De Sousa et Fils Champagne Cuvée 3A Grand Cru Extra Brut

De Sousa et Fils Champagne Cuvée 3A Grand Cru Extra BrutViallinen viini on aina ikävä takaisku. Varsinkin omalla kohdalla, kun en juuri koskaan osta samaa viiniä useampaa pulloa, ainakaan maistamatta. Viikon takainen Charles Heidsieck jätti sen verran pahan maun, etenkin kuvainnollisesti puhuen, että koin olevani oikeutettu korkkaamaan lähestulkoon heti perään toisen pullon samppanjaa. Sivuhuomiona tajusin muuten juuri, että viimeisen parin vuoden ajalta kaikista räikeimmät sunnuntaipullot ovat sisältäneet poikkeuksetta joko rieslingiä tai samppanjaa, joista etenkin jälkimmäinen harmittaa sekä korkeampien hintojen että odotusten takia.

Portugalilaista syntyperää oleva, Avizen Grand Cru -kylässä majaileva de Sousan samppanjaperhe ei ole tuottajista tunnetuimpia, mutta iäkkäät köynnökset, biodynaamiset menetelmät sekä melkoisen maineikkailla mailla sijaitsevat tarhat antavat syyn odottaa laatua. Työskentely sekä tarhoilla että kellarissa on perinteitä mukailevaa ja sikäli erittäin työintensiivistä, jopa pullojen tanssituksen tapahtuessa käsin. Hieman vähemmän innoissani olen talon tavasta vinifioida ja kypsyttää viinejään barrique-tynnyreissä, mutta toisaalta onhan noita hyviäkin tammisia samppanjoita tullut juotua.

Äärimmäisen moderniin, näyttävään pakettiin kääritty viini sisältää melko ilmiselvästi kolmen a-alkuisen Grand Cru -kylän palstojen viiniä. Puolet sekoituksesta on Avizen Chardonnayta, loput Aÿn ja Ambonnayn Pinot Noir’ta, neljänneksen kumpaistakin. Tästä pullotteesta on sakat poistettu joulukuussa 2011, eli jonkin verran on sakkakypsytyksen jälkeistä pulloikää viinille jo kertynyt.

20140726_104006

Cuvée 3A:lla on lasissa houkutteleva vaaleankultainen väri sekä tietysti tuhottomasti pienenpieniä kuplia. Raikas tuoksu herättää innostukseni välittömästi, tarjoillen runsain määrin selkeitä, mutta hyvin hienovaraisia aromeja. Etualalla tuoksu on kuin jälkiruoka, lumoten hyvin runsailla vaniljaisilla ja briossisilla aromeilla. Niiden alta paljastuu pehmeitä persikan ja omenan vivahteita sekä lievää vanhaa puuta. Hieman merellistä suolaisuuttakin on havaittavissa viinin vastuttamattomassa aromimaailmassa.

Tiheä, runsas mousse täyttää suun pitkäksi toviksi, paljastaen altaan viinin joka tuntuu selkeästi takaetiketin Extra Brut -merkintää makeammalta. ”Valkoinen” hedelmäisyys on kummastuttavan eksoottista samppanjalle; tyypilliset vihreän omenan, sitruunan tai kirsikan aromit eivät ole lainkaan framilla tässä viinissä. Täyteläinen suutuntuma saa hyvää nostetta viinin korkeasta hapokkuudesta, joka laittaa jälkimaun maistumaan muuta viiniä selkeästi kuivemmalta ja kirpeämmältä. Hienostunut ei ole termi, jota käyttäisin tämän viinin mausta. Sellaista rodukasta luonteikkuutta tai eleganssia, mitä etiketin mainitsemilta tarhoilta odottaisi, ei yksinkertaisesti ole löydettävissä. Ennemminkin viinissä tuntuvat tuottajan valitseman valmistusmenetelmät, jotka toki ovat antaneet suutuntumalle hienon ilmavuuden ja runsauden, mutta samalla peittäneet – jopa tukahduttaneet – primäärihedelmän melko ikävästi.

