espoolaisen Fat Lizardin 101 California Pale Ale oli kaikessa herkullisuudessaan ja laittoman dokattavassa kesäisyydessään niin timanttinen ohrapirtelö, että tämä samppis jäi pahemman kerran alakynteen. Ei auta kuin toivoa, että olut tulisi mahdollisimman laajaan, pysyvään kaupalliseen jakeluun.

Mitä sitten tulee tämänkertaiseen samppikseen, on kyseessä Épernayn eteläpuolella Chavot’n kylässä tuotettu vuosikerraton blendi (60 % PM, 30 % CH, 10 % PN), joka sisältää jopa 40 % reserviviinejä. Erikokoisissa tammiastioissa käynyt viini on saanut talon yleisen linjan mukaisen, maltillisen 4.5 g/l sokerilisäyksen. Korkinvaihto on tapahtunut tammikuussa 2014, eli viini on saanut kohtuullisen vuoden verran valmistautua korkkausta varten.

Reserviviinien korkean osuuden ja tammikäymisen yhteisvaikutus ei jää huomaamatta tuoksussa. Runsas määrä tumman kirsikan ja omenan väritteistä hedelmää on ikään kuin saanut paahteisen, kuivan tammisen ja pähkinäisen peiton päälleen. Tajunta jää räjähtämättä – nyt ei liikuta kaikkein ekspressiviisimmällä tai kutkuttavimmalla levelillä – mutta kyllä tuoksu saavuttaa tason ’miellyttävä’ varsin helposti.

Kuohun osalta päästään jo tuoksua parempiin tuloksiin, sen ollessa suuntäytteinen, pureskeltavan tiivis ja varsin pitkäkestoinen. Makumaailma on erittäin hedelmävetoinen, mutta ei kuitenkaan vailla tammen vaikutusta: kypsä kirsikka ja punainen omena joutuvat tekemään tilaa kolamaisille ja pähkinäisille vivahteille. Suutuntumaltaan viini ei missään nimessä ole mikään jättiläinen, mutta ilahduttavan viinillinen, jämäkkä ja hyvähappoinen.

Dosage on taidokkaasti mitoitettu, viinin ollessa yleisfiilikseltään rapsakka, eloisa ja helposti lähestyttävä. Jälkimaku voisi olla pidempi, mutta kaiken kaikkiaan Ultradition Extra Brut tarjoaa hyvän vastineen Caves du Forumin 23 euron hintalapulleen. Kylmäsavulohella, siianmädillä, sipulilla ja reilulla kädellä annostellulla smetanalla täytetyt blinit saivat tästä samppiksesta erittäin hyvän kavaljeerin.

2005 Tenuta Serradenari Barolo

2005 Tenuta Serradenari BaroloLöydän itseni yhä useammin käymästä kallonsisäistä kamppailua siitä, mikä mihinkin tarkoitukseen sopivista viineistäni olisi optimaalisimmassa vaiheessa korkkausta varten. Kyse on toki lähes aina siitä, mikä nuorista viineistä on vähiten huonossa kohtaa elinkaartaan, mutta ani harvoin asia on yhtä yksinkertainen kuin viinien absoluuttinen ikä toisiinsa nähden.

Loppupeleissä valinta ratkeaa monesti myös siitä riippuen, miten helposti korvattavaksi koen eri vaihtoehdot. Niin myös nyt. 2005-vuoden Baroloa ei voi mitenkään kuvailla kypsään ikään ehtineeksi, mutta hiljattain päätään nostanut innostus Nebbioloa kohtaan ohjannee tulevia viinihankintojani siinä määrin, että koin tämän viinin ajan koittaneen.

Serradenarin sivuilla ja takaetiketissä avataan talon viinien syntyjen saloja siinä määrin kattavasti, että vaikkapa Chartogne-Taillet’n ja Ridgen etiketit tuntuvat rinnastettuna romaaneilta. Kaksi vuotta kypsytystä tynnyreissä ja köynnökset Barolon appellaation korkeimmilla tarhoilla, mitä sitä turhaan enempää jauhamaan.

