Chartogne-Taillet Champagne Cuvée St. Anne

Chartogne-Taillet Champagne Cuvée St. AnneAlexander Chartogne… the most exciting young producer in Champagne? Obviously I’m not impartial but fuck it: YES! -Terry Theise

Keskustelu lauantai-illan gastronomisesta ohjelmasta avattiin, kun avokki ehdotti punaviinivetoista ratkaisua, jonka toki hyväksyin. Seuraavaksi hyväksyin ehdotuksen ankankoipiconfit’sta, mutta samalla jouduin mitätöimään aiemmin sovitun juomavalinnan, sillä mielessäni lähes tiedostamatta olen päättänyt em. ruuan olevan kotioloissa yksi niistä asioista, jotka automaattisesti johtavat samppanjan korkkaukseen.

Chartogne-Taillet muodostaa poikkeuksen siihen sääntöön, että aloitan viinituottajaan tutustumisen portfolion vaatimattomimmasta päästä. Vuosi sitten nautittu yhden palstan 100 % Pinot Noir Les Orizeaux oli paras viime vuonna – ja itse asiassa yhä sen koommin – maistamani samppanja. Niin vaikuttava viinikokemus tuo oli, että taannoiselta automatkaltamme tarttui mukaan jopa neljää eri samppanjaa tältä talolta.

Chartogne-Taillet’n vakiosamppanja Cuvée Sainte Anne, tai ainakin tämä heinäkuussa 2012 pullotettu erä, koostuu vuosikerroista 2011 (80 %) ja 2010 (20 %) sekä tasasuhteessa Chardonnaysta ja Pinot Noir’sta. Sokeria on lisätty matalahkot 4.5 g/l, käyminen on tapahtunut villihiivoilla ja suodatusta ei ole tehty. Melko luomuna mennään, tosin ilman sertifikaatteja, eli torjunta-aineet ja hyönteismyrkyt on jätetty massatuottajille.

Toisin kuin niin monesti minkä hyvänsä viinityylin kohdalla, on Sainte Anne pelkkää tykitystä alusta loppuun. Ultraraikas ja -avoin tuoksu valloittaa samoin tein omenan, sitruksen ja kalkin/metallin aromeilla, omaten samalla hyvin mineraalisen yleisolemuksen. Myös kehittyneempiä vivahteita – kuten paahtoleipää ja nougat’ta – on löydettävissä ja voipa ajan myötä kirsikkaan päin taittaessa hedelmässä havaita jopa niinkin ”eksoottista” settiä kuin tyrniä. Loppukaneettina tuoksu on siis kaikin puolin todella päräyttävän moniulotteinen ja todennäköisesti seuraava maistaja löytäisi siitä ihan muita juttuja kuin minä.

Mitä tulee suutuntumaan ja makuun, voisin vastaavasti alkukaneettina todeta, että niin kuohu kuin sen alta paljastuva viini on täyttä priimaa ja tällä hinnalla Sainte Annea sopii ostaa laatikoittain.

Kermainen mousse omaa täydellinen koostumuksen: napakka, muttei liian ärhäkkä; suuta hellivä, mutta myös pitkäkestoinen. Kuohun jälkeinen suutuntuma on hyvin viinillinen, hyvä hapokkuus kannattelee rutikuivaa, mutta tasapainoista makua tehden viinistä todella ruokaystävällisen. Nuoren viinin makuprofiili ei ole niinkään paahteinen tai muutoinkaan autolyysinen, mutta silti varsin monipuolinen ja miellyttävä sekoitus sitrushedelmää, kirsikkaa ja maanläheisempiä nyansseja, unohtamatta tuntuvaa suolaista virettä. Kypsässä hedelmässä on kivasti kirpeyttä ja jännitettä, minkä ansiosta Sainte Annea nauttii mielellään myös sellaisenaan. Avokkia lainaten viini ei jälkimaussa muutu kovinkaan happamaksi matalasta dosagesta huolimatta, minkä ansiosta dokabiliteetti on todella hyvä.

Suolainen ja rasvainen – melko irstas siis – ateriamme oli odotusten mukaisesti hieno pari tälle hienolle viinille ja melkeinpä rohkenisinkin jo puhua klassikkoyhdistelmästä. Kyllähän moisen annoksen kylkeen kumppanin löytää mistä tahansa viinikategoriasta, mutta oma preferenssini on viimeistään nyt päivänselvä. Mitä sitten viinin tuottajaan tulee, niin enpähän hirveästi kadu tämän vuoden kesäloman samppanjaostoksiani, kyllä Terry Theise taitaa oikeassa olla.

