2011 Bartolo Mascarello Barbera d’Alba

2011 Bartolo Mascarello Barbera d'Alba

Maistettuani kaksi kuukautta sitten parasta Barberaa evör, olen sittemmin nähnyt koko rypälelajikkeen uudessa valossa. Mikäli tämä uudestisyntynyt innostus ei olisi riittävä syy pullon korkkaamiselle, aiheuttaa tulevan kesäloman visiitti Piemonteen yhtä lailla kiinnostusta alueen viinien fiilistelyyn, lajikkeesta riippumatta.

Em. Giuseppe Rinaldin tapaan on Bartolo Mascarello erittäin pienillä tilaomistuksella varustettu traditionalisti. Korkean laadun ja perinteisen valmistusfilosofian ohella tila on päätynyt historiankirjoihin vuoden 1999 Barolollaan, jonka etiketissä komeilee teksti ’No Barrique No Berlusconi’. Paperilla siis kuulostaa tuottajalta makuuni, mutta kuinka mahtaa olla tilan Barberan laita noin käytännössä?

Alku ei ollut hyvä. Tuoksun tummaa kirsikkaa peitti – lähestulkoon tukahdutti – paksu tuhkan ja suklaan sävyinen kerros, joka tuntui jotenkin…väärältä. Maussa oli paljon samaa, kera hieman epämiellyttävän lakritsisuuden. Aluksi silkkinen suutuntuma muuttui äkillisesti runsaiden happojen ja tanniinien iskiessä kakkosnelosen lailla vasten kasvoja, johtaen lähes brutaalin kuivaan ja tuntuvan bitteriseen jälkimakuun. Yllättäen melko runsas viini kuitenkin toimi ihan kohtuullisesti pitkään hauduttelemani ragùn kaverina.

Selkeää kehitystä tapahtui kuitenkin jäljelle jääneessä puoliskossa jo toiseen päivään mennessä ja nyt kolmantena päivänä jämiä mutustellessani täytyy todeta, että ensimmäisten parin tunnin suoritus ei missään nimessä kertonut koko tarinaa viinistä. Barberan kypsytyspotentiaalista tai juomisikkunoista ei juuri lätinää kuule, mutta tämä tapaus pistää asiaa pohtimaan.

Tuoksun aiemmin tukahdutettu hedelmä on ajan mittaa selkeästi alkanut puskea läpi tuhkasuklaakuoresta. Makumaailma ml. suutuntuma on muuttunut selvästi tasaisemmaksi ja lempeämmäksi ja hedelmä on kirkastunut merkittävästi. Tätähän voi jo juoda ilman ruokaa! Ilmiselvästi kyseessä on ihan omanlaisensa Barbera, jonka rakenne aiheuttaa tarpeen pidemmälle kypsyttelylle, siinä missä moni Barbera varmasti juodaan pois jo huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa.

Mieleen tulee jonkinlainen Beaujolais-henkinen vastakkainasettelu, jossa tämä edustaa Moulin-à-Vent-tyylistä rotevaa osastoa ja Giuseppe Rinaldin Barbera vaikkapa hiilihappokäymisellä valmistetun Morgonin tyyliä. Molemmat ansaitsevat ehdottomasti olla, elää ja hengittää, mutta mitä tulee omiin mieltymyksiini, on peli selvä. Siitäkin huolimatta olen iloinen, että tämä maineikkaan tuottajan versio tuli kokeilluksi.

Road trip 2014 – Chablis

20140824_150805Alsacen jälkeen oli edessä vajaan neljän tunnin ajo kohti valkoviineistä kenties kuuluisimman synnyinkotia, Chablis’ta. Reitti kulki läpi Beaunen kaupungin ulkoreunan, mutta tankkaamista lukuun ottamatta emme tässä Pinot Noir’n kehdossa pysähtyneet. Kahden maineikkaan viinikaupungin välillä oli ajoa vielä kohtuulliset 134 kilometriä, eli ei ihme, että kaupunkien viinit eivät ole kovin samasta puusta veistettyjä.

20140824_145659Emme malttaneet syödä matkalla lainkaan lounasta, joten perillä harmaassa ja koleassa Chablis’ssa hyökkäsimme samoin tein…erittäin marginaalisella ruokatarjonnalla varustettuun laitokseen. Signé – tai nykyään kaiketi S.Chablis – on uudehko viinibaarin ja -kaupan kombo, joka tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua alueen vähemmän tunnettujen tuottajien viineihin. Välittömässä läheisyydessä sijaitsevat Larochen, Chablisiennen ja Brocardin liiketilat, joten näen varsin positiivisena, että myös pienemmät tuottajat ovat edustettuna kaupungin/kylän ytimessä.

20140824_140333

2011 Domaine Hamelin Chablis Premier Cru Vau Ligneau & Dominique Gruhier Chablis Premier Cru Montée de Tonnerre

Ruokatarjonta ei tosiaan kata muuta kuin erilaisia terriinejä lasipurkeista tarjoiltuna sekä juustolajitelman, jonka kylkiäiseksi saa kelvollista patonkia. Nämä appeet osoittautuivat kuitenkin mainioiksi naposteltaviksi viinien maistelun juonnin ohessa. Hinnat näyttävät nyt hieman nousseen, mutta visiitillämme oli hinnoittelu vähintäänkin kohtuullisella tasolla, lasillisen Premier Cruta maksaessa 5 € ja lasillisen Grand Cruta 8 €. Nämä täysin vieraiden tuottajien viinit yllättivät molemmat intensiivisyydellään ja rotevuudellaan. Muistaakseni Gruhier oli yllättävänkin tamminen Chablis’ksi, mutta runsaan mineraalisvetoinen ja voimakashappoinen viini yhtä kaikki. Kaiken kaikkiaan meininki vaikutti siltä, että asiakkaille halutaan tarjota hyvää. Kolmekymppinen tarjoilijaheppu oli erittäin innostunut ja persoonallisen eläväinen, tuoden pöytäämme jatkuvasti lisää patonkia ja tiedustellen useaan otteeseen fiiliksiämme.

Laseittain myytävien viinien lisäksi ovat kaikki baarin putiikissa myytävät pullot korkattavissa kympin lisähintaan. Valikoima on melko laaja, joskin keskittyen pitkälti vähemmän tunnettuihin tuottajiin. Jostain kumman syystä hyllyiltä löytyi myös chileläinen Carmenere…

20140824_15291220140824_150818 20140824_150921Ensimmäisenä iltana ruokailimme pääkadulta katsottuna hieman syrjäisessä Le Bistrot des Grands Crus -ravintolassa. Chablis ei varsinaisesti ole sunnuntai-iltana pullollaan avoinna olevia ravintoloita, mutta tämä Hostellerie des Clos -ravintolan rennompi puoli oli sitä ja houkutteli kovasti huokean hintatasonsa ja hyvän viinilistansa ansiosta.

2010 François Raveneau Chablis

2010 François Raveneau Chablis

On se hassua. Useimmiten jos ravintolan viinilistalla komeilee Raveneaun nimi, on syytä valmistautua pulittamaan roimasti oravannahkoja, jotta korkki aukeaisi. Kasuaalissa bistrossa Chablis’ssa sen sijaan ero paikallisen osuuskunnan vastaavaan viinin hintaan on lähinnä nimellinen. Sitäkin hauskempaa onkin sitten nähdä tämän osuuskuntaviinin aukeavan viereisessä pöydässä samaan aikaan, kun itse olen antautumaisillani täysin alueen ehdottoman ykköstuottajan viinin vietäväksi.