Reilun tunnin hengittelyn jälkeen jälkimaussa alkaa tulla esiin toivomaani rodukasta kalkkikivisyyttä, mutta samaan aikaan muun maun osalta on tammisuus alkanut nostaa päätään. Positiivisena piirteinä makeus on integroitunut aiempaa paremmin ja suutuntuma muuttunut vieläkin palettia hellivämmäksi. Lopputulema kuitenkin on, että viini jättää odotuksiin peilattuna auttamattomasti kylmäksi. 37 eurolla saa Épernayssa yhtä sun toista, joten olisin rahani voinut käyttää huomattavasti paremmin. Aina pitää kuitenkin ottaa opiksi, joten jatkossa pyrin yhä selkeämmin välttämään tammitettuja samppanjoita, ellei sitten kyseessä ole jonkin pohjoisemman huippukylän Pinot Noir -voittoinen pullote.

Charlie, Ridge ja Nikolai

Kuluneet hellepäivät ovat olleet erittäin haasteellisia blogin pitämisen kannalta. Kesän vihdoin saavuttua pieni, kalpea suomalainen on samantien kyykyssä, valittamassa vuolaasti virtaavaa hikeä ja pc:n ruutua häikäisevää auringonpaistetta. Nyt kuitenkin sain koottua itseni ja taisteltuani noin tunnin verran WordPressin/antivirusohjelman kuvanlisäysbugin kanssa olen valmis antamaan blogille hiukan tekohengitystä.

20140717_214602

2000 Charles Heidsieck Champagne Brut Millésimé

Teimme hiljattain alustavat kaupat ensimmäisestä omistusasunnostamme ja sitähän piti juhlistaa samppanjan ja sekalaisten herkkujen kera. Pari vuotta hautomani pullo kuitenkin osoittautui – totta kai – hiukan vähemmän kuin täysin kurantiksi, joskaan ei juomakelvottomasti. Käytännössä siis pahin mahdollinen skenaario kävi toteen, sillä selkeästi viallinen pullo olisi tullut välittömästi korvattua uudella.

Makeaa Pinot Gris’tä lasissa muistuttava keltainen viini ei paljastanut puutteittaan vielä tuoksussa. Muhkea, herkullinen paahtoleipäisyys yhdessä tuntuvan vaniljaisuuden sekä runsaan uuniomenaisen hedelmän kanssa muodostivat erittäin houkuttelevan aromimaailman, josta löytyi kuitenkin myös selkeitä sitruksisia ja mineraalisia vivahteita, joiden ansiosta kokonaisuus oli huomattavan vivahteikas ja eläväinen.

Paletilla viini oli niin ikään muhkea pläjäys, omaten varsin pureskeltavan tekstuurin ja jopa maanläheisen makumaailman. Hengittäessään lasissa viini tuntui alati kasvavan ja voimistuvan. Pinot Noir’n lievä dominanssi olisi ollut arvattavissa, muttei niinkään tummien hedelmäaromien johdosta vaan enemmänkin rakenteellisten seikkojen osalta. Paahtoleivän, omenan ja melko tuntuvan mausteisuuden väritteinen maku oli sinänsä miellyttävä, mutta talolle tyypillinen, nykystandardeilla korkeahko 12 g/l dosage tuntui huomattavan selkeältä tähän ikään päässeelle viinille – jopa hieman irralliselta. Tasapaino ontui eleganssin ollessa täysin kateissa – kuin olisi juonut täysin eri viiniä kuin kaksi vuotta sitten Reimsissä.

20140721_185411

2010 Ridge Cabernet Sauvignon Estate

Saimme viikonloppuna vanhemmiltani kohtullisen satsin mökiltämme poimittuja kantarelleja ja sehän tarkoitti ainoastaan yhtä asiaa. Tai no, risottokin olisi ollut mahdollinen jos säät olisivat olleet viileämmät, mutta nyt oli pakko hakea kaupasta kunnon pihvit ja valmistaa kylkeen kermainen sienilisuke.

