1998 Fattoria di Fèlsina Berardenga Fontalloro

1998 Fattoria di Fèlsina Berardenga Fontalloro

Ennen: Fèlsina on Toscanan tuottajista ehdottomia suosikkejani ja talon viinit tunnetusti ikääntyvät tyylikkäästi. Siispä talon toisen huippuviinin vuosikerran 1998 olettaisi miellyttävän juuri nyt, varsinkin kun Cellartracker-käyttäjäarviot ovat kauttaaltaan positiivisia ja 1993-vuosikerta oli vielä oikein hyvässä vedossa viime kesäkuussa.

Jälkeen: Hypoteesi toteutui ja nautimme kovasti tästä kypsästä, autenttisesta Sangiovesen ilmentymästä. Fèlsinan punkkujen kanssa on vaikea mennä vikaan ja hintataso on erittäin kohtuullinen jopa iäkkäämpien pullotteiden osalta.

Fontalloro on puhdasverinen Sangiovese, jonka rypäleet kerätään yhdeltä tarhalta Chianti Classicon alueella ja kahdelta Chianti Colli Senesin puolella. Se kokee rankemman tammituksen kuin talon toinen kärkituote Chianti Classico Riserva Rancia, mutta överiksi ei tässäkään kohtaa onneksi vedetä.

Tiilinpunaiseen taittunut väri on yllättävänkin syvä, mutta toki hyvin kaunis. Suolaisen kuiva tuoksu on varsinainen kaleidoskooppi, tarjoillen ainakin tumman kirsikan, kosteiden lehtien, tupakan, kuivan luumun ja yrttien aromeja. Hienovaraisia vivahteita on vaikka muille jaettavaksi ja nokka tuntuu hakeutuvan lasiin yhä uudelleen ja uudelleen.

Suussa viini tuntuu aluksi pehmeältä, kunnes esiin vyöryvät runsaat silkkiset tanniinit, jotka tarraavat poskista miellyttävän voimakkaasti. Maku on rutikuiva, mutta pullollaan makean kypsää kirsikkaista hedelmää, kera raudan ja nahan sävyjen. Siinä yhdistyy hienosti tekstuurin karheus, hedelmän kirkkaus ja harvinaislaatuinen elinvoimaisuus. Jälkimaku on erittäin kuiva, mutta tasapainoinen ja positiivisen kirpeä. Ylimääräistä konsentraatiota saati tammea ei ole löydettävissä viinistä, joka maistuu melko lailla täydelliseltä kypsältä Chiantilta. Rypäleen tunnusomainen korkea hapokkuus on vahvasti läsnä.

Mitään pelkoa alamäestä ei tule hetkeen olemaan, mutta uskoisin 1998 Fontalloron olevan tällä hetkellä parhaimmillaan, ainakin omille makunystyröilleni. Jotkut pitävät enemmän tertiääristen makujen dominoimasta meiningistä, mutta itse lämpeän enemmän eläväisemmälle hedelmälle.

2013 Giuseppe Rinaldi Barbera d’Alba

2013 Giuseppe Rinaldi Barbera d'AlbaParhaimmillaankin vain kohtuullisista kokeiluista huolimatta jaksoin aina uskoa, että vielä tulisi vastaan barbera, joka laittaisi sukat pyörimään jaloissa. Ainoastaan siitä olin varma, ettei se tulisi olemaan mikään niistä massiivisen uutetuista, pyörryttävän alkoholisista ja mausteisen tammisista viineistä, joita modernimmat tuottajat tykkäävät kaupitella hinnoilla, jotka eivät kalpene Barolon rinnalla. Nyt olen etsimäni löytänyt, eikä se totisesti ole lähelläkään tuota kammoksumaani tyyliä.

Piemonten traditionalistituottajien hardcoreimpaan osastoon kuuluva Giuseppe Rinaldi omaa yli satavuotisen historian, aivan kuten suuri tammiastia, jossa tilan viinit edelleen käyvät. Kuuluisasti uutta tammea löytyy Rinaldilla ainoastaan siitä tehdystä tuolista ja muutoinkin viinit tuotetaan kuten isoisä-Giuseppen aikaan. 6.1 hehtaarin omistuksista johtuen tuotantomäärät ovat pieniä niin baroloiden kuin barberankin osalta. Erottavina tekijöinä barberan hinta ei tunnu pankkitilin saldossa eikä korkkausta tarvi odotella vuosikausia. Minkäänlaista ”reservi-barberaa” tila ei tuota, kaikki rypäleet menevät tähän yhteen ja samaan viiniin.