Odotin tältä Raveneaun kylä-chablis’lta jotakuinkin samanlaista meininkiä kuin mitä Vincent Dauvissat’n vastine tarjosi ennen matkaa. Odotukseni osoittautuvat sikäli vääriksi, että tätä ei ilmiselvä tammi hallitse. Muutoin kyseessä on omassa kategoriassaan täysin superlatiivinen viini, joka tarjoaa matalalla 12.5 % -alkoholilla aivan tajuttoman tekstuurin ja mitä klassisimman Chablis-makumaailman täysin ennen näkemättömällä rungolla varustettuna. Suutuntuma muistuttaa tiiviydeltään ja kiinteydeltään jopa punaviiniä, ollen kuitenkin paljon raikkaampi ja linjakkaampi kuin vaikkapa Rhônen alueen huippuvalkkarit. Maku on rutikuiva, ikenissä tuntuvan intensiivinen ja täysin vailla läskiä, mutta silti jokainen huikka on hyvin, hyvin nautinnollinen. En saa usein paremmistakaan Chablis’sta sitä vibaa, että kypsyttelylle olisi pahemmin tarvetta, mutta tämä viini rakenteensa ja tasapainonsa ansiosta tuntuu ilmiselvältä pitkän matkan juoksijalta.

20140824_193604 20140824_193808Päivän kalaspesialiteetti ei auennut meille nuoren tarjoiljan kuvailusta sitten mitenkään, mutta niin kävi, että eteen tuotiin kokonainen pata. Vielä hyvin koossa pysyvät fileet eivät ilmeisesti olleet viettäneet kovin pitkää aikaa tässä höyryävän kuumassa, runsaasti kermaa ja juustoa sisältävässä sopassa. Kokonaisuus oli sanalla sanoen rustiikkinen ja varsinainen oppikirjaesimerkki lohturuuasta. Komponentit sikäli kaikki olivat Chablis-ystävällisiä, mutta kuumuus hieman haittasi paritusta. Keiton jäähtyessä kombo toimi jo paremmin, mutta kaikki tämä oli toissijaista sille nautinnolle, mitä sain ihan pelkästä viinimme sippailusta.

20140824_200529Mustaherukkakakku oli tarjoilijan lupausten mukaisesti aivan fantastisen herkullinen. Happamuus ja täyteläisyys olivat upeasti balanssissa ja taas kerran sain hyvän muistutuksen, että Ranska jos joku on jälkiruokien luvattu maa.

20140824_154350 20140824_154845 20140824_155258Chablis on koruton, mutta kaunis. Poissa ovat Alsacen isojen kylien matkamuistopuodit ja geneeristä choucroutea kaupittelevat tusinaravintolat. Harmaa sää saattoi vaikuttaa, mutta muiden turistien määrän laskemiseen ei tarvittu ylimääräisiä käsipareja. Avokki olisi kyllä kaivannut sitä parempaa säätä, mutta muuten viihdyimme Chablis’ssa erittäin hyvin. Hiljaisia katuja pitkin dallailu oli mitä seesteisintä ajanvietettä.20140825_174045 20140825_174056 20140825_174130Kuulut Grand Cru-tarhat sijaitsevat kaikki kaupungin välittömässä läheisyydessä. Niiden jyrkkyys ei vedä vertoja monelle muulle valkkarialueelle, mutta silti se jokin maaginen viba täälläkin on.

20140825_185725 20140825_190715 20140825_205322Tripadvisorin listauksessa on Chablis’n ykkösravintolana – mitä todennäköisimmin täysin ansaitusti – matkamme aikoihin vasta muutaman kuukauden ikäinen Au Fil du Zinc. Uskaltaisin veikata, että mistään päin maailmaa ei ole mahdollista löytää parempaa Chablis-viinien listaa.

20140825_192806

2010 François Raveneau Chablis 1er Cru Butteaux

Luokituksen noustessa saman tuottajan viineissä yleensä konsentraatio kasvaa. Ei kuitenkaan nyt. Raveneaun Butteaux (sama vuosikerta kuin aiempi, eli 2010) on ennen kaikkea elegantimpi ja eteerisempi kuin edellisen illan kyläviini, sekä juotavuudeltaan vieläkin korkeammalla tasolla. Tuottajan leima on selkeästi sama – kenties viinit ovat jopa identtisesti käytetty/kypsytetty – mutta tarhan laatu tulee päivänselvästi esille tässä hienostuneessa ja tavallaan jopa herkässä, übermineraalisessa viinissä. Minkäänlaista ärhäkkyyttä tai kulmikkuutta siinä ei ole, eikä edes nuoresta iästä huolimatta kireyttä. Happorakenne on upea.

20140825_19325920140825_193230 Alkuun avokki otti Chablis-klassikon ja minä jotain ihan muuta. Trois tomates kuulosti siltä, että nyt on pakosti jotain hyvää väkerretty ja näinhän se oli. Liekö syynä tomaattien hyvät kasvuolosuhteet tai taikuriviljelijät, mutta intensiivisen makeita makuja oli annos täynnä ja avokin annoskateus oli väistämätön vaikkei omastaan, viinin kanssa erittäin hyvin mätsäävästä kinkkuannoksestaan sinänsä pahoillaan ollutkaan.

20140825_195057Pääruuaksi tilaamani viiriäistä kantarellien kera oli yksi herkullisimpia annoksia, mitä Ranskassa olen syönyt. Erittäin mureaa ja mehukasta lihaa, kruunattuna hyvin maukkaalla paistoliemellä.

Aina tasokasta palvelua ja viihtyisää, puheensorinan täytteistä ilmapiiriaan myöten on Au Fil du Zinc aivan loistava illallispaikka. Loppuillasta talo oli täyteen pakattu ja hyvä meininki tuntui ulottuvan jokaiseen pöytään. Jos nyt menisin Chablis’hin uudelleen, voisin ongelmitta illallistaa täällä useampinakin iltoina. Viinilista ainakin vaatisi syvällisempää tutustumista…

20140826_135157Chablis’sta lähtiessämme vierailimme Auxerren kaupungissa, joka ei hienosta jokimaisemasta huolimatta ihan kauheasti sytyttänyt. Fiilikseen vaikutti tosin paljolti erään vahvasti suositellun viinikaupan varsin kuolleelta vaikuttava olotila.20140826_135958 20140826_144448Tyhjin käsin emme silti Auxerresta poistuneet, sillä Les Agapes -niminen viinikauppa oli varsin elossa. Tarjolla olisi ollut timanttinen mahdollisuus tankata hienoja viinejä suoraan omaan astiaan, mutta koska emme moista olleet osanneet varata mukaan, jouduimme tyytymään valmiiksi pullotettuihin tuotteisiin.