Nebbiolo tuppaa kaipaamaan paljon ilmaa, joten annoin tämän hengitellä jopa kolme tuntia ennen ruokailua. Korkkaushetkellä viini olikin huomattavan epätasapainoinen maun lähes täysin katkaisevia tanniineita myöten, joten melkoinen parannus saisi olla luvassa, ettei taakse jäänyttä työviikkoa ja flunssaa juhlistava ateria olisi täysi floppi.

No worries, ilmaamisen lopputuloksena tuoksu on kaunis, kirkas ja muhkea, sisältäen reilusti kypsää kuivaa kirsikkaa, ruusun terälehtiä, tervaa, hiukan sientä ja märkiä puunlehtiä. Tumma ja voimakas kuin mikä. En ole aiemmin käyttänyt Piemonten ja Bourgognen viinien yhteydessä usein mainittavaa termiä ’syksyinen’, mutta tähän tuoksuun jos johonkin se ehdottomasti sopii.

Maun osalta viini on voimakkaasti kasvavaa sorttia, omaten kypsät, lujasti poskista tarraavat tanniinit, jotka ovat silkkaa nannaa sille, joka nauttii viineissään hyvästä rakenteesta. Juurikin minulle, siis. Tanniinien toteuttaessaan itseään löytyy koko matkalta rutkasti mehukasta, kuivaa tummankirsikkaista hedelmää, lievää tryffelimäisyyttä sekä kokonaisuuteen hyvin sopivaa, vanhat huonekalut mieleen tuovaa tammea. Melko täyteläinen ja maskuliininen olemus ei välttämättä mene ihan yksiin La Morran viinien feminiinisen maineen kanssa, mutta se on täysin toissijaista. Muutoin uljaan autenttinen meininki aina jälkimaun lievää bitterisyyttä myöten toimii kuin junan vessa niin ruuan kanssa kuin ilman ja sen kuin paranee viinin saadessa lisää happea.

Tämänkaltaisia viinejä olisi silkkaa tuskaa maistella volyymilla, mutta ruokaillessa ja jälkeen ei nautinnollisuutta ja edes dokabiliteettia käy väheksyminen. Etenkin, kun 14,5 % -alkoholi on saatu täydellisesti piiloon. Muutama vuosi lisää ikää ei missään nimessä olisi pahitteeksi, mutta riittävällä ilmaamisella laadukkaat palaset ovat harvinaisen hyvin kohdillaan ja hintalaatusuhde Barolojen kontekstissa lähes voittamaton.

2013 Weingut Kranz Riesling vom Landschneckenkalk

2013 Weingut Kranz Riesling vom LandschneckenkalkViime kesän road tripin siintäessä melkein käsin kosketeltavan lähellä ja kaikkien etappien ollessa jo buukattuna, löytyi vielä viime hetkellä syy pienen pienelle ekskursiolle. Rypäleistä viis! -Mige tiesi kertoa, että reitillämme, tarkemmin ottaen Deidesheimin (Pfalz) ja Kaysersbergin (Alsace) välillä, sijaitsee blogin kannalta timanttisella nimellä varustettu kylä, jossa pitää majaa eräs vierailun arvoinen tuottaja.

Ilbesheim jää kauas Deutsche Weinstraßesta, joten sinne vahingossa eksyminen lienisi sula mahdottomuus. Kerstin Kranzin sanoin: ”The Chinese and Japanese do not visit here”. Olen kuitenkin iloinen, että päädyin tilan maisteluhuoneessa vierailemaan, sillä Kranzin kaltaiset pienet, laatuorientoituneet perheomisteiset tilat harvoin jättävät kylmäksi. Jos jotain, niin harmittaa hieman, että matkan varhaisesta vaiheesta ja useista tulevista tuottajavierailuista johtuen en ostanut enempää tilan viinejä.