Kenties hieman yllättäen Rinaldin barbera omaa erittäin tumman ja syvän, jopa hieman sinertävän värin. Aromimaailma on suoraviivainen, mutta ehdottoman kaunis ja autenttinen, tarjoillen tyylikkään sekoituksen tummaa kirsikkaa, karpaloa, tuhkaa ja rautaa. Odotusten mukaisesti tuoksussa ei ole viitteitä viininvalmistuksellisiin tekijöihin, ainoastaan rypälelajikkeeseen ja maaperään.

Suussa viini maistuu kirpeältä, kirkashedelmäiseltä ja eloisalta, tuntuen loppuvaiheilla jopa hiukan pirskahtelevalta. Rakennetta löytyy reilusti: lajikkeen maineen mukaisesti hapokkuus on erittäin pinkeää, kypsien tanniinien tarratessa mukavan tahmeasti. Ylitsepursuava mehukkuus yhdessä kepeän suutuntuman kanssa tuo mieleen jonkinlaisen Piemonte-Beaujolais-sekoituksen, aivan kuin Jean Foillardilla olisi ollut näppinsä pelissä. Yltiöraikkaalla viinillä on moitteeton tasapaino ja se on hyvin saumaton, muttei missään nimessä liian siloiteltu. Jälkimaun rapsakkuus on lähes aperitiivimaista tasoa.

Rinaldin barbera hoiti roolinsa pihvin huuhtojana hyvin, mutta yllättäen onnistuimme kahdestaan tyhjentämään koko pullon samalta istumalta ruuan jälkeen. Tämä on vähintäänkin yllättävää, sillä yleensä emme juo miedoimpiakaan valkkareita saman päivän aikana, mutta kertoo paljon siitä, miten korkeahko 14 %-alkoholi ei ole lainkaan havaittavissa maussa. Lopputulema viinistä on se, että kyseessä on ylivoimaisesti paras maistamani barbera, josta ei löydy moitteen sijaa. Ellei sitten laske sitä, että kiitos kaiketi pitkän maseraatioajan hampaamme olivat pikimustat illallisen päätteeksi.

2014 Bernhard Ott Grüner Veltliner Am Berg

2014 Bernhard Ott Grüner Veltliner Am Berg

Muutama vuosi oli ehtinyt vierähtää siitä, kun edellisen kerran olin wagramilaisen Bernhard Ottin viinejä maistanut, mutta niin hyvät olivat muistikuvat, että nähdessäni tuottajan kaksi grüner veltlineriä budapestilaisen viinikaupan hyllyillä en joutunut kahta kertaa harkitsemaan. Useita tarhojaan (sertifioidusti) biodynaamisesti viljelevän tuottajan viinien gastronominen, linjakas ja puhdaspiirteinen tyyli sopii makuuni yksinkertaisesti täydellisesti.

Am Berg grüner veltliner – tuottajan entry level GV – ei ole sertifioitu, mutta epäilemättä istuu muutoin täysin tuottajan yleiseen ideologiaan. Se on tilan viineistä kevyin (alkoholia ihastuttavat 11.5 %), minkä johdosta korkkaus ahvenfileiden huuhtojaksi tuntui briljantilta idealta.

Väriltään aavistuksen vihreän viinin tarjoama tuoksu on kirkas, heleä ja äärimmäisen raikas. Aromien kirjosta löytyy vihreää omenaa, kirpeää sitrusta, merisuolaa ja hieman valkopippuria. Unohdettuani viinin jämät pariksi päiväksi jääkaappiin, oli tuoksuun ilmaantunut myös kukkaisia ja hunajaisia vivahteita. Alusta loppuun erityisen leimallista on aromien harvinaislaatuinen selkeys ja niiden välinen harmonia.

Paletilla Am Berg on erittäin eloisa ja rapsakka, kiitos voimakkaiden, hieman pirskahtelevien happojen. Suolainen mineraalisuus on kontekstista riippumatta todella vahvasti esillä, joskin myös rutikuivaa keltaista hedelmää on löydettävissä. Jälkimaku tarjoilee hieman Grüner Veltlinerin klassista valkopippuria, onneksi melko hillityssä määrin. Yleisolemus on kepeä, ryhdikäs ja raikas – jopa piristävä! Vetinen suutuntuma Am Bergillä ei missään nimessä ole, tekstuuri on näin kevyelle viinille huomattavan jämäkkä.