20140920_212145

Keskiviikko-Gevrey

2004 Dr. Pauly-Bergweiler Wehlener Sonnenuhr Riesling AusleseKaveri kutsui kylään keskellä viikkoa, ajatuksena hyödyntää ainutlaatuinen tilaisuus fiilistellä laatuviiniä vaimon ollessa työmatkalla. Koska pullon jakaminen kahden kesken arkena lähentelee vastuutonta toimintaa työssäkäyville, oli meitä yhteensä kolme skloddia paikalla. Parin juuston ja makkaran ohella näin tarpeelliseksi napata mukaan jotain kevyttä valkoista, jotta on jotain mitä nauttia punkun avautuessa karahvissa.

Illan isäntänä toimi harjaantunut vanhojen ranskalaisten aristokraattipunkkujen ystävä, joten päätin yllättää jollai hiukan epätavallisemmalla, eli jo hiukan ikääntyneellä Auslese Rieslingillä, joka blogissakin on aiemmin noteerattu. Osui ja upposi, sillä jo kolme vuotta sitten vakuuttanut viini oli nyt vähintäänkin yhtä kovassa vedossa, hurmaten kypsytyksen tuoksuun tuomalla lievällä petrolisuudella. Tämä on muuten ainoa petrolin esiintymisvaihe ja -paikka, joka itseeni vetoaa. Nuorella kuivalla risukalla petrolin aromi tuntuu useimmiten lähes vastenmieliseltä, syystä tai toisesta.

2004 Dr. Pauly-Bergweiler Wehlener Sonnenuhr Riesling Auslese tekee kunniaa maineikkaalle palstalleen omaten edelleen erittäin hyvän ryhdin ja energiatason. Makeus on hiipunut jo tuntuvasti, vivahteikkuuden ja puhtaan nautinnollisuuden ollessa vähintään samalla tasolla kuin herran vuonna 2011. Pistää miettimään, josko pitäisi jatkossa enemmän panostaa näiden hieman vanhempien predikaattiviinien hankintaan.

1993 J. Confuron-Cotetidot Gevrey-ChambertinIllan pääohjelmanumeroksi varsin sekalaisesta tarjonnasta valikoitui korkattavaksi vuoden 1993 J. Confuron-Cotetidot Gevrey-Chambertin. Ilo loppui lyhyen dekantoinnin ja kaatojen jälkeen lyhyeen, sillä viini osoittautui räikeästi vialliseksi. Hedelmää ja kylän viineille tyypillistä rotevaa poweria löytyi kyllä, mutta tuoksussa oli myös melkoinen määrä perunakellarin sekalaisia vihanneksia. Onneksi isäntämme ei pienestä masentunut, vaan nappasi samoin tein esiin toisen putelin.

1993 Seguin-Manuel Gevrey ChambertinSeuraava potilas ei onneksi tuottanut samaa lopputulosta ja 1993 Seguin-Manuel Gevrey-Chambertin oli mainiossa kuosissa. Noin puolisen tuntia henkittelyä vaadittiin, että viini kohosi täyteen loistoonsa.

Mistään massiivisesta, koko tilan täyttävästä pläjäyksestä ei voi puhua, mutta todella herkullisen ja puhdaspiirteisen aromimaailman viini omasi. Kuivan karhea, vasta hieman kuivuneen punaisen kirsikan sävytteinen tuoksu sisälsi hyvässä määrin vinkeämpiä vivahteita, kuten tallottuja kukkia, vanhoja huonekaluja sekä lievää laastarimaisuutta. Jälkimäinen lienee merkki brettanomyksesta, jota tässä tapauksessa ei missään nimessä voi lukea viaksi, päinvastoin.