Ihan tarkoituksella en kaupan koko tarjontaa seulonut läpi, mutta jonkinasteinen alkuviinipainotus valikoimassa tuntui olevan, joskin myös tavanomaisempaa tavaraa löytyi. Asianmukaisen mittavan Chablis-tarjonnan ohella silmään pisti laaja kirjo Jean-François Ganevat’n erittäin haluttuja viinejä. Palvelu oli asiantuntevaa ja innokasta ja mieli olisi tehnyt ostaa useampia laatikollisia. Jos vain ei olisi vielä ollut luvassa shoppailua Sancerressa, Montlouis’ssa, Champagnessa ja Bernkastel-Kuesissa!

2012 Isabelle et Denis Pommier Chablis 1er Cru Côte de Léchet

2012 Isabelle et Denis Pommier Chablis 1er Cru Côte de Léchet

Ostin vajaa vuosi sitten laatikollisen Chablis’ta itse pääkallonpaikalta. Ravintoloita lukuun ottamatta missään ei vastaani kävellyt ikonisten Raveneaun tai Dauvissat’n (tai edes tämän lähisukulaisen Tribut’n) pulloja, joten tyytyminen oli vähemmän arvostettuihin, mutta kuitenkin erinäisissä yhteyksissä kehuttuihin nimiin. Yksikään ostetuista viineistä ei ollut huono, mutta tämä viimeinen osoittautui heittämällä parhaaksi.

Pommier’n viinit on jo muutaman vuoden ajan tuotettu täysin orgaanisesti, käymisen tapahtuessa villihiivoilla. Ennen 12-18kk kestänyttä sakkakypsytystä kävi toinen puolisko tästä viinistä tammitynnyrissä, mitä en näe nykyään yhtään niin negatiivisena asiana kuin aiemmin. Viiniä minulle suositellut rouvashenkilö kertoi sen olevan ”trés minéral”, mikä sinetöi kaupan välittömästi.

Aluksi tuoksussa juuri riittävän häiritsevässä määrin tuntunut rikki katosi hengittelyn aikana, minkä koin aiempien kokemuksien pohjalta jonkinmoiseksi lottovoitoksi. Tapahtuneen jäljiltä tuoksu olikin sitten sanalla sanoen upea, yhdistellen kalkkikivisiä ja merisuolaisia aromeja miedompiin savuisiin, pähkinäisiin ja tammisiin aromeihin. Vaikka hedelmää – lähinnä vihreää omenaa ja persikan kiveä – on myös läsnä, ei kirpeän ja suolaisen tuoksun pointti ole hedelmäisyys laisinkaan ja enpähän ole siitä lainkaan pahoillani. Lievästä alueen pientuottajille tyypillisestä tammesta huolimatta olen vahvasti sitä mieltä, että nyt ollaan Chablis’n ytimessä.

Maku on yllättävän konsentroitunut, mutta happoja löytyy niin runsain mitoin, että yleisfiilis on klassisen teräksinen. Erittäin jämäkkä tekstuuri itsessään lunastaa viinin 1er Cru -statuksen vakuuttavasti. Merisuolaiset, hiivaiset ja kiviset aromit dominoivat, mutta myös raikasta omenaista hedelmää ja mehiläisvahaa löytyy reilusti. Paradoksaalisesti viini tuntuu samaan aikaan jännittyneeltä ja ilmavalta. Happojen ryydittämä erittäin pitkäkestoinen jälkimaku on mausteinen, kivinen ja rutikuiva, tuntuen syvällä ikenissä. Juotavuus on sitä luokkaa, että päätän pian hakea pullon pysyvästi ruokapöytään.

Arvoin aluksi kapean, melko pienivetoisen valkkarilasin ja massiivisen, leveän Bourgogne-lasin välillä. Loppupeleissä oli kuitenkin päivänselvää, että jälkimmäinen oli selkeästi parempi vaihtoehto, viinin kukoistaessa siinä aivan eri tavalla. Iso lasi vaatii mielestäni viiniltä enemmän, mutta Pommier’n Côte de Léchet ottaa tilan haltuun kuin mikäkin mestari areenalla. Raveneaun viineihin vertaaminen saattaa olla lähes jumalanpilkkaa, mutta selkeästi saman tyylin (hyvä terroir + virtuoosimainen tammen käyttö + omaa luokkaansa oleva suutuntuma) edustaja tämä viini on. 16.5 euron pullohinnalla en epäröisi, mikäli ilmaantuisi tilaisuus ostaa lisää pulloja kaappiin.

Pulloja kuluneilta kuukausilta

2011 Gróf Buttler Egri Kékfrankos Szarkas

2011 Gróf Buttler Egri Kékfrankos Szarkas

Kuten aina ennenkin, on kesän ja loppukevään aikana tullut nautittua lukuisia viinejä, jotka eivät syystä tai toisesta ole päätyneet blogiin. Osa laatunsa takia, osa siksi, ettei sosiaalinen tilaisuus ole rohkaissut tekemään muistiinpanoja. Lähes jokaisesta hetkestä jää kuitenkin jotain mieleen, jotta viinistä voi mainita sanasen osana isompaa koostehenkistä postausta. Here! We! Go!

Syvä, tumman sinipunainen viini omaa intensiivisen verta muistuttavan tuoksun, joka tarjoaa tummaa metsämarjaa sekä lihaisia ja lievästi vegetaalisia aromeja. Maku ei ole ylettömän konsentroitunut, mutta pureskeltavan tiivistä tummaa hedelmää löytyy reippaasti ja tanniinit tarraavat miellyttävän vahvasti. Synkkyydestään huolimatta viini on freesi ja ryhdikäs ja sitä juo hymyssä suin pihvin kyytipoikana. Blaufränkischin sanotaan usein muistuttavan Syrah’ta ja tämä viini viekin ajatukset Pohjois-Rhôneen vadelmaisilla, kirsikkaisilla, pippurisilla ja mineraalisilla mauillaan. Todella tyylikäs unkarilainen punkku, jossa ei tippaakaan maistu yliyrittäminen.

2010 Domaine de la Pépière Muscadet de Sèvre-et-Maine Chateau Thébaud Clos des Morines

2010 Domaine de la Pépière Muscadet de Sèvre-et-Maine Chateau Thébaud Clos des Morines

Hiivan, mineraalien ja greipin väritteinen tuoksu omaa yrttisiä ja laktisia viboja. Lajissaan hyvinkin runsas ja täyteläinen viini sisältää voimakkaat, mutta hiukan piilosilla olevat hapot sekä lievän pirskahtelevuuden. Alkoholi (12 %) tuntuu lievänä lämpönä, joka on etenkin tässä viinityylissä itselleni pitkä miinus. Makumaailma on miellyttävän neutraali, koputellen vegetaalisuuden porteilla. Intensiivisellä viinillä on melko tuntuva, viipyilevä presenssi; lasi ei tyhjene läheskään samaa tahtia kuin Les Gras Moutonsin tai Clos des Briordsin kohdalla. Paritus paistetun lohen kanssa on hyvä, mutta tavallista kypsempi Brillat-Savarin tappaa viinin täysin. Juotavuus ei ole sitä tasoa, mitä laatutuottajan Muscadet’lta toivoisi.