Talon hillitty ja puhdaspiirteinen tyyli miellytti minua kauttaaltaan, pois lukien tämän Rieslingin barrique-versio (!), joka ei lainkaan istunut mielestäni portfolioon. Hieman jäi sellainen fiilis, että vaimokaan ei ollut aivan rakastunut ideaan tuntuvasti tammisesta Rieslingistä. Joka tapauksessa muuten viinit maistuivat ja positiivisia yllätyksiä löytyi esimerkiksi niinkin yllättävästä lajikkeesta kuin Auxerrois’ta.

landschneckenkalkMaaperänsä mukaan nimetty Riesling Landschneckenkalk oli 15 euron hinnalla tilan viineistä itselleni ehdottomasti ykkösjuttu. Maaperän nimeä havainnollistettiin varsin selkeästi yo. kivenmurikalla, jossa toden totta on kivettyneitä etanoita. Kohtuullisen alkoholitilavuuden (12.5 %) omaavan viinin rypäleet kerättiin tuottajan mukaan melko myöhään. Käyminen ja pitkä kypsytys hiivasakkojen kanssa tapahtuivat teräksessä.

Kristallinkirkas, kukkainen tuoksu syöksee nuhaisenkin nenän syövereihin erittäin selkeitä sitruunan, greipin ja persikan aromeja. Runsaan hedelmäisyyden jättävät kuitenkin varjoonsa hyvin rodukkaat kalkkiset ja piikivimäiset piirteet, jotka vievät syystä tai toisesta ajatukseni enemmän Itävallan kuin Saksan risukoiden suuntaan. Ajan myötä hiivasakkakypsytyksen vaikutukset alkavat nostaa päätään mitä miellyttävimmässä tuoksussa.

Paletilla viini on kohtuullisen konsentroitunut, mutta jännittynyt tiukalle kuin viulun kieli. Reilu annos kirpeää, raikasta hedelmäuutosta on ahdettu pakettiin, joka tuntuu olevan räjähtämäisillään. Alati kasvavan suutuntuman omaavalla viinillä on varsin vaikuttava presenssi, joka pistää suun kostumaan superlatiivisella tavalla. Rapsakka omenan, sitrushedelmien ja suolaisen mineraalisuuden värittämä maku päättyy rutikuivaan, miellyttävän kirpeään lopetukseen, joka omalla kohdallani kannustaa vahvasti juomaan pian lisää. Lisää pisteitä napsuu aromimaailman puhdaspiirteisyydestä ja alkoholisuuden täydellisestä poissaolosta.

Hapokkaan viinin nuori ikä on varsin selvästi maussa esillä, mutta tulevaisuus näyttää sikälikin erittäin valoisalta, että seuraavan päivän maistelu paljastaa rentoutuneen, aiempaa ilmavamman ja linjakkaamman suutuntuman, josta on vaikea olla nauttimatta. Ensimmäisenäkin päivänä vastine rahalle oli hyvä, sillä toimivuus ahvenfileiden kanssa oli mainio niin omasta kuin avokin mielestä. En kadu tippaakaan ostaneeni päivää aiemmin Dr. Bürklin-Wolfin komeita tarhaviinejä, mutta tässä hintaluokassa Kranz laittaa luun kurkkuun.

2007 François Chidaine Vouvray Le Bouchet

 

2007 François Chidaine Vouvray Le BouchetLaadukkaiden saksalaisten viinien vannoutuneena fanina suhtaudun ylipäätänsäkin suopeasti jäännössokeriin viinissä, kunhan se vain on lähtöisin kypsistä rypäleistä itsestään. Rieslingin, Gewürztraminerin ja Pinot Gris’n lisäksi makeus on monesti tervetullut asia Loiren Chenin blanceissa, missä tendre- ja demi sec -tyylien viinit ovat ainakin kärkituottajien osalta usein merkittävästi kuivempia helpommin lähestyttävissä.