Maunsa puolesta viini oli hyvinkin mehukas ja elinvoimainen. Kuivalle, mutta samalla yhä hyvin kypsälle kirsikkaiselle hedelmälle antoivat rungon tarraavat, mainiosti kuivattavat kypsät tanniinit, jotka johtivat hyvin pitkään ja silkkiseen jälkimakuun. Hedelmä tuntui jopa muuttuvan loppua kohden makeammaksi, viinin sinänsä maistuessa toki hyvin kuivalta. Äärettömän kompleksinen viini tämä ei ollut – lievä sienisyys toi hedelmän keskelle vähän vivahteikkuutta – mutta minun huomioni se onnistui silti vangitsemaan jokaisen huikan kohdalla hienolla harmoniallaan ja erittäin korrektilla ilmaisullaan.

Isäntämme arvioi, että olisi kymmenen vuoden lisäkypsyttelyllä saanut viinistä enemmän nautintoa, mutta omalle makuaistilleni se tarjosi juuri oikeassa suhteessa hedelmää ja tanniinista puraisua, tosin en epäile viinin mahdollisuuksia kehittyä aina vuoteen 2024 asti. Tête de Moine- ja Gouda -juustot sekä erinäiset makkaratiskin tuotteet toimivat juomamme kanssa kautta linjan hyvin, joskin viiniä olisi kyllä fiilistellyt ilman purtavaakin vaivattomasti.

2011 Domaine de la Louvetrie Muscadet de Sèvre-et-Maine Amphibolite Nature

2011 Domaine de la Louvetrie (Landron & Fils) Muscadet de Sèvre-et-Maine Amphibolite NatureViikonloppuna lykästi taas, kun vanhempani palasivat mökkeilemästä tuliaisina pieni ämpärillinen kantarelleja ja mustia torvisieniä. Arvostukseni näitä kotoisia metsänherkkuja kohtaan on sen verran kova, että näen velvollisuudekseni valmistaa niistä jotain makoisaa, jota nauttia yhdessä hyvän viinin kera. Nyt lautaselle päätyi sienten ja kerman seuraksi nieriää, juomaksi kenties hieman yllättäen Loiren länsiosien aliarvostettu Muscadet.

Olin asennoitunut automatkallamme ostamaan enemmänkin tämän vähän puhutun appellaation viinejä, mutta Sancerrea lukuun ottamatta Loiren viiniostokseni tapahtuivat François Chidainen puodissa Montlouis’ssa, jonka valikoima harmillisesti sisälsi ainoastaan kaksi vaihtoehtoa tässä kategoriassa, joita tosin isona plussana molempia koristi koiraamme muistuttava hahmo etiketissä. Kolikon kääntöpuolena päädyin sitten ostamaan enemmän alueen punaisia, jotka kyllä kiinnostavat siinä missä Muscadetkin, mutta tämän pullon jäljiltä ottaisin mieluusti molempia lisää kaappiini (tai sen viereen juuri nyt)…

Kuten suurin osa tänä päivänä juomieni viinieni tuottajista, myös Domaine de la Louvetrien Jo Landron on ottanut omakseen biodynaamiset viininvalmistusperiaatteet sekä erittäin vahvasti terroiria painottavan lähestymistavan, mitä tulee talon portfolioon. Tämä cuvée on nimensä mukaisesti amfiboliittimaaperän omaavien palstojen tuote, jonka rypäleet poimitaan 23-40-vuotiaista köynnöksistä. Satomäärä on tämän 2011-vuosikerran osalta ”kevyelle” valkoviinille kohtuullisen matala 40 hl/ha, mutta 2012-vuosikerralle poikkeuksellisen kasvukauden takia vain puolet, eli huimat 20 hl/ha.

Käyminen on tapahtunut – tietysti – villihiivoilla ja sitä on seurannut neljän kuukauden sakkakypsytys, eli alle ”Sur Lie”-merkinnän velvoittaman minimin. Suodattamattomalla viinillä on alkoholia miellyttävän matalat 11 % ja rikkisulfiittia kohtuulliset 40 mg/l, eli varsinaisesta terveyspläjäyksestä on kyse. Tässä vaiheessa on pakko todeta, että suurimman osan maailman viinituottajia soisi ottavan oppia Domaine de la Louvetrien tavasta jakaa viiniensä speksit!

Viinin kristallinkirkas aromimaailma on samanaikaisesti erittäin vivahteikas ja hyvin hillitty. Rapsakka, limettiin kallellaan oleva sitrushedelmä yhdistyy tuoksussa todella houkuttelevalla tavalla hiivan, murskatun simpukan ja savun aromeihin. Myös jotain pientä vegetaalista värettä on löydettävissä, mutta vain kokonaisuutta parantavassa määrin.