Koska kyseessä oli maanantai-ilta tuntui puolikas pullo hyvältä vaihtoehdolta. Lisäksi muistin lukeneeni hiljattain positiivista arviota Ridgen Estate Cabernet’n juurikin 2010-vuosikerrasta, joten en kokenut lähteväni vauvantappolinjalle tämän kanssa. Jenkkityyliin etiketissä puhutaan Cabernet’sta, mutta totta puhuen kyseessä on täysiverinen Bordeaux-blend aina Petit Verdot’ta ja Cabernet Francia myöten, mikä ainakin omaan korvaan kuulostaa merkittävästi 100 % Cabernet’ta houkuttelevammalta.

Uljas tummanpunainen neste kalpenee huomattavasti reunoille mentäessä. Tuoksu on häpeilemättömän intensiivinen ja ilmaisuvoimainen, lyöden tiskiin massiivisen mustaherukkaisen aromin, jossa on makeutta ilman ylikypsyyttä. Taaempaa löytyy hienovaraisen tyylikkäitä punaisen kirsikan, raudan, kahvin ja kuivan puun vivahteita. Right on!

Paletilla viini on hyvin jämäkkä ja jenkkityyliin itsevarmuutta uhkuva. Etualalla on kasoittain kuivaa mustaherukkaa, jota kannattelevat tuntuvat tanniinit. Hedelmäisyys on kaiken kaikkiaan primääriä ja melko simppeliä, mutta yhtä kaikki mehevän makoisaa.Yleisfiilis on huomattavan freesi ja selkeäpiirteinen; kyseessä ei todellakaan ole mikään iso cabernet. Dokabiliteetti on lajityypille huomattavan korkea, joskin loppuvaiheilla löytyy melko tuntuvaa mausteisuutta/bitterisyyttä, joka hieman rajoittaa viinin soljumisnopeutta. Tämän tiehidasteen takaa löytyvä kuiva jälkimaku on kuitenkin todella harmoninen ja pitkäkestoinen.

Loppufiiliksinä viini on selkeästi odottamaani kevyempi – vaikkakin alkoholia on ainoastaan 13 % – mutten voi sanoa olevani mitenkään pettynyt. Kenties olisin kaivannut vielä kovemmin puraisevia tanniineja, mutta toisaalta viinin hedelmä ei mahdollisesti olisi siinä tapauksessa kantanut enää jälkimakuun asti. Hyvä viini yhtä kaikki, Ridge-faniuteni jatkaa kasvuaan.

20140720_205329Harvemmin tuppaan hehkuttamaan viinikaappini uusia tulokkaita, mutta joskus harvoin en vain voi vastustaa kiusausta. Siskoni räjäytti pankin vierailemalla kesälomallaan Itävallan vanhimmalla biodynaamisella viinitilalla Nikolaihofilla ja nappaamalla mukaansa tuomisiksi pullon tilan (kenties koko Itävallan?) ykkösrisukkaa, Steiner Hundia. Tähän asti taloutemme ainoan koiran roolia toimittanut Dali ei ollut uudesta tulokkaasta yhtä yksiselitteisen innokas.

Taas kerran olen vanhan tutun haasteen äärellä, eli hautaan viinin kaappiin vailla järkevää ajatusta sen juomisajankohdasta. Sen lisäksi, että Steiner Hundin sanotaan kehittyvän vuosikausia, mainitaan sen paranevan avaamisen jälkeen jopa viikkojen ajan. Kenties edessä on taas yksi huikea antikliimaksi, mutta olen joka tapauksessa vieläkin kuin pieni lapsi jouluaattona, mitä tulee tähän tuliaispulloon.

2009 Von Schubert Maximin Grünhauser Herrenberg Riesling Kabinett

2009 Von Schubert Maximin Grünhauser Herrenberg Riesling KabinettAlettuani eilen vihdoin toipua tämän kesän jo toisesta rankasta varpajaisviikonlopusta heräsivät voimakkaat mieliteot flammkuchenia ja Kabinett Rieslingiä kohtaan. Eihän ~60 gramman jäännössokeri ja suolainen piirakka mikään match made in heaven ole, mutta molempia oli nyt yksinkertaisesti saatava.