2012 Daniel Bouland Côte de Brouilly Cuvée Mélanie

2012 Daniel Bouland Côte de Brouilly Cuvée Mélanie

Daniel Boulandin 2012 Chiroubles oli viime vuoden keväällä haastava ja melko niukasti palkitseva tapa tutustua sekä tuottajaan että vuosikertaan. Sen vuoksi päätin korkata tuottajan toisen kaapissani maanneen viinin hetkellä, jossa viini ei olisi millään tapaa pääroolissa. Päätös osoittautui oikeaksi, sillä hieman lisää ikää kerännyt viini palveli varsin asiallisesti juhannuspöydässä.

Tuoksu on hieman reduktiivinen, mutta muutoin puhdas ja raikas, kera houkuttelevan, kirpeähkön punaisen hedelmän ja lievän kukkaisuuden. Hapokas maku on odotetusti kevyt, mutta huomattavasti Chiroubles’ta kiltimpi. Helpon juotavuuden ja ruokaystävällisyyden takia homma pelittää niin makkaran, erinäisten kalojen kuin salaatinkin kanssa. Viiniin ei kiinnitä juuri huomiota, mutta lasit tyhjenevät tasaista tahtia, joten kokonaisuutena homma on menestys. Jatkossa pyrin kyllä Beaujolais’n kohdalla välttämään tätä vuosikertaa, vaikka otantani ei järisyttävän suuri olekaan.

2011 Domaine de Bablut Anjou-Villages Brissac

2011 Domaine de Bablut Anjou-Villages Brissac

Tämä 70 % Cabernet Franc-30 % Cabernet Sauvignon -blendi tuli hankittua puhtaasti heräteostoksena. Aion jatkossa tehdä vähemmän heräteostoksia.

Pitkän ilmaamisenkin jäljiltä niukka tuoksu tarjoaa tylysti dominoivaa kirkasta mustaherukkaa, joka jättää jonkin verran tilaa kosteiden lehtien, kivien ja raudan aromeille. Maku on askeettisen kuiva ja tarraavan tanniininen; korkea hapokkuus elävöittää meininkiä jossain määrin. Makumaailma on puuduttavan yksiulotteinen: lehtimäinen, mustaherukkainen hedelmä on kaikki, mitä intensiiviselläkään purskuttelulla tästä saa irti. Tiettyä mehukkuutta on mitä tylsimmällä tapaa lajikeuskollisessa viinissä, mutta tanniinien tiukka puristus vie jälkimausta viimeisetkin hedelmän rippeet.

20150711_205151Onni onnettomuudessa kehnon punkun ohella pöydästä löytyi kaikkien aikojen ensimmäinen kypsentämäni flank steak. Kohtuuhinnalla K-kaupan tiskiltä irronnut pala osoittautui reippaasti punertavaksi jätettynä erittäin mehukkaaksi ja todella hyväksi vastineeksi rahalle. Tätä lisää, mutta paremman viinin kanssa!

2013 Gróf Buttler Egri Csillag

2013 Gróf Buttler Egri Csillag

Tiedetään, tiedetään. Taas yksi Muskat Ottonelin, Pinot Blancin, Királyleánykan, Leánykan ja Szürkebarátin sekoitus. Tätä maistettiin jo Budapestissa Kogart-ravintolassa, joten sikaa en ollut ostanut säkissä. Vaikuttavalla Andrássy-kadulla sijaitsevaa ravintolaa voi muuten hyvillä mielin suositella lounaspaikaksi.

Tuoksu on erittäin alleviivatusti kukkainen ja eksoottinen, sekoittaen tyylikkäästi seljankukan, hunajamelonin ja litsiluumun aromeita. Keskitäyteläinen maku on raikas, yhdistellen tuoksun aromeita selkeään päärynäisyyteen. Kokonaisuus muistuttaa paljolti keskivertoa selkeästi hapokkaampaa kuivaa Muscatia. Lievä lämpö hedelmässä ei rajoita lainkaan helposti lähestyttävän viinin dokabiliteettia tai toimivuutta grillatun broilerin ja wokkivihannesten kanssa. Erittäin alhainen hinta huomioiden valittamisen varaa ei yksinkertaisesti ole, vaikkei kyseessä olekaan mikään tajunnanräjäyttäjä.

2008 Weingut Günther Steinmetz Brauneberger Juffer Riesling Auslese *

2008 Weingut Günther Steinmetz Brauneberger Juffer Riesling Auslese *

Vuoden 2008 makeammat moselilaiset ovat poikkeuksetta hurmanneet tähän asti, mutta tämä kehutun tuottajan yksitähtinen sekä jätti toivomisen varaa, että herätti kysymyksiä. En lainkaan tykkää spekuloida viinin olevan ”vain huonossa vaiheessa elinkaartaan”, mielummin otan sen sellaisena kuin se on, mutta myönnettäköön, että aika saattoi olla väärä tämän viinin korkkaamiselle. Ainakin, mikäli uskoo Mosel Fine Winesin kuvaukseen alueen viinien juomisikkunoista. Tai sitten se ei vain ole kovin hyvä Auslese.

Kirpeä, melko kukkainen tuoksu paljastaa alueellisen alkuperän välittömästi. Sekoituksesta löytyy persikkaa, päärynää ja mehiläisvahaa sekä hiukan botrytistä. Syötävän herkullisista aromeistaan huolimatta tuoksusta jää puuttumaan se jokin. Kenties maaperän leima on kateissa?

Maku on erittäin konsentroitunut ja tiivis. Ei varsinaisesti raskas, muttei myöskään lähelläkään alueen parhaiden viinien lasermaisuutta/teräksisyyttä. Hapot tuntuvat olevan olemassa, mutta piilossa jossain syvällä konsentraation alla. Jalohomeesta vapaata, ”puhtaan” makeaa hedelmää on tarjolla massiivisin mitoin, mutta tarvittavaa rakennetta tai energisyyttä ei ole, jotta kokonaisuus olisi balanssissa. Fokus on pahemman kerran hakusessa ja voi vain arvailla, josko lisäkypsytys toisi harmoniaa viinille.

Laherte Frères Champagne Les Grappes Dorées Brut Blanc de Blancs

Laherte Frères Champagne Les Grappes Dorées Brut Blanc de Blancs

Parin viikon takaisen ”sinihomeisen” blanc de blancsin jälkeen korkkasin hyvillä mielin toisen saman lajityypin edustajan samalta tuottajalta. 2013 lokakuussa korkinvaihdon kokenut viini sisältää 70 % yhtä vuosikertaa (2010?) ja loput reserviviinejä. Teräksessä käynyt viini on kokenut osittaisen malolaktisen käymisen ja siihen on lisätty sokeria ”7-9 g/l”. Ruotsalaisen samppanjabloggaajan suosituksesta korkkasin pullon pari tuntia ennen illallista, joskin olen hieman skeptinen sen suhteen, miten suuri vaikutus tällä hengittelyllä on voinut olla pullon ollessa lähes täysi.

Viiniä tuoksutellessa valtaa sieraimet ensimmäisenä mitä selkein meri-ilman tuulahdus. Seuraavaksi aromeista erottuvat hienoinen hiivaisuus, freesi vihreä omena ja lievä paahtoleipä sekä viimeisenä savuisuus, joka tuntuu voimistuvan aterian aikana kaikista selkeiten. Aromeja leimaa tietynlainen puhtauden tunne, joskin kaikista selkeäpiirteisin tuoksu tämä ei ole. Teknologiavertauksena värit ovat kauniit ja kirkkaat, mutta tarkkuus on SD:tä HD:n sijaan.