Paletilla viini on kirpeä ja ryhdikkään hapokas, muttei silti lainkaan haastavan terävä tai hapan. Viinillä on lajityypissään melko reippaasti sitrussävytteistä, melko neutraalia hedelmäistä konsentraatiota, mutta huiman fokusoituneessa ja intensiivisessä muodossa. Hyvin kuiva ja kivinen viini maistuu suuhuni jo sellaisenaan mahdottoman herkulliselta – aina veden kielelle nostavaa jälkimakua myöten – mutta paritus nieriän, sienten ja kerman kanssa johdattaa suoraan viiniharrastuksen ytimeen. Lievä juureksisuus sopii tavattoman hyvin sienten makumaailmaan, neutraalin hedelmän ja mineraalisuuden tukiessa upeasti nieriän hienostunutta makua.

Tämän ja kesemmällä nautitun Les Gras Moutonsin jäljiltä alkavat Muscadet-viinit tuntua entistä houkuttelemmilta, jopa siinä määrin, että seuraavan kerran (todella kaukana hamassa tulevaisuudessa) viiniostoksia tehdessäni olen pakotettu etsimään uusia pulloja kokeiluun. Eipä voi muuta kuin olla samanaikaisesti iloinen omasta puolesta ja pahoillaan tuottajien puolesta, että näin hienoja viinejä myydään niin naurettavan halvoilla hinnoilla.

2011 Domaine Oudin Chablis Les Serres

2011 Domaine Oudin Chablis Les SerresBarcelona tuli ja meni, lähestulkoon kokonaan penkkiurheilun merkeissä. Hienojen koripallofiilistelyjen lisäksi käteen jäi päällimmäisenä tunne siitä, että lähitulevaisuudessa lienee paikallaan tulla avokin seurassa tutustumaan paremmin kaupungin ravintolaskeneen ja siinä ohessa erityisesti pienempien ja kunnianhimoisempien Cava- ja anti-Cava-tilojen tuotteisiin. Sitä odotellessa tyydyn korkkailemaan automatkamme tuliaisia.

Auxerrelaisessa viinipuodissa missionani oli poimia mukaan kuutisen pulloa paikallisia viinejä. Onnistuin tehtävässä vain osittain, sillä en yksinkertaisesti voinut vastustaa houkutusta poimia läheisestä Jura-hyllystä verrokiksi varsin maineikkaalta tuottajalta niin ikään Chardonnayta. Chablis-viinien osalta esitin myyjälle toiveekseni löytää erityisesti mineraalisen pään tuotteita, mikä voi kotimaan vinkkelistä tässä kategoriassa tuntua jopa idioottimaiselta, mutta paikan päällä ohjasi asiakaspalvelijaa varsin selkeästi. Moni yllättyisi – minä ainakin yllätyin – kuinka suosittua runsaskin tammen käyttö on Chablis’ssa, kun liikutaan pois päin massatuottajista. Mainittakoon, että selkeiten ilmiö toki on havaittavissa Premier- ja Grand Cru -tasojen viineissä eikä näissä perusjutuissa.

Tämä minulle aiemmin vieraan, melko pienikokoisen tuottajan viini lukeutuu tilan hierarkiassa perus-Chablis’n yläpuolelle tarkemman rypälevalinnan sekä kaksi vuotta kestäneen sakkakypsytyksensä johdosta. Käyminen on tapahtunut villihiivoilla ja rikkiä on lisätty ”minimaalisesti”, mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Valmistusspeksit lukeneena raapaistun tulitikun aromi tuoksussa tuntuu tavallistakin yllättävämmältä ja ikävämmältä. Olen edelleen sen verran amatööri harrastaja, etten osaa ottaa kantaa siihen onko kyseessä varsinainen vika vai reduktiivisen viininvalmistuksen oire, joka ajan myötä katoaa, mutta kallistuisin tällä erää jälkimmäisen puolelle. Rikin ohella tuoksu on rutikuiva, melkoisen suolainen sekä sitruunainen, eli klassisista klassisin ja ei lainkaan kosiskeleva – näinhän sen pitääkin mennä.

