2010 Dominique Piron Morgon Côte du Py

 

2009-vuosikerran Beaujolais’t saapuivat markkinoille suuren hehkutuksen saattelemana, mutta seuraavan vuoden viinejä ei uskoakseni ole pidetty juurikaan heikompina. Oma kokemus puoltaa tätä, sillä pienellä otannalla ei huonoja viinejä ole tullut vastaan. Hinnat ovat kautta linjan niin naurettavan alhaisia, että näitä tulisi nauttia huomattavasti useammin. Etenkin, kun useimmat toimivat mainiosti näin kesäaikaan snadisti viilennettyinä.

Dominique Piron ei ole minulle ennestään tuttu nimi, mutta reilu kymppi arvostetun palstan viinistä on houkutteleva diili tuottajasta riippumatta.

Kauniin tummanpunainen väri on oletusten ja toiveiden mukaisesti ohut.

Vivahteikas tuoksu on upea: runsaan kypsän marjan seasta löytyy myös suolainen vivahde. Tarjolla on vadelmaa, karpaloa ja aluksi häivähdys lantaa, joka viinin hengittäessä muuttuu sienimäisemmäksi aromiksi.

Paletilla viini on todellista nannaa, nostetta ja raikkautta on enemmän kuin laki sallisi. Puhdaspiirteisessä ja hyvin fokusoituneessa maussa on paljon kirkasta tummaa hedelmää, viileää mineraalisuutta sekä taasen aavistus jotain suolaista, jota satun diggailemaan erityisen paljon. Hedelmä pääsee ohenemaan lopussa hiukan, mutta joka tapauksessa jälkimaku on miellyttävän puhdas ja kuiva, olematta kuitenkaan lainkaan tiukka.

Mistään erityisen syvällisestä viinistä ei ole kyse, mutta hälläväliä, koska tämä vinkku on tarkoitettu rehellisesti juotavaksi. Hyvästä rakenteesta huolimatta maltilliset tanniinit ovat integroituneet täydellisesti kokonaisuuteen, minkäänlaisia säröjä tai kulmia ei ole havaittavissa. 12,5 % alkoholi ei tunnu tippaakaan, kyseessä on lähes painoton viini. Yksinkertaisesti mahtavaa tavaraa hyvin viillennettynä, ruuan kanssa tai ilman!

Jenkkiläiset bloggaajat ovat hehkuttaneet Cru Beaujolais-viinejä jo tovin, ja omalla vaatimattomalla kokemuksellani tähän hehkutukseen on helppo yhtyä. Picnic-käyttöön on vaikea kuvitella parempaa vaihtoehtoa. Kaapissani lymyilee muutama pullo kategorian astetta vakavampia viinejä, jotka saisivat ihanteellisesti kypsyä parisen vuotta, mutta en löisi vetoa sen puolesta, että korkit pysyvät kiinni niin pitkään.

About these ads

7 vastausta artikkeliin ”2010 Dominique Piron Morgon Côte du Py

  1. Ihan uusi nimi minulle, vaikka varsin innokas Gamayn juoja olenkin! 2010 on todella kaunis vuosikerta – jos sallit yleistykset. Hedelmä on puhdaspiirteistä, mutta ei niin lämpimän vuoden kaltaista kuin 2009, mikä minulle on positiivinen asia. Hedelmän ja rakenteen tasapaino on täydellinen. Vähän kuin 2007 oli. Joko maistoit JP Brunin l’Ancieniä 2010 joka tuli hiljattain tilausvalikoimaan? Upea!

    • Eiköhän yleistäminen ole tässä yhteydessä jo turvallista, sen verran hyvän vastaanoton vuosikerta tuntuu saaneen ihan universaalisti. Tämä Côte du Py ainakin osuu tuohon profiiliin kuin nyrkki silmään. Olen kyllä pitänyt niistä 2009:stäkin, joita on olen sattunut maistamaan. Drouhinin MaV tosin oli vähän tylsä esitys, mutta eipä kyseessä mikään Bojo-tuottaja olekaan.

      Mahtaakohan tuo tilausvalikoiman l’Ancien erota suurestikin l’Ancien le Buissy’stä, jonka aiemmin blogissa noteerasin? En ole tuohon pulloon tarttunut ihan siitä syystä, että äärimmäisen harvoin ostan omaan käyttöön tuttuja viinejä. Halu kokeilla uutta on se verran kova.

    • 2009 oli, ja oli tosiaan aika voimakas tapaus. Kyllähän tuo pitää jo vertailun vuoksi sitten testata! Alkon sivut näyttää uusimman vuosikerran olevan 2010, vaan mahtaako 2011 olla jo myynnissä? Laitetaan joka tapauksessa testattavien jonoon…

      • Kävin tänään hakemassa kuorman. Olin tilannut 2010 kuten Alkon sivuilla on, mutta sainkin laatikollisen 2011. Se on hyvää (piti heti avata! :-) ). Jos kliseitä sallitaan, siinä on 2009n hedelmä ja 2010n rakenne. Pidin kyllä itse enemmän 2010n hillitymmästä tyylistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s