Lempeä, kermainen kuohu paljastaa altaan viinimäisen ja rapsakan suutuntuman. Makumaailma on erittäin primäärinen, mutta puhdas: vihreää omenaa, mineraaleja ja kalkkikiveä. Hapokkuus hyökkää herkullisen terävänä, mutta jännite ei kanna loppuun saakka. Paperilla kohtuullinen sokerinlisäys tuntuu maussa lievänä, mutta erittäin epätoivottuna makeutena, joka tässä genressä rokottaa pisteitä erityisen paljon. Viini kärsii hienoisesta pehmeydestä ja jonkinasteisesta fokuksen ja leikkaavuuden puutteesta, joskin sen vahvuudet ovat samalla kiistattomat. En tiedä olisiko pelkkä matalampi sokerin määrä johtanut autuuteen, mutta tällaisenään Les Grappes Dorées (kultaiset rypäletertut) ei pärjää kilpailussa saman hintaluokan muita nimekkäitä Côte des Blancs -edustajia vastaan.

2011 P. Dubreuil-Fontaine Père & Fils Pernand-Vergelesses 1er Cru Clos Berthet

2011 P. Dubreuil-Fontaine Père & Fils Pernand-Vergelesses 1er Cru Clos BerthetKorkkaan pullon tammista valkoviiniä lähes yhtä usein kuin katsastutan auton, mutta jos jokainen tapaus olisi yhtä positiivinen kuin tämä – ainoa vuoden 2013 tilavierailultamme mukaan tarttunut valkkari – saattaisivat taipumukseni olla erilaiset. Pernand-Vergelesses ei ole Bourgognen kylistä seksikkäimpiä, mutta yhtäläisyydet tämän viinin ja Corton-Charlemagnen välillä olivat ilmiselvät niin tilalla maistettaessa kuin kotioloissakin litkittynä. Clos Berthet on monopolitarhana Dubreuil-Fontainen jonkinmoinen ylpeys, vaikkakin vain valkoinen versio saa kantaa Premier Cru -leimaa.

Tuoksusta noteeraa ensimmäisenä kuivan tammen, lievän pähkinäisyyden sekä tyylikkään vihermintun aromin. Missään ylituotetuissa sfääreissä ei liikuta, sillä meininki on kauttaaltaan hyvin harmonista ja eleganttia, selkeän omenan ja astetta hieman trooppisemman hedelmän ilmaantuessa ajan myötä myös framille. Aromien herkullisuuden ohella tuoksua leimaa selkeys ja puhdaspiirteisyys.

Suutuntumaltaan viini hurmaa upean tiiviillä tekstuurilla ja erittäin kunnioitettavalla konsentraatiolla, jonka alla jylläävät voimakkaat, mutta ei täysin ilmiselvät hapot. Tammi tuntuu hieman mineraalisessa maussa selkeästi tuoksua heikommin – paitsi ehkä tekstuurissa – hillityn omenaisen hedelmän ja todella herkullisen pähkinäisyyden hallitessa. Loputtoman pitkässä jälkimaussa on jonkin verran meininkiin hyvin sopivaa mausteisuutta. Kokonaisuutena viinissä yhdistyvät upealla tavalla voima ja hienostuneisuus; viini on luokituksensa selkeästi ansainnut.

Kaapista suoraan korkattu, eli aivan liian kylmänä tarjoiltu viini otti aikansa, mutta tarjosi massiivisista Bourgogne-laseista nautittuna jo tovin päästä erittäin vaikuttavan kokemuksen, joka inspiroi laittamaan jo seuraavana päivänä sähköpostia tilalle. Vierailua pukkaa siis taas elokuun lopulla – tosin vain siinä tapauksessa, ettei sadonkorjuu ole vielä alkanut. Ilmeisesti jo pitkään pelottavan helteisenä jatkunut sää pistää poimijat töihin erittäin aikaisin tänä vuonna.

Muikea viikonloppu meren äärellä

20150705_121100Neliviikkoisen kesälomamme siintäessä vielä hyvin, hyvin kaukana tulevaisuudessa onnistuimme menneenä viikonloppuna saavuttamaan täydellisen irtioton arjesta, kiitos upeiden säiden, vähintään yhtä upeiden maisemien, erittäin hyvän ruuan sekä tavanomaista mökkimeininkiä selkeästi laadukkaamman juomatarjonnan. Lokaationa toimivat tuttavapariskunnan mökkitilukset lähellä Hankoa, kohtuullisen puolentoista tunnin ajomatkan päässä kotoa.

2011 P. Dubreuil-Fontaine Père & Fils Pommard / Agrapart & Fils Champagne Les 7 Crus

2011 P. Dubreuil-Fontaine Père & Fils Pommard / Agrapart & Fils Champagne Les 7 Crus

Lähtömme viivästyi pahemman kerran, mutta perille päästyä ei säätäminen enää rasittanut pollaa. Myöhäisen kellonajan vuoksi juhlistimme perjantai-iltaa parin juuston ohella valkoisten valkoisella samppanjalla sekä nuorella, mutta yllättävänkin helposti lähestyttävällä kyläburgundilla.

Agrapart & Fils Champagne Les 7 Crus on tuttu samppanja parin vuoden takaa ja jälleennäkeminen oli vähintäänkin lämminhenkinen. Tuottajalle tyypillinen informatiivinen takaetiketti jäi rekisteröimättä, mutta selkeästi kyseessä oli nuori tapaus. Tuoksussa on miellyttävää taikinaa kera mineraalien ja raikkaan hedelmän, mutta kuivaa makua dominoivat selkeästi äärirodukas kalkkikivi sekä painepesurimainen hapokkuus. Huikean puhdaspiirteinen, erittäin rapsakka viini toimi lähestulkoon täydellisesti jo reippaasti temperoituneen ja lässähtäneen Brie de Meaux’n kanssa. Tämä pullote vain vahvistaa käsitystä siitä, että Agrapart lukeutuu ihan parhaisiin osoitteisiin, kun puhutaan laadukkaista blanc de blancs -tuottajista.

Vaikka oltiin jo pikkutunneilla, ei lasillinen Pinot Noir’ta kuulostanut kenenkään mielestä huonolta idealta. Etenkin, kun kyseessä oli vuoden 2011 viini, tuntui varsin timanttiselta korkata pullo tässä vaiheessa ja jättää viini sitten hitaasti avautumaan jääkaappiin yön yli.

Tyypillisesti Pommardin sanotaan olevan paljon ikää vaativa, nuorena jopa kulmikkaan kova viini. Varmasti pätee monen tuottajan – ja itse asiassa tämänkin tuottajan Les Epenots’n – kohdalla, mutta P. Dubreuil-Fontainen hyvin maltillisen tammikypsytyksen kokenut perus-Pommard on poikkeus sääntöön. Jos nyt heti korkkaamisen jäljiltä olikin hiukan kireän kirpeä, oli viini viimeistään seuraavana päivänä hyvinkin nautinnollinen, tarjoten mitä puhtaimman ja tyylikkäimmän Côte de Beaune -kokemuksen.