Paletilla viini on melkoisen kiinteätekstuurinen ja hapokas; kokonaisuutena hyvin tiukka paketti. Hiivainen, kivinen makumaailma noudattelee pitkälti tuoksun aromeja, eli taas voi laatikot ruksia enempää miettimättä. Viime aikoina onnekkaasti Dauvissat’n ja Raveneaun (sekä ei aivan yhtä onnekkaasti Domaine des Malandes’n) viinejä maistelleena tämä viini vie suorinta tietä takaisin terästankki-Chablis’n ytimeen, eli yleisfiilikseltään se on terävä, teräksinen ja hiukan vaativa. En voi kieltää kaipaavani noiden parin Chablis-jättiläisen viinien pariin, mutta jos reiluja ollaan, niin ei tätä Oudinin tuotosta voi kamalasti haukkua. Tyylejä on monia ja tämä kyseinen tyyli nyt vain vaatii ehdoitta kermaista tahi rasvaista ruokaa pöydälle ollakseen täysin nautinnollinen. Hyvä viini, mutta neutraalien tammisten kypsytysastioiden avustuksella olisi todennäköisesti ollut vielä parempi.

Paluu ark…pah, Katalonia kutsuu ensin

20140904_155320Jo traditioksi muodostunut loppukesäinen automatkamme Keski-Euroopan viinikeitaille on taas tullut päätökseen ja täyteen pakatun viinikaapin vieressä on pino niin ikään täysiä viinilaatikoita. Niin paljon kuin tekisikin mieli alkaa korkkailemaan uuden uutukaisia puteleita, joudun hetken vielä odottamaan, sillä huomenna starttaa kone Helsinki-Vantaalta kohti Barcelonaa ja koripallon MM-kisojen jatkopelejä. Susijengin tie katkesi juuri tuoreeltaan, mikä on massiivinen harmi, mutta lajin pitkäaikaisena harrastajana ja vannoutuneena fanina olen joka tapauksessa äärikikseissä tulevista otteluista.

Automatkamme oli taas kerran suuri menestys. Jo entuudestaan tuttujen alueiden lisäksi seilattua tuli Ahrin laaksossa, Pfalzissa, Chablis’ssa, Sancerressa ja Chenin blancin sydänmailla Montlouis’ssa, eli happofiksit on hankittu hyväksi toviksi. Varsinaisia ehdottomia huippuhetkiä on reissun yleisen parhauden vuoksi vaikea mainita, mutta ensikontaktit François Raveneaun maineikkaisiin Chablis-viineihin pysyvät muistissa vielä pitkään.

Paluu Espanjasta koittaa ensi viikon tiistaina, jolloin pitänee alkaa taas herätellä uinunutta blogia henkiin. Adios!

2010 Fritz Haag Brauneberger Juffer Riesling Spätlese

2010 Fritz Haag Brauneberger Juffer Riesling SpätlesePitkä muuttopäivä takana ja ihkauudet ensiasunnon ostajat melkolailla finaalissa. Laseihin tarvitaan siis rentouttavaa, palkitsevaa täytettä, eli ei kun samp…risukkapullon korkki auki ja kolmoislutzilla sohvalle.

Olin etukäteen täysin tietoinen tämän laatutuottajan hc-vuosikerran viinin elinikäodotteesta, mutta tartuin pulloon kuitenkin itsevarmasti tietoisena siitä, että Bernkastel-Kuesista löytynee helposti piakkoin uusia tulokkaita tilalle. Lopputulema pienten lasillisen jälkeen oli se, että olimme molemmat varsin valmista kauraa siirtymään unten maille ja suurin osa pullosta siirtyi yöksi jääkaappiin. Vuorokauden mittainen rauhoittuminen ei tehnyt viinille lainkaan pahaa, päinvastoin.

Massiivinen, mutta yllättävän selkeäpiirteinen tuoksu pursuaa makean kirpeää sitruunan, ananaksen ja karambolan värjäämää hedelmää. Kiinnostustani viiniä kohtaan lisää huomattavasti sen aromimaailman vakuuttavan rodukas kalkkikivinen väre.