Von Schubert oli viimeisiä nimiä Moselin tuottajien ämpärilistallani ja tämän pullon myötä alkaakin olla ensikosketus luotuna lähes jokaiseen nimekkääseen lafkaan alueella. Epäilemättä vähemmän nimekkäitä kovan luokan tuottajia seudulla vielä riittää, minkä lisäksi koen tehtäväkseni kartuttaa kokemusta myös parhaaksi todettujen tuottajien eri tarhojen tuotoksista, joten Moselin viinien koluaminen jatkuu mitä suurimmalla todennäköisyydellä vielä pitkään.

Tämä Herrenberg-tarhan viini omaa jumalaisen vangitsevan ja herkullisen aromimaailman. Mitä monimuotoisin hedelmäaromien kirjo sisältää muun muassa ananasta, vihreää omenaa ja persikan kiveä, joiden lisäksi viini saa särmikkyyttä aivan lievästä petrolin vivahteesta. Huomattavinta tuoksun aromeissa on niiden puhtaus ja selkeys: sokerisuutta tai ylikypsyyttä ei ole mitenkään löydettävissä.

Paletilla viini omaa odotuksien mukaisesti kypsän, tiiviin hedelmän, mutta yllättäen konsentraatio on todella kohtuullinen sekä hyvin napakasti paketoitu. Hapot jäävät kauas aggressiivisesta, mutta silti viini on mahtavan eloisa ja ryhdikäs sekä ylellisen ilmava. Verrattuna moniin tämän päivän ”Spätlese-Kabinetteihin” tämä viini maistuu kaikin puolin kabinettilta, eli kokonaisuus on hyvin sulavaliikkeinen ja kepeä. Maussakaan ei ole havaittavissa piirteitä jalohomeesta, hedelmän ollessa juuri sellaista ”viileän kivistä”, jota Moselin eteläosien viineiltä toivoisi. Viinillä on moitteeton tasapaino aina huippufreesiä, upean kirpeää jälkimakua myöten ja avokin ladellessa ylisanoja joudun itse jo tavoittelemaan pulloa uutta kaatoa varten.

Säiden muistuttaessa vihdoin oikeaa kesää voin todeta epäonnistuneeni surkeasti, mitä tulee Moselin hedelmäisten risukoiden korkkaamiseen näinä kesäkuukausina, mutta saatuani arvokkaan muistutuksen tältä mahtavalta viiniltä voin vaivatta ennakoida hamuavani piakkoin lisää. Ja mitä tulee niihin huipputuottajien muihin tarhoihin, niin ostoslistalle menivät samantien Von Schubertin muiden tarhojen, erityisesti Abtsbergin viinit. Sivuhuomiona flammkuchen oli taivaallista, eikä vähiten Ruoholahden Citymarketin lihatiskin upean suolaisen pancettan ansiosta.

20140717_124549

2010 Vincent Dauvissat Chablis

2010 Vincent Dauvissat ChablisTuskaisen verkkaisesti lähestyvällä kesälomallamme on luvassa kokonaiset kaksi yötä Chablis’n kylässä. Sen lisäksi että odotan kovasti pääseväni nauttimaan paikallisesta ruuasta, juomasta ja ilmapiiristä siintää mielessäni kaksi nimeä, joiden viinejä palan halusta päästä hamstraamaan: Raveneau ja Dauvissat. Ranskan tunnetuimmasta alueista puhuttaessa ovat aivan arvostetuimpien tuottajien viinit paljolti tavan tallaajan tavoittamattomissa, mutta Chablis’n kohdalla tämä ei välttämättä päde.