Kompleksisuudesta ei voi tässä vaiheessa juuri puhua, mutta kirkkaan kirsikan ohella tuoksusta löytyy selkeää kivisyyttä sekä lievää sienimäistä vibaa. Suutuntuma on ryhdikäs, rasvaton ja jämäkkä – hieman haastava, mutta nautinnollinen silti. Hedelmä on kypsän punaista, ilman vuosikerralle joissain tapauksissa mahdollista vihreyttä, saati minkäänlaista ylikypsyyttä. Tammea ei niin ikään ole havaittavissa ja kaiken kaikkiaan kyseessä on hyvin tyylikäs viini, jota siemaili todella mielellään mökkiterassilla lauantaina alkuillasta.

20150705_114157Syömisen ja juomisen ohella myös reippailimme hiukan dallailemalla läheisille hiekkadyyneille. Koiramme villiintyi täällä aivan totaalisesti, mutta koiran yksityisyyden suojan takaamiseksi kuva pelkistä dyyneistä.

Gosset Champagne Brut Grande Réserve

Gosset Champagne Brut Grande Réserve

Lauantaina lounasaikaan alkoi olla jo sen verran lämmintä, että cooleri oli tarpeen skumpalle. Pari luovaa minuuttia vaadittiin, tässä lopputulos.

Kaksi vuotta kaapissa kypsynyt, suoraan tilalta tuotu pullo oli vahvassa vedossa. Avoin tuoksu oli erittäin runsas ja monimuotoinen, tarjoillen rutkasti kypsää omenaa ja briossia, mutta vielä alleviivatummassa määrin kardemummaa sekä muita itämaisia mausteita. Suutuntuma oli samaan tapaan runsas, täynnä autolyyttistä meininkiä, mutta maku oli myös varsin freesi kiitos runsaiden omenahappojen. Rakenteelliset elementit ja sokeri tuntuivat olevan hyvässä tasapainossa ja ruokaystävällinen viini katosi parempiin suihin erittäin reippahasti. Ainoana miinuksena maku oli keskivaiheilla hieman ohut, mutta muutoin suoritus oli todella hyvä, selkeästi parempi kuin pari vuotta takaperin tilalla. Toisaalta on myös hyvä huomioida, että Gosset’n viinit tuntuvat hyötyvän hengittelystä merkittävästi ja harvoin näyttävät kynsiään minuuttien sisään avaamisesta. Tämä pullo korkattiin noin 20 minuuttia ennen nauttimista.

Laherte Frères Champagne Grand Cru Blanc de Blancs Brut Nature

Laherte Frères Champagne Grand Cru Blanc de Blancs Brut Nature

Ennen illallista korkattiin aperitiiviksi hyvän pientuottajan viini, jota yllättäen ei ole talon sivuilta löydettävissä lainkaan. Ei sen väliä, takaetiketin ollessa talon muiden viinien tapaan varsin informatiivinen. Puhdasta Côte des Blancsin savi- ja kalkkimaaperän Chardonnayta ilman sokeria siis ja korkki vaihdettu tammikuussa 2014. Kypsytys teräksessä ja 30 % blendistä reserviviinejä.

Tyyli oli paljolti samanlainen – eli viinillinen, gastronominen ja rodukas – kuin edellisen illan Agrapartissa, joskin runsaampi ja tiiviimpi, mutta selkeimmän eron muodosti tuoksu. Framilla oli paljon tyypillisiä kirpeän omenan, pullataikinan, merisuolan ja kalkkikiven aromeja, mutta hieman tarkempi syventyminen sai tajuamaan, että viini tuoksuu hämmentävän paljon sinihomejuustolta! Isäntämme totesi ymmärtävänsä täysin mitä tarkoitan, muttei periaatteellisista syistä suostunut allekirjoittamaan löytöäni. Tämän aromin erikoisuudesta huolimatta diggailin viinistä erittäin paljon ja odotan innolla tuottajan parin kaapissani lymyävän pullon korkkaamista.

2006 Château Caronne Ste. Gemme

2006 Château Caronne Ste. Gemme

Grillilihoille oli varattu pullo jo ennestään tuttua bordeaux’ta. Kolme ja puoli vuotta sitten sain pitkällä ilmaamisella viinistä irti erittäin nautinnollisen, tyylipuhtaan Médoc-kokemuksen, mutta jostain syystä tällä kertaa ei homma lähtenyt ihan samalla tavalla lentoon missään kohtaa. Kenties 2006-vuosikerta on vain huonossa vaiheessa tällä erää? Kyllähän tällä pihvit ja ribsit huuhtoi, mutta jotenkin fokus oli kateissa ja homma vähän levällään. Harmi sinänsä, mutta ei tuntunut vaikuttavan yleiseen meininkiin millään lailla.

Budapestin raflafiilistelyä

20150421_155139Lyhyt lomamme Budapestissa sisälsi pääosin varsin hyviä ruokailuhetkiä. Oikeastaan ainoa selkeästi negatiivisempi tapaus oli melko rustiikkinen perinneravintola, jonka hehkutusta Tripadvisorissa on jälkikäteen todella vaikea ymmärtää. Kenties jos toivoo illalliseltaan bulkkiviinejä, äärimmilleen viedyn arkista apetta ja mustalaismusiikkia, voi moisesta kokemuksesta joku olla innoissaan.

Budapestin ravintolatarjonta on kuuleman mukaan ottanut roimia askeleita kuluneena vuosikymmenenä ja laaturavintolatarjonta tuntuu jakautuvan vanhan ajan unkarilaisiin hienostoravintoloihin ja selkeästi modernimpiin, kansainvälisiin fine dining -paikkoihin. Ranskalaisen keittiön vaikutteet näkyvät kaikkialla, mutta missäpä nyt ei näkyisi.

615fb-fotoEnsimmäisenä päivänä nautimme lounasta ranskalaishenkisessä Cyranossa (lainakuva). Paikka tarjoaa pelottavan pitkän listan eri annoksia, mutta toisin kuin Gordon Ramsayn ohjelman ravintoloissa, ei tämä heijastu negatiivisesti ruuan laatuun. Myös palvelu oli aktiivista ja ystävällistä.

20150419_124950 20150419_125006Annokset ovat värikkäitä, raikkaita ja monipuolisen herkullisia, toisin sanoen hyvin kaukana ainakin unkarilaisen perinneruuan stereotyypistä. Raaka-aineet vaikuttavat hyvin tuoreilta ja laadukkailta. Koska kyseessä oli vasta ensimmäinen ruokailu ja emme olleet ns. päässeet vauhtiin, nautimme annoksien kanssa vain lasilliset tarjoilijan suosittelemaa Etyek (alue, tuottaja ehkä Nyakas?) Sauvignon blancia. Lajikkeen tyyppiaromeja oli esillä melko vähän, hedelmä oli kovin hillittyä, ja hapokkuuskin oli täyteläisellä viinillä yllättävän matala, mutta silti eksoottinen versiointi toimi hyvin niin itsessään kuin ruuankin kanssa. Kivaa mineraalisuutta kera runsaan suutuntuman.

