Viinikaapin raivaus jatkuu, tällä kertaa tutustumalla Loiren vähäisemmän appellaation Quincyn Sauvignon blanciin. Tällä Loiren sivujoen Cher’n (ei sukua laulajalle) äärellä sijaitsevalla alueella on viljelysalaa ainoastaan 210 hehtaaria, mikä kalpenee monen isomman tuottajan omistuksien rinnalla. Alueen arvostus ei ole hiukan koillisemmassa sijaitsevien SB-pyhättöjen tasolla ja hinnat ovat luonnollisesti alhaisempia. Tämä esimerkki maksoi 8.90 €, mikä asettaa odotukset melko alas.
Viini näyttää lasissa samalta kuin mikä tahansa SB, joka ei ole käynyt tynnyrissä. Hopeaan vivahtavan hailakkaa litkua, siis.
Voimaisa mutta harmoninen tuoksu ei anna odottaa itseään, vaan syöksyy vauhdilla lasista. Tarjolla on karviaista, greippiä, nokkosta, murskattua simpukkaa sekä hiukan hiivasakkaa. Aromien luettelu sikseen, yllätyin itsekin siitä, kuinka paljon pidän viinin tuoksusta. Se on ehdottoman tyypillinen, mutta ei lainkaan yliampuva millään tapaa. Vegetaalisuus on mainiosti tasapainossa hedelmäisten aromien kanssa.
Mitä tulee suutuntumaan on viinillä hyvä konsentraatio sekä siihen hyvin istuvat, napakat hapot. Makuprofiili on huomattavasti odotettua tummempi: mustaherukan lehti ja lakritsi ovat aromeista selkeimmät, mutta freesi sitrushedelmä tuo makuun raikkautta. Maku on hyvin kuiva, niin kuin pitääkin. Kuiva jälkimaku on lyhyt, mutta harmoninen, ja jättää miellyttävän puhtaan fiiliksen.
Selkeästi kyseessä on Loiren viini, mutta tummasävytteisessä maussa on silti selkeitä eroavaisuuksia Sancerreen ja Pouilly-Fumé’en, mikä on mielestäni positiivisella tavalla mielenkiintoista. Hapokkuus ei missään nimessä ole aggressiivisella tasolla ja luiden päällä on reilusti lihaa, mikä tekee omaan suuhuni tästä varsin helposti lähestyttävän, mutta ylikypsän hedelmän puuttuessa tämä tuskin ei ihastuta Marlborough’n vinkkujen ystäviä. Simppeli ja hiukan lyhyt viini, mutta hyvin tehty ja hintaansa nähden mainio ostos.
Tämäpä vaikutti vallan mielenkiintoiselta tapaukselta. Pitänee pitää korvan takana jos vastaan sattuisi kävelemään!
Kyllä, arkiviiniksi oikein positiivinen yllätys. Etenkin, kun oma suhtautumiseni lajiketta kohtaan on aika nihkeä: juon kyllä, mutta en juurikaan innostu. Ehkä joku päivä vielä maistan Dagueneaun tuotantoa ja koen valaistumisen…