Raveneaun vinkkujen hinnat toki hipovat pilviä ulkomarkkinoilla, varsinkin rapakon takana, mutta Ranskassa asia saattaa olla toisin, mikäli onnistuu pulloja jostain löytämään. Sivuhuomiona ei tietenkään ole mitenkään itsestään selvää, että yleinen arvostus menee yksiin omien mieltymysteni kanssa, mutta pakkohan se on ottaa asiasta selvää, sillä hinnat eivät ainakaan ole laskemassa tarjonnan pysyessä vakiona.

Dauvissat’n viinejä löytää ainakin Ranskasta kohtuullisen helposti, joskin hintataso on todella vaihteleva. Tämä kohtuullisella 25 euron hinnalla hankittu ”perus”-Chablis saa rypäleensä palstalta, joka sijaitsee maineikkaan premier crun La Forest’n välittömässä läheisyydessa ja omaa identtisen maaperän. Ero appellaation keskivertoon tuotteeseen on siis tältä osin selvä, mutta lisäksi talon kaikkien viinien tapaan tämä viini viljellään ja tuotetaan käsityönä kemikaaleja viimeiseen asti välttäen (ei varsinaisesti ongelmatonta näin viileissä kasvuolosuhteissa) sekä alueen perinteiden mukaisesti kypsytetään 6-8-vuotiaissa tammitynnyreissä.

Tuoksu? Rakkautta ensinuuhkaisulla. Syvä, kompleksinen aromimaailma koostuu pitkälti kypsästä, mutta fokusoituneesta sitruunan ja limen väritteisestä hedelmästä ja suolaisesta meri-ilmasta (todellakin!), minkä lisäksi tarjolla on selkeitä, mutta tyylikkäitä ja kosiskelevia paahdetun pähkinän, mausteiden ja kuivan tammen vivahteita. Lisäksi en voi olla noteeraamatta lievää, mutta helposti havaittavaa juustoista vivahdetta, joka vain tuo lisää kokonaisuuteen. En todellakaan ole mikään tammitetun Chablis’n puolestapuhuja, mutta tuoksun osalta tammenkäyttö on ollut mestarillista.

Paletilla viinillä riittää viskositeettia, mutta samaten rakennetta ja ryhtiä. Teräksisyydestä ei voi puhua, mutta raikkaaksi, selkeäpiirteiseksi ja eloisaksi viiniä voi hyvällä omallatunnolla kuvailla. Hedelmää ei missään nimessä ole liian vähän, mutta ihanteelliseen tapaan viinin sitruksinen hedelmäisyys edustaa neutraalimpaa päätä. Tammi tuntuu myös maussa, mutta oikeastaan pelkästään maun ”reunoilla” sekä karheana mausteisuutena kirpeässä jälkimaussa, eli Chablis’n klassiset suolaiset ja mineraaliset piirteet ovat pääosin erittäin selkeästi esillä.

Keskivertoa runsaammasta konsentraatiosta ja upeasta suuta hellivästä tekstuurista huolimatta puhutaan kuivasta ja linjakkaasta viinistä, jolle erityisen leimallista on se huolestuttava tahti, jolla tavara katoaa lasista. Viiniä ruuan jälkeen fiilistellessä ja analysoidessa toistuvasti huomaa lasin pohjan häämöttävän, eli mikään massiivinen konsentraatiopommi ja väärällä tavalla vaikuttava näytösviini tämä ei todellakaan ole. Hallittu, mutta yhtä kaikki selkeästi havaittava tammi luo viitteitä Meursault’n suuntaan, eli klassista käsitystä(ni) Chablis’sta viini ei ehkä vastaa, mutta erittäin hyvä chardonnay se ehdottomasti on. En malta odottaa talon Premier- ja Grand Cru -viineihin tutustumista.