Voimakkaan hapokkuuden ja hieman ujon hedelmän johdosta Am Berg ei – ainakaan näin junnuiällä – ole paras valinta seurusteluviiniksi, mutta toimii ahvenfileiden kanssa aivan timanttisesti. Toisaalta pari päivää jääkaapissa oli hillinnyt happoja ja muokannut suutuntumaa ilmavammaksi, joten kenties muutaman vuoden iäkkäämpänä viini voisi olla jo valmista kauraa nautittavaksi terrassilla kuumana kesäpäivänä, olettaen että sellaisia on joskus tulossa. Niin tai näin, tällä hetkellä 11 euron viini on upea valinta valkoisille suomalaisille kaloille.

Ja sitten aivan muihin asioihin…

ParoexKävin tällä viikolla hammaslääkärissä nauttimassa pienehkön operaation kalustooni. Lopuksi lääkäri ohjeisti noutamaan apteekista pullon suuvettä ja purskuttelemaan kahdesti päivässä neljän päivän ajan. Tein tunnollisesti työtä käskettyä ja aloitin masokistisen suun huuhtelun välittömästi.

Noin vuorokautta ja kahta purskuttelua myöhemmin mutustin aamiaisleipää ja kahvia. Aamukooman hieman hellittäessä tajusin yhtäkkiä, että normaalista poiketen en juurikaan pitänyt syömästäni. Vanhempieni opetusten mukaisesti söin kuitenkin aamiaisen loppuun, jonka jälkeen suoritin hammaspesun ja – suuvedellä purskuttelun.

Kelataan muutama tunti eteenpäin ja on lounaan aika. Huomaan tavanomaisen lounaani maistuvan oudolta, jopa paikoitellen hieman ammoniakkiselta. Tässä vaiheessa epäilykset heräävät pelottavan vahvoiksi ja otan välittömästi Googlen eteeni. Kuinka ollakaan, ei ole lainkaan vaikea löytää mustaa valkoisella siitä kuinka Paroexin kaltaisten suuvesien klooriheksidiinin (chlorhexidine) kerrotaan voivan muuttaa makuaistia todella radikaalisti, jopa neljän tunnin ajaksi. Noh, itselläni tuo aika osoittautui ainakin tuplasti noin pitkäksi, joten oli melko helppo päätös lopettaa samoin tein tämän myrkyn käyttö, etenkin kun seuraavana päivänä olisi luvassa illallistamista laaturavintolassa.

Eli hyvällä ruualla ja/tai juomalla elämäänne rikastuttavat, tiedostakaa riskit hammaslääkärinne suositellessa tämänkaltaisia aineita. Elämä on yksinkertaisesti liian lyhyt.

Äitienpäivän yllättävä skumppa

Franc Peillot Bugey Montagnieu Brut

Franck Peillot Bugey Montagnieu Brut

Äitienpäivän brunssillamme tuli tänä vuonna kilisteltyä skumpalla, jota ei voi olla blogissa huomioimatta. Niin kiitettävän korkealle päästiin sekä kuriositeettipisteissä että laadussa.

Tämä eksoottinen perinteisen valmistusmetodin kuohuviini tulee harvinaisemmalta Bugeyn alueelta, joka joskus luetaan osaksi Savoie’ta. Kyseessä on kuitenkin paikallisten mukaan täysin oma alueensa, jonka viinien kukoistuksen vuosista on kulunut jo plus-miinus sata vuotta. Tästä ja pienentyneestä viljelyalasta johtuen viinit eivät juurikaan matkusta Lyonia kauemmaksi.

30 hehtaarin kokoiselta Montagnieu’n ala-alueelta tuotettava viini sisältää hallitsevan (40 %) paikallisen valkoisen lajikkeen Altessen lisäksi tasamäärät Chardonnayta ja niin ikään paikallista, mutta punaista Mondeusea. Työskentely tarhoilla noudattaa ”kohtuullisen kärsimyksen” linjaa, eli luomunomaiseen pyritään, kun se on mahdollista. Sama pätee villihiivoihin, joita käytetään noin 90 % ajasta. Sakkakypsytys kestää vuoden ajan, sulfiittia lisätään vain hiukan.