20150419_132619 20150419_132635Jos pääruuat tulivat syödyksi hyvillä mielin, veivät jälkiruuat lounaan ihan uusiin sfääreihin. Ranskalaiset klassikot olivat nimittäin mestarillisesti väkerrettyjä, souffléen sisustan ollessa täydellisen valuvaa ja mille-feuille vain kaikin puolin mitä elegantein ja tasapainoisin. Tässä paikassa ei kannata skipata jälkkäriä, vaikka vyö jo kiristäisikin pääruuan jälkeen!

20150420_150240Seuraavan päivän lounaspaikalla oli kaksoismerkitys. Klassz on osa maineikasta Bortársaság-viinikauppaketjua (eng. The Wine Society) ja toimittaa sekä ravintolan, että pienen viinikaupan virkaa. Myönnettäköön kokemuksemme perusteella, että tänne ei kenties kannata mennä loistavan palvelun vuoksi, mutta viinien takia kylläkin.

20150420_140257Alkuruokaa ei tarvinnut kauaa miettiä: grillattua foie gras’ta karamellisoidun sipulin kera. Unkarilainen foie gras lienee tuotannon eettisyyden osalta ranskalaistakin huonommassa maineessa, mutta maun osalta ei voi kenelläkään olla valittamista.

2013 Gizella Pince Tokaji Hárslevelü Bárat

2013 Gizella Pince Tokaji Hárslevelü Bárat

Olisin odottanut tarjoilijan suosittelevan kyytipojaksi makeampaa Tokajia, mutta sen sijaan hän tarjosi tätä puolimakeahkoa Hárslevelüa, joka osoittautuikin timanttiseksi kumppaniksi hedonistiselle annokselle. Niin hyvän vaikutuksen tasapainoinen, hyvähappoinen viini teki, että oli pakko napata pullo mukaan varsin kohtuulliseen 12 euron hintaan. Vilkuilin tovin myös tuottajan hinnakkaampia viinejä, mutta alkoholin pompatessa 15 prosentiin jo ensimmäisen pykälän kohdalla päätin pitäytyä tässä ainokaisessa.

20150420_141314Pääruuaksi valittu chicken supreme ei jättänyt juurikaan kerrottavaa jälkipolville, mutta toimipa kuitenkin pätevänä kumppanina viineille.

20150420_141511

2012 Heimann Szekszárd Birtokbor

Suositeltu punaviini oli valitettavasti tylsähkö, melko anonyymi Cabernet Franc-Merlot-Kékfrankos-Syrah-blendi. Ilmiö, joka ei käsittääkseni ole järin harvinainen Unkarissa.

2013 István Szepsy Furmint Tokaji

2013 István Szepsy Furmint Tokaji

Avokin valkkari sentään oli jo ihan eri luokkaa niin maistuvuudeltaan kuin kiinnostavuudeltaankin. István Szepsy on Unkarin guruimpia nimiä ja tuottanee maan kalleimpiin lukeutuvia viinejä. Tämä tuottajan entry level -Furmint (vähittäismyyntihinta lajikkeen standardeilla kova 19 €) yhdisteli tyylikkäästi voimaa, kypsää hedelmää, lievää mantelisuutta ja mineraalisuutta. Vaikuttava, hyvin mielenkiintoinen viini, jonka 14 % -alkoholi on hyvin hallinnassa.

2008 Grof Degenfeld Tokaji Aszú 6 Puttonyos

2008 Grof Degenfeld Tokaji Aszú 6 Puttonyos

Jälkkäriksi tyydyimme nauttimaan tätä uljaan hunajaista herkkua, joka kantoi enemmän kuin kunnialla runsaan konsentraationsa. Saksalaisten makeiden ystävänä koen rakastumisen Tokajin Aszú-viineihin hyvin helpoksi, kiitos vaikkapa Sauternes’ia selkeästi matalamman alkoholin ja voimakkaiden happojen.

20150421_165649Väliaika, suuta raapivaa samppanjaa kaikille! Innio-viinibaari osoittautui oivalliseksi paikaksi istahtaa ja nauttia Larmandier-Bernier’n Terre de Vertusta. Laseittain olisi ollut tarjolla vaikka millä mitalla eurooppalaisia herkkuja, mutta jostain syystä lasillinen vaikkapa Gajan Baroloa ei kuulostanut kuumana päivänä aivan yhtä hyvältä kuin dimangisen tuottajan kylä-blanc de blancs. Viini tarjoiltiin todella leveistä, tilavista laseista, mikä pyöristi hapokkuutta kivasti, jos nyt sitten samalla edisti kuplien katoamistakin jossain määrin. Todella tyylikäs, kompleksinen samppis; rutikuiva, huiman kalkkikivinen ja ah niin siemailtava.

20150421_195227MÁK oli etukäteen se paikka, jolle oli ladattu kaikkein kovimmat odotukset. Nyt ollaan kentän moderneimmalla laidalla ja meininki muistuttaa paljon Stadin parhaimpia ei-jäykisteleviä paikkoja.

Tarjolla oli kaksi kuuden lajin menua, joista molemmille oli saatavilla 100 % unkarilaiset viinipaketit. Nettisivuilla on luettavissa myös à la carte -lista, mutta valitsimme erittäin mielellämme maistelumenuhenkisen ratkaisun. Laaja viinilista sisältää paljon myös Unkarin ulkopuolelta tulevia viinejä, erityisesti erinäisiä ikoniviinejä, mutta päätös pysyä unkarilaisen tarjonnan parissa oli helppo.

20150421_18174920150421_182741Alkuruuaksi tarjottava kukko-consommé sisälsi tarkemmin avattuna kukon kivestä ja jonkinmoista minijuuresta. Ajatuksen tasolla eksoottinen annos oli kuitenkin vain erittäin tavanomaisella tavalla hyvänmakuinen, pääraaka-aineen tuodessa lähinnä mieleen siskonmakkaran.

2013 Demetervin Tokaji Furmint

2013 Demetervin Tokaji Furmint

Keiton kyytipoika toimi taasen kuiva Furmint. Tyyli erosi aiemmasta: tämä muistutti konsentraatiollaan, kypsällä hedelmällään ja huomattavalla powerillaan Chapoutier’n valkoista Hermitagea, Chante-Alouettea. Korkea alkoholi toimi sherrymäiseen tapaan erittäin hyvin kuuman keiton kanssa.

20150421_183929En edes koita muistaa tämän annoksen sisältöä pääraaka-ainetta eli kampasimpukkaa lukuunottamatta. Hyvin raikas ja puhtaan makuinen se oli, löytäen täydellisen partnerin…

2012 Kertész Családi Pincészet Etyeki Zöld Veltelini

2012 Kertész Családi Pincészet Etyeki Zöld Veltelini

…Zöld Veltelinistä, eli unkarilaisesta Grüner Veltlineristä! Englanninkielisessä viinitekstissä monesti mainitaan tuottajan kevyestä kosketuksesta viinissä ja tämän viinin jos jonkin kohdalla tuota ilmaisua voi todellakin käyttää. Todella herkkä aromeiltaan ja tekstuuriltaan, kaikin puolin ”läpinäkyvän” oloinen viini. Hyvät hapot, superfreesi, loistava kumppani kevyelle kampasimpukka-annokselle.

20150421_185023Sitten tuli eteen jotain hiukan yllättävämpää, eli veripalttua varsin oudon, kurkun ja vesimelonin kombinaatiota muistuttavan kasviksen kera.