20140705_175228

Mitä tulee ruokapuoleen, oli pöytään hankittu tällä kertaa sekalainen lajitelma sushia sekä asiaan kuuluvaa juustoa. Tammi ei liikaa haitannut kummassakaan parituksessa, joskin Blanc de Blancs -samppanja pysyy edelleen ykkösjuomana molemmille appeille. Nyt kun tuli mainittua, niin edellisestä kerrasta alkaa olemaan aivan liian kauan aikaa…

20140705_180857

Hedonism ’bout to happen’

 

2011 François Cazin Cour-Cheverny Vendanges Manuelles Cuvée Renaissance Moelleux

2011 François Cazin (Le Petit Chambord) Cour-Cheverny Vendanges Manuelles Cuvée Renaissance MoelleuxTaannoinen ’viinibloggaajien picnic’-postaus ja siinä mainittu Negrette-rypälelajikkeesta valmistettu viini tarjoavat mainion aasinsillan tämänkertaiseen viinipulloon. Sen lisäksi, että taas liikutaan ainakin lähellä tulevan kesälomareissumme kohteita, on kyseessä toinen esimerkki Loiren monista alkuperäislajikkeista, joiden viljelyala kokonaisuudessaan on samaa kokoluokkaa kuin bordeauxlaisen First Growth -tuottajan viljelyala.

Koska kyseessä on todellinen kuriositeettilajike, on kaltaiseni proletariaatti viininharrastaja jipoissaan, sillä nyt on mahdollista löytää liuta äärimmäisen toivottuja attribuutteja yhdestä ja samasta pullosta: halpa hinta, viileä ilmanala=sopusuhtainen alkoholitilavuus, vanhat köynnökset (80 vuotta), alueensa kärkituottaja sekä erittäin korkea kiinnostavuus. Kokkasin viinin seuraan limellä ja korianterilla maustettua uunilohta, joskin varsinaisesti olin lähinnä kiinnostunut maistelemaan viiniä sellaisenaan.

Tämän Romorantin-lajikkeesta tuotetun viinin tuoksu on varsin pidättyväinen, mutta todella selkeäpiirteinen ja kaunis. Kalkkikivinen ja kirpeä aromimaailma tarjoaa päällimmäisenä greippiä, sitruunaa ja mehiläisvahaa sekä kaikista hienovaraisimpana vivahteena lievää hapankermaisuutta. Vuorotellen tuoksusta tulee mieleen joko Chablis tai Chenin blanc, joista kumpikaan ei ole huono mielleyhtymä.

Sanoi etiketti mitä sanoi, on suutuntuma vain aavistuksen makeahko. Viini on tekstuuriltaan jämäkkä ja tiivis, mutta silti miellyttävän ilmava. Mehevä maku kätkee alleen mitä vähäeleisimmät, mutta silti voimakkaat hapot, jotka tuntuvat selkeiten kuivassa ja alleviivatun kivisessä jälkimaussa. Makumaailma on kauttaaltaankin enemmän kivi- kuin hedelmävetoinen, joskin omenan ja appelsiininkuoren väritteistä hedelmäisyyttä on myös selkeästi tarjolla. Mitä tulee viinin abstraktimpiin piirteisiin, on sillä erityislaatuisen rauhallinen, pakottamaton olemus.

Chililotto oli taas antanut keskivertoa selkeästi ärhäkämpää punaista chiliä (raaka-aineen nimi k-kaupan hyllyllä), joten ruokamme – jos nyt ei sanalla sanoen tulinen – oli taas viiniparituksia ajatellen aika heikko kandidaatti. Sen sijaan sellaisenaan maisteltuna koin tämän rapsakan romorantinin mielenkiintoisen ohella hyvinkin herkulliseksi ja kulauteltavaksi (dokabiliteetti, check). Sen lisäksi, että olen kiinnostunut maistamaan jatkossa muita kuivempia, makeampia ja yhtä kuivanmakeita versioita rypälelajikkeesta, innostuin samantien viinityylin kypsytyspotentiaalista. Tyylillisesti ollaan aika lähellä hyvää Tendre-tason chenin blancia, vaikka lajike on ennemmin sukua Chardonnaylle ja muille sen sorttisille. Loire, you did it again.