Vailla minkäänlaisia muistiinpanoja kokemukseni viinistä oli ääripositiivinen. Makumaailma muistutti hyvinkin paljon laadukasta Chardonnay-voittoista samppanjaa, tosin pitkälti ilman autolyyttisiä aromeja. Jossain yhteyksissä on viinissä mainittu olevan samppanjaa matalampi paine, mutta itse en kokenut tyylikkään kuohunnan olevan räikeästi tuota ainaista – yllättäen tällä kertaa huomattavasti lyhyemmän historian omaavaa – vertailukohtaa pehmeämpää, joskin varsin suunmukainen se on. Aromien kirjo kattaa tyypillistä kypsää, raikasta omenaa ja mineraalisuutta, mitä miellyttävimmässä muodossa. Ryhdikäs ja viipyilevä kuohu tekevät viinistä mainion aperitiivin, terhakat hedelmähapot taas erittäin hyvän ruokajuoman. Dosage on mestarillisesti mitoitettu ja kokonaisuus virheettömän tasapainoinen. Lämpeneminen lasissa ei tunnu vaikuttavan juotavuuteen millään tapaa.

Vaikka Bugeyn viljelijät eivät koe kuuluvansa osaksi Savoie’ta, lisää tämä viini mielenkiintoani koko tuota Ranskan tuntematonsa osaa kohtaan merkittävästi. Jos Aostan vuoristoskumpat olivat tahollaan kiinnostavia, on Peillot’n Montagnieu jo huomattavasti vakavammin otettava laatuviini. Kenties tästä saa taas mietinnän aihetta tulevan kesäloman suhteen…

2013 Patricius Tokaji Sárga Muskotály

2013 Patricius Sárga Muskotály TokajiAikomuksenani ei ole ollut pysytellä orjallisesti Unkari-linjalla viinien suhteen, mutta ajatus parsakauden avaamisesta tämän huokean sárga muskotályn eli gelber muskatellerin eli ihan tavallisen muscatin avustuksella pääsi äitymään aivan liian houkuttelevaksi. Ihastuttuani Itävallan gelber muskatellereihin kaksi vuotta sitten on suhtautumiseni lajiketta kohtaan ollut aiempaa huomattavasti positiivisempi. Jopa siinä määrin, että pyrin aktiivisesti löytämään uusia tuttavuuksia. Pari oivallista muscatia tulikin Budapestissa maistettua, joskin tämä viini odotti vielä ensimaistoaan.

Ei sillä, että laittaisin viinin värille paljoa painoarvoa – kunhan se ei ole epäilyttävän tumma tai syvä – mutta Patriciuksen sárga muskotály muistuttaa lasissa huvittavan suuresti vettä. Vain mitä hennoin vihreän häivähdys löytyy tarkemmin silmäiltynä.

Tuoksu on erittäin kukkainen, parfyyminen ja raikkaan hedelmäinen, tarjoillen herkkiä päärynän ja persikan aromeja. Avokin ensimmäinen fiilis viekin välittömästi pari vuotta sitten Aostasta löytyneisiin tuliaishajusteisiin, mutta pelkästään positiivisessa mielessä. Vaikka tuoksu on äärimmäisen uskollinen rypälelajikkeelle, onnistuu se olemaan varsin hillitty, tyylikäs ja selkeäpiirteinen.

Keskitäyteläisellä viinillä on yllättävän runsas happorakenne. Jälleen Muscatin tyypillinen makumaailma sointuu erittäin elegantilla tavalla, kera varsin rodukkaan suolaisen mineraalisuuden ja lievän mausteisuuden. Rutikuiva, odotettua tiiviimmän suutuntuman ja runsaamman rakenteen omaava viini toimii hienosti paistetun lohen ja reilulla voisulalla siunatun parsan kanssa, mutta on myös ilo makuaistille sellaisenaan, huolimatta aivan lievästä lämmöstä jälkimaussa. Viinin yleisviba on varsin vähäeleinen, mutta puhdaspiirteisen herkullinen. Dokabiliteetti on muscadetmaisen korkea.