2012 Gallay Pince Bistronauta Zweigelt

2012 Gallay Pince Bistronauta Zweigelt

Viinirintamalla jatkettiin edellisen hengessä, nyt niin ikään Itävallasta tutun punaisen Zweigeltin muodossa. Kepeähkö, vegetaalisia ja hieman tallimaisiakin piirteitä omaava viini pariutui hyvin veripaltun kanssa, jos ei ehkä ollut se kaikkein nautinnollisin viini sellaisenaan. Kaikkien korkea-alkoholisten, ranskalaisista lajikkeista tuotettujen geneeristen unkarilaisten punkkujen keskellä hapokas Bistronauta (bistronautti) on kyllä varsin raikas tuulahdus.

20150421_190037Ensimmäisenä pääruokana tarjoiltiin täydellisesti paistettua ja maustettua ahventa. Annos toi yllättävän paljon mieleen aiemmin Sinnessa koetun kala-appeen, joten se oli loistava kumppani…

2013 Gróf Buttler Chardonnay

2013 Gróf Buttler Chardonnay

…jo aiemmin noteeratulle, lievästi tammiselle Chardonnaylle.

20150421_192002Toisena pääruokana oli tarjolla syy sille, miksi niin päättäväisinä tämän menuvaihtoehdon valitsimme, eli ankanrintaa. Mustaherukkasoossi komppani hienosti ihanan rasvaista, majesteettisen mehukasta lihaa. Note to self: tilaa kesälomalla Ranskassa aina ankanrintaa pääruuaksi.

2011 Rácz Miklós Tamás Pinot Noir

2011 Rácz Miklós Tamás Pinot Noir

Illan ainoa huti tuli pääruuan viinin osalta, jota tarjoilijamme kertoi sanotun ”Bordeaux’n makuiseksi Pinot’ksi”, todeten olevan tosin itse hieman eri mieltä. Oma tuomioni oli, että viini maistui aivan liian bodatulta ja tammiselta, jääden valovuosien päähän omasta Pinot Noir’n ihanteestani. Toimivuus pääruuan kanssa ei välttämättä ollut täysin surkea, mutta varmasti parempaakin olisi ollut löydettävissä maan laajasta tarjonnasta. Pääruoka oli kuitenkin itsessään niin tajuttoman hyvä, että sitä söi ilokseen pelkän vedenkin kera. 20150421_20013120150421_195535

Jälkiruoka sisälsi aprikoosia parissa muodossa, eli tuorejuustotortussa ja sorbetin ja jäätelön välimuodossa. Molemmat olivat hurjan herkullisia sekä mukavan freesejä. Edes tämän kuudennen ruokalajin kohdalla ei ähky koittanut, vaikka annoskoot olivat olleet varsin passeleita niukahkoa alkukeittoa lukuunottamatta.

20150421_194527

2011 Orosz Gábor Sárgamuskotály

Jälkiruuan viiniparitus on monesti maistelumenujen kompastuskivi, mutta nyt tarjolla ollut makeat Muscat toimi täydellisesti jälkkärin aprikoosisten ja kermaisten makujen kanssa. Tuttuun tapaan melkoisen makea viini oli aivan käsittämättömän raikas ja hyvähappoinen, varsinainen elämän nektari. Koitin tämänkin viinin saatavuutta kiivaasti tarjoilijalta tiedustella, mutta ravintola oli pullonsa hankkinut suoraan tuottajalta, eikä ainakaan Budapestista löytynyt jälleenmyyjää.

Palvelu MÁK:ssa oli uskomattoman ystävällistä, ammattitaitoista ja huomaavaista. Sekä annokset että viinit esiteltiin huolellisesti, muttei pitkäpiimäisesti, ja (erityisesti viineihin liittyviin) kysymyksiimme vastattiin apteekkarin asiantuntevuudella. Kaikki viinit taidettiin tarjoilla erilaisista laseista, mikä oli erittäin iloinen yksityiskohta. Loppulasku oli kahdelta hengeltä 150 euron luokkaa sisältäen palvelumaksun, joka on luonnollisesti todella halpa hinta näin kokemusrikkaasta ja kokonaisvaltaisen laadukkaasta illallisesta. Passelin kokoisen ravintolan tunnelma oli näin tiistai-iltana erittäin viihtyisä. Jos Budapestiin matkaava haluaa syödä yhden erittäin hyvän illallisen, on MÁK varmasti parhaimpia vaihtoehtoja.

20150422_183500Melko prameaan tyyliin sisustettu Aszú vaikuttaa lupaavalta ruoka- ja viinitarjontansa osalta, mutta homma lässähtää onnettoman palvelun vuoksi. Vastaanotto oli erittäin ystävällinen ja skarppi, mutta iäkkäämpää herrasmiestä lukuunottamatta salihenkilökunta tuntui koostuvan erittäin nuorista ravintolakoululaisista

20150422_203553Em. seniorin ottaessa tilaukset vastaan saimme hyvin vastauksia kysymyksiimme annoksista ja viineistä, mutta siitä eteenpäin olimme puhtaasti arvauksien varassa. Paljon kertoo, että tyhjiä lautasia pois haettaessa ei tyytyväisyyttämme annoksiin tiedusteltu kertaakaan. Melko S-ketjumainen oli myös tapa tuoda viinilasit pöytään keittiössä kaadettuina. Pääruokien osalta saimme myös useamman minuutin odotella niille tilattuja viinejä, mikä on omiaan viemään viimeistäänkin fiiliksen lattiaan. Aszún hintataso on matalahko, mikä pistää väkisinkin miettimään, että nyt kyllä säästetään väärässä paikassa.

20150422_20154220150422_201621Aszún ruoka- ja juomatarjontaa liiemmin muistelematta en missään nimessä halua kuitenkaan jättää mainitsematta illallisemme viimeistä osuutta. Tokaji Eszencia on makean jalon juoman harvinaisin ja kallein muoto. Se on myös ymmärtääkseni maailman makein ”viinityyli”, joskin alkoholin jäädessä muutamiin prosentteihin voidaan jo puhua aika venytetystä käsitteestä. Lusikka tarjoiluannoksena kertoo paljon tästä viinistä, jonka sokeri liitelee parhaimmillaan jopa 900 grammassa litraa kohden.

Odotin maistavani jotain koostumukseltaan hunajaa muistuttavaa, mutta kiitos taivaita hipovan hapokkuuden yllätyin melkoisesti. Supermakea nektari meni käsittämättömän helposti kurkusta alas, kunnes yhtäkkiä useiden sekuntien jälkeen ilmeni hampaissa lähes vihlontaa muistuttava efekti, joka tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Makumaailman puolesta oltiin totisesti Tokajin ytimessä, mutta fyysisenä kokemuksena Oremuksen Tokaji Eszencia oli jotain aivan uutta ja erilaista.

Aszúa on vaikea suositella erityisen upeaa illalliskokemusta halajavalle, mutta ruuan ja juoman suhteen voisi ravintolan valita huomattavasti huonommin, joskin pääruuat eivät aivan päässeet alkuruokien, juustojen tai jälkiruuan tasolle. Muualla ei Eszenciaa tullut reissullamme vastaan, joten erityisesti viinit edellä matkustavalle saattaa sen maistaminen olla jo riittävä syy illastaa täällä.