2003 Chateau Musar

2003 Chateau MusarSiihen nähden, että Chateau Musar on erittäin helposti saatavilla oleva kulttiviini, on sen eri vuosikertoja korkattu ruokapöydässämme äärimmäisen harvoin. Koska kahdesta aikoinaan hankkimastani 2000-vuosikerran putelista vain toinen oli kurantti, merkkaa tämä menneenä lauantaina avattu 2003 vasta toista kertaa, kun ylipäätänsä koko viiniä juon. Tämäkin pullo itse asiassa tarttui matkaan Gatwickin lentokentältä ainoastaan siitä syystä, että kaikki muut tarjolla olleet vaihtoehdot tuntuivat selkeästi huonommilta.

Joka tapauksessa tämä 2003-vuosikertalainen loppupeleissä tuntui kuin kahdelta eri viiniltä, kun vertaa sen tunnin verran dekantoitua presenssiä vuorokautta myöhäisempään. Musar toki tunnetaan erittäin pitkäikäisenä ja erityisesti paljon ilmaamista vaativana viiniä, mutta pakkohan nämä jutut on itse kokea kantapään kautta.

20140628_191804Leikattuani kapselin yläosan irti löysin jotain yllättävää: uusi kapseli! Tätä hauskuutta ei kuitenkaan jatkunut enää pidempään.

Tunnin dekantoinnin jäljiltä Musar oli jotain niin järisyttävän bitteristä ja ärhäkkää jälkimaultaan, että jouduimme avokin kanssa kumpainenkin jättämään ”nauttimisen” yhteen lasilliseen. Kun lisäksi K-kaupan Entrecôte maistui kovin tympeältä, aloimme väkisinkin epäillä pahemman laatuista juuripäivää.

Vuorokautta myöhemmin rohkaistun lorottelemaan lasiin kauniin tummanpunaista, ruskeasävytteistä nektaria. Huumaavan parfyyminen, yrttisen suolainen tuoksu tarjoaa ikääntyneen oloisen kattauksen punaista, hiukan liköörimäistä kirsikkaa, kosteaa multaa, vanhaa puuta sekä tupakkaa ja rautaa. Todella avoin ja runsas tuoksu on juuri niin kompleksinen ja omaleimainen kuin Musarilta sopii odottaa.

Silkkisen mehevä, hienojakoinen tekstuuri kätkee alleen huomattavat, voimakkaasti tarraavat tanniinit sekä veden kielelle tuovan hapokkuuden. Viini on konsentraatioltaan upean yhtenäinen aina erittäin kuivaan, mausteiseen ja valitettavasti hiukan alkoholiseen jälkimakuun saakka. Makuprofiili on tuoksun lailla kehittynyt, pursuten herkullisten mehukasta punaherukkaista hedelmää, väritettynä yrittisillä ja maanläheisillä vivahteilla. Makumaailma on tasapainoinen, vivahteikas ja erittäin eloisa. Rakenteellisesti viinistä löytyy vielä hiukan kulmikkuutta ja hedelmä hiukan hiipuu loppua kohden, mutta silti vinkun nautinnollisuutta ei yksinkertaisesti käy kieltäminen.

Edes Alkon hinnalla Chateau Musar ei ole laatuunsa nähden hassumpi diili, mutta viiniä fanittavien brittien maksaessa pullosta näinkin merkittävästi vähemmän (24 €) puhutaan jo punaviinimaailman paremman pään hintalaatusuhteista, saarivaltio kun ei ole varsinaisesti tunnettu halvasta alkoholista. Mitä tulee viinin dekantoimiseen, niin jatkossa lienen olevani pakotettu ennakoimaan Musarin korkkausta vuorokaudella, sillä tämänkertaisen kehityksen massiivisuutta ei juuri voi liioitella.

Viinibloggaajien picnic

20140625_233239Sää oli otollinen keskiviikkona joukolle maamme viinibloggaajia kokoontua Kalevankadun viinikellariin maistelemaan viinejä sivistyneissä ja hillityissä tunnelmissa. Viinejä arvioitiin ammattimaisen systemaattisesti ja kukaan ei pahoittanut mieltään.