Nyt tämän ja parin Budapestissa nautitun jälkeen on pakko todeta, että Unkarin Muscat-viineissä on ilmiselvästi paljon potentiaalia. Näissä kuivissa esimerkeissä on lajikkeelle ominainen makumaailma tuotu esiin harvinaisen tyylikkäällä tavalla, mikä tekee niistä äärimmäisen monikäyttöisiä ruokapöydässä, joskaan ruokaa ne eivät missään nimessä vaadi loistaakseen. Kun vielä otetaan huomioon Unkarin viinien halpa hintataso – tämä ökyhintainen pullo maksoi Budapestin lentokentän Heinemann-puodissa 6.20 € – voisi tässä kuvitella olevan yksi maan potentiaalisista vientituotteista viinien saralla.

Magyar

2013 Gróf Buttler Chardonnay

2013 Gróf Buttler Chardonnay

Lomailin hiljattain ensimmäistä kertaa elämässäni Budapestissa. Tavanomaisten loma-aktiviteettien lisäksi agendallani oli – yllätys, yllätys – oppia tuntemaan maan viinejä, jotka kenties Tokajin makeita lukuun ottamatta eivät tunnu olevan mainstream-tavaraa missään kotimaansa ulkopuolella. Matkaa edeltäneet yritykseni tehdä researchia eivät tuottaneet kehuttavia tuloksia, mutta lopulta aikamme Budapestissa avasi silmäni niin maan tuotannon laajuuden kuin potentiaalinkin osalta.

Melko pian palattuamme Budapestista sain erittäin sitkeän flunssan ja kroonisen kuumeen, joista toivun vieläkin. Onnistuimme kuitenkin viettämään paluumme ja sairastumiseni välillä tuttavapariskunnan kanssa viihtyisän illallisen, jonka kyytipojaksi päädyin korkkaamaan pelkästään reissusta tuotuja pulloja.

Alkuruuaksi väännetyn kermaisen kukkakaalikeiton pariksi valitsin Egerin alueen lievästi tammisen chardonnayn, joka yhdessä tuottajansa kanssa oli yksi matkamme isoimpia löytöjä. Paikallisessa fine dining -laitoksessa lasiin kaadettu viini iski ensimaistannalla niin kovaa, että halusin ehdottomasti ostaa sitä mukaan. Yksikään Budapestin viinikauppa ei kuitenkaan tuntunut sitä myyvän, joten otin spontaanisti sähköpostilla yhteyttä suoraan viinitilan myyntijohtajaan, joka ystävällisesti järjesti meille mahdollisuuden ostaa viinejä budapestilaisesta ravintolasta, joka sattui kuulumaan samaan omistukseen kuin viinitila.

Tuoksu on erittäin runsas, mutta kirkas ja puhdaspiirteinen. Tarjolla on eksoottinen sekoitus omenaa, banaania ja kvitteniä sekä aavistus kuivaa tammea. Yllättävästä, monesti halpoihin viineihin liitettävästä banaanisuudesta huolimatta tuoksu on erittäin miellyttävä ja tyylikäs.

Maku on runsas ja kypsän hedelmäinen, mutta täysin kuiva ja yllättävänkin hillitty aromeiltaan, omaten erittäin hyvän tasapainon ja fokuksen. Alussa maistuu reippaasti keltaista hedelmää (omenaa, sitrushedelmiä), mutta loppua kohti mennessä hiivaiset, mineraaliset ja suolaiset maut ottavat vallan kuin paremmassakin burgundissa konsanaan. Myös lievää mausteisuutta on löydettävissä hyvän hapokkuuden leimaamassa jälkimaussa. Näin tyylikäs tammen käyttö, jossa vaikutus tuntuu lähinnä miellyttävänä tekstuurillisenä lisänä, on aina hatunnoston arvoinen asia. Toimivuus kermaisen keiton kanssa oli odotuksien mukaisesti loistava.

2013 Légli Gesztenyés Riesling

2013 Légli Gesztenyés Riesling

Vaikka sesonki oli jo ohi, nautimme pääruuaksi blinejä. Kumppaniksi valikoitui villi arpa, risukka Balaton-järven nurkilta. Muistelen tuottajaa (Otto Légli) kehuttaneen jossain, mutten kuollaksenikaan muista missä.

Vaikkakin ihan toimiva blinien kanssa, ei tämä riesling hurmannut yhtä kovin kuin Gróf Buttlerin chardonnay. Lievä rikkisyys ei haitannut liikaa muuten puhtaan merellistä ja kirpeän sitruksista, Muscadet-henkistä tuoksua, mutta ilmankin olisi pärjätty.