Makeusmerkinnällä ei tämän viinin etikettiä ole siunattu, mutta jäännössokeria löytyy tuottajan mukaan 15.8 g/l. Maistellessani Montlouis’n kylässä koko Chenin blanc -portfolion läpi, lukuunottamatta äärimmäisen pienen tuotannon, juurtamattomien köynnösten Les Bournais Franc de Pied’tä, en voinut olla kyseenalaistamatta tämän viinin selkeästi vanhempaa ikää muihin verrattuna. Syy oli varsin epäkaupallinen, mutta selkeä: viini oli ollut vuosien 2012 ja 2013 paikkeille asti niin brutaali hapokkuudeltaan, että talo ei yksinkertaisesti halunnut laskea sitä myyntiin. Seitsemän vuoden ikäisenä se oli kuitenkin nyt Chidainen huippulaadukkaan line-upin helmiä, asetelmien ollessa toki hiukan epäreilut.

Chidainen viinien maisteleminen muistuttaa sikäli vaikkapa minkä tahansa moselilaisen laatutuottajan meininkiä, että rypälelajike pysyy viinistä toiseen alati samana terroir’n vaihtuessa. Le Bouchet’n kohdalla kyseessä on kalkkikivinen ja savinen maaperä, missä kasvavat köynnökset ovat keskimäärin 50-vuotiaita. Kolmen hehtaarin tarhan rypäleistä syntyneen viinin satomäärät ovat maltilliset – 31 hl/ha. Biodynaamisesti tuotettu viini on käynyt hitaasti (jopa puolen vuoden ajan) villihiivoilla isoissa tammiastioissa ja kypsynyt sitten 11 kuukauden ajan tynnyrissä hiivasakkojen kanssa. Malolaktinen käyminen on estetty.

Kohtuullisen iäkkäällä, epäilemättä melko kypsistä rypäleistä valmistetulla viinillä on yllätyksettömästi komea voimakkaan keltainen väri.

Hunajainen, kukkainen tuoksu on sekä todella runsas että vivahteikas, sisältäen upean selkeitä mandariinin, mehiläisvahan ja mausteiden aromeja. Mieleenpainuva tuoksu ei kypsyydestään huolimatta tunnu lainkaan makealta, kirpeältä kylläkin.

Maun osalta ensimmäisenä noteeraa suuta hellivän pehmeyden ja lievän makeuden, mutta ensivaikutelma on tällä kertaa hämäävä, sillä nopeasti maku jämäköityy ja kuivuu tuntuvasti, jatkaen sillä linjalla aina viipyilevään jälkimakuun asti. Keskitäyteläinen viini on äärimehukas ja herkullisen kirpeä, suoriutuen paremmin kuin hyvin hapoillaan, jotka paperilla tuntuvat kumman matalilta (4.4 g/l). Maut ovat tuoksun aromeja hillitympiä, mutta yhtä kaikki erittäin nautittavia, mehiläisvahan ja mandariinin ollessa selkeimmin esillä. Dokabiliteetti on korkea, kiitos puhtaan ja kirpeän jälkimaun, joka kannustaa kallistamaan lasia nopeasti uudelleen.

Viinin kylkeen olimme omin pienin kätösimme pyöritelleet vietnamilaishenkisiä jättikatkarapu-täytteisiä kesärullia, jotka lievän mausteisuutensa ansiosta toimivat erittäin hyvin yksiin viinin jäännössokerin kanssa. Ruokaystävällisyys ja dokabiliteetti sikseen, päällimmäisenä Le Bouchet’sta jää kuitenkin mieleen sen hienosti kypsynyt olemus, jota uppouduin fiilistelemään seuraavana päivänä. Läski – eli alussa läsnä ollut lievä pehmeys – ja makeus olivat molemmat karisseet kokonaan pois, viinin ollessa muuten mitä elinvoimaisimmillaan. Maun syvyys, harmonisuus ja pituus olivat todella aristokraattisella tasolla, tuoden mieleen jotkin hienoimmista – ja selkeästi kalliimmista – Chardonnay-kokemuksistani.

En ole aiemmin välttämättä ajatellut Chenin blancia erityisen kypsytystä vaativana viininä – ei nyt sillä että seitsenvuotias mikään mahdottoman vanha viini olisi tosin – mutta Le Bouchet antaa aihetta asiaan. Kiva tietää, että Huet’lle löytyy edukkaampia vaihtoehtoja, ilman että laadusta tarvii tinkiä tippaakaan.