Seremonia lähti käyntiin omalla pullollani – Pierre Peters Champagne Extra Brut – jonka olen blogissa jo noteerannut, joten oma lasini tyhjentyi melko pitkälti aivoton aperitiivi -hengessä. Sen sijaan haluan nostaa esille itselleni erikoisuutensa takia mieleenpainuvimmat viinit, vaikka osasta onkin jo kirjoitettu muiden paikallaolijoiden toimesta. Muut osanottajat eivät olleet pääosin valinneet mukaansa klassisia eurooppalaisia valkokaulusviinejä, joten maiden ja rypälelajikkeiden arvailu oli melkoista hakuammuntaa.

Aphros Ten

Aphros Ten

Blanc de Blancs -blogin Annan tuoma Aphros Ten on jotain muuta kuin mikään aiemmin maistama Vinho Verde. Tuoksussa oli niin selkeää petrolia, että olin saman tien leimaamassa viiniä rieslingiksi. Suutuntuma oli kuitenkin sen verran leveä ja ilmava, että ensimmäinen arvaus osoittautui hyvin todennäköisesti vääräksi varsinkin, kun tuojansa mainitsi viinin olevan omalta epämukavuusalueeltaan. Viini maistui sen verran piikiviseltä sekä hedelmältään niin neutraalilta, että olisin joka tapauksessa ollut valmis laittamaan pääni pantiksi, että kyseessä on jostain päin Ranskaa tuleva, villihiivoilla duunattu laatuviini. Mestarillisesti valittu piilopullo, jota saatan hyvinkin hankkia jossain vaiheessa kotikäyttöön.

José Maria da Fonseca Pasmados

José Maria da Fonseca Pasmados

Olisi karkeaa totuuden vääristelyä sanoa vain tämän viinin olleen osanottajien arvauksien ulottumattomissa, yksi arvauksista tosin osui oikeaan maahan, mutta joka tapauksessa tämä tuntuvan hapettuneesti valmistettu ja jonkin verran tammea imenyt valkkari oli illan suurin outolintu. Ei sillä, että hapettumatontakaan portugalilaista Viosinhon, Arinton ja Viognier’n blendiä olisi välttämättä ollut helppo naulata sokkona, mutta itselläni ainoat mielikuvat liittyivät Aostassa maistettuun (ja tuotettuun), niin ikään tarkoituksellisen hapettuneeseen Vin de Glace- eli jääviiniin, eli kujalla oltiin ja pahasti. Womenmenwinen Tonin tuomaa pulloa on valmistettu 6400 pullon erä, eli todennäköisesti ei tule ihan heti uudelleen vastaan.

Domaine des Jumeaux La Sang de l'Yon

Domaine des Jumeaux La Sang de l’Yon

Jos tämän viinin kohdalta löytyi jo arvauksia, ei mahdollisuuksia oikeaan osumiseen taaskaan juuri ollut. Nyökkäilin Rypäleistä viis! -Migen sikäli järkeville, tuoksusta johdetuille Rhônen Syrah -arvuutteluille, ajautuen samalla itse heti alkumetreillä täysin hakoteille. Pullon tuoneen ”Copatinton” vinkattua viinin olevan tuotettu myös Bordeaux’ssa viljeltävästä lajikkeesta, mutta tulevan eri alueelta, unohtuivat Syrah-arvaukset ja herran blogia lukeneena sain sentään heitettyä ilmoille arvauksen Loiren laaksosta, mitä tosin tuki huomattavasti tuntuva vihreys viinin herukkaisessa hedelmässä. Negrette-lajiketta sentään ei olisi einarikaan arvannut, mistä ei voi olla kovin pahoillaan, kyseessä kun ei ole millään tapaa kaupallisesti merkittävä lajike. Taas kerran loistava piilopullo ja taidanpa pitää silmät auki elokuisella Loiren visiitilläni, sillä omaleimainen, ei kovin hedelmävetoinen makuprofiili oli kovasti mieleeni.