Suutuntumaltaan viini on yllättävän konsentroitunut, mutta todella tiukkaan kääreeseen pakattu, sisältäen millä tahansa mittarilla aivan massiivisen voimakkaan happorakenteen. Kireyttä ja hermostuneisuutta on ilmiselvästi havaittavissa. Runsas hedelmäisyys taittuu jälkimaussa hiukan happamaksi, joskin miellyttävän puolella pysytään.

En halua dumata viiniä täysin, sillä nuoresta iästä johtuen kyseessä voi hyvinkin olla huono vaihe. Hyviä palasia kuitenkin löytyy ja alkoholikin on kohtuullisella tasolla (12.5 %). Avokki totesi viinin maistuneen huomattavasti paremmalta pari päivää myöhemmin, mutta itselläni ei makuaistia enää tuolloin ollut. Oikealla korkilla suljetun viinin kapselin materiaalista voin mainita sen verran, että ihan huomaamattani viilsin kaksi sormea auki viiniä avatessani, eli varovaisuus on tämän tuottajan viinien kanssa hyvästä.

2005 Sauska Tokaji Cuvée

2005 Sauska Tokaji Cuvée

Sauska on kehuja kerännyt, melko nuori tuottaja, joka tuntuu tuottavan vuosittain hengästyttävän määrän erilaisia viinejä. Tämä hiukan mystisesti brändätty tuote löytyi Budapestin lentokentältä, jonka unkarilaisten viinien valikoima oli erinomainen. Toisin kuin vaikkapa Rooman tai Pariisin kentillä, täältä oli jopa järkevää ostaa muutakin kuin väkeviä.

Nojaan täysin 2003-vuosikerran spekseihin paremman puutteessa, mutta kyseessä on tyypillinen Furmintin dominoiva blendi, missä assistentteina toimivat Hárslevelű ja keltainen Muscat. Vuosikerran 2003 hapot (8.3 g/l) ja sokeri (162 g/l) kuulostavat varsin realistisilta myös tälle herkulle.

Viinillä on eläväinen tumman oranssi väri. Huumaava hunajainen tuoksu tarjoaa superlatiivisen intensiivisen pläjäyksen aprikoosia, jääteemäistä sitruunaa, karvasmantelia, mehiläisvahaa ja botrytistä. Kertakaikkisen pysäyttävä ja vangitseva kokemus.

Maku on ylenpalttisen runsas ja makea, mutta kiitos todella voimakkaiden happojen ja kohtuullisen alkoholiprosentin viini ei käy lähelläkään raskasta, imelää tai velttoa. Huiman konsentroitunut maku hurmaa aprikoosilla, appelsiinilla ja mausteilla, sekä kirkkaudellaan ja eloisuudellaan. Jälkimaku on erittäin pitkäkestoinen, mutta lopetus niin raikas, että viiniä tekee nopeasti mieli kaataa suuhun lisää.

Sauskan Tokaji Cuvée menisi jälkiruuasta heittämällä sellaisenaan. Me kuitenkin yhdistimme sen juustokattaukseen, joka käsitti kymmenen kuukauden ikäisen goudan, kaksi melko kypsää punakittijuustoa, saksanpähkinän sekä wachaulaisen aprikoosihillokkeen. Kombinaatio oli sanalla sanoen täydellinen, eri osien sointuessa yhteen kuin sinfoniaorkesteri. Makuprofiili on omanlaisensa, mutta muuten Sauskan viinissä on paljon samanlaisia elementtejä, mistä pidän Moselin makeammissa viineissä. Mikä kuitenkin on kaikkein mykistävintä, on hinnoittelu tämän viinin osalta vielä Moseliakin (Auslese+) halvempaa. Onni onnessa samalta tuottajalta tarttui mukaan myös 5 puttonyosin Aszú.

Yle Teeman foodie-ilta ja muutamat maistellut viinit

BabetteSeurustelu ja yleinen syventyminen illalliseen häiriintyivät eilen hiukan Yle Teeman ohjelmatarjonnasta. Foodie-teeman pohjalta näytettiin ensin tuore dokumentti (Foodies – The Culinary Jetset) maailmaa kiertävistä ruokabloggaajista ja perään tanskalainen klassikkoelokuva Babette’s feast (Ranskalainen illallinen). Siinä missä ensimmäisen sisältö on helposti arvattavissa, kertoo jälkimmäinen tarinan elämästä 1800-luvun syvästi uskonnollisessa jyllantilaisessa kylässä, huipentuen ylenpalttiseen ranskalaiseen illalliseen.