Mitä tulee makuun, ampuu viini vielä tuoksuakin kovemmin kaikilla sylintereillä. Myönnettäköön, että muutamaa vielä konsentroituneempaakin Spätlese-risukkaa on tullut maistettua, mutta missään nimessä tämän vanhanpiian rehevyyttä ei voi liikaa korostaa. Onneksi vuosikerralle yhtä lailla tyypillisesti läsnä on huippujykevä, alusta loppuun asti tuntuva happorakenne, eli jos viini nyt ei ole kaikista kevytliikkeisin, niin raskas tai veltto se ei myöskään ole. Viinin yltäkylläinen hedelmä on tuoksun kaltaista, Mittelmoselille ominaista kypsää, persikankiveen ja mausteisuuteen päin kallellaan olevaa lajia, joka hurmaa kirpeydellään. Tuo risukoiden mitä hienoin attribuutti vain korostuu jälkimaussa, joka huomion arvoisesti tuntuu lähes kuivalta ja pistään suun napsaamaan todella kiitettävästi.

Jos preferenssini ehkä ovatkin Saarin paradoksaalisen painottomien, viileänhedelmäisten viinien suunnalla, ei tätä röyhkeän runsasta spätleseä kehtaa millään tapaa dissata. Näin jälkikäteen ajateltuna vuorokauden mittainen hidashapettaminen tuntuu lähes pakolliselta, sillä makeuden tunteen lievä hilliintyminen teki ihmeitä viinin dokabiliteetille, jos nyt vieläkin puhutaan jälkiruoka-/herkutteluviinistä aperitiivin tai ruokajuoman sijaan. Kuten odottaa sopi on viinin kellarointipotentiaali huima, mutta niin kuin aina ennenkin, en omalla kohdallani näe ensimmäistäkään tarvetta lähteä testaamaan sitä.

2010 P. Dubreuil-Fontaine Père & Fils Savigny-lès-Beaune 1er Cru Les Vergelesses

2010 P. Dubreuil-Fontaine Père & Fils Savigny-lès-Beaune 1er Cru Les VergelessesViime kesänä hankittu puolikas laatikko Bourgognen viinejä on tähän asti saanut levätä vaakatasossa. Viime lauantaina kuitenkin tuli kuin puskista tarve kokea autenttisen Pinot Noir’n hurma ja se oli sitten menoa. Puolivalistuneesti valikoin pöytään pulloista vähäisimmän, joskin Dubreuil-Fontainella vieraillessa ongelmana oli lähinnä valita niin monista hyvistä vaihtoehdoista, että puolivillaisia ostoksia ei tarvinnut tehdä.

Dubreuil-Fontainen kevyt ote viininteossa on havaittavissa jo silmillä, niin ohut on kauniin punaisen viinin väri lasissa. Tuoksu sen sijaan syöksyy sieraimiin voimilla, hurmaten etualalla makean kirsikan ja mansikan väritteisellä hedelmällä sekä ruusun terälehdillä, taustalla hennoilla tallimaisilla ja sienimäisillä vivahteilla. Todella hienovarainen aromimaailma tarjoaa tyylikkäästi ja selkeästi kaikkea sitä, mitä nuorelta kohtuuhintaiselta Pinot’lta vain tohtii odottaa.

Suussa viini on kevyt ja silkkinen, omaten kuitenkin samalla todella vaikuttavan presenssin. Kevyt maku paradoksaalisesti pursuaa mitä kirkkainta kypsää, kirsikkaista punaista hedelmää, vahvistettuna mitä hienovaraisimmalla vivahteella kuivaa tammea. Sopusuhtaisia tanniineja löytyy runsaasti, mutta ne ovat kypsintä ja hienojakoisinta mahdollista sorttia, antaen kevyelle viinille leveyttä ja tekstuuria. Kokonaisuutena viini on uljaan tasapainoinen ja puhdaspiirteinen – kaikesta turhasta riisuttu – Pinot Noir’n ilmentymä joka vaatii juojansa sataprosenttisen huomion. Ainoastaan jälkimaku kaipaisi kentius hiukan lisää täytettä, mutta muutoin viiniä ei yksinkertaisesti sovi moittiminen – tämä on juuri sitä itseään, jota olin toivonutkin saavani.

Samassa yhteydessä nauttimamme karitsan sisäfilee omasi hieman liian voimakkaan yrttisyyden, jättäen viinin alleen, mutta sen sijaan Taleggio-juusto osoittautui täydelliseksi kumppaniksi. Ruuasta kuitenkin viis, näin hienoa keveyden ja salaperäisen voimakkaan intensiteetin omaavaa viiniä litkii pohtien ongelmitta sellaisenaan.