Ruoka-teemasta huolimatta ohjelmien välinen suuri kontrasti muodostuu ennen kaikkea siitä, että dokumentin päähenkilöt elävät ruualle ja ruuasta, siinä missä yhtä lukuunottamatta elokuvan illallistajat elävät – ainakin puheissaan – pyhästä hengestä, pyrkien parhaimpansa mukaan olemaan nauttimatta – ainakaan näkyvästi – eteen tulevista herkuista ja juomista.

Kumpainenkin ohjelma oli mukaansatempaava ja viihdyttävä, mutta elokuva oli maineensa (parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar) veroinen kokemus, joka vahvan kuvauksen ja hienojen näyttelijäsuoritusten lisäksi kiehtoi viininörttiä (noh, vähän ruokanörttikin) suuresti illalliskohtauksellaan. Itseäni mietityttikin ruokajuoma-aspektin täydellinen puute dokumentissa: kukaan bloggaajista ei maininnut sanallakaan ruuan ja juoman symbioosista, mikä toki omalla kohdalla on kaikki kaikessa, mitä ravintolaelämyksiin tulee. Elokuva oli tämän suhteen toista maata. Jokainen ruokalaji sai ansaitsemansa nestemäisen kumppanin, kuvan kenraalin tunnistaessa sokkona peräperään amontillado-sherryn, vuoden 1860 Veuve Clicquot’n ja Clos Vougeot’n, alaikäisen tarjoilijapojan tavatessa konjakkipullon etiketistä sanat Vieux, Fine ja Champagne.

Babette’s Feast on ehdottomasti katsomisen väärti elokuva sitä vielä näkemättömille. Jopa siinä määrin, että koin taas hetkellisesti hieman lievempää tuskaa Yle-verosta, mitä ei ole tapahtunut sitten True Detectiven. Vastaiskuna foodie-dokumentin välinpitämättömyydelle viinien suhteen, jaan nyt viimeisimmät mainitsematta jääneet viinifiilistelyt, jotka toki tuli koettua ruokailun yhteydessä.

2009 René Muré Gewurztraminer Vorbourg Vendanges Tardives

2009 René Muré Gewurztraminer Vorbourg Vendanges Tardives

20150401_204948Lämpimän vuoden vendanges tardives -gewurztraminerin olettaisi olevan melkoisen konsentroitunutta tavaraa, varsinkin tuottajan moelleux-indikaattorin perusteella, mutta maku todisti toisin. Syvänkeltainen viini kyllä tuoksui juuri siltä, mitä odottaisikin: kypsä ja parfyyminen, täynnä litsiluumun, ruusun terälehtien, hunajan ja mehiläisvahan aromeja.

Maku oli kuitenkin yllättävän jämäkkä ja kompakti, ei juuri lainkaan öljyinen tai raskas. Tuoksun mukainen makumaailma sai lisäpotkua leimallisesta mausteisuudesta, joka veti etenkin jälkimakua melko kuivaksi, tehden tästä melkoisen helposti sippailtavan jälkiruokaviinin. Kovin kompleksinen tai syvällinen kokemus tämä viini ei ole, mutta erittäin lajikeuskollinen ja hyvin tehty, sekä hyvä kumppani hieman miedommille juustoille (Bleu d’Auvergne onnistui lievästi kyykyttämään).

2008 Fontodi Chianti Classico

2008 Fontodi Chianti Classico

Fontodin perus-CC on ollut skenen suosikkejani jo muutaman vuosikerran ajan eikä 2008 tee laadullista poikkeusta, lievän tyylillisen kylläkin. Fontodi vaatii aina hiukan enemmän kypsytystä kuin kategorian muut viinit, mutta mielestäni reilun kuuden vuoden ikä alkaa jo olla melko passeli korkkaukselle.

Tunti karahvissa ja tuoksu on täyttä dimangia: klassinen, karismaattinen ja intensiivinen, varustettuna runsaalla hapankirsikalla ja nahalla, sekä yllättävän tuntuvilla tallinnurkkaisilla ja volatiilisilla aromeilla. Aivan varmasti joku hilloisempien viinien ystävä voisi tästä pelästyä ja luikkia pakoon, mutta Musar-fanit olisivat todennäköisesti hyvin innoissaan.

Rutikuiva, puhtaan kirsikkainen makumaailma on mitä tyypillisintä laatu-Sangiovesea, mutta tekstuuri on se asia, joka erottaa tämän viinin massoista. Rakenne ei ole missään nimessä kevyestä päästä, mutta silti suutuntuma on paradoksaalisen satiinimainen. Melko täyteläinen ja kypsän hedelmäinen viini onnistuu olemaan hyvin kirkas ja ryhdikäs, sekä ihan perhanan herkullinen. Fantastinen kumppani karitsan sisäfileelle ja arvokas muistutus siitä, että Fontodia pitäisi aina löytyä kaapista muutaman pullon verran.

2011 Domäne Wachau Riesling Smaragd Singerriedel

2011 Domäne Wachau Riesling Smaragd Singerriedel

Tämä kuuluisan palstan risukka vakuutti kaksi vuotta sitten tilalla käydessä. Maistelimme todella paljon talon tuotantoa, mutta tämä oli se viini, jonka ehdottomasti halusin mukaani. Nyt joudun nöyrästi myöntämään, että sorruin valitsemaan vaikuttavimman, muttei varmastikaan parhaimman viinin. Ellei sitten viini ole huonossa vaiheessa elinkaartaan tai kärsinyt kuljetuksesta, taivaankappaleet huonossa järjestyksessä tai…

Alussa lievästi pirskahteleva viini tarjoaa tuoksuosastolla varsin kypsässä muodossa persikkaa, persikan kiveä, sitruunaa ja mehiläisvahaa, sekä hieman kukkaista vibaa. Yltiöhedelmäisessa paketissa on ”lämmin” fiilis, josta en diggaa sitten ollenkaan, mutta ainakin aromien kirjo on vaikuttava laajuudessaan.

Paletilla viini on tutussa hengessä kypsän hedelmäinen ja suuntäytteisen runsas, sekä jälkimaun osalta hieman alkoholin (13.5 %) lämmittämä. Jäännössokeria ei varmaankaan paljoa löydy, mutta hedelmän kypsyys yhdessä korkeahkon alkoholin kanssa luovat epämiellyttävän makeuden tunteen. Happoja on reilusti, raikkautta ei niinkään. Yleisfiilikseltään viini ei ole täysin tasapainoinen saati kovin miellyttävä, eikä asiaa auta tarjolla ollut ihan maistuva lohimedaljonki. Kahden vuoden takainen kokemus oli kovin erilainen, mutta aina ei voi voittaa.

2006 Fattoria Selvapiana Chianti Rùfina Riserva Bucerchiale

2006 Fattoria Selvapiana Chianti Rùfina Riserva Bucerchiale

Laadukkaiden italialaispunkkujen voittokulku sen kuin jatkuu. Tämä vietti karahvissa jopa kaksi ja puoli tuntia, joskin loisti jo alkumetreiltä lähtien.

Tummanpunainen viini päästää lasissa paljon valoa lävitseen, mikä on aina lupaava merkki. Alue- ja lajiketyypillinen tuoksu tarjoaa kauniissa muodossa kypsää hapankirsikkaa, tervaa ja savua, sekä hentoa makeaa sienimäistä meininkiä, mikä tasapainottaa kivasti muutoin hyvin kuivaa ja karheahkoa aromimaailmaa. Tämä astetta omaleimaisempi vivahde tekee Bucerchialen tuoksusta selkeästi keskivertoa kiinnostavamman ja tuoksuteltavamman.

Suutuntuma on yllättävän kepeä ja ilmava, mutta kaukana ohuesta. Tarjolla on samanlaista räjähtävän mehukasta, eloisaa ja energistä meininkiä, jota tyypillisesti löytää lähinnä parhaista alkuviiniskenen Beaujolais-vinkuista, mutta silti homman nimi on päivänselvästi toscanalainen Sangiovese. Happoja on paljon ja hieman rakeiset tanniinit tarraavat tuntuvasti, mutta silti viini tuntuu hellivän suuta ja soljuvan alas kuin paraskin real ale.

Reippaasti punertava sisäfile ja Appenzeller Extra olivat molemmat loistavia kumppaneita Bucerchialelle, mutta aivan yhtä innolla sitä litkii sellaisenaan. Avokki oli eri mieltä, mutta omaan suuhuni tämä maistuu vielä Fontodiakin paremmin, päästen samalle tasolle Montevertinen viinien kanssa, mitä tulee Sangiovesen klassisimpaan olemukseen.